Kaupunginvaltuusto, kokous 14.11.2022

Pöytäkirja on tarkastettu

§ 176 Vuoden 2023 kiinteistöveroprosenttien päättäminen

PRIDno-2022-5557

Aikaisempi käsittely

Valmistelija

Tuomas Hatanpää, talous- ja hallintojohtaja, tuomas.hatanpaa@pori.fi

Perustelut

Kuntalain mukaan kunnanvaltuuston on päätettävä varainhoitovuoden kunnan tuloveroprosentti ja kiinteistöveroprosentit sekä muiden verojen perusteista viimeistään talousarvion hyväksymisen yhteydessä. Lain verotusmenettelystä 91 a §:n mukaan tulo- ja kiinteistöveroprosentit on ilmoitettava verohallinnolle viimeistään 17.11.

Kiinteistövero on maan ja rakennusten arvoon perustuva vero, jonka kiinteistön omistaja maksaa kiinteistön sijaintikunnalle. Kiinteistöverolain 11 §:n mukaan kunnanvaltuusto määrää kunnan kiinteistöveroprosenttien suuruuden laissa säädettyjen vaihteluvälien rajoissa vuosittain etukäteen samalla, kun se vahvistaa varainhoitovuoden tuloveroprosentin.

Poiketen siitä, mitä 11 §:ssä kiinteistöveroprosentin alarajasta säädetään, kunnanvaltuusto voi määrätä tuloverolain 22 §:ssä tarkoitetun yleishyödyllisen yhteisön omistaman rakennuksen ja sen maapohjan kiinteistöveroprosentin edellä säädettyä alhaisemmaksi, jos kiinteistöllä sijaitseva rakennus on pääasiallisesti yleisessä tai yleishyödyllisessä käytössä. Tässä pykälässä tarkoitetun kiinteistön kiinteistöveroprosentiksi voidaan määrätä myös 0 %.

Ehdotus

Esittelijä

Lauri Kilkku, vs. kaupunginjohtaja, lauri.kilkku@pori.fi

Kaupunginhallitus päättää ehdottaa kaupunginvaltuustolle, että kiinteistöveroprosentit vuodelle 2023 vahvistetaan seuraavasti:

- Yleinen kiinteistöveroprosentti 0,93 %
- Vakituisen asunnon kiinteistöveroprosentti 0,50 %
- Muun asuinrakennuksen kiinteistöveroprosentti 1,10 %
- Rakentamattoman rakennuspaikan kiinteistöveroprosentti 6,00 %
- Voimalaitoksen kiinteistöveroprosentti 3,10 %
- Yleishyödyllinen yhteisö 0 %.

Päätös

Asia päätettiin jättää pöydälle.

Valmistelija

Tuomas Hatanpää, talous- ja hallintojohtaja, tuomas.hatanpaa@pori.fi

Perustelut

Kaupunginhallitus jätti asian pöydälle talousarvion ensimmäisessä lukemisessa 17.10.2022.

Alkuperäinen esittely on luettavissa historiatiedoissa.

Ehdotus

Esittelijä

Tuomas Hatanpää, talous- ja hallintojohtaja, tuomas.hatanpaa@pori.fi

Kaupunginhallitus päättää ehdottaa kaupunginvaltuustolle, että kiinteistöveroprosentit vuodelle 2023 vahvistetaan seuraavasti:

- Yleinen kiinteistöveroprosentti 0,93 %
- Vakituisen asunnon kiinteistöveroprosentti 0,50 %
- Muun asuinrakennuksen kiinteistöveroprosentti 1,10 %
- Rakentamattoman rakennuspaikan kiinteistöveroprosentti 6,00 %
- Voimalaitoksen kiinteistöveroprosentti 3,10 %
- Yleishyödyllinen yhteisö 0 %.

Päätös

Päätösehdotus hyväksyttiin yksimielisesti.

Perustelut

Kaupunginhallitus jätti asian pöydälle talousarvion ensimmäisessä lukemisessa 17.10.2022.

Kaupunginhallitus käsitteli asiaa kokouksissaan  1.11.2022 § 658.

Asian esittely ja käsittely on historiatiedoissa.

Ehdotus

Kaupunginhallituksen päätösehdotus: 

Kaupunginvaltuusto päättää, että kiinteistöveroprosentit vuodelle 2023 vahvistetaan seuraavasti:

- Yleinen kiinteistöveroprosentti 0,93 %
- Vakituisen asunnon kiinteistöveroprosentti 0,50 %
- Muun asuinrakennuksen kiinteistöveroprosentti 1,10 %
- Rakentamattoman rakennuspaikan kiinteistöveroprosentti 6,00 %
- Voimalaitoksen kiinteistöveroprosentti 3,10 %
- Yleishyödyllinen yhteisö 0 %.

Päätös

Päätösehdotus hyväksyttiin yksimielisesti.

____

Merkitään, että Lauri Kilkku poistui kokouksesta tämän asiakohdan jälkeen kello 18.16.

Tiedoksi

Talous- ja hallintoyksikkö

Muutoksenhaku

Tähän päätökseen haetaan muutosta kunnallisvalituksella.

Valitusoikeus
Päätökseen saa hakea muutosta:

  • se, johon päätös on kohdistettu tai jonka oikeuteen, velvollisuuteen tai etuun päätös välittömästi vaikuttaa (asianosainen), sekä
  • kunnan jäsen.

Valitusaika
Kunnallisvalitus on tehtävä 30 päivän kuluessa päätöksen tiedoksisaannista.

Valitus on toimitettava valitusviranomaiselle viimeistään valitusajan viimeisenä päivänä ennen valitusviranomaisen aukioloajan päättymistä.

Asianosaisen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon, jollei muuta näytetä, seitsemän päivän kuluttua kirjeen lähettämisestä. Käytettäessä tavallista sähköistä tiedoksiantoa asianosaisen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon, jollei muuta näytetä, kolmantena päivänä viestin lähettämisestä. 

Kunnan jäsenen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon seitsemän päivän kuluttua siitä, kun pöytäkirja on nähtävänä yleisessä tietoverkossa.

Tiedoksisaantipäivää ei lueta valitusaikaan. Jos valitusajan viimeinen päivä on pyhäpäivä, itsenäisyyspäivä, vapunpäivä, joulu- tai juhannusaatto tai arkilauantai, saa valituksen tehdä ensimmäisenä arkipäivänä sen jälkeen.

Valitusperusteet

Kunnallisvalituksen saa tehdä sillä perusteella, että

  • päätös on syntynyt virheellisessä järjestyksessä,
  • päätöksen tehnyt viranomainen on ylittänyt toimivaltansa tai
  • päätös on muuten lainvastainen.

Valittajan tulee esittää valituksen perusteet valitusviranomaiselle ennen valitusajan päättymistä.

Valitusviranomainen
Kunnallisvalitus tehdään Turun hallinto-oikeudelle. 

Postiosoite:               PL 32, 20101 Turku
Käyntiosoite:             Sairashuoneenkatu 2-4
Sähköpostiosoite:     turku.hao@oikeus.fi
Faksinumero:            029 56 42414
Puhelinnumero:         029 56 42400
Valituksen voi tehdä myös hallinto- ja erityistuomioistuinten asiointipalvelussa osoitteessa https://asiointi2.oikeus.fi/hallintotuomioistuimet.

Valituksen muoto ja sisältö
Valitus on tehtävä kirjallisesti. Myös sähköinen asiakirja täyttää vaatimuksen kirjallisesta muodosta.
Valituksessa on ilmoitettava:

  1. päätös, johon haetaan muutosta (valituksen kohteena oleva päätös);
  2. miltä kohdin päätökseen haetaan muutosta ja mitä muutoksia siihen vaaditaan tehtäväksi (vaatimukset);
  3. vaatimusten perustelut;
  4. mihin valitusoikeus perustuu, jos valituksen kohteena oleva päätös ei kohdistu valittajaan.

Valituksessa on lisäksi ilmoitettava valittajan nimi ja yhteystiedot. Jos puhevaltaa käyttää valittajan laillinen edustaja tai asiamies, myös tämän yhteystiedot on ilmoitettava. Yhteystietojen muutoksesta on valituksen vireillä ollessa ilmoitettava viipymättä hallintotuomioistuimelle.
Valituksessa on ilmoitettava myös se postiosoite ja mahdollinen muu osoite, johon oikeudenkäyntiin liittyvät asiakirjat voidaan lähettää (prosessiosoite). Mikäli valittaja on ilmoittanut enemmän kuin yhden prosessiosoitteen, voi hallintotuomioistuin valita, mihin ilmoitetuista osoitteista se toimittaa oikeudenkäyntiin liittyvät asiakirjat.
Valitukseen on liitettävä:

  1. valituksen kohteena oleva päätös valitusosoituksineen;
  2. selvitys siitä, milloin valittaja on saanut päätöksen tiedoksi, tai muu selvitys valitusajan alkamisen ajankohdasta;
  3. asiakirjat, joihin valittaja vetoaa vaatimuksensa tueksi, jollei niitä ole jo aikaisemmin toimitettu viranomaiselle.

Oikeudenkäyntimaksu
Muutoksenhakuasian vireille panijalta peritään oikeudenkäyntimaksu sen mukaan kuin tuomioistuinmaksulaissa (1455/2015) säädetään. 


Pöytäkirja
Päätöstä koskevia pöytäkirjan otteita ja liitteitä voi pyytää Porin kaupungin kirjaamosta.

Postiosoite:              PL 121, 28101 Pori
Käyntiosoite:            Palvelupiste Porina, Yrjönkatu 13
Sähköpostiosoite:    kirjaamo@pori.fi
Faksinumero:           (02) 634 9417
Puhelinnumero:        (02) 623 4470
Vaihde                      (02) 621 1100

Palvelupisteen aukioloajat
maanantai               10 - 16
tiistai-torstai              8 - 16
perjantai                   8 - 15

Pöytäkirja on viety nähtäväksi yleiseen tietoverkkoon toimielimen päättämän aikataulun mukaisesti.

Asianosaiselle lähetettyyn pöytäkirjaotteeseen muutoksenhakuohjeineen on merkitty lähettämispäivä sekä pöytäkirjan nähtävilläolopäivä.