Tekninen lautakunta, kokous 13.6.2023

Pöytäkirja on tarkastettu

§ 145 Muodostettavan teollisuustontin Aittaluoto 609-7-6-67 vuokraaminen, Selivaara Group Oy

PRIDno-2023-2087

Valmistelija

  • Heidi Niiniviita, kiinteistölakimies, heidi.niiniviita@pori.fi

Perustelut

Selivaara Group Oy on pyytänyt saada vuokrata Korjuuntien ja Helmentien risteyksessä sijaitsevan Padel-hallin takaa muodostettavan teollisuustontin 609-7-6-67. Kaupunki on laittanut vireille tontin lohkomisen voimassa olevan tonttijaon 609 8501 mukaisen tontin 609-7-6-67 muodostamiseksi, jonka pinta-alaksi on laskettu 4350 m² ja jolle on osoitettu rakennusoikeutta 2610 k-m². Tontti sijaitsee asemakaavan mukaan teollisuus-, varasto-, liike- ja toimistorakennusten korttelialueella (TK-9). Tontti on ollut jatkuvassa haussa. Tonttiin ei tullut muita hakemuksia.

Hakija suunnittelee rakentavansa tontille tilat autojen kolarikorjausta ja maalaustoimintaa varten. Tontille ei ole tällä hetkellä rakennettua katua. Katu tullaan kuitenkin rakentamaan vuoden 2024 aikana. Hakijan tulee sopia väliaikaisen kulun järjestämisestä tontille sen ohi kulkevan kevyenliikenteenväylän kautta yhteistyössä liikennesuunnittelun ja infrajohtamisen toimintayksikön esimiehen kanssa ja hyväksyttää kulkujärjestely liikenneinsinöörillä. Hakija vastaa mahdollisista väliaikaisjärjestelyiden synnyttämistä kustannuksista.

Muodostettavan teollisuustontin 609-7-6-67 keskeiset vuokraehdot ovat seuraavat:

  •      Pinta-ala: 4350m²
  •      Rakennusoikeus: 2610 k-m²
  •      Rakentamisvelvollisuus: 1300 k-m²
  •      Vuokra-aika: sopimuksen allekirjoitus - 31.12.2073
  •      Vuosivuokra: 8.325,59 euroa elinkustannusindeksin (1951=100) vuoden 2022 keskiluvun 2161 kohdalla
  •      Tontin erottamis- ja rekisteröimismaksu: 1.135 €

Vuosivuokra on viisi prosenttia Aittaluodon liiketonteille vahvistetusta yksikköhinnasta 55 €/k-m². Yksikköhinta on sidottu vuoden 2012 keskiluvun 1863 kohdalle. Vuoden 2022 keskiluvun 2161 kohdalla yksikköhinta on 63,80 €/k-m².

Yritystonttien vuokrasopimusmallia noudattaen laadittava sopimus on allekirjoitettava viimeistään 15.9.2023.

Toimivallan peruste:

Porin kaupungin hallintosäännön 25 §:n nojalla kaupunginhallitus päättää enintään 500.000 euron arvoisten kiinteistöjen, rakennusten, rakennelmien ja laitteiden luovuttamisesta myymällä, vaihtamalla ja vuokraamalla kaupunginvaltuuston vahvistamien yleisten perusteiden mukaisesti, ellei sitä ole määrätty teknisen lautakunnan tehtäväksi.

Ehdotus

Esittelijä

  • Markku Koppelomäki, Toimialajohtaja, markku.koppelomaki@pori.fi

Tekninen lautakunta esittää kaupunginhallituksen päätettäväksi, että muodostettava teollisuustontti Aittaluoto 609-7-6-67 vuokrataan Selivaara Group Oy:lle edellä esitetyin ehdoin ja että vuokrasopimuksen allekirjoittaa kaupungin puolesta tekninen lautakunta teknisen toimialan toimintasäännön mukaisesti ja tonttipäällikkö oikeutetaan tekemään sopimukseen tarvittaessa vähäisiä muutoksia.

Päätös

Päätösehdotus hyväksyttiin yksimielisesti.

Tiedoksi

Kaupunginhallitus, hakija, infrajohtaminen/Mapo

Muutoksenhaku

Päätöksestä ei kuntalain 136 §:n perusteella saa tehdä oikaisuvaatimusta tai kunnallisvalitusta.