Ympäristö- ja lupapalveluiden lautakunta, kokous 24.6.2020

Pöytäkirja on tarkastettu

§ 64 Hallintosäännön muuttaminen

PRIDno-2019-2581

Aikaisempi käsittely

Valmistelija

Lauri Kilkku, toimialajohtaja, konsernihallinto, lauri.kilkku@pori.fi

Perustelut

Johtopäätöksenä johtamisjärjestelmän arvioinnista Porin kaupungin konsernihallintoa ehdotetaan uudistettavan siten, että kaupunginjohtajan suoraan alaisuuteen organisoidaan toiminnot, joiden avulla kaupunkia johdetaan. Lisäksi konsernihallinnon elinvoiman edistämisen tehtävät ja nykyinen ympäristö- ja lupapalvelutoimiala yhdistetään omaksi toimialaksi.

Organisaatiomuutoksen tarkoituksena on selkeyttää Porin kaupungin johtamisjärjestelmää ja samalla mahdollistaa elinvoiman edistämisen aiempaa paremmat tulokset. Lisäksi uudistuksen tuloksena kaupungin markkinointitoiminnot keskitetään muodostettavalle elinvoima- ja ympäristötoimialalle.

 Valmistelun vaiheistus

Ensimmäisessä vaiheessa uudistus valmistellaan yleisemmällä tasolla siten, että kaupunginvaltuuston hyväksyttäväksi valmistellaan ne muutokset, jotka edellyttävät hallintosäännön muuttamista. Keskeisin tässä vaiheessa valmisteltava asia on kaupunkiorganisaation rakenne yksikköjakoon asti. Tavoitteena on, että hallintosäännön muutokset ovat kaupunginvaltuuston käsiteltävänä 27.4.2020 pidettävässä kokouksessa.

Toisessa vaiheessa valmistellaan uudet toimintasäännöt, jotka tulevat kaupunginhallituksen ja lautakunnan hyväksyttäviksi.

Molemmat vaiheet valmistellaan yhteistoiminnassa henkilöstön kanssa. Kaupunkitason yhteistyötoimikunnassa sovittiin 26.3.2020, että ensimmäisessä vaiheessa yhteistoimintaneuvotteluun osallistuvat työntekijöitä edustavat pääluottamusmiehet.

Pohjaehdotus

Ehdotus uudeksi organisaatiorakenteeksi on liitteenä.

Konsernipalveluihin kuuluvat jatkossa seuraavat yksiköt ja toiminnot:

  • Talous- ja hallintoyksikkö,
  • HR-yksikkö (henkilöstöasiat),
  • Omistajaohjaus- ja rahoitusyksikkö (ml riskienhallinta),
  • Viestintä- ja osallisuusyksikkö sekä
  • Strateginen suunnittelu, kaupunginlakimies, yhteyspäällikkö, elinkeinopäällikkö ja virastomestari.

Konsernipalveluiden osalta valmistelusta vastaa kaupunginjohtaja Aino-Maija Luukkonen.

Konsernihallinnon elinvoiman edistäminen ja ympäristö- ja lupatoimiala yhdistyvät uudistuksessa yhdeksi toimialaksi. Uuden elinvoima- ja ympäristötoimialan alaisuuteen kuuluvat tulevaisuudessa ympäristö- ja lupatoimiala sekä konsernihallinnon toiminnoista elinkeinopalvelut, kaupunkisuunnittelu, työllisyyden hoito, tietohallinto, kaupungin markkinointitoiminnot, Visit Porin toiminnot ja SuomiAreena. Ympäristö- ja lupapalveluiden toimialan yksikkörakennetta ei ehdoteta muutettavaksi.

Toimialan yhdistävänä teemana on olosuhteiden luominen yrityselämälle ympäristön kannalta kestävällä tavalla. Toimialan tarkempi toiminta-ajatus valmistellaan uudistuksen toisessa vaiheessa.

Elinvoima- ja ympäristötoimialan kokonaisuuden valmistelusta vastaa toimialajohtaja Lauri Kilkku.

Yhtenä organisaatiouudistuksen tavoitteena on koota kaupungin markkinointitoiminnot yhteisen johdon alle. Tämä tarkoittaa, että Visit Porin henkilöstö siirtyy kokonaisuudessaan Porin kaupungin palvelukseen. Kaupungin viestintä jakaantuu kahteen osaan, joista toinen puoli vastaa konsernipalveluissa kaupungin sisäisestä ja ulkoisesta viestinnästä ja toinen puoli siirtyy tekemään kaupungin markkinointia uuteen markkinointiyksikköön yhdessä Visit Porin kanssa. Visit Pori jää kuitenkin uudistuksen jälkeen vielä toistaiseksi olemassa olevaksi yhtiöksi.

Tämän kokonaisuuden valmistelusta vastaa Visit Porin toimitusjohtaja Anna Kyhä-Mantere.

Ehdotus

Esittelijä

Aino-Maija Luukkonen, kaupunginjohtaja, aino-maija.luukkonen@pori.fi

Kaupunginhallitus hyväksyy edellä olevan valmistelusuunnitelman.
Lisäksi kaupunginhallitus käy evästyskeskustelun kaupunginhallituksen sekä ympäristö- ja lupalautakunnan toimivaltajaosta.

Päätös

Päätösehdotus hyväksyttiin yksimielisesti.
Lisäksi kaupunginhallitus kävi evästyskeskustelun kaupunginhallituksen sekä ympäristö- ja lupalautakunnan toimivaltajaosta.

Kaupunginhallitus päätti käsitellä seuraavaksi asiakohdan § 196.

Kaupunginhallitus päätti pitää kokoustauon klo 15.11-15.20.

Esteellisyys

Diana Bergroth-Lampinen, Tarja Koskela, Leena Tuominen, Tuomas Hatanpää, Jouni Lampinen

Kokouskäsittely

Lauri Kilkku poistui kokouksesta esteellisenä asian päätöksenteon ajaksi.

Diana Bergroth-Lampinen (intressijäävi), Leena Tuominen (palvelussuhdejäävi), Tuomas Hatanpää (palvelussuhdejäävi), Jouni Lampinen (palvelussuhdejäävi)  ja Tarja Koskela (palvelussuhdejäävi) poistuivat esteellisinä kokouksesta asian käsittelyn ja päätöksenteon ajaksi. 

Puheenjohtajana tämän asiakohdan ajan toimi Anne Liinamaa. 

Pöytäkirjantarkastaja tämän asiakohdan ajan toimi Arja Laulainen.

Sihteerinä tämän asiakohdan ajan toimi Timo Jauhiainen.

Diana Bergroth-Lampisen sijaan asiakohdan ajaksi kokoukseen saapui Sinikka Alenius.

Perustelut

Kaupunginhallitus päätti 13.5.2019 käynnistää Pori-​sopimuksen mukaisen organisaatiouudistuksen vaikutusten ja johtamisjärjestelmän arvioinnin.Tamora Oy:n raportti arvioinnista ja ehdotukset kehittämistoimenpiteiksi saapuivat kaupunginhallituksen asettamalle ohjausryhmälle 25.10.2019. Kaupunginhallitus käsitteli asiaa kokouksessaan 25.11.2019 ja antoi konsernihallinnon toimialajohtajalle toimeksiannon valmistella uuden elinvoimatoimialan tehtävät ja organisaation sekä tarvittavat sääntömuutokset,​ kaupunginlakimiehelle toimeksiannon valmistella konsernipalvelut -​nimisen kaupunginjohtajan alaisen esikuntayksikön tehtävät ja organisaation sekä tarvittavat sääntömuutokset sekä henkilöstöpäällikölle toimeksiannon valmistella muutosjohtamisen,​ esimiestyön ja asiakaslähtöisen työskentelyn koulutusjärjestelmät sekä HR-​viestinnän vahvistamisen.

Toimialajohtaja Lauri Kilkku on valmistellut organisaatiouudistusta toimeksiantonsa perusteella. Ympäristö-​ ja lupapalvelut -​toimialan toimialajohtaja valittiin joulukuussa 2019 toisiin tehtäviin ja irtisanoutui toimialajohtajan virasta 1.6.2020 lukien.

Kaupunginhallitus hyväksyi 30.3.2020 organisaatiouudistusta koskevan valmistelusuunnitelman,​ jonka mukaan kaupunginjohtaja suoraan alaisuuteen organisoidaan toiminnot,​ joiden avulla kaupunkia johdetaan,​ sekä konsernihallinnon elinvoiman edistämisen tehtävät ja tähänastinen ympäristö-​ ja lupapalveluiden toimiala yhdistetään yhdeksi toimialaksi,​ johon keskitetään myös kaupungin markkinointitoiminnot. Hyväksytyn valmistelusuunnitelman mukaan valmistelu on kaksivaiheinen. Ensimmäisessä vaiheessa valmistellaan kaupunginvaltuustolle muutokset,​ jotka edellyttävät hallintosäännön muuttamista.Toisessa vaiheessa valmistellaan uudet toimintasäännöt,​ jotka tulevat kaupunginhallituksen ja lautakunnan hyväksyttäviksi. Molemmat vaiheet valmistellaan yhteistoiminnassa henkilöstön kanssa. Yksityiskohtaisemmat ehdotukset organisaatio-​ ja yksikkörakenteeksi valmistelusuunnitelmassa ovat luettavissa historiatiedoista. Kaupunginhallitus kävi myös evästyskeskustelun kaupunginhallituksen ja lautakunnan välisestä toimivaltajaosta.

Kaupunginhallitus päätti 20.4.2020,​ että konsernihallinnon toimialajohtaja Lauri Kilkku hoitaa oman tehtävänsä ohella myös ympäristö ja lupapalveluiden toimialan toimialajohtajan tehtävät ajalla 1.5.2020 -​ 31.12.2020.

Tässä vaiheessa tarvittavat hallintosäännön muutokset on valmisteltu kaupunginhallituksen 30.3.2020 hyväksymien suuntaviivojen mukaisesti kaupunginhallituksen ja kaupunginvaltuuston käsiteltäväksi. Keskeisin asia on kaupunkiorganisaation rakenne yksikköjakoon asti. Ensimmäistä vaihetta koskevat yhteistoimintaneuvottelut on käyty ja niitä koskeva neuvottelupöytäkirja 29.4.2020 on esityslistan liitteenä.

Kaupunginhallitus käsitteli asiaa kokouksessaan 11.5.2020. Asian aikaisempi käsittely ja päätöksenteko on luettavissa asian historiatiedoista.

Ehdotus

Kaupunginhallituksen  päätösehdotus:

Kaupunginvaltuusto päättää tehdä​ Porin kaupungin hallintosääntöön seuraavat muutokset:

Hallintosäännön 10 §:n 4 mom muutetaan kuulumaan seuraavasti:

"Elinvoima-​ ja ympäristölautakunnassa on 13 jäsentä".

Hallintosäännön 16 §:n henkilöstöorganisaatiota kuvaava kaavio muutetaan esityslistan liitteen "henkilöstöorganisaatio" mukaiseksi.

Hallintosäännön 17 §:n 2 mom muutetaan kuulumaan seuraavasti:

"Kaupunginjohtajan sijaisena kaupunginjohtajan ollessa poissa tai esteellinen toimii elinvoima-​ ja ympäristötoimialan toimialajohtaja".

Hallintosääntöön lisätään uusi 18a §:

"Kaupunginhallituksen ja suoraan kaupunginjohtajan alaisena on toimialoja ohjaavana esikuntayksikkönä konsernipalvelut,​ johon kuuluvat seuraavat yksiköt ja toiminnot:

-​ talous-​ ja hallintoyksikkö

-​ HR-​yksikkö

-​ omistajaohjaus-​ ja rahoitusyksikkö

-​ viestintä-​ ja osallisuusyksikkö

-​ kaupunginlakimies,​ elinkeinopäällikkö,​ yhteyspäällikkö ja virastomestari".

Hallintosäännön 19 §:n 1 mom muutetaan kuulumaan seuraavasti:

"Elinvoima-​ ja ympäristölautakunnan toimialaa johtaa,​ osittain myös kaupunginhallituksen ja kaupunginjohtajan alaisena,​ toimialajohtaja".

Hallintosäännön 19 §:n 4 mom poistetaan.

Hallintosäännön 20 §:n 1 mom muutetaan kuulumaan seuraavasti:

"Elinvoima-​ ja ympäristötoimiala jakautuu kasvupalvelut ja kaupunkisuunnittelu-​,​ ICT-​,​ matkailu ja markkinointi-​,​ rakennusvalvonta-​,​ ympäristö-​ ja terveysvalvonta-​,​ eläinlääkintä-​,​ sekä suunnittelu-​ ja kehittämisyksiköihin".

Hallintosäännön 20 §:n 4 mom muutetaan kuulumaan seuraavasti:

"Perusturvatoimiala jakautuu sosiaali-​ ja perhepalveluiden,​ terveys-​ ja sairaalapalveluiden ja vanhuspalveluiden palvelualueisiin sekä sisäiset palvelut vastuualueeseen".

Hallintosäännön 21 § 1 mom muutetaan kuulumaan seuraavasti:

"Yksiköiden päälliköt vastaavat yksiköiden toiminnasta sekä johtavat ja kehittavat yksikön toimintaa kaupunginhallituksen,​ lautakunnan ja toimialajohtajan alaisuudessa ja konsernipalveluiden ohjauksessa".

Hallintosäännön 23 § muutetaan kuulumaan seuraavasti:

"Pelastuslaitoksen henkilöstöorganisaatiosta muilta osin määrätään kaupunginhallituksen hyväksymässä toimintasäännössä".

Hallintosäännön 30 §:ssä ympäristö-​ ja lupapalveluiden lautakunnan nimi muutetaan elinvoima-​ ja ympäristölautakunnaksi otsikossa sekä 1 mom ja 4 mom alussa.

Hallintosäännön 30 §:n 2 mom muutetaan kuulumaan seuraavasti:

"Lautakunta edustaa kaupunkia ja käyttää kaupungin puhevaltaa toimialaansa kuuluvissa asioissa lukuunottamatta asioita,​ jotka kuuluvat hallintosäännön 27 §:n nojalla kaupunginhallituksen toimivaltaan".

Hallintosäännön 30 §:n 5 mom kohta 9 muutetaan kuulumaan seuraavasti:

"9.   päättää muista kuin hallintosäännön 27 §:n 8. ja 9. kohdan tarkoittamista suunnittelutarveratkaisuista ja poikkeamisista MRL 171 §:n perusteella".

Hallintosäännön 45 § 2 mom muutetaan kuulumaan seuraavasti:

" Kaupunginhallitus tai toimintasäännössä määrätty valitsee konsernipalvelut -​esikuntayksikön viranhaltijat".

Hallintosäännön 51 § muutetaan kuulumaan seuraavasti:

"Sivutoimilupahakemuksen ratkaisee ja sivutoimiluvan peruuttamisesta sekä sivutoimiluvan vastaanottamisen ja pitämisen kieltämisestä päättää

1. kaupunginjohtajan,​ toimialajohtajan,​ perusturvajohtajan,​ pelastusjohtajan ja liikelaitoksen johtajan osalta kaupunginhallitus;​

2. konsernipalvelut -​esikuntayksikön viranhaltijoiden osalta kaupunginjohtaja;​ ja

3. muiden viranhaltijoiden osalta toimialajohtaja,​ perusturvajohtaja,​ pelastusjohtaja,​ liikelaitoksen johtaja tai toimintasäännössä määrätty".

Hallintosäännön 52 § 2 mom muutetaan kuulumaan seuraavasti:

"Kaupunginjohtaja päättää kunnallisesta viranhaltijasta annetun lain nojalla terveydentilaa koskevien tietojen pyytämisestä toimialajohtajalta ja konsernipalvelut -​esikuntayksikön viranhaltijoilta sekä toimialajohtajan ja konsernipalvelut -​esikuntayksikön viranhaltijoiden määräämisestä terveydentilaa koskeviin tarkastuksiin ja tutkimuksiin".

Hallintosäännön 53 § 1 mom muutetaan kuulumaan seuraavasti:

"Kaupunginhallitus päättää toimialajohtajan ja konsernipalvelut -​esikunnan viranhaltijan virantoimituksesta pidättämisestä".

Hallintosäännön 53 §:n 3 mom muutetaan kuulumaan seuraavasti:

"Kaupunginjohtaja voi ennen kaupunginhallituksen kokousta päättää toimialajohtajan ja konsernipalvelut -​esikuntayksikön viranhaltijan väliaikaisesta virantoimituksesta pidättämisestä".

Hallintosäännön 80 §:n päätösvaltaa käsittelevässä taulukossa henkilöstöpäällikkö -​nimike muutetaan henkilöstöjohtaja -​nimikkeeksi.

Hallintosäännön 153 § 1 mom ja 2 mom muutetaan kuulumaan seuraavasti:

"Valtuuston ja kaupunginhallituksen päätökseen perustuvan sopimuksen ja sitoumuksen allekirjoittaa kaupunginjohtaja tai hänen sijaisensa ja varmentaa konsernipalvelut -​esikuntayksikön yksiköiden päällikkö tai kaupunginlakimies,​ jollei kaupunginhallitus ole päättänyt toisin.

Valtuuston ja kaupunginhallituksen toimituskirjan tai kirjelmän allekirjoittaa kaupunginjohtaja tai hänen sijaisensa ja varmentaa konsernipalvelut -​esikuntayksikön yksiköiden päällikkö tai kaupunginlakimies".

Hallintosäännön 158 §:n 2 mom kohdassa A ympäristö-​ ja lupapalveluiden lautakunnan nimi muutetaan elinvoima-​ ja ympäristölautakunnaksi.

Hallintosäännön muutokset tulevat voimaan 1.9.2020 alkaen.

Päätös

Kaupunginvaltuusto hyväksyi päätösesityksen.

Kaupunginvaltuusto päätti lähettää kaupunginhallitukselle valtuuston päätösten täytäntöönpanon yhteydessä käsiteltäväksi Sanna Grönmarkin esittämän seuraavan toivomusponnen:  Uuden laajennetun toimialan toimialajohtajan paikka tulee laittaa avoimeen hakuun. 

Esteellisyys

Diana Bergroth-Lampinen, Jouni Lampinen, Tuomas Hatanpää, Lauri Kilkku, Tarja Koskela

Kokouskäsittely

Diana Bergroth-Lampinen (intressijäävi) poistui kokouksesta esteellisenä asiakohan käsittelyn ja päätöksenteon ajaksi. Hänen sijaansa kokoukseen saapui Tuomas Koivisto.

Jouni Lampinen, Lauri Kilkku, Tuomas Hatanpää ja Tarja Koskela poistuivat esteellisinä asiakohdan käsittelyn ja päätöksenteon ajaksi.  Tarja Koskelan sijaan sihteeriksi valittiin tämän ajankohdan ajaksi Petri Mäkelä.

Sanna Grönmark esitti seuraavan palautusesityksen: Hallintosäännön muutos tulee palauttaa valmisteluun esitetyn elinvoima- ja ympäristötoimialan yhdistämisen osalta. Toimialoja pitää kehittää ja vahvistaa, mutta toimialat tulee säilyttää nykyisellään ja laittaa ympäristö- ja lupapalvelut -toimialan toimialajohtajan paikka avoimeen hakuun.

Esa J Anttila menetti kuva- ja ääniyhteyden klo 18.40. Anttilan pyynnöstä kutsuttiin varajäsen. Johanna Rantanen saapui kokoukseen klo 18.55.

Puheenjohtaja keskeytti kokouksen klo 18.40 - 18.55 teknisten ongelmien vuoksi.

Mika Tuovinen poistui kokouksesta klo 19. Hänen sijaansa kokoukseen saapui Bia Kaski.

Simo Korpela kannatti Sanna Grönmarkin palautusehdotusta. Tapio Huhtanen vastusti asia palauttamista. 

Puheenjohtaja totesi, että keskustelun kuluessa on Sanna Grönmark esittänyt asian palauttamista uudelleen valmisteluun ja palautusta on myös vastustettu, joten asiasta on äänestettävä. 

Suoritetussa sähköisessä äänestyksessä äänin 37-22  kaupunginvaltuusto päätti jatkaa asian käsittelyä.

Sanna Grönmark teki Tommi Salokankaan kannattamana seuraavan muutosesityksen: Porissa on vuosikymmeniä ollut hyvin toiminut ympäristötoimisto, ympäristövirasto tai nykyinen ympäristö- ja lupapalvelut -toimiala oman lautakuntansa sekä jaostojensa kera. Elinvoimapuolella vastaavaa rakennetta ei sellaisenaan ole ollut. Nyt ehdotetun uuden toimialan nimen tulee olla ympäristö- ja elinvoimatoimiala, jotta osoitetaan kaupungin arvostavan täällä tehtävää ympäristötyötä sekä suhtautuvan ympäristöhallintoon vakavasti. Lisäksi esitämme, että tämän uuden, laajennetun toimialan toimialajohtajan paikka tulee laittaa avoimeen hakuun.

Raisa Ranta esitti Milka Tommilan kannattamana, että päätösehdotus muotoillaan uudelleen niin, että jatkossa ICT on osa konsernipalveluita.

Puheenjohtaja pyydettyä Sanna Grönmark tarkensi muutosesitystään seuraavasti: 10 §:n 4 momentista alkaen lautakunnan nimi muutetaan kuulumaan seuraavasti: ympäristö- ja elinvoimalautakunta. Hallintosäännön 17 §:n 2 momentista alkaen toimialan nimi muutetaan kuulumaan seuraavasti: ympäristö- ja elinvoimatoimiala. Toimialajohtajan paikka tulee laittaa avoimeen hakuun. Sanna Grönmarkin esitystä kannatti Tommi Salokangas ja Raisa Ranta.

Esa J. Anttila saapui kokoukseen klo 20.14. Johanna Rantanen poistui kokouksesta klo 20.14.     

Puheenjohtaja keskeytti kokouksen 20.14 - 20.30 teknisten ongelmien vuoksi.

Puheenjohtaja totesi, että keskustelun aikana on esitetty seuraavat muutosehdotukset:

1) Raisa Ranta on tehnyt muutosesityksen, että hallintosääntö muotoillaan uudelleen niin, että jatkossa ICT on osa konsernipalveluita. Ehdotusta kannatti Milka Tommila.

2) Sanna Grönmark on tehnyt muutosehdotuksen, että hallintosäännön 17 §:n 2 momentista alkaen toimialan nimi muutetaan kuulumaan seuraavasti: ympäristö- ja elinvoimatoimiala. Ehdotusta kannatti Tommi Salokangas.

3) Sanna Grönmark on tehnyt  muutosehdotuksen, että hallintosäännön 10 §:n 4 momentista alkaen lautakunnan nimi muutetaan kuulumaan seuraavasti: ympäristö- ja elinvoimalautakunta. Ehdotusta kannatti Tommi Salokangas.

4) Sanna Grönmark esitti, että toimialajohtajan paikka tulee laittaa avoimeen hakuun. Ehdotusta kannatti Tommi Salokangas ja Raisa Ranta.

Puheenjohtaja tiedusteli kaupunginjohtaja Aino-Maija Luukkoselta, esitetäänkö tässä hallintosäännön muuttamista koskevassa päätösehdotuksessa kaupunginhallitukselta kaupunginvaltuustolle siten, että toimialajohtajan valinta uuteen esitettyyn toimialaan suoritetaan ilman vaaleja.  Aino-Maija Luukkonen ilmoitti, että päätösehdotuksessa ei tällaista ole esitetty.

Krista Kiuru totesi, että hallintosäännön § 104 mukaan ehdotusta, jota ei ole kannatettu tai joka on tehty vaihtoehtoisena taikka ehdotusta, joka menee käsiteltävän asian ulkopuolella, ei oteta äänestettäväksi. Pohjaehdotus otetaan äänestettäväksi, vaikka sitä ei olisi kannatettu.

Sanna Grönmark ilmoitti Tommi Salokankaan ja Raisa Rannan kannattamana, että esitys muutetaan ponsiehdotukseksi.

ÄÄNESTYKSET:

Konsernipalveluiden ala:

JAA = Pohjaehdotus, EI = Raisa Rannan esitys, että päätösehdotus muotoillaan uudelleen niin, että jatkossa ICT on osa konsernipalveluita

Suoritetussa sähköisessä äänestyksessä äänin 33-25, 1 tyhjä kaupunginvaltuusto päätti pohjaehdotuksen mukaan.

Uuden toimialan nimi:

JAA = Pohjaehdotus, EI = Sanna Grönmarkin esitys, että hallintosäännön 17 §:n 2 momentista alkaen toimialan nimi muutetaan kuulumaan seuraavasti: ympäristö- ja elinvoimatoimiala

Suoritetussa sähköisessä äänestyksessä äänin 36-23 kaupunginvaltuusto päätti pohjaehdotuksen mukaan.

Uuden lautakunnan nimi:

JAA = Pohjaehdotus, EI =  Sanna Grönmarkin esitys, että hallintosäännön 10 §:n 4 momentista alkaen lautakunnan nimi muutetaan kuulumaan seuraavasti: ympäristö- ja elinvoimalautakunta.

Suoritetussa sähköisessä äänestyksessä äänin 36 - 23 kaupunginvaltuusto päätti  pohjaehdotuksen mukaan. 

Puheenjohtaja totesi, että valtuutettu Sanna Grönmark on tehnyt useiden valtuutettujen kannattamana ponsiehdotuksen, että uuden laajennetun toimialan toimialajohtajan paikka tulee laittaa avoimeen hakuun. Toivomusponsi lähetetään kaupunginhallitukselle valtuuston päätösten täytäntöönpanon yhteydessä käsiteltäväksi.

Puheenjohtaja keskeytti kokouksen klo 21.09 - 21.29 teknisten ongelmien vuoksi.     

Tuomas Koivisto poistui kokouksesta klo 21.42.

Äänestystulokset

  • Jaa 37 kpl 63%

    Jarno Joensuu, Mikael Ropo, Arja Laulainen, Anttivesa Knuuttila, Tommi Raunela, Jyrki Levonen, Milka Tommila, Johanna Rantanen, Aila Korkeaoja, Mirva Heino, Tiina Puska, Tapio Huhtanen, Erno Välimäki, Petri Lahtinen, Juha Kantola, Tuomas Koivisto, Esa Wahlman, Sinikka Alenius, Bia Kaski, Heikki Santavuo, Pirjo Mäki, Ari Nordström, Aila Haikkonen, Sonja Myllykoski, Juha Vasama, Hanna Hildén, Jaana Laitinen-Pesola, Juha Joutsenlahti, Rauli Taimi, Satu Hatanpää, Martti Lundén, Veera Forsbacka, Henna Kyhä, Petri Reponen, Mari Kaunistola, Jari Pajukoski, Krista Kiuru

  • Ei 22 kpl 37%

    Sanna Grönmark, Raisa Ranta, Minna Haavisto, Marianne Ostamo, Laura Pullinen, Tommi Salokangas, Petri Huru, Oili Heino, Irma Roininen, Markku Tanttinen, Arto Nurmi, Ari Jalonen, Antero Kivelä, Ismo Läntinen, Anssi Salmi, Simo Korpela, Sini Solala, Mika Aho, Jaakko Jäntti, Rami Virtanen, Laura Huhtasaari, Anne Liinamaa

  • Jaa 33 kpl 56%

    Jyrki Levonen, Juha Kantola, Arja Laulainen, Tapio Huhtanen, Aila Haikkonen, Anttivesa Knuuttila, Pirjo Mäki, Heikki Santavuo, Jarno Joensuu, Martti Lundén, Esa Wahlman, Mirva Heino, Sinikka Alenius, Sonja Myllykoski, Rauli Taimi, Aila Korkeaoja, Jaana Laitinen-Pesola, Esa Anttila, Juha Joutsenlahti, Satu Hatanpää, Tuomas Koivisto, Ari Nordström, Petri Reponen, Tiina Puska, Tommi Raunela, Hanna Hildén, Mikael Ropo, Veera Forsbacka, Juha Vasama, Henna Kyhä, Petri Lahtinen, Mari Kaunistola, Krista Kiuru

  • Ei 25 kpl 42%

    Sanna Grönmark, Arto Nurmi, Mika Aho, Oili Heino, Irma Roininen, Milka Tommila, Raisa Ranta, Anssi Salmi, Antero Kivelä, Anne Liinamaa, Jaakko Jäntti, Laura Huhtasaari, Minna Haavisto, Jari Pajukoski, Ismo Läntinen, Laura Pullinen, Marianne Ostamo, Markku Tanttinen, Petri Huru, Sini Solala, Erno Välimäki, Ari Jalonen, Simo Korpela, Tommi Salokangas, Rami Virtanen

  • Tyhjä 1 kpl 2%

    Bia Kaski

  • Jaa 36 kpl 61%

    Anttivesa Knuuttila, Tiina Puska, Mikael Ropo, Jyrki Levonen, Mirva Heino, Arja Laulainen, Tommi Raunela, Esa Anttila, Martti Lundén, Aila Korkeaoja, Sonja Myllykoski, Ari Nordström, Jari Pajukoski, Tuomas Koivisto, Hanna Hildén, Juha Joutsenlahti, Juha Vasama, Bia Kaski, Pirjo Mäki, Aila Haikkonen, Esa Wahlman, Henna Kyhä, Jarno Joensuu, Petri Lahtinen, Heikki Santavuo, Rauli Taimi, Juha Kantola, Petri Reponen, Erno Välimäki, Satu Hatanpää, Tapio Huhtanen, Jaana Laitinen-Pesola, Veera Forsbacka, Sinikka Alenius, Mari Kaunistola, Krista Kiuru

  • Ei 23 kpl 39%

    Anssi Salmi, Marianne Ostamo, Sanna Grönmark, Tommi Salokangas, Oili Heino, Petri Huru, Antero Kivelä, Minna Haavisto, Mika Aho, Sini Solala, Laura Huhtasaari, Irma Roininen, Raisa Ranta, Laura Pullinen, Milka Tommila, Simo Korpela, Ari Jalonen, Arto Nurmi, Jaakko Jäntti, Ismo Läntinen, Anne Liinamaa, Rami Virtanen, Markku Tanttinen

  • Jaa 38 kpl 64%

    Tommi Raunela, Jyrki Levonen, Jarno Joensuu, Esa Anttila, Anttivesa Knuuttila, Arja Laulainen, Tapio Huhtanen, Juha Kantola, Ari Nordström, Juha Joutsenlahti, Aila Haikkonen, Tuomas Koivisto, Bia Kaski, Aila Korkeaoja, Martti Lundén, Sonja Myllykoski, Petri Lahtinen, Petri Reponen, Jari Pajukoski, Tiina Puska, Hanna Hildén, Mirva Heino, Ari Jalonen, Pirjo Mäki, Esa Wahlman, Markku Tanttinen, Heikki Santavuo, Sinikka Alenius, Erno Välimäki, Jaana Laitinen-Pesola, Rauli Taimi, Juha Vasama, Satu Hatanpää, Henna Kyhä, Mikael Ropo, Veera Forsbacka, Mari Kaunistola, Krista Kiuru

  • Ei 20 kpl 34%

    Arto Nurmi, Sanna Grönmark, Tommi Salokangas, Irma Roininen, Anssi Salmi, Milka Tommila, Raisa Ranta, Ismo Läntinen, Laura Pullinen, Rami Virtanen, Minna Haavisto, Laura Huhtasaari, Anne Liinamaa, Jaakko Jäntti, Marianne Ostamo, Sini Solala, Antero Kivelä, Simo Korpela, Mika Aho, Petri Huru

  • Tyhjä 1 kpl 2%

    Oili Heino

Valmistelija

Lauri Kilkku, toimialajohtaja, konsernihallinto, lauri.kilkku@pori.fi
Leena Tuominen, kaupunginlakimies, leena.tuominen@pori.fi

Perustelut

Kaupunginhallitus päätti 13.5.2019 käynnistää Pori-sopimuksen mukaisen organisaatiouudistuksen vaikutusten ja johtamisjärjestelmän arvioinnin.Tamora Oy:n raportti arvioinnista ja ehdotukset kehittämistoimenpiteiksi saapuivat kaupunginhallituksen asettamalle ohjausryhmälle 25.10.2019. Kaupunginhallitus käsitteli asiaa kokouksessaan 25.11.2019 ja antoi konsernihallinnon toimialajohtajalle toimeksiannon valmistella uuden elinvoimatoimialan tehtävät ja organisaation sekä tarvittavat sääntömuutokset, kaupunginlakimiehelle toimeksiannon valmistella konsernipalvelut -nimisen kaupunginjohtajan alaisen esikuntayksikön tehtävät ja organisaation sekä tarvittavat sääntömuutokset sekä henkilöstöpäällikölle toimeksiannon valmistella muutosjohtamisen, esimiestyön ja asiakaslähtöisen työskentelyn koulutusjärjestelmät sekä HR-viestinnän vahvistamisen.

Toimialajohtaja Lauri Kilkku on valmistellut organisaatiouudistusta toimeksiantonsa perusteella. Ympäristö- ja lupapalvelut -toimialan toimialajohtaja valittiin joulukuussa 2019 toisiin tehtäviin ja irtisanoutui toimialajohtajan virasta 1.6.2020 lukien.

Kaupunginhallitus hyväksyi 30.3.2020 organisaatiouudistusta koskevan valmistelusuunnitelman, jonka mukaan kaupunginjohtaja suoraan alaisuuteen organisoidaan toiminnot, joiden avulla kaupunkia johdetaan, sekä konsernihallinnon elinvoiman edistämisen tehtävät ja tähänastinen ympäristö- ja lupapalveluiden toimiala yhdistetään yhdeksi toimialaksi, johon keskitetään myös kaupungin markkinointitoiminnot. Hyväksytyn valmistelusuunnitelman mukaan valmistelu on kaksivaiheinen. Ensimmäisessä vaiheessa valmistellaan kaupunginvaltuustolle muutokset, jotka edellyttävät hallintosäännön muuttamista.Toisessa vaiheessa valmistellaan uudet toimintasäännöt, jotka tulevat kaupunginhallituksen ja lautakunnan hyväksyttäviksi. Molemmat vaiheet valmistellaan yhteistoiminnassa henkilöstön kanssa. Yksityiskohtaisemmat ehdotukset organisaatio- ja yksikkörakenteeksi valmistelusuunnitelmassa ovat luettavissa historiatiedoista. Kaupunginhallitus kävi myös evästyskeskustelun kaupunginhallituksen ja lautakunnan välisestä toimivaltajaosta.

Kaupunginhallitus päätti 20.4.2020, että konsernihallinnon toimialajohtaja Lauri Kilkku hoitaa oman tehtävänsä ohella myös ympäristö ja lupapalveluiden toimialan toimialajohtajan tehtävät ajalla 1.5.2020 - 31.12.2020.

Tässä vaiheessa tarvittavat hallintosäännön muutokset on valmisteltu kaupunginhallituksen 30.3.2020 hyväksymien suuntaviivojen mukaisesti kaupunginhallituksen ja kaupunginvaltuuston käsiteltäväksi. Keskeisin asia on kaupunkiorganisaation rakenne yksikköjakoon asti. Ensimmäistä vaihetta koskevat yhteistoimintaneuvottelut on käyty ja niitä koskeva neuvottelupöytäkirja 29.4.2020 on esityslistan liitteenä.

Ehdotus

Esittelijä

Aino-Maija Luukkonen, kaupunginjohtaja, aino-maija.luukkonen@pori.fi

Kaupunginhallitus päättää esittää kaupunginvaltuustolle, että Porin kaupungin hallintosääntöön tehtäisiin seuraavat muutokset:

Hallintosäännön 10 §:n 4 mom muutetaan kuulumaan seuraavasti:

"Elinvoima- ja ympäristölautakunnassa on 13 jäsentä".

Hallintosäännön 16 §:n henkilöstöorganisaatiota kuvaava kaavio muutetaan esityslistan liitteen "henkilöstöorganisaatio" mukaiseksi.

Hallintosäännön 17 §:n 2 mom muutetaan kuulumaan seuraavasti:

"Kaupunginjohtajan sijaisena kaupunginjohtajan ollessa poissa tai esteellinen toimii elinvoima- ja ympäristötoimialan toimialajohtaja".

Hallintosääntöön lisätään uusi 18a §:

"Kaupunginhallituksen ja suoraan kaupunginjohtajan alaisena on toimialoja ohjaavana esikuntayksikkönä konsernipalvelut, johon kuuluvat seuraavat yksiköt ja toiminnot:

- talous- ja hallintoyksikkö

- HR-yksikkö

- omistajaohjaus- ja rahoitusyksikkö

- viestintä- ja osallisuusyksikkö

- kaupunginlakimies, elinkeinopäällikkö, yhteyspäällikkö ja virastomestari".

Hallintosäännön 19 §:n 1 mom muutetaan kuulumaan seuraavasti:

"Elinvoima- ja ympäristölautakunnan toimialaa johtaa, osittain myös kaupunginhallituksen ja kaupunginjohtajan alaisena, toimialajohtaja".

Hallintosäännön 19 §:n 4 mom poistetaan.

Hallintosäännön 20 §:n 1 mom muutetaan kuulumaan seuraavasti:

"Elinvoima- ja ympäristötoimiala jakautuu kasvupalvelut ja kaupunkisuunnittelu-, ICT-, matkailu ja markkinointi-, rakennusvalvonta-, ympäristö- ja terveysvalvonta-, eläinlääkintä-, sekä suunnittelu- ja kehittämisyksiköihin".

Hallintosäännön 20 §:n 4 mom muutetaan kuulumaan seuraavasti:

"Perusturvatoimiala jakautuu sosiaali- ja perhepalveluiden, terveys- ja sairaalapalveluiden ja vanhuspalveluiden palvelualueisiin sekä sisäiset palvelut vastuualueeseen".

Hallintosäännön 21 § 1 mom muutetaan kuulumaan seuraavasti:

"Yksiköiden päälliköt vastaavat yksiköiden toiminnasta sekä johtavat ja kehittavat yksikön toimintaa kaupunginhallituksen, lautakunnan ja toimialajohtajan alaisuudessa ja konsernipalveluiden ohjauksessa".

Hallintosäännön 23 § muutetaan kuulumaan seuraavasti:

"Pelastuslaitoksen henkilöstöorganisaatiosta muilta osin määrätään kaupunginhallituksen hyväksymässä toimintasäännössä".

Hallintosäännön 30 §:ssä ympäristö- ja lupapalveluiden lautakunnan nimi muutetaan elinvoima- ja ympäristölautakunnaksi otsikossa sekä 1 mom ja 4 mom alussa.

Hallintosäännön 30 §:n 2 mom muutetaan kuulumaan seuraavasti:

"Lautakunta edustaa kaupunkia ja käyttää kaupungin puhevaltaa toimialaansa kuuluvissa asioissa lukuunottamatta asioita, jotka kuuluvat hallintosäännön 27 §:n nojalla kaupunginhallituksen toimivaltaan".

Hallintosäännön 30 §:n 5 mom kohta 9 muutetaan kuulumaan seuraavasti:

"9.   päättää muista kuin hallintosäännön 27 §:n 8. ja 9. kohdan tarkoittamista suunnittelutarveratkaisuista ja poikkeamisista MRL 171 §:n perusteella".

Hallintosäännön 45 § 2 mom muutetaan kuulumaan seuraavasti:

" Kaupunginhallitus tai toimintasäännössä määrätty valitsee konsernipalvelut -esikuntayksikön viranhaltijat".

Hallintosäännön 51 § muutetaan kuulumaan seuraavasti:

"Sivutoimilupahakemuksen ratkaisee ja sivutoimiluvan peruuttamisesta sekä sivutoimiluvan vastaanottamisen ja pitämisen kieltämisestä päättää

1. kaupunginjohtajan, toimialajohtajan, perusturvajohtajan, pelastusjohtajan ja liikelaitoksen johtajan osalta kaupunginhallitus;

2. konsernipalvelut -esikuntayksikön viranhaltijoiden osalta kaupunginjohtaja; ja

3. muiden viranhaltijoiden osalta toimialajohtaja, perusturvajohtaja, pelastusjohtaja, liikelaitoksen johtaja tai toimintasäännössä määrätty".

Hallintosäännön 52 § 2 mom muutetaan kuulumaan seuraavasti:

"Kaupunginjohtaja päättää kunnallisesta viranhaltijasta annetun lain nojalla terveydentilaa koskevien tietojen pyytämisestä toimialajohtajalta ja konsernipalvelut -esikuntayksikön viranhaltijoilta sekä toimialajohtajan ja konsernipalvelut -esikuntayksikön viranhaltijoiden määräämisestä terveydentilaa koskeviin tarkastuksiin ja tutkimuksiin".

Hallintosäännön 53 § 1 mom muutetaan kuulumaan seuraavasti:

"Kaupunginhallitus päättää toimialajohtajan ja konsernipalvelut -esikunnan viranhaltijan virantoimituksesta pidättämisestä".

Hallintosäännön 53 §:n 3 mom muutetaan kuulumaan seuraavasti:

"Kaupunginjohtaja voi ennen kaupunginhallituksen kokousta päättää toimialajohtajan ja konsernipalvelut -esikuntayksikön viranhaltijan väliaikaisesta virantoimituksesta pidättämisestä".

Hallintosäännön 80 §:n päätösvaltaa käsittelevässä taulukossa henkilöstöpäällikkö -nimike muutetaan henkilöstöjohtaja -nimikkeeksi.

Hallintosäännön 153 § 1 mom ja 2 mom muutetaan kuulumaan seuraavasti:

"Valtuuston ja kaupunginhallituksen päätökseen perustuvan sopimuksen ja sitoumuksen allekirjoittaa kaupunginjohtaja tai hänen sijaisensa ja varmentaa konsernipalvelut -esikuntayksikön yksiköiden päällikkö tai kaupunginlakimies, jollei kaupunginhallitus ole päättänyt toisin.

Valtuuston ja kaupunginhallituksen toimituskirjan tai kirjelmän allekirjoittaa kaupunginjohtaja tai hänen sijaisensa ja varmentaa konsernipalvelut -esikuntayksikön yksiköiden päällikkö tai kaupunginlakimies".

Hallintosäännön 158 §:n 2 mom kohdassa A ympäristö- ja lupapalveluiden lautakunnan nimi muutetaan elinvoima- ja ympäristölautakunnaksi.

Hallintosäännön muutokset tulevat voimaan 1.9.2020 alkaen.

Pöytäkirja tämän asian osalta tarkastetaan välittömästi kokouksessa.

Päätös

Kaupunginhallitus päätti äänin 7- 4 hyväksyä päätösehdotuksen.

Pöytäkirja tämän asian osalta tarkastettiin välittömästi kokouksessa.

Esteellisyys

Diana Bergroth-Lampinen, Leena Tuominen, Tuomas Hatanpää, Jouni Lampinen, Marika Virtanen, Tarja Koskela

Kokouskäsittely

Diana Bergroth-Lampinen poistui kokouksesta  klo 17.55. Puheenjohtajana jatkoi Anne Liinamaa. Bergroth-Lampisen sijaan kokoukseen saapui Sinikka Alenius. 

Lauri Kilkku, Leena Tuominen, Tuomas Hatanpää, Jouni Lampinen, Marika Virtanen ja Tarja Koskela palvelussuhdejääveinä poistuivat kokouksesta asian käsittelyn ja päätöksenteon ajaksi.

Sihteerinä asian käsittelyn ajan toimi Timo Jauhiainen.

Keskustelun kuluessa puheenjohtaja Anne Liinamaa esitti Tommi Salokankaan kannattamana, että asia palautetaan valmisteluun. Satu Hatanpää ja Arja Laulainen vastustivat palautusta.

Puheenjohtaja totesi, että asiassa on suoritettava äänestys. Suoritetussa sähköisessä äänestyksessä äänin 7 - 4 kaupunginhallitus päätti jatkaa asian käsittelyä.

Puheenjohtaja Anne Liinamaa teki Tommi Salokankaan kannattamana seuraavan muutosesityksen: Porissa on ollut vuosikymmeniä hyvin toiminut ympäristötoimisto, ympäristövirasto tai nykyinen ympäristö- ja lupapalvelut -toimiala oman lautakuntansa sekä jaostojen kera. Elinvoimapuolella vastaavaa rakennetta ei ole sellaisenaan ollut. Nyt ehdotetun uuden toimialan nimen tulisi olla Ympäristö- ja elinvoimatoimiala. Satu Hatanpää, Mari Kaunistola ja Esa Wahlman vastustivat muutosesitystä.

Puheenjohtaja totesi, että asiassa on suoritettava äänestys. Suoritetussa sähköisessä äänestyksessä äänin 7 - 4 kaupunginhallitus päätti hyväksyä päätösesityksen. 

Oili Heino poistui kokouksesta klo 18.28.

Marko Kilpeläinen ja Sanna Mustajoki-Kunnas poistuivat kokouksesta klo 18.34.

 

Äänestystulokset

  • Jaa 7 kpl 64%

    Arja Laulainen, Satu Hatanpää, Esa Wahlman, Sinikka Alenius, Juha Kantola, Erno Välimäki, Mari Kaunistola

  • Ei 4 kpl 36%

    Tommi Salokangas, Anne Liinamaa, Petri Huru, Raisa Ranta

  • Jaa 7 kpl 64%

    Sinikka Alenius, Satu Hatanpää, Arja Laulainen, Esa Wahlman, Mari Kaunistola, Juha Kantola, Erno Välimäki

  • Ei 4 kpl 36%

    Raisa Ranta, Tommi Salokangas, Petri Huru, Anne Liinamaa

Valmistelija

  • Lauri Kilkku, toimialajohtaja, konsernihallinto, lauri.kilkku@pori.fi

Perustelut

Kaupunginvaltuusto on kokouksessaan 18.5.2020 §64 Pori-sopimuksen mukainen organisaatiouudistuksen vaikutusten ja johtamisjärjestelmän arviointi / Hallintosäännön muuttaminen. Keskeisimmät muutokset Porin kaupungin hallintosääntöön, jotka koskevat ympäristö- ja lupapalveluiden lautakuntaa ja toimialaa ovat:

Hallintosäännön 10 §:n 4 mom muutetaan kuulumaan seuraavasti: "Elinvoima-​ ja ympäristölautakunnassa on 13 jäsentä".

Hallintosäännön 16 §:n henkilöstöorganisaatiota kuvaava kaavio muutetaan esityslistan liitteen "henkilöstöorganisaatio" mukaiseksi.

Hallintosäännön 17 §:n 2 mom muutetaan kuulumaan seuraavasti: "Kaupunginjohtajan sijaisena kaupunginjohtajan ollessa poissa tai esteellinen toimii elinvoima-​ ja ympäristötoimialan toimialajohtaja".

Hallintosäännön 19 §:n 1 mom muutetaan kuulumaan seuraavasti: "Elinvoima-​ ja ympäristölautakunnan toimialaa johtaa,​ osittain myös kaupunginhallituksen ja kaupunginjohtajan alaisena,​ toimialajohtaja".

Hallintosäännön 19 §:n 4 mom poistetaan.

Hallintosäännön 20 §:n 1 mom muutetaan kuulumaan seuraavasti: "Elinvoima-​ ja ympäristötoimiala jakautuu kasvupalvelut ja kaupunkisuunnittelu-​,​ ICT-​,​ matkailu ja markkinointi-​,​ rakennusvalvonta-​,​ ympäristö-​ ja terveysvalvonta-​,​ eläinlääkintä-​,​ sekä suunnittelu-​ ja kehittämisyksiköihin".

Hallintosäännön 21 § 1 mom muutetaan kuulumaan seuraavasti: "Yksiköiden päälliköt vastaavat yksiköiden toiminnasta sekä johtavat ja kehittavat yksikön toimintaa kaupunginhallituksen,​ lautakunnan ja toimialajohtajan alaisuudessa ja konsernipalveluiden ohjauksessa".

Hallintosäännön 30 §:ssä ympäristö-​ ja lupapalveluiden lautakunnan nimi muutetaan elinvoima-​ ja ympäristölautakunnaksi otsikossa sekä 1 mom ja 4 mom alussa.

Hallintosäännön 30 §:n 2 mom muutetaan kuulumaan seuraavasti: "Lautakunta edustaa kaupunkia ja käyttää kaupungin puhevaltaa toimialaansa kuuluvissa asioissa lukuunottamatta asioita,​ jotka kuuluvat hallintosäännön 27 §:n nojalla kaupunginhallituksen toimivaltaan".

Hallintosäännön 30 §:n 5 mom kohta 9 muutetaan kuulumaan seuraavasti: "9.   päättää muista kuin hallintosäännön 27 §:n 8. ja 9. kohdan tarkoittamista suunnittelutarveratkaisuista ja poikkeamisista MRL 171 §:n perusteella".

Hallintosäännön 158 §:n 2 mom kohdassa A ympäristö-​ ja lupapalveluiden lautakunnan nimi muutetaan elinvoima-​ ja ympäristölautakunnaksi.

Hallintosäännön muutokset tulevat voimaan 1.9.2020 alkaen.

Asian aikaisempi käsittely ja päätöksenteko on luettavissa asian historiatiedoista.

Elinvoima-​ ja ympäristötoimialan toimintasääntö tullaan käsittelemään lautakunnan seuraavassa kokouksessa.  

Ehdotus

Esittelijä

  • Lauri Kilkku, toimialajohtaja, konsernihallinto, lauri.kilkku@pori.fi

Lautakunta päättää merkitä asian tiedoksi.

Päätös

Merkittiin tiedoksi.


Muutoksenhaku

Päätöksestä ei kuntalain 136 §:n perusteella saa tehdä oikaisuvaatimusta tai kunnallisvalitusta.