Kaupunginvaltuusto, kokous 11.4.2022

Pöytäkirja on tarkastettu

§ 54 Meri-Porin palvelualueen koulupiiriraja Enäjärven koulun osalta muutettava entiselleen, valtuustoaloite, Heidi Sakari

PRIDno-2022-642

Aikaisempi käsittely

Perustelut

Valtuutettu Heidi Sakari jätti kaupunginvaltuuston kokouksessa seuraavan valtuustoaloitteen:

"Valtuustoaloite 

Meri-Porin palvelualueen koulupiiriraja Enäjärven koulun osalta muutettava entiselleen 

Sivistyslautakunta päätti hyväksyä 7.12.2021 kokouksessaan Enäjärven koulupiirin rajamuutoksen niin, että osa alueen lapsista tulisi aloittamaan ensimmäisen luokan 2022 syksyllä Meri-Porin yhtenäiskoulussa ja osa ekaluokkalaisista aloittaisi Enäjärven koulussa.  

Tämä koulupiirirajan muutos ei tue perusopetuslakia pykälää 6, “Opetus tulee kunnassa järjestää siten, että oppilaiden matkat ovat asutuksen, koulujen ja muiden opetuksen järjestämispaikkojen sijainti sekä liikenneyhteydet huomioon ottaen mahdollisimman turvallisia ja lyhyitä”.  

Lisäksi muutos ei tue Enäjärven alueen elinvoima-, eikä pitovoimatekijöitä. Alueen kehityksen ja tulevaisuuden kannalta on tärkeää, että koulun oppilasmääriä tuetaan.  

Heidi Sakari (ps.) 

Porin kaupunginvaltuutettu  

Pori 31.1.2022 "

Ehdotus

Kaupunginvaltuusto päättää lähettää valtuustoaloitteen kaupunginhallitukselle kaupunginvaltuuston päätösten toimeenpanon yhteydessä käsiteltäväksi.

Päätös

Kaupunginvaltuusto päätti lähettää valtuustoaloitteen kaupunginhallitukselle kaupunginvaltuuston päätösten toimeenpanon yhteydessä käsiteltäväksi.

Valmistelija

Taneli Tiirikainen, yksikön päällikkö, opetusyksikkö, taneli.tiirikainen@pori.fi

Perustelut

Kaupunginhallitus (7.2.2022) on pyytänyt sivistyslautakunnalta lausuntoa kahteen valtuustoaloitteeseen, jotka liittyvät Enäjärven lähikoulualueeseen/koulupiiriin. Aloitteissa esitetään, että koulupiiri olisi palautettava ennalleen. Aloitteet ovat saman sisältöiset, ja sivistyslautakunta antaa niihin yhteisen vastauksen.

Vastauksessa tarkastellaan tehdyn päätöksen taustalla olevaa asiaan liittyvää lainsäädännöllistä taustaa, Porin kaupungin linjauksia ja päätöksiä sekä toimintaympäristön muutoksia, joiden vuoksi kyseiseen lähikoulualueen muuttamiseen on päädytty. Näistä toimintaympäristön muutoksista keskeisin on oppilasmäärän lasku koko Porissa ja erityisesti Meri-Porin alueella. Vastauksessa kerrotaan millaisin toimin laadukas perusopetus muine palveluineen pystytään Meri-Porin alueella tulevaisuudessa parhaiten järjestämään.

Lainsäädännöllinen tausta

Perusopetuslain 6 §:n mukaan opetus tulee kunnassa järjestää siten, että oppilaiden koulumatkat ovat asutuksen, koulujen ja muiden opetuksen järjestämispaikkojen sijainti sekä liikenneyhteydet huomioon ottaen mahdollisimman turvallisia ja lyhyitä. Lähikoulu ei lain mukaan ole välttämättä oppilasta fyysisesti lähinnä olevin koulu. Kunta voi vapaasti määritellä menettelyn, jolla oppilaita kouluun osoitetaan. Koulupaikan määrittelyssä on kuitenkin toimittava tasapuolisesti, oikeudenmukaisesti ja johdonmukaisesti (PoL 4 §, 6 §, Hallintolaki 6 §). Opetuksen järjestäjä voi määritellä opetusryhmien minimi- tai maksimikoon ja myös opetusryhmien lukumäärän voidakseen suunnitella ja hallita opetusjärjestelyjä, kustannuksia, vieraskuntalaisten määrää ja muita opetuksen järjestelyihin vaikuttavia asioita.

Porin kaupungin tekemät päätökset ja linjaukset

Porin kaupungin hallintosäännössä (KV 11.10.2021 § 208) on määrätty, että sivistyslautakunta päättää perusopetuksen lähikoulualueista. Sivistystoimialan toimintasäännössä (7.12.2021 § 264) asiaa ei ole jatkovastuutettu, vaan sivistyslautakunta päättää koulupiireistä. Kouluverkkoon ja lähikoulualueisiin on otettu kantaa muun muassa palveluverkkopäätösten yhteydessä (KV 15.6.2020 § 83) sekä kaupunginvaltuuston 10.12.2018 hyväksymässä Kasvatuksen ja sivistyksen kehittämisohjelmassa.

Porin talousarvio 2021 ja taloussuunnitelma 2021-2023 -asiakirjassa (KV 14.12.2020 § 153) todetaan perusopetuksen osalta, että toimintaympäristön muutokset ja oppilasmäärien väheneminen aiheuttavat painetta palveluverkon kehittämiseen. Sivistystoimialaa ja opetusyksikköä sitovana tavoitteena on optimikokoisten ryhmien muodostaminen, joka on edellytyksenä sille, että opetuksen laatu voidaan säilyttää kustannusten ja/tai käytettävissä olevan resurssin vähenemisestä huolimatta. Säästötoimenpiteenä mainitaan oppilaaksiottorajojen määrittely siten, että vuosittain määritellään oppilaan lähikoulu. Sivistystoimialan talouden nykytila ja tulevat näkymät edellyttävät jatkossakin vastaavia toimenpiteitä.

Sivistyslautakunta on päättänyt yllä mainittujen Porin kaupungin linjausten mukaisesti Enäjärven ja Meri-Porin lähikoulualueiden muutoksesta kokouksessaan 7.12.2021 (§ 271). Samassa kokouksessa päätettiin myös muutoksesta Käppärän ja Vähärauman lähikoulualueisiin. Sivistyslautakunnalle esiteltiin asiaa jo kokouksessa 23.11.2021, ja lautakunta on keskustellut asiasta lisäksi kokouksissaan 18.1.2022 ja 1.2.2022. Sivistyslautakunta on tehnyt päätöksen yksimielisesti, ja päätynyt jatkokeskusteluissa samaan lopputulemaan.

Molemmissa tapauksissa opetuksen järjestäjä käytti lakiin perustuvaa oikeuttaan määritellä koulukohtaisten opetusryhmien lukumäärää ja kokoa opetusjärjestelyjen kustannusten ja laadun varmistamiseksi.

Oppilasmäärän lasku Meri-Porin alueella ja sen vaikutukset oppilaaksiottoon

Oppilasmäärä laskee lähivuosina koko Porin kaupungissa ja sen myötä tulevaan resurssien laskuun on reagoitava käytettävissä olevin keinoin. Väestörekisteritietojen perusteella laaditun oppilasennusteen mukaan vuosiluokkien 1-6 yleisopetuksen koulujen oppilasmäärä laskee muutaman vuoden aikana yli 800 oppilaalla eli noin 40 luokan verran. Oppilasmäärien väheneminen ei kohdistu tasaisesti kaikkiin kouluihin ja siksi eri alueilla tehdään erilaisia toimenpiteitä. Oppilasmäärä laskee paljon muun muassa Meri-Porin alueella. Kuluvana lukuvuonna Meri-Porin alueen kouluissa on 505 alakoululaista ja 296 yläkoululaista. Näistä vuosiluokkien 1 -6 oppilaita on Reposaaren koulussa 26, Meri-Porin yhtenäiskoulussa 179, Enäjärven koulussa 126 ja Kyläsaaren koulussa 174.  Ennusteen mukaan alakoululaisten määrä Meri-Porin palvelualueella laskee nykyisestä 505 oppilaasta 363 oppilaaseen lukuvuoteen 2027-2028 mennessä, joka tarkoittaa noin seitsemää luokkaa.

Meri-Porin alueen elinvoimaisuuden vahvistaminen

Palveluverkkopäätöksen mukaisesti alueen kaikki neljä koulua säilytetään alleviivaten. Ennakoinnin sekä opetuksen ja koulun muun resursoinnin vuoksi tarpeen on kuitenkin määritellä alueen koulujen oppilaaksiotto siten, että se oppilasmäärän laskun vaikutukset opetukseen ovat alueella mahdollisimman pieniä. Käytännössä tämä tarkoittaa Meri-Porin yhtenäiskoulun vahvistamista alueen keskuksena samalla kun taataan opetuksen järjestäminen muissa alueen kouluissa. Tavoitteena on, että Enäjärven ja Kyläsaaren kouluissa on jatkossa yksi ensimmäinen luokka tai mikäli oppilasmäärä laskee kyseisissä kouluissa paljon, 1.-2. luokan oppilaista koostuva yhdysluokka, Meri-Porin yhtenäiskoulussa kaksi ensimmäistä luokkaa ja Reposaaressa lapset käyvät koulua yhdysluokilla.

Meri-Porin koulukeskus on kunnostettu vuonna 2015 yhtenäiskoulun tarpeisiin. Lisäksi Meri-Porin yhtenäiskouluun on määrätietoisesti lisätty minimitarpeen ylittävää resurssia, jolla tuetaan alueen lasten koulunkäyntiä Meri-Porin alueella. Koulussa on tarjolla keskimääräistä kattavammat opetuksen, oppimisen ja koulunkäynnin tuen palvelut. Koulu on vuosiluokkien 1-9 yhtenäiskoulu, jossa on sekä luokan- että aineenopettajia ja myös esimerkiksi koulunkäyntiohjaajia enemmän kuin muissa alueen kouluissa. Samoin oppilashuollon henkilöstö on paikalla useampana päivänä kuin muilla alueen kouluilla. Yhtenäiskoulussa on myös muun muassa seitsemän erityisopettajaa, viisi erityisopetuksen pienryhmää, joustavan perusopetuksen JOPO-luokka, perusturvan perhetyöntekijä, koulunuorisotyöntekijä sekä IceHearts-toimintaa. Jotta resurssia voidaan Meri-Porin yhtenäiskouluun kohdentaa jatkossakin näin paljon, tulee koulun oppilasmäärä pyrkiä säilyttämään riittävällä tasolla. Koulun säilyminen ns. kaksisarjaisena, jossa alakoulun rinnakkaisluokkia on aina kaksi, on tärkeää erityisen tuen pienryhmien toiminnan kannalta kun pienryhmien oppilaiden integrointia yleisopetukseen sekä erilaisia kokeilujaksoja on helpompi toteuttaa. Yhtenäiskoulun välittömässä läheisyydessä on myös päiväkoti, hammashoitola, uimahalli ja kirjasto.

Hyvä palvelutaso tukee kaikkia alueen lapsia ja mahdollista opiskelujen jatkumisen ja hyvinvoinnin tukemisen alueella koko perusopetuksen ajan riippumatta oppilaan tarpeista. Vain hyvin erityistarpeisten oppilaiden kohdalla palveluja ei pystytä tarjoamaan Meri-Porissa vaan opetus järjestetään keskitetysti esimerkiksi erityiskoulussa. Vähenevän oppilasmäärän negatiivisten vaikutusten estämiseksi tulee Porissa olla jatkossa  mahdollisuus osoittaa oppilaalle lähikoulu nykyistä joustavammin, kuten monessa suuressa kaupungissa kaupungissa toimitaan. Sivistystoimialalla on tutustuttu eri kaupunkien oppilaaksiottoperusteisiin ja valmisteltu Porin perusopetuksen oppilaaksiottoperusteiden uudistamista, joka tuodaan sivistyslautakunnan päätettäväksi vuoden 2022 aikana.

Tilanne nyt

Muutoksen myöstä Enäjärven koulun lähikoulualueelta Meri-Porin yhtenäiskoulun lähikoulualueelle siirrettyjen oppilaiden koulumatkat pitenevät. Ne eivät kuitenkaan muutu vaarallisiksi tai erityisen pitkiksi. Oppilaat ylittävät vartioidun tasoristeyksen, jossa on sekä valot että puomi. Saman tasoristeyksen on ylittänyt vuosien ajan moni Meri-Porin yhtenäiskoulussa opiskeleva oppilas. Matkan vaarallisuutta on sivistystoimialalla selvitelty huolellisesti, ja siitä on annettu selvitys sivistyslautakunnalle.

Edellä mainitut syyt ja tilanne huomioon ottaen sivistyslautakunta teki 7.12.2021 päätöksen Enäjärven koulun ja Meri-Porin yhtenäiskoulun lähikoulualueiden muuttamisesta. Päätös oli yksimielinen ja se on lainvoimainen. Sivistyslautakunta katsoo, että päätöstä ei pidä muuttaa. Asiaan palataan seuraavan kerran syyslukukaudella 2022, kun sivistyslautakunta käsittelee seuraavan kerran oppilaaksiottoperusteita. Sivistyslautakunta edellyttää, että jatkossa asiasta tiedotetaan asianosaisia hyvin.

Koulutulokkaiden oppilaaksiotto lukuvuodelle 2022-2023 on aikataulutettu ja toteutettu sivistyslautakunnan joulukuussa tekemien päätösten perusteella. Ensimmäiselle luokalle ilmoittautuminen on päättynyt 23.1.2022. Parhaillaan kouluissa tehdään oppilaaksiottopäätöksiä ja selvitetään mahdollisuuksia ottaa toissijaisia hakijoita kouluun. Enäjärven kouluun haki toissijaisesti seitsemän oppilasta, joista neljällä on sisarus Enäjärven koulussa. Alustavan tiedon mukaan nämä neljä sisaruksellista oppilasta voitaneen ottaa Enäjärven kouluun toissijaisina hakijoina. Kouluun ilmoittautumisessa voi lukea tarkemmin osoitteessa pori.fi/kouluun.

Ehdotus

Esittelijä

Esa Kohtamäki, toimialajohtaja, sivistystoimiala, esa.kohtamaki@pori.fi

Sivistyslautakunta päättää antaa edellä mainitun lausunnon kaupunginhallitukselle.

Päätös

Päätösehdotus hyväksyttiin yksimielisesti.

Perustelut

Valtuutettu Heidi Sakari jätti kaupunginvaltuuston kokouksessa 31.1.2022 § 18 valtuustoaloitteen koskien Meri-Porin palvelualueen koulupiirirajan Enäjärven koulun osalta muuttamista entiselleen. Kaupunginvaltuusto lähetti asian kaupunginhallituksen valmisteltavaksi. Kaupunginhallitus päätti kokouksessaan 7.2.2022 § 70 pyytää aloitteesta sivistyslautakunnan lausunnon.

Kaupunginhallitus käsitteli asian kokouksessaan 14.3.2022 § 167.

Asian esittely ja aikaisempi käsittely (sivistyslautakunnan lausunto 15.2.2022 § 42) ovat historiatiedoissa.

Ehdotus

Kaupunginhallituksen päätösehdotus:

Kaupunginvaltuusto merkitsee tehdyt toimenpiteet ja annetun lausunnon tiedoksi vastauksena valtuustoaloitteeseen.

Päätös

Päätösehdotus hyväksyttiin yksimielisesti.

Kokouskäsittely

Valtuutettu Heidi Sakari esitti valtuutettu Mika Ahon kannattamana, että asia palautetaan valmisteluun.

1. varapuheenjohtaja Jyrki Levonen esitti, että asian käsittelyä jatketaan.

Puheenjohtaja totesi, että keskustelun kuluessa on tehty kannatettu esitys asian palauttamisesta valmisteluun ja koska on kannatettu myös asian käsittelyn jatkamista, niin asiasta on äänestettävä.

Kaupunginvaltuusto hyväksyi seuraavan äänestysehdotuksen:

Jaa: Asian käsittelyä jatketaan.

EI: Asia palautetaan valmisteluun.

Äänestyksessä annettiin 40 JAA-ääntä ja 18 EI-ääntä, 1 tyhjä.

Äänin 40-18 asian käsittelyä jatkettiin.

Äänestystulokset

  • Kyllä 40 kpl 68%

    Aila Haikkonen, Tapio Huhtanen, Juha Kantola, Neea Kähkönen, Arja Laulainen, Ari Nordström, Timo Aro, Tuomas Koivisto, Hanna Raitakari, Sami Viitasaari, Kimmo Hohkala, Jani-Petteri Pajukoski, Marita Salmio, Jarno Joensuu, Johanna Huhtala, Jyrki Levonen, Joonas Ryynänen, Helvi Walli, Heikki Santavuo, Petri Lahtinen, Juha Joutsenlahti, Martti Lundén, Mikael Ropo, Markus Halminen, Mikko Pakkasela, Hanna Sinisalmi, Mika Tuhkanen, Nelly Pitkänen, Sanna Grönmark, Jussi Ihamäki, Jaakko Jäntti, Markku Tanttinen, Sampsa Kataja, Laura Pullinen, Sinikka Alenius, Julia Liljegren, Henna Kyhä, Mari Kaunistola, Mirva Heino, Reetta Vähätalo-Amhdak

  • Ei 18 kpl 31%

    Niko Viinamäki, Simo Korpela, Christa Lahto, Anssi Salmi, Mika Aho, Raisa Ranta, Tiina Stenman, Milka Tommila, Marketta Juntunen, Arto Nurmi, Petri Huru, Oili Heino, Jari Taimi, Heidi Sakari, Ismo Läntinen, Jyri Astokari, Antti Lehtonen, Antero Kivelä

  • Tyhjä 1 kpl 2%

    Etta Peltola


Muutoksenhaku

Päätöksestä ei kuntalain 136 §:n perusteella saa tehdä oikaisuvaatimusta tai kunnallisvalitusta.