Kaupunginvaltuusto, kokous 30.5.2022

Pöytäkirja on tarkastettu

§ 72 Porin Satama Oy:n takaushakemus 2022

PRIDno-2022-2464

Perustelut

Kaupunginhallitus käsitteli asiaa kokouksessaan 16.5.2022 § 344.

Asian esittely ja käsittely on historiatiedoissa.

Ehdotus

Kaupunginhallituksen päätösehdotus:

Kaupunginvaltuusto päättää myöntää Porin Satama Oy:lle Länsi-Suomen Osuuspankista em. ehdoin otettavalle enintään 6,7 M€:n lainalle omavelkaisen takauksen siten, että kaupungin takaus kattaa 80 % yhtiölle myönnettävästä lainasta ollen siis maksimissaan 5.360.000,00 euroa. Laina-aika on noin 22 vuotta, josta lyhennysohjelma 20 vuotta. Tasalyhennykset tapahtuvat ja korko maksetaan puolivuosittain alkaen kahden vuoden kuluttua ensimmäisen erän nostosta. Lainan lyhennyksen alkuun saakka maksetaan vain nostetun lainamäärän korot 6 kk:n välein. Velasta perittävä vuotuinen korko on 6 kuukauden euribor lisättynä 0,55 %-yksikön marginaalilla, mutta siten, että lainasta maksetaan korkoa vähintään marginaalin verran. Pankilla on oikeus tarkistaa marginaalia viiden vuoden välein alkaen lainan allekirjoituspäivästä.

Kaupunginvaltuusto päättää, että takauksen myöntämisen ehtoina ovat:

 -    Annettavan omavelkaisen takauksen myöntämisestä peritään 0,4 %:n takausprovisio vuosittain jäljellä olevan lainapääoman määrästä. 1. vuoden takausprovisio on maksettava viisi (5) pankkipäivää velkakirjan allekirjoittamisesta Porin kaupungin omistajaohjaus- ja rahoitusyksikön ilmoittamalle pankkitilille. Kaupunginhallituksella on oikeus tarkistaa tarvittaessa takausprovision määrää myöhemmin Iuokituslaitosten arviointien ja komission takauksina annettavia valtiontukia koskevan tiedonannon perusteella.

-     Porin Satama Oy antaa Porin kaupungille vastavakuudeksi takauksesta kiinteistökiinnityksen määrältään 5.360.000,00 euroa.

-     Porin Satama Oy:n tulee takauksen myöntämisen jälkeen antaa Porin kaupunginhallitukselle välittömästi ilmoitus omaan toimintaansa olennaisesti vaikuttavista muutoksista taloudessaan.

Päätös

Päätösehdotus hyväksyttiin yksimielisesti.

Tiedoksi

Porin Satama Oy/Vesa Mäkilä, omistajaohjaus- ja rahoitusyksikkö

Muutoksenhaku

Tähän päätökseen haetaan muutosta kunnallisvalituksella.

Valitusoikeus
Päätökseen saa hakea muutosta:

  • se, johon päätös on kohdistettu tai jonka oikeuteen, velvollisuuteen tai etuun päätös välittömästi vaikuttaa (asianosainen), sekä
  • kunnan jäsen.

Valitusaika
Kunnallisvalitus on tehtävä 30 päivän kuluessa päätöksen tiedoksisaannista.

Valitus on toimitettava valitusviranomaiselle viimeistään valitusajan viimeisenä päivänä ennen valitusviranomaisen aukioloajan päättymistä.

Asianosaisen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon, jollei muuta näytetä, seitsemän päivän kuluttua kirjeen lähettämisestä. Käytettäessä tavallista sähköistä tiedoksiantoa asianosaisen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon, jollei muuta näytetä, kolmantena päivänä viestin lähettämisestä. 

Kunnan jäsenen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon seitsemän päivän kuluttua siitä, kun pöytäkirja on nähtävänä yleisessä tietoverkossa.

Tiedoksisaantipäivää ei lueta valitusaikaan. Jos valitusajan viimeinen päivä on pyhäpäivä, itsenäisyyspäivä, vapunpäivä, joulu- tai juhannusaatto tai arkilauantai, saa valituksen tehdä ensimmäisenä arkipäivänä sen jälkeen.

Valitusperusteet

Kunnallisvalituksen saa tehdä sillä perusteella, että

  • päätös on syntynyt virheellisessä järjestyksessä,
  • päätöksen tehnyt viranomainen on ylittänyt toimivaltansa tai
  • päätös on muuten lainvastainen.

Valittajan tulee esittää valituksen perusteet valitusviranomaiselle ennen valitusajan päättymistä.

Valitusviranomainen
Kunnallisvalitus tehdään Turun hallinto-oikeudelle. 

Postiosoite:               PL 32, 20101 Turku
Käyntiosoite:             Sairashuoneenkatu 2-4
Sähköpostiosoite:     turku.hao@oikeus.fi
Faksinumero:            029 56 42414
Puhelinnumero:         029 56 42400
Valituksen voi tehdä myös hallinto- ja erityistuomioistuinten asiointipalvelussa osoitteessa https://asiointi2.oikeus.fi/hallintotuomioistuimet.

Valituksen muoto ja sisältö
Valitus on tehtävä kirjallisesti. Myös sähköinen asiakirja täyttää vaatimuksen kirjallisesta muodosta.
Valituksessa on ilmoitettava:

  1. päätös, johon haetaan muutosta (valituksen kohteena oleva päätös);
  2. miltä kohdin päätökseen haetaan muutosta ja mitä muutoksia siihen vaaditaan tehtäväksi (vaatimukset);
  3. vaatimusten perustelut;
  4. mihin valitusoikeus perustuu, jos valituksen kohteena oleva päätös ei kohdistu valittajaan.

Valituksessa on lisäksi ilmoitettava valittajan nimi ja yhteystiedot. Jos puhevaltaa käyttää valittajan laillinen edustaja tai asiamies, myös tämän yhteystiedot on ilmoitettava. Yhteystietojen muutoksesta on valituksen vireillä ollessa ilmoitettava viipymättä hallintotuomioistuimelle.
Valituksessa on ilmoitettava myös se postiosoite ja mahdollinen muu osoite, johon oikeudenkäyntiin liittyvät asiakirjat voidaan lähettää (prosessiosoite). Mikäli valittaja on ilmoittanut enemmän kuin yhden prosessiosoitteen, voi hallintotuomioistuin valita, mihin ilmoitetuista osoitteista se toimittaa oikeudenkäyntiin liittyvät asiakirjat.
Valitukseen on liitettävä:

  1. valituksen kohteena oleva päätös valitusosoituksineen;
  2. selvitys siitä, milloin valittaja on saanut päätöksen tiedoksi, tai muu selvitys valitusajan alkamisen ajankohdasta;
  3. asiakirjat, joihin valittaja vetoaa vaatimuksensa tueksi, jollei niitä ole jo aikaisemmin toimitettu viranomaiselle.

Oikeudenkäyntimaksu
Muutoksenhakuasian vireille panijalta peritään oikeudenkäyntimaksu sen mukaan kuin tuomioistuinmaksulaissa (1455/2015) säädetään. 


Pöytäkirja
Päätöstä koskevia pöytäkirjan otteita ja liitteitä voi pyytää Porin kaupungin kirjaamosta.

Postiosoite:              PL 121, 28101 Pori
Käyntiosoite:            Palvelupiste Porina, Yrjönkatu 13
Sähköpostiosoite:    kirjaamo@pori.fi
Faksinumero:           (02) 634 9417
Puhelinnumero:        (02) 623 4470
Vaihde                      (02) 621 1100

Palvelupisteen aukioloajat
maanantai               10 - 16
tiistai-torstai              8 - 16
perjantai                   8 - 15

Pöytäkirja on viety nähtäväksi yleiseen tietoverkkoon toimielimen päättämän aikataulun mukaisesti.

Asianosaiselle lähetettyyn pöytäkirjaotteeseen muutoksenhakuohjeineen on merkitty lähettämispäivä sekä pöytäkirjan nähtävilläolopäivä.