Tekninen lautakunta, kokous 18.10.2022

Pöytäkirja on tarkastettu

§ 189 Pohjois-Porin monitoimitalon (Pohjoisväylän koulu) ensikertaiskalustus

PRIDno-2022-2397

Aikaisempi käsittely

Valmistelija

Miika Pennanen, miika.pennanen@pori.fi

Perustelut

PRIDno-2022-2397

Pohjois-Porin monitoimitalon (Pohjoisväylän koulu) ensikertaiskalustus

Asian esittely

Hankintaan sisältyy Pohjois-Porin monitoimitalon (Pohjoisväylän koulu) ensikertaiskalusteet tämän tarjouspyynnön mukaisesti.

Liitteenä Pohjoisväylän koulun idea sekä Pedagogisen suunnittelun arvopohja ja keskeiset toimintakulttuurin periaatteet -asiakirjat, joiden tavoitteita tulevan kalustuksen tulee tukea.

Hankinta toteutetaan niin kutsuttuna ”varhaisen vaiheen kilpailutuksena”, jossa tarjous annetaan pilottitilojen kalustuksesta sekä muiden tilojen suunnitteluprosessista. Valittavalle yhteistyökumppanille kuuluu irtokalustuksen kokonaissuunnittelu yhdessä tilaajatahon kanssa sekä kalusteiden toimittaminen laadittuja sisustussuunnitelmia noudattaen. Koko hankinnan (avaintilat, suunnitteluprosessi, muiden tilojen kalusteet) kattohinta on 700 000€, jonka puitteissa kalustus ja siihen sisältyvät tarvittavat suunnittelut tulee toteuttaa. Tilaaja valitsee tarjouksista toiminnallisilta ja laadullisilta ominaisuuksiltaan parhaan vaihtoehdon.

Tarjouspyynnön liitteeseen käyttäjä on listannut ensivaiheen kalustettavat pilottitilat. Toimittajilta pyydetään suunnitelma avaintilojen kokonaiskalustuksesta, esitetyt toiveet eivät sido tarjoajia suunnittelussa. Tarjouksen liitteenä tulee olla kalusteiden sijoitteluehdotus pohjakuvaan sekä kaikkien tarjottavien kalusteiden kuvallinen esite ja kalustelistaus yksikköhinnoin.

Tarjottavan kokonaisuuden tulee täyttää kaikilta osin kyseessä olevan toimintaympäristön vaatimukset ja vastata oppilaiden sekä henkilökunnan tarpeisiin ja soveltua tarkoitukseen, muunneltavuus ja ergonomia huomioiden.  Ajatuksena on, että kalustus tukee oppimista, työskentelyä ja viihtyvyyttä. Koulun oppilasmäärä on 650, pilottitilat tilanumeroineen, tiloja käyttävä henkilökuntamäärä sekä tilakohtaiset paikkalukumäärät on kuvattu tarjouspyynnön liitteissä.

Kalustuksen tulee muodostaa yhteensopiva kokonaisuus myös materiaalien osalta ja täyttää toimintaympäristön vaatimukset. Kaikkien tarjottavien tuotteiden materiaalien tulee olla kulutusta kestävää, likaa hylkivää, helposti puhdistettavia sekä turvallisia. Lisäksi kalusteiden runkomateriaalien tulee olla kestäviä. Tarjottujen tuotteiden tulee täyttää Euroopan unionin suoraan velvoittavien säädösten, Suomen lakien ja asetusten sekä viranomaisten antamat määräykset mm. rakenteen, varusteiden-, työ- ja paloturvallisuuden sekä sähköturvallisuuden osalta.

Tilakorteissa on merkitty kiintokalusteet, jotka eivät kuulu hankintaan sekä hahmotelmat irtokalusteista katkoviivoilla. Suunnitelmat ovat vain suuntaa antavia, ei velvoittavia. Kussakin tilassa tulee kuitenkin olla riittävä kalustus paikkalukumäärän mukaisesti sekä toiminnallisesti. Suunnittelussa toivotaan huomioitavan myös mahdolliset muutokset tilojen käyttäjämäärissä.  Tilaajalla on oikeus täydentää tai supistaa tilattavien kalusteiden määrää tarjotusta määrästä. Lopullisesta tilauksesta tilaaja pidättää itsellään oikeuden vaihtaa tuotteita, värimaailmaa ja/tai verhoilumateriaaleja mikäli katsoo siihen olevan asianmukaiset perustelut. Annettuja yksikköhintoja käytetään määrien/kalusteiden muuttuessa, mutta kokonaisbudjetti on kuitenkin esitetty 700 000, jonka puitteissa hankinta tehdään. Loppukalustuksen sekä ns. täydennyshankintojen hinnoittelun tulee olla linjassa pilottitiloihin annettujen tarjoushintojen kanssa.

Hankinnan toteuttajaksi valitaan yksi toimittaja, eli osatarjouksia ei hyväksytä.

Kalusteet toimitetaan 7/2023, siten että koko kalustus on valmis heinäkuun loppuun mennessä. Tarkemmat tilaus- ja toimitusajankohdat sovitaan prosessin edetessä.

Kaupunginhallitus on 25.4.2022 § 263 päättänyt, että Pohjoisväylän koulun rakentamisen toinen vaihe eli laajentaminen yhtenäiskouluksi käynnistetään pikaisesti. Tähän perustuen hankintaan sisältyy optiona yläkoulun kalustus. Tilaaja päättää option käytöstä erikseen. Yläkoulun koko on n. 320 oppilasta ja arvio kalustuksen budjetista +/- 300 000€. 

Tarjouskilpailu käydään minikilpailutuksena Sarastia Oy:n kilpailuttaman kalusteiden puitejärjestelyn sisällä. Käydyn kilpailutuksen oppilas- ja koulukalusteiden sopimustoimittajien kesken; Lekolar-Printel Oy, Martela-keskus Häme 10 Oy, Isku Interior Oy, Kinnarps Oy, Tevella Oy, Ofisea Oy

Kalusteiden ja koko hankinnan toteutuksen tulee kaikilta osin olla Sarastia Oy:n puitesopimuksen mukaisia.

Tarjouspyyntö julkaistiin Tarjouspalvelu.fi/Pori –portaalin kautta puitejärjestelyn toimittajille 7.6.2022. Tarjousaika päättyi 17.08.2022 klo 12.00. Tarjouskilpailun valintaperusteena oli kokonaistaloudellinen edullisuus. Osatarjouksia ei sallittu.

Määräaikaan mennessä tarjouksen antoivat: Lekolar-Printel Oy, Martela-keskus Häme 10 Oy, Isku Interior Oy, Kinnarps Oy ja Ofisea Oy.

Päätöksen peruste

Kaikki tarjoukset täyttivät tarjouspyynnön kelpoisuus- ja vähimmäisvaatimukset.

Kelpoisuus- ja vähimmäisvaatimukset:

Hankinnan kelpoisuus- ja vähimmäisvaatimukset on selvitetty tarkemmin liitteenä olevassa vertailutaulukossa ja tarjouspyynnössä.

Kokonaistaloudelliset valintakriteerit:

Valintaperusteena oli toiminnallisilta ja laadullisilta ominaisuuksiltaan paras kalustekokonaisuus.

Vertailuperusteet:

  • pilottitilojen kalusteiden ja tilojen toiminnallisuus max. 25p.
  • pilottitilojen kalusteiden ulkonäkö ja tilankäyttö max. 25p.
  • projektisuunnitelma (suunnitteluprosessi ja muiden tilojen kalustus) max. 40p.
  • referenssit max. 10p.

Tarkemmat vertailukriteerit on ilmoitettu tarjouspyynnön kohdassa hankinnan kohteen kriteerit.

Kriteereille tarjousten arviointityöryhmässä annettiin pisteitä (0-3) seuraavasti:

  • enimmäkseen tavoitteiden vastainen = 0 p
  • ei täysin vastaa tavoitetta = 1 p
  • vastaa käsitystä hyvästä tuotteesta = 2 p
  • osoittaa merkittävää lisäarvoa = 3 p

Eniten arviointipisteitä saanut tarjous sai kriteerin täydet pisteet ja muut suhteessa siihen (kaavalla: maksimipisteet * ko. tarjouksen arviointipisteet/korkeimmat arviointipisteet).

Tarjousten arviointi ja vertailu

Pisteet jakautuivat tarjoajien kesken seuraavasti:

Isku Interior Oy 100p., Kinnarps Oy 59,39p. ,Martela-keskus Häme 10 Oy 81,05p., Lekolar-Printel Oy 89,62p. ja Ofisea Oy 61,70p.

Liitteenä tarjouspyyntö ja tarjouksista laadittu vertailutaulukko.

Tarjousvertailu tulee viranomaisten toiminnan julkisuudesta annetun lain 7 §:n 2 momentin mukaan julkiseksi vasta, kun sopimus on tehty. Tarjoajilla on kuitenkin asianosaisina oikeus saada tieto tarjousvertailusta.

Tämän jälkeenkään eivät liikesalaisuuden piiriin kuuluvat tiedot ole julkisia. Tarjotun palvelun kokonaishinta ei kuitenkaan ole liike- tai ammattisalaisuus.

Ehdotus

Esittelijä

Markku Koppelomäki, Toimialajohtaja, markku.koppelomaki@pori.fi

Tekninen lautakunta päättää, edellä mainituin kokonaistaloudellisin perustein, että Pohjois-Porin monitoimitalon (Pohjoisväylän koulu) ensikertaiskalustus hankitaan Isku Interior Oy:ltä.

Päätös

Päätettiin yksimielisesti palauttaa asia uudelleen valmisteltavaksi.

Kokouskäsittely

Esittelijä esitti, että asia palautetaan uudelleen valmisteltavaksi.

Valmistelija

  • Mikko Viitala, yksikön päällikkö, tilayksikkö, mikko.viitala@pori.fi

Perustelut

PRIDno-2022-2397

Pohjois-Porin monitoimitalon (Pohjoisväylän koulu) ensikertaiskalustus

Asian esittely

Hankintaan sisältyy Pohjois-Porin monitoimitalon (Pohjoisväylän koulu) ensikertaiskalusteet tämän tarjouspyynnön mukaisesti.

Liitteenä Pohjoisväylän koulun idea sekä Pedagogisen suunnittelun arvopohja ja keskeiset toimintakulttuurin periaatteet -asiakirjat, joiden tavoitteita tulevan kalustuksen tulee tukea.

Hankinta toteutettiin varhaisen vaiheen kilpailutuksena, jossa tarjous annettiin pilottitilojen kalustuksesta sekä muiden tilojen suunnitteluprosessista. Valittavalle yhteistyökumppanille kuuluu:

·        Irtokalustuksen kokonaissuunnittelu yhdessä tilaajatahon kanssa sekä

·        kalusteiden toimittaminen laadittuja sisustussuunnitelmia noudattaen.

Koko hankinnan (avaintilat, suunnitteluprosessi, muiden tilojen kalusteet) kattohinta on 700 000€, jonka puitteissa kalustus ja siihen sisältyvät tarvittavat suunnittelut tulee toteuttaa. Tilaaja valitsi tarjouksista toiminnallisilta ja laadullisilta ominaisuuksiltaan parhaan vaihtoehdon.

Tarjouspyynnön liitteeseen käyttäjä oli listannut ensivaiheen kalustettavat pilottitilat. Tarjoajilta pyydettiin suunnitelma avaintilojen kokonaiskalustuksesta. Tarjouksen liitteenä tuli olla kalusteiden sijoitteluehdotus pohjakuvaan sekä kaikkien tarjottavien kalusteiden kuvallinen esite ja kalustelistaus yksikköhinnoin.

Tarjottavan kokonaisuuden tuli täyttää kaikilta osin kyseessä olevan toimintaympäristön vaatimukset ja vastata oppilaiden sekä henkilökunnan tarpeisiin ja soveltua tarkoitukseen muunneltavuus ja ergonomia huomioiden. Ajatuksena oli, että kalustus tukee oppimista, työskentelyä ja viihtyvyyttä. Koulun oppilasmäärä on 650 henkilöä. Pilottitilat tilanumeroineen, tiloja käyttävä henkilökuntamäärä ja tilakohtaiset paikkalukumäärät on kuvattu tarjouspyynnön liitteissä.

Tarjouspyynnössä edellytettiin, että kalustuksen tulee muodostaa yhteensopiva kokonaisuus myös materiaalien osalta ja täyttää toimintaympäristön vaatimukset. Lisäksi edellytettiin, että kaikkien tarjottavien tuotteiden materiaalien tulee olla kulutusta kestävää, likaa hylkivää, helposti puhdistettavia sekä turvallisia. Lisäksi kalusteiden runkomateriaalien tulee olla kestäviä. Edellytettiin myös, että tarjottujen tuotteiden tulee täyttää Euroopan unionin suoraan velvoittavien säädösten, Suomen lakien ja asetusten sekä viranomaisten antamat määräykset mm. rakenteen, varusteiden-, työ- ja paloturvallisuuden sekä sähköturvallisuuden osalta.

Tarjouspyynnössä ilmoitettiin, että kalusteet on toimitettava 7/2023, siten että koko kalustus on valmis heinäkuun loppuun mennessä.

Kaupunginhallitus on 25.4.2022 § 263 päättänyt, että Pohjoisväylän koulun rakentamisen toinen vaihe eli laajentaminen yhtenäiskouluksi käynnistetään pikaisesti. Tähän perustuen hankintaan sisältyy optiona yläkoulun kalustus. Tilaaja päättää option käytöstä erikseen. Yläkoulun koko on noin 320 oppilasta ja arvio kalustuksen budjetista noin 300 000€. 

Tarjouskilpailu käytiin minikilpailutuksena Sarastia Oy:n kilpailuttaman kalusteiden puitejärjestelyn sisällä. Käydyn kilpailutuksen oppilas- ja koulukalusteiden sopimustoimittajien kesken; Lekolar-Printel Oy, Martela-keskus Häme 10 Oy, Isku Interior Oy, Kinnarps Oy, Tevella Oy, Ofisea Oy

Kalusteiden ja koko hankinnan toteutuksen tuli kaikilta osin olla Sarastia Oy:n puitesopimuksen mukaisia.

Tarjouspyyntö julkaistiin Tarjouspalvelu.fi/Pori –portaalin kautta puitejärjestelyn toimittajille 7.6.2022. Tarjousaika päättyi 17.08.2022 klo 12.00. Tarjouskilpailun valintaperusteena oli kokonaistaloudellinen edullisuus. Osatarjouksia ei sallittu.

Määräaikaan mennessä tarjouksen antoivat: Lekolar-Printel Oy, Martela-keskus Häme 10 Oy, Isku Interior Oy, Kinnarps Oy ja Ofisea Oy.

Päätöksen peruste

Kaikki tarjoukset täyttivät tarjouspyynnön kelpoisuus- ja vähimmäisvaatimukset.

Kelpoisuus- ja vähimmäisvaatimukset:

Hankinnan kelpoisuus- ja vähimmäisvaatimukset on selvitetty tarkemmin liitteenä olevassa vertailutaulukossa ja tarjouspyynnössä.

Kokonaistaloudelliset valintakriteerit:

Valintaperusteena oli toiminnallisilta ja laadullisilta ominaisuuksiltaan paras kalustekokonaisuus.

Vertailuperusteet:

  • pilottitilojen kalusteiden ja tilojen toiminnallisuus max. 25p.
  • pilottitilojen kalusteiden ulkonäkö ja tilankäyttö max. 25p.
  • projektisuunnitelma (suunnitteluprosessi ja muiden tilojen kalustus) max. 40p.
  • referenssit max. 10p.

Tarkemmat vertailukriteerit on ilmoitettu tarjouspyynnön kohdassa hankinnan kohteen kriteerit.

Kriteereille tarjousten arviointityöryhmässä annettiin pisteitä (0-3) seuraavasti:

  • enimmäkseen tavoitteiden vastainen = 0 p
  • ei täysin vastaa tavoitetta = 1 p
  • vastaa käsitystä hyvästä tuotteesta = 2 p
  • osoittaa merkittävää lisäarvoa = 3 p

Eniten arviointipisteitä saanut tarjous sai kriteerin täydet pisteet ja muut suhteessa siihen (kaavalla: maksimipisteet * ko. tarjouksen arviointipisteet/korkeimmat arviointipisteet).

Tarjousten arviointi ja vertailu

Pisteet jakautuivat tarjoajien kesken seuraavasti:

1.     Isku Interior Oy                          100,0p.

2.     Lekolar-Printel Oy                      89,62p.

3.     Martela-keskus Häme 10 Oy    81,05p.

4.     Ofisea Oy                                    61,70p.

5.     Kinnarps Oy                                59,39p.

Liitteenä tarjouspyyntö ja tarjouksista laadittu vertailutaulukko.

Tarjousvertailu tulee viranomaisten toiminnan julkisuudesta annetun lain 7 §:n 2 momentin mukaan julkiseksi vasta, kun sopimus on tehty. Tarjoajilla on kuitenkin asianosaisina oikeus saada tieto tarjousvertailusta.

Tämän jälkeenkään eivät liikesalaisuuden piiriin kuuluvat tiedot ole julkisia. Tarjotun palvelun kokonaishinta ei kuitenkaan ole liike- tai ammattisalaisuus.

Ehdotus

Esittelijä

  • Markku Koppelomäki, Toimialajohtaja, markku.koppelomaki@pori.fi

Tekninen lautakunta päättää, edellä mainituin kokonaistaloudellisin perustein, että Pohjois-Porin monitoimitalon (Pohjoisväylän koulu) ensikertaiskalustus hankitaan Isku Interior Oy:ltä.

Päätös

Päätösehdotus hyväksyttiin yksimielisesti.

Tiedoksi

Tarjoajat, Miika Pennanen

Liitteet

Oheismateriaali


Muutoksenhaku

HANKINTAOIKAISUOHJE JA VALITUSOSOITUS

Julkista hankintaa koskevaan päätökseen tai muuhun hankintamenettelyssä tehtyyn ratkaisuun voidaan julkisista hankinnoista ja käyttöoikeussopimuksista annetun lain (1397/2016, jäljempänä hankintalaki) mukaan hakea muutosta vaatimalla hankintayksiköltä oikaisua (jäljempänä hankintaoikaisu). Asia voidaan myös saattaa valituksella markkinaoikeuden käsiteltäväksi.

Hankintaa koskevasta asiasta voi tehdä hankintayksikölle oikaisuvaatimuksen tai markkinaoikeudelle toimitettavan valituksen se, jota asia koskee (jäljempänä asianosainen). Asianosainen on se, jonka oikeuteen, velvollisuuteen tai etuun päätös välittömästi vaikuttaa.

I Hankintaoikaisuohje

Hankintaoikaisuvaatimuksen kohde

Hankintayksikön päätökseen tai muuhun hankintamenettelyssä tehtyyn ratkaisuun tyytymätön voi vaatia hankintalain 132–135 §:n mukaan hankintaoikaisua. Hankintaoikaisua voi vaatia hankintayksiköltä kirjallisesti tarjouskilpailuun osallistunut tarjoaja tai osallistumishakemuksen tehnyt ehdokas tai muu taho, jota asia koskee.

Hankintaoikaisuvaatimuksen tekemiselle säädetty aika

Asianosaisen on vaadittava hankintaoikaisua 14 päivän kuluessa siitä, kun asianosainen on saanut tiedon hankintayksikön päätöksestä valitusosoituksineen tai muusta hankintamenettelyssä tehdystä ratkaisusta. Vaatimus on esitettävä määräajan viimeisenä päivänä ennen viraston aukioloajan päättymistä.

Tiedoksisaantipäivää ei lueta oikaisuvaatimusaikaan. Jos määräajan viimeinen päivä on pyhäpäivä, itsenäisyyspäivä, vapunpäivä, joulu- tai juhannusaatto tai arkilauantai, voi oikaisuvaatimuksen tehdä ennen viraston aukioloajan päättymistä ensimmäisenä arkipäivänä sen jälkeen.

Tiedoksianto sähköisesti

Hankintapäätös on annettu tiedoksi sähköisesti. Asianosainen on saanut tiedon hankintapäätöksestä oheisasiakirjoineen sinä päivänä, jolloin sähköinen viesti on vastaanottajan käytettävissä tämän vastaanottolaitteessa siten, että viestiä voidaan käsitellä. Asianosainen on saanut tiedon päätöksestä lähettämispäivänä, jollei asianosainen esitä luotettavaa selvitystä tietoliikenneyhteyksien toimimattomuudesta tai vastaavasta muusta seikasta, jonka johdosta sähköinen viesti on saapunut asianosaiselle myöhemmin.

Jos hankintapäätös on annettu tiedoksi postitse kirjeellä. Asianosainen on saanut asiasta tiedon seitsemäntenä päivänä sen lähettämisestä, jollei asianosainen näytä saaneen tiedon myöhemmin.

TAI

Jos hankintapäätös on annettu todisteellisesti tiedoksi. Asianosainen on saanut päätöksestä tiedon saantitodistuksen osoittamana aikana tai erilliseen tiedoksisaantitodistukseen merkittynä aikana.

Hankintaoikaisua koskevan vaatimuksen sisältö

Hankintaoikaisuvaatimuksesta on käytävä ilmi vaatimukset perusteineen. Vaatimuksesta on käytävä ilmi oikaisua vaativan nimi sekä tarvittavat yhteystiedot asian hoitamiseksi.

Vaatimukseen on liitettävä asiakirjat, joihin vaatimuksen tekijä vetoaa, mikäli ne eivät jo ole hankintayksikön hallussa.

Toimitusosoite

Hankintaoikaisuvaatimus toimitetaan hankintayksikölle.

Porin kaupungin kirjaamo
PL 121
28101 PORI

käyntiosoite: Palvelupiste Porina, Yrjönkatu 13
puhelin (02) 623 4470
faksi (02) 634 9417
sähköposti: kirjaamo@pori.fi

Palvelupiste Porinan aukioliajat: maanantai 10.00-16.00, tiistai-torstai 8.00-16.00, perjantai 8.00-15.00

Hankintaoikaisuvaatimuksen vireilletulo ja käsittely eivät vaikuta siihen määräaikaan, jonka kuluessa asianosainen voi hankintalain nojalla hakea muutosta valittamalla markkinaoikeuteen.

II Valitusosoitus markkinaoikeuteen

Muutoksenhaun kohde ja rajoitukset

Tarjoaja, osallistumishakemuksen tehnyt ehdokas tai muu taho, jota asia koskee, voi saattaa asian markkinaoikeuden käsiteltäväksi tekemällä valituksen.

Valituksella markkinaoikeuden käsiteltäväksi voidaan saattaa hankintayksikön päätös tai hankintayksikön muu hankintamenettelyssä tehty ratkaisu, jolla on vaikutusta ehdokkaan tai tarjoajan asemaan.

Markkinaoikeuden käsiteltäväksi valituksella ei voida saattaa hankintayksikön sellaista päätöstä tai muuta ratkaisua, joka koskee:

  1. yksinomaan hankintamenettelyn valmistelua;

  2. sitä, että hankintasopimusta ei jaeta osiin 75 §:n nojalla; tai

  3. sitä, että 93 §:ssä tarkoitetun kokonaistaloudellisen edullisuuden perusteena käytetään yksinomaan halvinta hintaa tai kustannuksia.

Jos kyseessä puitejärjestelyyn perustuva hankinta

Puitejärjestelyyn perustuvaan hankintaan ei saa hakea muutosta valittamalla, jollei markkinaoikeus myönnä asiassa käsittelylupaa hankintalain 146 §:n mukaisesti. Lupa on myönnettävä, jos asian käsittely on lain soveltamisen kannalta muissa samanlaisissa asioissa tärkeää, tai siihen on painava, hankintayksikön menettelyyn liittyvä syy.

Jos kyseessä dynaamiseen hankintajärjestelmään hyväksymistä koskeva ratkaisu

Dynaamiseen hankintajärjestelmään hyväksymistä koskevaan hankintayksikön ratkaisuun ei saa hakea muutosta valittamalla, jollei markkinaoikeus myönnä asiassa käsittelylupaa hankintalain 146 §:n mukaisesti. Lupa on myönnettävä, jos asian käsittely on lain soveltamisen kannalta muissa samanlaisissa asioissa tärkeää tai siihen on painava, hankintayksikön menettelyyn liittyvä syy.

Hankintapäätös on annettu todisteellisesti tiedoksi. Asianosainen on saanut päätöksestä tiedon saantitodistuksen osoittamana aikana tai erilliseen tiedoksisaantitodistukseen merkittynä aikana.

Tiedoksianto sähköisesti

Hankintapäätös on annettu tiedoksi sähköisesti. Asianosainen on saanut tiedon hankintapäätöksestä oheisasiakirjoineen sinä päivänä, jolloin sähköinen viesti on vastaanottajan käytettävissä tämän vastaanottolaitteessa siten, että viestiä voidaan käsitellä. Asianosainen on saanut tiedon päätöksestä lähettämispäivänä, jollei asianosainen esitä luotettavaa selvitystä tietoliikenneyhteyksien toimimattomuudesta tai vastaavasta muusta seikasta, jonka johdosta sähköinen viesti on saapunut asianosaiselle myöhemmin.

Jos hankintapäätös on annettu tiedoksi postitse kirjeellä. Asianosainen on saanut asiasta tiedon seitsemäntenä päivänä sen lähettämisestä, jollei asianosainen näytä saaneen tiedon myöhemmin.

TAI

Jos hankintapäätös on annettu todisteellisesti tiedoksi. Asianosainen on saanut päätöksestä tiedon saantitodistuksen osoittamana aikana tai erilliseen tiedoksisaantitodistukseen merkittynä aikana.

Muutoksenhakuaika

Valitus on tehtävä kirjallisesti 14 päivän kuluessa siitä, kun asianosainen on saanut tiedon hankintaa koskevasta päätöksestä valitusosoituksineen. Tiedoksisaantipäivää ei lasketa mukaan valitusaikaan.

Valituksen tulee olla perillä valitusajan viimeisenä päivänä ennen markkinaoikeuden aukioloajan päättymistä.

Muutoksenhakuaika suorahankinnassa

Jos hankintayksikkö on toimittanut julkaistavaksi hankintalain 131 §:ssä tarkoitetun suorahankintaa koskevan ilmoituksen Euroopan unionin virallisessa lehdessä. Valitus on tehtävä 14 päivän kuluessa ilmoituksen julkaisemisesta.

TAI

Jos hankintayksikkö on julkaissut suorahankinnasta jälki-ilmoituksen, mutta ei suorahankintaa koskevaa ilmoitusta. Suorahankintaa koskeva valitus on tehtävä 30 päivän kuluessa siitä, kun suorahankinnasta on julkaistu jälki-ilmoitus Euroopan unionin virallisessa lehdessä.

TAI

Jos hankintayksikkö ei ole julkaissut suorahankinnasta ilmoitusta tai jälki-ilmoitusta. Suorahankintaa koskeva valitus on tehtävä kuuden kuukauden kuluessa siitä, kun hankintasopimus on tehty.

Sopimusmuutosta koskeva ilmoitus

Jos hankintayksikkö on toimittanut julkaistavaksi hankintalain 58 §:n 1 momentin 9 kohdassa tarkoitetun sopimusmuutosta koskevan ilmoituksen Euroopan unionin virallisessa lehdessä. Valitus on tehtävä 14 päivän kuluessa ilmoituksen julkaisemisesta.

Poikkeukset säännönmukaisesta valitusajasta

Valitus on tehtävä 30 päivän kuluessa päätöksen tiedoksisaannista, jos hankintayksikkö on tehnyt hankintapäätöksen jälkeen hankinta- tai käyttöoikeussopimuksen 130 §:n 1 tai 3 kohdan nojalla noudattamatta odotusaikaa. Odotusaikaa ei tarvitse noudattaa, jos sopimus koskee puitejärjestelyn perusteella tehtävää hankintaa tai sopimus koskee dynaamisen hankintajärjestelmän sisällä tehtävää hankintaa.

Valitus on tehtävä kuuden kuukauden kuluessa hankintapäätöksen tekemisestä siinä tapauksessa, että ehdokas tai tarjoaja on saanut tiedon hankintapäätöksestä valitusosoituksineen ja hankintapäätös tai valitusosoitus on ollut olennaisesti puutteellinen.

Valituksen sisältö

Valituksessa on ilmoitettava:

1) päätös, johon haetaan muutosta (valituksen kohteena oleva päätös);

2) miltä kohdin päätökseen haetaan muutosta ja mitä muutoksia siihen vaaditaan tehtäväksi (vaatimukset);

3) vaatimusten perustelut;

4) mihin valitusoikeus perustuu, jos valituksen kohteena oleva päätös ei kohdistu valittajaan.

Puitejärjestelyyn perustuvan hankinnan ja dynaamiseen hankintajärjestelmään hyväksymistä koskevan ratkaisun osalta valituskirjelmässä on esitettävä, minkä vuoksi käsittelylupa tulisi myöntää.

Valituksessa on lisäksi ilmoitettava valittajan nimi ja yhteystiedot. Jos puhevaltaa käyttää valittajan laillinen edustaja tai asiamies, myös tämän yhteystiedot on ilmoitettava. Yhteystietojen muutoksesta on valituksen vireillä ollessa ilmoitettava viipymättä markkinaoikeudelle.

Valituksessa on ilmoitettava myös se postiosoite ja mahdollinen muu osoite, johon oikeudenkäyntiin liittyvät asiakirjat voidaan lähettää (prosessiosoite). Mikäli valittaja on ilmoittanut enemmän kuin yhden prosessiosoitteen, voi markkinaoikeus valita, mihin ilmoitetuista osoitteista se toimittaa oikeudenkäyntiin liittyvät asiakirjat.

Oikaisuvaatimuksen tekijä saa valittaessaan oikaisuvaatimuspäätöksestä esittää vaatimuksilleen uusia perusteluja. Hän saa esittää uuden vaatimuksen vain, jos se perustuu olosuhteiden muutokseen tai oikaisuvaatimuksen tekemisen määräajan päättymisen jälkeen valittajan tietoon tulleeseen seikkaan.

Valitukseen on liitettävä:

1) valituksen kohteena oleva päätös valitusosoituksineen;

2) selvitys siitä, milloin valittaja on saanut päätöksen tiedoksi, tai muu selvitys valitusajan alkamisen ajankohdasta;

3) asiakirjat, joihin valittaja vetoaa vaatimuksensa tueksi, jollei niitä ole jo aikaisemmin toimitettu viranomaiselle.

Asiamiehen on liitettävä valituskirjelmään valtakirja, kuten oikeudenkäynnistä hallintoasioissa annetun lain (808/2019) 32 §:ssä säädetään.

Oikeudenkäyntimaksu

Muutoksenhakuasian vireille panijalta peritään oikeudenkäyntimaksu sen mukaan kuin tuomioistuinmaksulaissa (1455/2015) säädetään.

Valitusperusteeseen perustuva muutoksenhakukielto

Hankintalain 163 §:n mukaan markkinaoikeuden toimivaltaan kuuluvaan asiaan ei saa hakea muutosta kuntalain (410/2015) eikä oikeudenkäynnistä hallintoasioissa annetun lain nojalla.

Muutoksenhausta ilmoittaminen hankintayksikölle

Hankintalain 148 §:n nojalla hankinta-asiaan muutosta hakevan on kirjallisesti ilmoitettava hankintayksikölle asian saattamisesta markkinaoikeuden käsiteltäväksi. Ilmoitus on toimitettava hankintayksikölle viimeistään silloin, kun hankintaa koskeva valitus toimitetaan markkinaoikeuteen. Ilmoitus on toimitettava hankintayksikön kohdassa I mainittuun osoitteeseen.

Valituksen toimittaminen, markkinaoikeuden osoite ja muut yhteystiedot

Valitus on toimitettava markkinaoikeudelle. Valituksen voi toimittaa markkinaoikeuden kansliaan henkilökohtaisesti, asiamiestä käyttäen, lähetin välityksellä, postitse, telekopiona tai sähköpostin avulla kuten sähköisestä asioinnista viranomaistoiminnassa annetussa laissa (13/2003) säädetään. Valituksen voi tehdä myös hallinto- ja erityistuomioistuinten asiointipalvelussa osoitteessa https://asiointi2.oikeus.fi/hallintotuomioistuimet.

Jos vireillepanon viimeinen päivä on pyhäpäivä, itsenäisyyspäivä, vapunpäivä, joulu- tai juhannusaatto tai arkilauantai, voi asiakirjat toimittaa markkinaoikeudelle ensimmäisenä arkipäivänä sen jälkeen.

Markkinaoikeuden osoite:

Markkinaoikeus
Sörnäistenkatu 1
00580 Helsinki
puh. 029 56 43300
fax 029 56 43314
markkinaoikeus(at)oikeus.fi