Tekninen lautakunta, kokous 4.4.2023

Pöytäkirja on tarkastettu

§ 78 Kaupungin metsien Metsokohteiden loppuraportti

PRIDno-2023-1179

Valmistelija

  • Ismo Ahonen, kaupunginpuutarhuri, ismo.ahonen@pori.fi

Perustelut

Etelä-Suomen metsien monimuotoisuuden toimintaohjelman (METSO-ohjelma) tavoite on pysäyttää metsäisten luontotyyppien ja metsälajien taantuminen sekä vakiinnuttaa luonnon monimuotoisuuden suotuisa kehitys vuoteen 2025 mennessä. Porissa Metso-kohteiden selvitystyö vuonna 2011 tehtiin silloisten Porin kaupungin puistotoimen ja ympäristöviraston yhteistyönä.

Porin kaupungin omistamilla kiinteistöillä selvitettiin METSO-ohjelman luonnontieteelliset valintaperusteet täyttävät kohteet. Inventointialueeseen otettiin mukaan Porin kaupungin omistamista metsistä merkittävimmät ja yhtenäisimmät. Kansalliseen kaupunkipuistoon kuuluva Porin metsä jätettiin kartoituksen ulkopuolelle erikoisasemansa vuoksi, sillä Porin metsällä on kattava monitavoitteinen luonnonhoito- ja käyttösuunnitelma. Vuoden 2023 loppuraportista on jätetty pois Lanskatan kohteet, koska lähes kaikki Lanskatan alueen METSO-kohteet rauhoitettiin vuonna 2017 osana ”Luontolahjani satavuotiaalle”-kampanjaa. Lisäksi vuoden 2012-raportin lopussa mainittu Ulvilan Joutsijärvellä sijaitseva Hiivaniemi (18 ha) on rauhoitettu samassa kampanjassa ja sen vuoksi tässä jätetty pois.

Kartoitusalueen pinta-ala oli kokonaisuudessaan 2 936 hehtaaria. Kaupungin Metso-työryhmä esittää kartoituksen perusteella eriasteiseen suojeluun liitettäväksi harkinnan mukaan 345 hehtaaria kartoitetuista alueista

 

Ehdotus jatkotoimenpiteeksi

Pinta-ala ha

Suojelu kaavamerkinnällä ja liittämällä METSO-ohjelmaan

166,3

Suojelu kaavamerkinnällä ja M1 Arvometsämerkinnällä

63,4

Suojelu liittämällä METSO-ohjelmaan

100,3

Suojelu kaavamerkinnällä

9,6

Suojelu M1 Arvometsämerkinnällä

5,4

Yhteensä

345

Erilaiset suojelutavat:

M1 Arvometsä (kaupunki pystyy vaikuttamaan tulevaisuudessa)

M1 Arvometsä on viheralueiden kunnossapitoluokitus, jota kaupunki voi käyttää omana suojeluratkaisuunaan. Kohde jätetään kehittymään luontaisesti hakkuuohjelmien ulkopuolella. Näihin kohteisiin kannattaa jättää kohteet, jotka saattavat olla pitkällä aikavälillä kaupunkikehityksen kannalta tärkeitä.

Suojelu kaavamerkinnällä (Kaavamerkintä SL, kaupunki pystyy vaikuttamaan Ympäristöministeriön suostumuksella).

Kaavamerkintä SL on suojeluvaraus. Tämä vaihtoehto lukitsee metsäkohteen suojelun arvometsää tiukemmin.

Suojelu Metso-ohjelmalla (kaupunki ei pysty vaikuttamaan alueeseen tulevaisuudessa)

Metsokohteista perustetaan luonnonsuojelualueita. Vaihtoehtoina on tarjota myyntiin puusto valtiolle ja jättää maanomistus kaupungille, tai alueen myyntiesitys puustoineen valtiolle.

On vielä epäselvää, miten eri metsiensuojeluvaihtoehdot tulevat vaikuttamaan esimerkiksi kuntien luonnonsuojelu- ja ilmastovelvoitteisiin.

Toteutuessaan eriasteinen suojelu lisää merkittävästi kaupungin omistuksessa olevien metsäisten suojelualueiden määrää. Porin kaupunki omistaa nyt noin 5 600 ha metsiä. Metso -raportissa esitetään eriasteiseen suojeluun 345 ha, Porin metsän 300 ha alueesta on hakkuiden ulkopuolella noin 50 ha M1 arvometsää ja aiempia kaupungin omistamia suojeltuja metsäkohteita on sisällytettynä eri suojelumuotoihin. Lisäksi kaupunki valmistelee Kirrinsannan ja Herrainpäivien alueelta metsän myyntiä valtiolle suojelutarkoitukseen n. 50 ha.

Metsokohteiden suojelusta tulee tehdä eri sidosryhmien kuuleminen ennen suojeluesitysten palauttamista Teknisen lautakunnan uudelleen käsittelyyn. Erityistä harkintaa suojelutoimissa tulee käyttää Tahkoluoto –Lampaluoto alueella. Läheiselle merialueelle on harkinnassa suuri tuulienergiakeskittymä, joka vaatinee toteutuessaan energiansiirtoon lähialueelta maareittejä. Alueen suunnittelua ja mitoitusta valmistelevia tulee kuulla asiasta ennen mahdollisten suojelupäätösten tekoa; Porin kaupungin Elinvoima- ja Ympäristötoimiala, Porin Konsernipalvelut, Pori Energia, Teknisen toimialan Infra johtaminen ja Varsinais-Suomen ELY-keskus. Lisäksi kuulemisessa järjestetään tiedotustilaisuus ja palautteenanto mahdollisuus Porin seudun ympäristö- ja metsäalan toimijoille Metso -raportista.

Ehdotus

Esittelijä

  • Markku Koppelomäki, Toimialajohtaja, markku.koppelomaki@pori.fi

Tekninen lautakunta päättää hyväksyä Porin kaupungin METSO- kohteiden loppuraportti 2023:n lähetettäväksi kuulemiseen Porin kaupungin Elinvoima- ja Ympäristötoimiala, Porin Konsernipalvelut, Pori Energia, Teknisen toimialan Infrajohtaminen ja Varsinais-Suomen ELY-keskus. Raportista järjestetään live- kuulemistilaisuus Porin seudun ympäristö- ja metsäalan toimijoille sekä internet-kuuleminen asukkaille.

Kuulemisten jälkeen Porin kaupungin METSO- kohteiden loppuraportti 2023 tuodaan uudelleen Telan käsittelyyn.jonka jälkeen esitys viedään Kaupunginhallitukseen jatkotoimenpiteitä varten.

Päätös

Päätösehdotus hyväksyttiin yksimielisesti.

Kokouskäsittely

Ennen asian käsittelyä ja päätöksentekoa toimintayksikön esimies Ismo Ahonen kertoi Metso- ohjelmasta (16:39 - 16:44).

Ismo Ahonen, Kari Torniainen ja Kimmo Nuotio poistuivat kokouksesta 16:56.

Tiedoksi

Infrankunnossapito@pori.fi

Muutoksenhaku

Tähän päätökseen tyytymätön voi tehdä kirjallisen oikaisuvaatimuksen. Päätökseen ei saa hakea muutosta valittamalla tuomioistuimeen.

Oikaisuvaatimusoikeus
Oikaisuvaatimuksen saa tehdä:

  • se, johon päätös on kohdistettu tai jonka oikeuteen, velvollisuuteen tai etuun päätös välittömästi vaikuttaa (asianosainen), sekä
  • kunnan jäsen.

Oikaisuvaatimusaika
Oikaisuvaatimus on tehtävä 14 päivän kuluessa päätöksen tiedoksisaannista.

Oikaisuvaatimus on toimitettava Porin kaupungin kirjaamoon määräajan viimeisenä päivänä ennen kirjaamon aukioloajan päättymistä. 

Asianosaisen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon, jollei muuta näytetä, seitsemän päivän kuluttua kirjeen lähettämisestä. Käytettäessä tavallista sähköistä tiedoksiantoa asianosaisen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon, jollei muuta näytetä, kolmantena päivänä viestin lähettämisestä. 

Kunnan jäsenen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon seitsemän päivän kuluttua siitä, kun pöytäkirja on nähtävänä yleisessä tietoverkossa. 

Tiedoksisaantipäivää ei lueta oikaisuvaatimusaikaan. Jos oikaisuvaatimusajan viimeinen päivä on pyhäpäivä, itsenäisyyspäivä, vapunpäivä, joulu- tai juhannusaatto tai arkilauantai, saa oikaisuvaatimuksen tehdä ensimmäisenä arkipäivänä sen jälkeen.

Oikaisuvaatimusviranomainen
Oikaisuvaatimus on tehtävä kirjallisesti päätöksen tehneelle toimielimelle tai viranhaltijapäätöksen osalta toimielimelle, jonka alaisuudessa viranhaltija toimii.

Kirjaamon yhteystiedot:
Postiosoite:                PL 121, 28101 Pori
Käyntiosoite:              Palvelupiste Porina, Yrjönkatu 13
Sähköpostiosoite:      kirjaamo@pori.fi
Faksinumero:            (02) 634 9417
Puhelinnumero:         (02) 623 4470
Vaihde                       (02) 621 1100

Palvelupisteen aukioloajat
maanantai                 10 - 16
tiistai-torstai                8 - 16
perjantai                     8 - 15


Oikaisuvaatimuksen muoto ja sisältö
Oikaisuvaatimus on tehtävä kirjallisesti. Myös sähköinen asiakirja täyttää vaatimuksen kirjallisesta muodosta.

Oikaisuvaatimuksessa on ilmoitettava:
•    päätös, johon haetaan oikaisua
•    miten päätöstä halutaan oikaistavaksi
•    millä perusteella oikaisua vaaditaan.

Oikaisuvaatimuksessa on lisäksi ilmoitettava tekijän nimi, kotikunta, postiosoite ja puhelinnumero. 

Jos oikaisuvaatimuspäätös voidaan antaa tiedoksi sähköisenä viestinä, yhteystietona pyydetään ilmoittamaan myös sähköpostiosoite.

Pöytäkirja
Päätöstä koskevia pöytäkirjan otteita ja liitteitä voi pyytää Porin kaupungin kirjaamosta.

Pöytäkirja on viety nähtäväksi yleiseen tietoverkkoon toimielimen päättämän aikataulun mukaisesti.

Asianosaiselle lähetettyyn pöytäkirjaotteeseen oikaisuvaatimusohjeineen on merkitty lähettämispäivä sekä pöytäkirjan nähtävilläolopäivä.