Perustelut
Toiminnallinen toteutuminen
Yhteiset palvelut -yksikön toiminta on ollut tammi-lokakuun aikana normaalia. Pysäköinninvalvonnassa pysäköintivirhemaksuja on alkuvuoden aikana kirjoitettu 15 655 kappaletta, joka on 37 virhemaksua enemmän kuin viime vuonna vastaavana ajankohtana.
Infrayksikössä lokakuun 2025 infran kunnossapito oli normaalin lokakuun toimintaa. Työt keskittyivät katu- ja tieverkon pinnan hoitoon, liikennemerkkeihin ja puistojen hoitoon sekä retkeilyreitteihin.
Lokakuussa liikuntalaitoksista olivat käytössä Porin ja Noormarkun urheilutalot, Keskustan uimahalli, Isomäen jäähalli ja harjoitusjäähalli ja Meri-Porin uimahalli. Tekojääradan pohjan jäädyttäminen on aloitettu ja ulkoliikuntapaikoilla valmistaudutaan luonnonjääkenttien ja latujen hoitoon. Jääkiekkokaukaloita on huollettu ja niiden maapohjia tasattu, latukoneet huollettu ja huoltorakennuksiin ja vesikoppeihin on laitettu lämmöt päälle. Kuntoratojen valoja ja myrskyssä kaatuneiden puiden aiheuttamia johtovikoja on korjattu.
Tilayksikössä valmistelut Skenarios-tilatietopalvelun laajempaan käyttöönottoon jatkuu. Valaisinryhmämuutoksien osalta kuusi kokonaisuutta on saatu valmiiksi. Myös tietohallintoyksikön kanssa yhteistyössä etenevä sähköenergian seurantajärjestelmä on valmistunut.
Tilayksikössä laaditun purkuohjelman toteutus on edennyt suunnitellusti. Ohjelman mukaisten kohteiden purkuvalmistelut loppuvuoden osalta ovat käynnissä.
Vuoden aikana toimitiloja koskevista palvelupyynnöistä noin 97 prosenttia on saatu valmiiksi.
Rakennusomaisuuden realisoinnin projektisuunnitelma valmistui 2024 lopulla. Myyntiin on valmisteltu 13 kohdetta. Alkuvuoden aikana myydyt kohteet ovat FK-rata, Radioamatöörien tila ja Antinranta. Vuokrasopimuksissa ei ole suuria muutoksia raportointijaksolla.
Talouden toteutuma
Toimialan sitovuustasot valtuustoon nähden vuoden 2025 osalta ovat toimintatuotot, valmistus omaan käyttöön ja toimintakulut.
Määrärahamuutokset
Määrärahasiirto 215 009 euroa koskien aikuisten työpajatoiminnan uudelleenjärjestämistä (viranhaltijapäätös, johtava cotroller 12.5.2025 §1).
Toimintatuotot tammi-lokakuu:
Toimintatuottojen kumulatiivinen toteutuma oli 20,9 miljoonaa euroa, mikä on 88,91 % koko vuoden tuottotavoitteesta 23,5 miljoonaa euroa. Maa- ja vesialuevuokrien osuus toimintatuotoista on 8,2 miljoonaa euroa, tilavuokrien osuus 9,2 miljoonaa euroa, pysäköintimaksujen osuus 0,6 miljoonaa euroa ja pysäköintivirhemaksujen osuus 0,8 miljoonaa euroa. Metsämyyntituottoja on alkuvuodesta kertynyt 0,6 miljoonaa euroa. Suurimmat yksittäiset metsäkaupat ovat koskeneet Peittoon, Huhtalanraitin, Mäntysentien ja Saunakosken alueita.
Valmistus omaan käyttöön tammi-lokakuu
Tammi-lokakuun osalta valmistus omaan käyttöön -erän kumulatiivinen toteutuma oli 2,1 miljoonaa euroa, mikä on 73,1 % koko vuoden tuottotavoitteesta 2,9 miljoonaa euroa. Kirjauksissa ollutta viivettä on saatu pitkälti kurottua syys- ja lokakuun kirjauksissa kiinni.
Suurimmat lokakuussa käynnissä olleet omajohtoiset investointityömaat ovat olleet Kyläsaaressa Kokemäensaarentien ja Metsäkulmantien rakentaminen, Ruosniementien oikaisu, Professorintien, Pörkkinäistentien ja Länsiväylän liikenneympyrän rakentaminen, Noormarkussa Ottolaurintien, Mariantien, Hellinpolun, Kaarinanpolun ja Merjanpolun perusparannus sekä Uusiniityssä Kotojärventien perusparannus ja rummun uusiminen. Tilainvestoinneista puolestaan käynnissä ovat olleet Pihlavan entisen koulun lämmönjakokeskuksen entisöinti ja konesuoja rakentaminen, Snällin sillan kannen ja kaiteiden uusimiset, Hyvänmielentalon IV-koneen uusiminen ja Länsi-Porin koulun kotitalousluokan vesivahinkokorjaukset.
Toimintakulut tammi-lokakuu
Toimintakulujen kumulatiivinen toteutuma oli -43,9 miljoonaa euroa, josta lokakuun toteutuma oli -4,4 miljoonaa euroa. Lokakuun kumulatiivinen toteutuma -43,9 miljoonaa euroa oli 78,6 % koko vuoden määrärahasta -55,9 miljoonaa euroa. Viime vuoteen verrattuna toimintakulut ovat noin 0,7 miljoonaa euroa suuremmat.
Henkilöstökulujen toteutuma oli -15,4 miljoonaa euroa (78,8%), mikä on noin 1,7 miljoonaa euroa vuoden takaista enemmän. Tilapäisten ja työllistettyjen työntekijöiden osuus on noin 1,7 miljoonaa euroa. Vakituisen henkilöstön määrä on noussut 9 henkilöllä vuoden takaiseen verrattuna. Palkallisia henkilötyövuosia on syyskuun loppuun mennessä kertynyt 308 (305). Ylityö- ja erilliskorvauksia on yhteensä maksettu 0,5 miljoonaa euroa, mikä hieman enemmän kuin vuonna 2024 vastaavana ajankohtana.
Palveluostojen toteutuma on -6,1 miljoonaa euroa (78,7%). Kustannuksissa näkyy alkuvuoden vähälumisuuden aiheuttama kustannussäästö sekä viheralueiden kunnossapitoon saadut ennakoitua edullisemmat hoitosopimukset. Lisäksi vaikutusta on myös ostopalvelujen suunnitelmallisella vähentämisellä oman henkilöstön käytön lisäännyttyä kunnossapitotehtävissä. Purkukuluja on suunniteltujen purkukohteiden osalta kertynyt alkuvuoden aikana noin 0,5 miljoonaa euroa.
Aineiden, tarvikkeiden ja tavaroiden toteutuma on -9,1 miljoonaa euroa (73,5%), mikä on noin 0,6 miljoonaa euroa vuoden takaista vähemmän. Suurimpina tekijöinä ovat polttoaineet ja lämmitys. Sähköenergian osalta lokakuun taloustoteumissa näkyy vasta osittain lokakuun kulutuksen mukainen toteutuma, mikä pienentää alkuvuoden kustannuskertymää. Sähkön kulutus alkuvuoden aikana on ollut 1,21 % vuoden takaista vähemmän. Sähkössä viiveellä raporteilla näkyvä todellinen kustannuskertymä tulee oletettavasti noudattelemaan pitkälti vuoden takaista. Lämmön kokonaiskulutus oli tammi-lokakuun aikana 9 % vuoden takaista vähemmän. Lämmityskustannukset noudattelevat tällä hetkellä pitkälti talousarviota.
Yksityistieavustukset on maksettu toukokuussa hakemusten perusteella.
Ulkoa vuokrattujen toimitilojen toteutuma oli tammi-lokakuun osalta -12,4 miljoonaa euroa (82 %).
Toimialan toimintakate toteutui tammi-lokakuun osalta noin 0,4 miljoonaa euroa vuoden takaista heikompana.
Investoinnit tammi-lokakuu
Investointikohteet ovat edistyneet sekä tila- että infrainvestointien osalta työohjelman mukaisesti. Investointien osalta sitovuustaso on investointimenot.
Teknisen toimialan tila- ja infrainvestointien (ilman kone- ja kalustoinvestointeja) kumulatiivinen investointimenojen toteutuma on -22,1 miljoonaa euroa, mikä on 73,2 % kokonaismäärärahasta -30,2 miljoonaa euroa. Isoimmat käynnissä olevat tilainvestoinnit olivat Itä-Porin uusi päiväkoti, Stadionin alueen peruskorjaus, Cygnaeuksen koulun julkisivun korjaus ja Saikun ja Hanhiluodon kattojen korjaukset. Infrainvestoinneista, Ruosniementien oikaisu, Professorintien, Pörkkinäistentien ja Länsiväylän uuden liikenneympyrän rakentaminen, katujen uudelleenpäällystykset ja katuvalosaneeraukset sekä Järviojan reunapadon rakentaminen.
Tarkempi investointien tilannekuva on esitetty talousraportissa.
Loppuvuoden ennuste ja toimenpiteet talousarviossa pysymiseksi
Tämänhetkisen arvion mukaan toimiala tulee ylittämään tuotot noin 0,6 – 0,7 miljoonaa euroa. Maa-alueiden vuokrat tulevat arvion mukaan ylittymään noin 0,4 miljoonaa euroa, muut toimintatuotot noin 0,3 miljoonaa euroa (muovituotteiden tuottajakorvaus), katutyöluvat noin 0,2 miljoonaa euroa ja palkkatuet 0,1 miljoonaa euroa. Toisaalta talousarvioon määritelty Suomi Areena Oy:ltä tehtävä laskutus, 0,2 miljoonaa euroa, jää mahdollisesti kokonaan toteutumatta tai toteutuu huomattavasti arvioitua pienempänä. Myös pysäköintimaksut tulevat todennäköisesti jäämään talousarviosta noin 0,1-0,2 miljoonaa euroa.
Valmistus omaan käyttöön tulee arvion mukaan jäämään talousarviosta noin 0,2–0,3 miljoonaa euroa. Omat resurssit on aiempaa enemmän keskitetty kunnossapidon tason parantamiseen, mikä vähentää omana työnä tehtävien investointien määrää. Alitus tullaan kattamaan toimintakulujen alituksella.
Toimintakulut tulevat arvion mukaan alittamaan talousarvion noin 1,2 - 1,3 miljoonaa euroa. Lopullinen toteutuma tulee pitkälti riippumaan loppuvuoden sääolosuhteista. Keskeneräisten / viivästyneiden rekrytointien vuoksi henkilöstökulut tulevat alittumaan noin 0,7 miljoonaa euroa. Tilavuokrissa varauduttiin vuoden 2024 perusteella toteutunutta suurempiin pääomavastikkeisiin, mikä näkyy vuokrakulujen arvioitua pienempänä toteutumana.
Valmistus omaan käyttöön -erän osalta toimiala on esittänyt talousarviomuutosta, jossa kyseisen erän tuottotavoitetta pudotetaan 0,4 miljoonaa euroa ja vastaava summa vähennetään toimintakulujen määrärahasta.