Tarkastuslautakunta, kokous 12.3.2024

Pöytäkirja on tarkastettu

§ 17 Teknisen toimialan toimialajohtajan kuuleminen

PRIDno-2023-2632

Valmistelija

  • Niko Poskiparta, tarkastusjohtaja, niko.poskiparta@pori.fi

Perustelut

Tarkastuslautakunnan työohjelmaan kuuluu arviointivuonna teknisen toimialan toimialajohtajan kuuleminen. 

Vuoden 2023 teknisen toimialan tilannekuva toimintasuunnitelman mukaan: 

"Teknisen toimialan tilannekuvassa näkyvät vahvasti liikenneväylien, viheralueiden ja liikuntapaikkojen tämänhetkinen tyydyttävä kunto, hyvinvointialueen muodostuminen sekä maailmantilanteen aiheuttama epävarmuus.

Porin kaupunki osallistuu vuosittain tehtävään Yhdyskuntatekniset palvelut –tutkimukseen, jossa Porin sijoitus on asukkaiden antaman arvion mukaan jo useamman vuoden ollut viimeisimpien joukossa niin liikenneväylien, viheralueiden kuin liikuntapaikkojenkin osalta. Vuoden 2023 aikana pääkatuverkko valmistuu ja jatkossa enenevässä määrin investoinnit kohdistuvat olemassa olevan infran perusparantamiseen korjausvelan kasvun hillitsemiseksi. Tulevaisuuden haasteena ovat katuverkon ja siltojen kunnon heikkeneminen sekä mittava perusparannustarve. Liikuntapaikkojen osalta tehtävä liikuntapaikkasuunnitelma määrittää niiden osalta tulevaisuuden toimenpiteet.

Hyvinvointialue aloittaa oman palveluverkkoselvityksensä, jonka myötä tulee päätettäväksi mahdollisesti kaupungin omistamien käytöstä poistuvien rakennusten kohtalo. Myös sivistystoimialan palveluverkon toteuttaminen aiheuttaa käytöstä poistuvien koulukiinteistöjen käyttötarkoituksen uudelleen mietintää. Etätöiden määrä näyttäisi jäävän koronan seurauksena melko suureksi, mikä tulee muuttamaan pysyvästi tarvittavien toimitilojen määrää ja rakennetta

Toimialaan liittyvinä riskeinä on tunnistettavissa kunnossapitotöihin varatun resurssin riittävyys siten, että kunnossapito pystytään tekemään riittävän vaikuttavasti ja korjaus- ja kunnossapitovastuuta saadaan vähennettyä. Myös muun muassa sisäilmaongelmat sekä korjausvelan kasvu niin tiloissa kuin infrassa ovat merkittäviä riskitekijöitä. Epävarmuutta tulee aiheuttamaan myös erityisesti polttoaineiden ja energian voimakas hinnannousu. Nämä kaikki edellyttävät toimialalta suunnitelmallista sekä kustannustehokkuutta parantavaa toimintaa. Myös tehtävien hoidon ja osaamisen rajoittuminen liikaa yksittäisten henkilöiden varaan lisää toimialan henkilöriskiä, johon pitää jatkossa kiinnittää huomiota. Henkilöstöä tulee myös kouluttaa uusiin tehtäviin ja saavutettua osaamistasoa ylläpitää. Toimialan hallinnassa olevien tilojen ja infran suunnitelmalliseen hoitoon, kunnossapitoon, peruskorjaukseen ja uudisrakentamiseen liittyen tulee jatkaa monia kehittämistoimia."

Valtuustoon nähden sitovana taloustavoitteena tekniselle toimialalle on vuodelle 2023 asetettu toimintamenojen - 49 221 000 euron määrä.

Teknisen toimialan suunnitellut henkilötyövuodet vuodelle 2023 ovat olleet yhteensä 346 kappaletta.

Toimialajohtaja Markku Koppelomäki on kutsuttu tarkastuslautakunnan kokoukseen selostamaan toimialansa päättynyttä vuotta 2023 talouden ja toiminnan toteutumisen näkökulmasta sekä muita toimialan ajankohtaisia asioita.

Ehdotus

Esittelijä

  • Niko Poskiparta, tarkastusjohtaja, niko.poskiparta@pori.fi

Tarkastuslautakunta merkitsee saadun selvityksen tiedoksi ja huomioon otettavaksi arviointityön yhteydessä.

Päätös

Päätösehdotus hyväksyttiin yksimielisesti.

Kokouskäsittely

Markku Koppelomäki oli läsnä tämän asian käsittelyn kohdalla klo 15:02 - 16:49.


Muutoksenhaku

Päätöksestä ei kuntalain 136 §:n perusteella saa tehdä oikaisuvaatimusta tai kunnallisvalitusta.