Sivistyslautakunta, kokous 13.4.2021

Pöytäkirja on tarkastettu

§ 102 Sivistyslautakunnan lausunto, Kylien ja harvaan asuttujen alueiden avoimen joukkoliikenteen reitit, aikataulut ja kustannusarviot keväällä 2021

PRIDno-2021-961

Aikaisempi käsittely

Valmistelija

Merika Lanne, merika.lanne@pori.fi

Perustelut

Joukkoliikennejaosto päätti kokouksessaan 9.2.2021 § 5, että "linjastolla varmistetaan asiointi- ja työssäkäyntiliikenteen sekä vaihtoyhteyksien turvaaminen myös reuna-alueilta huomioiden lisäksi liikkumismahdollisuudet niiden oppilaiden ja opiskelijoiden osalta, jotka eivät ole oikeutettuja maksuttomaan koulukuljetukseen... Aloitetaan neuvottelut sivistystoimialan kanssa avointa joukkoliikennettä hyödyntävien koulukuljetusten aikatauluista ja maksuperusteista niin, että tavoitteena on koulukyytijärjestelyjen todellisten kustannuksien korvaaminen joukkoliikenneviranomaiselle sekä mahdollisimman sujuva avoimen joukkoliikenteen toteutus." Käytännössä päätös tarkoitti, että kylien ja harvaan asuttujen alueiden avoimen joukkoliikenteen nykyinen palvelutaso oli selvitettävä ja kustannukset laskettava samalla menetelmällä, kuin mitä linjastosuunnitelmassa oli jaostolle jo esitetty kantakaupungin, Meri-Porin, Ulvilan ja Noormarkun suunnan liikenteistä.

Ramboll Oy:ltä saatiin nopealla aikataululla puitesopimuksen mukaisesti hankittu selvitys, jossa nykytarjonnan mukaiselle liikenteelle (linjat 7, 27, 60, 62, 63, 64, 69 ja 99) laskettiin vuosikustannukset soveltaen samaa laskentatapaa kuin paikallisliikenteessä. Linjan 7 osalta molemmat päät eroteltiin kustannusten osalta omiksi kokonaisuuksiksi. Linjojen 5 ja 95 kohdalla arvioitiin myös suljetun tilausajon ja avoimeen joukkoliikenteeseen yhdistämisen kustannuseroa ja tarkoituksenmukaisuutta. Kartanon ja Harmaalinnan koululaisten kuljetukset Väinölän alakoululle ovat mukana kustannuslaskennassa, koska ne jäävät pois Ulvila-Pori -yhteysvälin liikenteestä uudessa linjastosuunnitelmassa.

Ramboll Oy:n selvityksen kohteena olevat liikenteet, kustannuslaskennan yhteenveto ja näiden perusteella tehdyt johtopäätökset ovat esityslistan liitteenä. Erilaisilla toteutusvaihtoehdoilla huomioituna kustannuslaskennassa päädyttiin haarukoimaan nykyinen avoimen joukkoliikenteen palvelutaso noin 1 421 000 - 1 706 000 euroon vuositasolla. 

Joukkoliikenteelle osoitettujen määrärahojen rajallisuuden takia nykyistä palvelutasoa kylien ja harvaan asuttujen alueiden avoimessa joukkoliikenteessä ei kyetä säilyttämään pelkästään elinvoima- ja ympäristötoimialan määrärahojen puitteissa. Ramboll Oy tunnisti selvityksessä säästömahdollisuuksia, mutta suuri kysymys on, millaista palvelutasoa kylien ja harvaan asuttujen alueiden asukkaille halutaan tarjota perusopetuslain mukaisten kuljetustarpeiden täyttämisen lisäksi, toisin sanoen, saadaanko koululaisille toimivammat ja joustavat kuljetukset, jos siirrytään suljettuihin tilausajoihin.  

Avoimen joukkoliikenteen palvelutason haasteet ei-koululaisille

Harvaan asuttujen alueiden asukkaat pääsevät nykyisin osin koulujen lakisääteisiä kuljetuksia varten suunnitelluilla avoimen joukkoliikenteen kuljetuksissa keskustan palvelujen ääreen, joko suorilla yhteyksillä tai vaihtamalla koulun läheisyydessä. Koska asukastiheys on pieni ja siten myös mahdollisten matkustajien määrä vähäinen, avoimen joukkoliikenteen tarjonta nojaa yhteisiin kuljetustarpeisiin perusopetuslaissa säädettyjen koulukuljetusten kanssa.

Joukkoliikenneyhteyksien nykytarjonta on hyvin erilaista eri puolella Poria. Osa avoimen joukkoliikenteen linjoista on tarjolla ympärivuotisesti ja siten mahdollistaa työmatkayhteydet, osa ajetaan kouluvuoden aikana ja tarjontaa täydennetään kesäaikaan kutsuliikenteellä. Osa yhteyksistä ajetaan vain koulupäivinä.  

Kouluille ajaville ja koululaisille suunnitelluilla kuljetuksilla ei paranneta palvelujen saavutettavuutta muille harvaan asutun alueen asukkaille, jos koulujen lähipalveluja ei ole eikä koululla voi vaihtaa muuhun avoimeen joukkoliikenteeseen. Palvelutarjonta ja vaihtoyhteydet lisäävät koululaisten mukana matkustavien muiden matkaajien mahdollisuuksia hyötyä lakisääteisistä kuljetuksista, mikäli ne järjestetään avoimena joukkoliikenteenä. Jos koulu sijaitsee eri suunnalla kuin missä asukkaat työskentelevät ja asioivat, koulukuljetusten tarpeisiin suunniteltu avoin joukkoliikenne ei aidosti palvele muita asukkaita.

Koulujen loma-aikoina työmatkat ja asiointi avoimella joukkoliikenteellä vaikeutuvat, koska vuorotarjontaa ei ole. Jos vuorot toteutetaan vain 8-16 työmatkaliikennettä varten, perilläoloaika asiointia varten on kovin pitkä. Tämä jättää harvaan asutun alueen asukkaat edelleen riippuvaisiksi oman auton käyttömahdollisuudesta tai muista omakustanteisista kuljetuspalveluista.

 Avoimen joukkoliikenteen tarjonnassa ei ole kyse lakiin perustuvasta subjektiivisesta oikeudesta palveluun. Joukkoliikennejaoston on huomioitava toiminnassaan pyrkimys tehokkaaseen liikenteen hankintaan ja asukkaiden yhdenvertaiseen kohteluun. Siksi kylien ja harvaan asuttujen alueiden linjaston tarkastelussa ja kustannusten hallinnassa on pohdittava ja verrattava avoimen joukkoliikenteen tarjoamista yhdenmukaisesti:

  • suljettuina tilausajoina, jos liikkumisen luontainen suunta (lukio, Winnova, työpaikat) ei kulje koululle
  • vain peruskoulun työpäivinä, koulun työaikojen mukaan, tai 
  • ympärivuotisesti arkisin klo 8-16 työajan mahdollistavana työmatkaliikenteenä ja sitä täydentävänä peruskoulun työpäivien lisävuoroina koulun työaikojen mukaan, jos alueella on ylipäätään kysyntää avoimelle joukkoliikenteelle. 

 

Rahoituksen varmistaminen

Joukkoliikennejaosto vastaa avoimen joukkoliikenteen hankinnoista ja määrärahojensa käytöstä. Nykyisen palvelutason kattamiseen ei ole riittäviä määrärahoja, eikä suunnittelua tulevaa avointa joukkoliikennettä varten voi jatkaa, ellei tiedetä, minkälaajuista joukkoliikennettä voidaan määrärahojen puitteissa suunnitella. Ilman määrärahalisäystä avoin joukkoliikenne päättyy 6.6.2021 kylissä ja harvaan asutuilla alueilla ainakin tilapäisesti, koska uuden hankintasopimuksen valmistelu ei ole mahdollista ilman käytettävissä olevien määrärahojen varmistamista.

Sivistystoimiala on käyttöoikeussopimuksen aikana korvannut Porin Linjat Oy:lle perusopetuslain mukaisista matkoista leimausten mukaan. Merkittävä osa kylien ja harvaan asuttujen alueiden linjaston lipputuloista on kertynyt sivistystoimialan korvauksista, ja yhtä lailla sivistystoimiala on nojautunut avoimen joukkoliikenteen tarjontaan koulukuljetusten hoitamisessa. Kuljetusten suunnitteluosaaminen, tarveharkinta ja kustannustehokkuuden kasvattaminen kuuluu siten ensisijaisesti sivistystoimialalle.

Jotta avoin joukkoliikenne voisi jatkua myös kylissä ja harvaan asutuilla alueilla, kustannusten painopisteen on siirryttävä enemmän koulukuljetustarpeiden hallitsijan riskiksi. Siksi joukkoliikennejaosto ehdottaa sivistyslautakunnalle, että kylien ja harvaan asuttujen alueiden avoimesta joukkoliikenteestä tehdään kustannustenjakosopimus.

 

Jatkotoimet

Ramboll Oy:n selvityksessä osoitetut palvelutason epäjohdonmukaisuudet ja säästömahdollisuudet eivät toteudu suljetuissa tilausajoissa eikä avoimessa joukkoliikenteessä ilman täsmällistä lisäsuunnittelua. Ramboll Oy ehdottaa selvityksen perusteella kylien ja harvaan asutun alueen joukkoliikenteestä tutkittavaksi seuraavia asioita: 

  1. Oppilaskuljetusten tarpeet (suuntautuminen ja aikataulu) yhteistyössä sivistystoimialan kanssa
  2. Kylien ja harvaan asuttujen alueiden linjaston ja aikataulujen toteutus, joka palvelee kustannustehokkaasti perusopetuslain mukaisten kuljetusten tarpeita (voivat olla suljettuja tilausajoja) ja on laajennettavissa muidenkin matkustajien käyttöön haluttaessa (avointa joukkoliikennettä)
  3. Kantakaupungin, Meri-Poriin, Ulvilaan ja Noormarkkuun suuntautuvan ympärivuotisen linjaston täydentäminen muokkaamalla reittejä tai aikatauluja, jos näin päädytään edullisempaan lopputulokseen, eikä paikallisliikenteen säännöllisyys kärsi perusopetuslain mukaisten kuljetusten hoitamisesta 

 

Mikäli joukkoliikennejaosto toivoo kylien ja harvaan asutun alueen avoimen joukkoliikenteen suunnittelutyön aloitettavan ennen kuin rahoitus on varmistettu, joukkoliikennejaoston on annettava ohjeistusta mm. liikennöintiajasta ja vuorovälistä.

Suunnittelusta huolimatta avoimen joukkoliikenteen ja koulukuljetusten yhdistämisestä ei ole saavutettavissa täydellistä ja kustannustehokkainta mahdollista lopputulosta, koska

  • sivistystoimialalla on muita aiemmin kilpailutettuja suljettuja tilausajoja harvaan asutuilla alueilla perusopetuksen oppilaita varten
  • joukkoliikennejaosto on sitoutunut Varsinais-Suomen ELY-keskuksen ja yhteistyökuntien kanssa avoimen joukkoliikenteen kilpailutettuihin yhteishankintoihin, joita ei nykyisin hyödynnetä perusopetuslain mukaisiin kuljetuksiin

 

Edellä mainituista haasteista johtuen liikennöintiratkaisua haetaan vain muutamaksi seuraavaksi kouluvuodeksi, jotta kilpailutettujen liikenteiden päättyessä ja mahdollisten palveluverkkoon vaikuttavien muiden päätösten jälkeen voidaan tarkastella kokonaisuutta uudelleen.

Ehdotus

Esittelijä

Lauri Kilkku, toimialajohtaja, elinvoima- ja ympäristötoimiala, lauri.kilkku@pori.fi

Joukkoliikennejaosto käy evästyskeskustelua kylien ja haja-asutusalueiden avoimen joukkoliikenteen tulevaisuudesta käyttöoikeussopimuksen päätyttyä 6.6.2021.

Joukkoliikennejaosto päättää ehdottaa sivistyslautakunnalle, että kylien ja harvaan asuttujen alueiden avoimesta joukkoliikenteestä tehdään kustannustenjakosopimus.

Päätös

Joukkoliikennejaosto kävi evästyskeskustelua kylien ja haja-asutusalueiden avoimen joukkoliikenteen tulevaisuudesta käyttöoikeussopimuksen päätyttyä 6.6.2021.

Joukkoliikennejaosto päätti ehdottaa sivistyslautakunnalle, että kylien ja harvaan asuttujen alueiden avoimesta joukkoliikenteestä tehdään kustannustenjakosopimus.

Kokouskäsittely

Merkitään, että Riitta Suonpää poistui kokouksesta klo 17.25 asian käsittelyn ja päätöksenteon jälkeen. Riitta Suonpään sijaan pöytäkirjan tarkastajana seuraavissa pykälissä 19-21 toimi Tuomas Jalava.

Valmistelija

  • Martti Kujanpää, controller, talousyksikkö, martti.kujanpaa@pori.fi
  • Taneli Tiirikainen, yksikön päällikkö, opetusyksikkö, taneli.tiirikainen@pori.fi

Perustelut

Joukkoliikennejaosto on kokouksessaan 9.3.2021 § 18 käsitellyt kylien ja harvaan asuttujen alueiden joukkoliikenteen reittejä, aikatauluja ja kustannusarvioita keväällä 2021. Joukkoliikennejaosto on päättänyt ehdottaa sivistyslautakunnalle, että kylien ja harvaan asuttujen alueiden avoimesta joukkoliikenteestä tehdään kustannustenjakosopimus.

Sivistyslautakunta toteaa lausuntonaan seuraavaa:

Perusopetuksen koulukuljetukset järjestetään sivistyslautakunnan hyväksymien esi- ja perusopetuksen koulukuljetusperiaatteiden mukaisesti ensisijaisesti joukkoliikenteen vakiovuoroja käyttäen. Lisäksi avoin joukkoliikenne palvelee myös muita käyttäjiä kuin koulukuljetettavia.

Sivistyslautakunnan näkemys on, että lain edellyttämät maksuttomat koulukuljetukset muodostavat merkittävän osan kylien ja harvaan asuttujen alueiden avoimen joukkoliikenteen asiakaskunnasta. Sivistystoimiala maksaa jo nyt huomattavan summan näiden alueiden joukkoliikenteen asiakasmaksuista, ja kantaa siis oman kustannusvastuunsa. Joukkoliikenteen matkalippukorvauksiin käytetään vuositasolla kaikkiaan noin 430.000 euroa. Sivistyslautakunta on myös lausunnossaan 22.10.2019 § 233 todennut, että leimauskorvausten hintojen tulisi olla suuruudeltaan vastaavan kokoisten verrokkikaupunkien tasolla. Olisi tärkeää tietää, mitkä ovat kustannukset vertailukaupungeissa. Sivistyslautakunnan näkemys on, että avoimen joukkoliikenteen reitistön suunnitteluvastuu, kustannustehokkuus sekä määrärahaesitysten tekeminen kuuluu joukkoliikenneviranomaiselle. Sivistystoimiala toimii yhteistyössä joukkoliikenneviranomaisen kanssa reitistöjä suunniteltaessa. Sivistystoimialalle on erityisen tärkeää, että syksyn 2021 koulukuljetusten suunnittelua varten on viimeistään kesäkuun alussa tiedossa, aiotaanko kylien ja harvaan asuttujen alueiden linjoja lakkauttaa, ja miten avointa joukkoliikennettä voidaan hyödyntää seuraavan kouluvuoden alkaessa. Tästä syystä neuvotteluyhteys joukkoliikenneviranomaisen ja sivistystoimialan välillä on tärkeä. 

Sivistyslautakunta toivoo, että kaikille avoin joukkoliikenne on jatkossakin ensisijainen tapa hoitaa koulukuljetukset myös harvaan asutuilla alueilla. Se on kustannustehokasta, ja tukee kestävän kehityksen tavoitteita. Hyvät yhteydet eri puolille kaupunkia ovat tärkeitä yhdenvertaisuuden kannalta esimerkiksi harrastuksiin kulkemiseen liittyen. Oppivelvollisuusiän laajeneminen korostaa avoimen joukkoliikenteen merkitystä toisen asteen opiskelijoiden kulkemisen osalta. Joukkoliikennejaosto on myös päätöksessään 9.2.2021 § 5 evästänyt valmistelua niin, että linjastolla varmistetaan asiointi- ja työssäkäyntiliikenteen sekä vaihtoyhteyksien turvaaminen myös reuna-alueilta huomioiden lisäksi liikkumismahdollisuudet niiden oppilaiden ja opiskelijoiden osalta, jotka eivät ole oikeutettuja maksuttomaan koulukuljetukseen.

Ehdotus

Esittelijä

  • Esa Kohtamäki, toimialajohtaja, sivistystoimiala, esa.kohtamaki@pori.fi

Sivistyslautakunta päättää antaa edellä esitetyn lausunnon joukkoliikennejaostolle.

 

Päätös

Päätösehdotus hyväksyttiin.

Tiedoksi

Joukkoliikennejaosto

Muutoksenhaku

Päätöksestä ei kuntalain 136 §:n perusteella saa tehdä oikaisuvaatimusta tai kunnallisvalitusta.