Keskusvaalilautakunta, kokous 9.2.2024

Pöytäkirja on tarkastettu

§ 6 Vaalitoimitsijoiden määrääminen yleisiin ennakkoäänestyspaikkoihin vuoden 2024 presidentinvaalissa

PRIDno-2023-4315

Aikaisempi käsittely

Valmistelija

Iiris Lehti, iiris.lehti@pori.fi

Perustelut

Yleisten ennakkoäänestyspaikkojen ja kotiäänestyksen vaalitoimitsijat

Vuoden 2024 presidentinvaalin ennakkoäänestys järjestetään kotimaassa 17.-23.1.2024 ja mahdollinen toinen vaali 31.1.-6.2.2024. Ennakkoäänestyksestä kotimaan yleisissä ennakkoäänestyspaikoissa huolehtivat vaalitoimitsijat. Vaalilain 17 §:n mukaan keskusvaalilautakunta määrää vaalitoimitsijat kotimaan yleisiin ennakkoäänestyspaikkoihin ja kotiäänestykseen. Kussakin kotimaan yleisessä ennakkoäänestyspaikassa on oltava yhtä aikaa saapuvilla vähintään kaksi vaalitoimitsijaa.

Vaalitoimitsijalle ei ole vaalilaissa säädetty erityisiä kelpoisuusvaatimuksia. Vaalitoimitsijaksi voidaan määrätä tehtävään kykenevä 18 vuotta täyttänyt henkilö. Vaalilain mukaan ehdokas tai hänen puolisonsa, lapsensa, sisaruksensa tai vanhempansa ei voi olla vaalitoimitsijana. Puolisoilla tarkoitetaan aviopuolisoita sekä avioliitonomaisissa olosuhteissa ja rekisteröidyssä parisuhteessa eläviä henkilöitä. Vaalitoimitsijaan ei sovelleta hallintolain esteellisyyttä koskevia säännöksiä.

Kaupunginhallitus on 20.10.2023 päättänyt Porin kaupungin yleiset ennakkoäänestyspaikat. Yleisiä ennakkoäänestyspaikkoja on yhteensä 15, joista yksi on liikkuva ennakkoäänestyspaikka. Vaalitoimitsijoiden määrä yleisissä ennakkoäänestyspaikoissa vaihtelee kahden ja kuuden toimitsijan välillä äänestyspaikan vilkkaudesta ja äänestystilan koosta riippuen. Yksi ennakkoäänestyspaikan vaalitoimitsijoista toimii kyseisen ennakkoäänestyspaikan vastuuhenkilönä. Ennakkoäänestyksen toimittamiseksi yleisissä ennakkoäänestyspaikoissa tulee palkata 51 vaalitoimitsijaa. Lisäksi poissaolojen varalta tulee palkata 16 varavaalitoimitsijaa, joista neljä on vaalitoimiston työntekijöitä. Kotiäänestyksen toimittamista varten tulee palkata 12 vaalitoimitsijaa.

Ennakkoäänestysasiakirjojen alustava tarkastus

Ennakkoäänestysasiakirjojen alustavan tarkastuksen suorittavat siihen palkatut henkilöt keskusvaalilautakunnan sihteerien valvonnassa. Muutamissa viime vaaleissa ennakkoäänestysasiakirjojen alustavaa tarkastusta varten on palkattu kuusi henkilöä. Presidentinvaalin osalta on odotettavissa suurempi äänestysprosentti kuin muissa vaaleissa, joten työn sujuvuuden varmistamiseksi ennakkoäänestyksen asiakirjojen alustavaa tarkastusta varten tulee presidentinvaalia varten palkata seitsemän henkilöä.

Vaalityöntekijöiden haku ja esitys palkattavista henkilöistä

Ennakkoäänestyspaikkojen vaalitoimitsijoita ja ennakkoäänestysasiakirjojen tarkastajia haettiin Kuntarekryssä julkaistulla avoimella hakuilmoituksella 1.-17.11.2023 välisenä aikana. Hakemuksia saapui määräaikaan mennessä 134 kappaletta. Keskusvaalilautakunnan sihteeri Iiris Lehti, vaaliasiantuntija Toni Salmi sekä osittain vaalikoordinaattori Anni Hasunen ja keskusvaalilautakunnan sihteeri Jenni Åman haastattelivat osan hakijoista.

Esitys vaalitoimitsijoiksi ja heidän varahenkilöikseen sekä ennakkoäänestysasiakirjojen tarkastajiksi valittavista henkilöistä on laadittu hakemusten sekä haastattelujen perusteella. Esitettävistä henkilöistä 39 on toiminut vaalitehtävissä viime vaaleissa.

Valittavien henkilöiden kanssa tehdään Porin kaupungin käytäntöjen mukaiset työsopimukset.

Peruuntumisia varten on tarpeen oikeuttaa keskusvaalilautakunnan sihteerit määräämään vaalitoimitsijoita liitteessä mainittujen vaalitoimitsijoiden lisäksi.

Ehdotus

Esittelijä

Petri Reponen, petri.reponen@pori.fi

Keskusvaalilautakunta määrää oheisen liitteen mukaiset 51 henkilöä vaalitoimitsijoiksi Porin kaupungin yleisiin ennakkoäänestyspaikkoihin vuoden 2024 presidentinvaaliin sekä 16 henkilöä heidän varalleen. Liitteessä mainitut 12 henkilöä määrätään toimimaan vaalitoimitsijana kotiäänestyksessä. Lisäksi keskusvaalilautakunta palkkaa seitsemän henkilöä ennakkoäänestysasiakirjojen alustavaa tarkastusta varten.

Keskusvaalilautakunnan sihteerit oikeutetaan peruuntumistapauksissa määräämään vaalitoimitsijoita liitteissä mainittujen vaalitoimitsijoiden lisäksi.

Keskusvaalilautakunnan sihteerit valtuutetaan allekirjoittamaan vaalitoimitsijoiden ja ennakkoäänestysasiakirjojen tarkastajien kanssa tehtävät työsopimukset.

Päätös

Päätösehdotus hyväksyttiin yksimielisesti.

Valmistelija

  • Iiris Lehti, iiris.lehti@pori.fi

Perustelut

Keskusvaalilautakunta on 28.11.2023 (§ 25) määrännyt presidentinvaalin ennakkoäänestyksen vaalitoimitsijat. Päätöksen yhteydessä keskusvaalilautakunta oikeutti keskusvaalilautakunnan sihteerit määräämään peruuntumistapauksissa vaalitoimitsijoita edellä mainitulla päätöksellä määrättyjen vaalitoimitsijoiden lisäksi.

Presidentinvaalin toisen vaalin osalta osa vaalitoimitsijoista on perustellun syyn vuoksi tullut estyneeksi toimia vaalitoimitsijana toisessa vaalissa. Keskusvaalilautakunnan sihteerit ovat määränneet edellä mainittujen henkilöiden tilalle oheisen liitteen mukaiset vaalitoimitsijat toisen vaalin toimittamista varten.

Ehdotus

Esittelijä

  • Petri Reponen, petri.reponen@pori.fi

Keskusvaalilautakunta merkitsee asian tiedoksi.

Päätös

Päätösehdotus hyväksyttiin yksimielisesti.


Muutoksenhaku

Päätöksestä ei kuntalain 136 §:n perusteella saa tehdä oikaisuvaatimusta tai kunnallisvalitusta.