Sivistyslautakunta, kokous 29.3.2022

Pöytäkirja on tarkastettu

§ 69 Kumppanuussopimuksen solmiminen, Lounais-Suomen Martat ry

PRIDno-2022-1559

Valmistelija

  • Tiina M Toivonen, controller, talousyksikkö, tiina.m.toivonen@pori.fi

Perustelut

Kaupunginhallitus päätti 18.10.2021 § 722 kumppanuussopimusneuvotteluiden käynnistämisestä Lounais-Suomen Martat ry:n kanssa.

Järjestön kanssa on neuvoteltu kumppanuussopimuksen solmimisesta liittyen vastuullisen elämäntavan ja elämänhallinnan parantamiseksi sekä syrjäytymisen ehkäisemiseksi tehtävään yhteistyöhön. Järjestöllä on  tarvittavaa osaamista ja kokemusta, ja Porissa sijaitseva toimipiste mahdollistaa paikallisesti toteutettavan toiminnan. Yhteistyötä on tehty aiemminkin aihepiirin tiimoilta, mutta kumppanuussopimus mahdollistaa yhteistyön vakiinnuttamisen ja syventämisen.

Sopimusneuvotteluihin on osallistunut järjestön toiminnanjohtaja ja Porin toimipisteessä työskentelevät kotitalouden asiantuntijat sekä kaupungin puolelta avustustyöryhmän puheenjohtaja, ympäristösuunnittelija sekä sivistystoimialan ja perusturvan edustajia.

Piirille vuosittain maksettavan avustuksen määräksi esitetään 35.000 euroa.

Ehdotus

Esittelijä

  • Esa Kohtamäki, toimialajohtaja, sivistystoimiala, esa.kohtamaki@pori.fi

Sivistyslautakunta päättää esittää kaupunginhallitukselle Porin kaupungin ja Lounais-Suomen Martat ry:n välisen kumppanuussopimuksen solmimista ehdotuksen mukaisesti. Lautakunta esittää yhdistyksen hallituksen kokouksiin osallistuvaksi asiantuntijaksi nimettäväksi toimialaltaan opiskeluhuollon esimies Tero Grönmarkin.

Päätös

Päätösehdotus hyväksyttiin yksimielisesti.

Tiedoksi

Kaupunginhallitus

Muutoksenhaku

Päätöksestä ei kuntalain 136 §:n perusteella saa tehdä oikaisuvaatimusta tai kunnallisvalitusta.