Ympäristöterveysjaosto, kokous 9.12.2021

Pöytäkirja on tarkastettu

§ 25 Ympäristöterveydenhuollon talouden raportointi vuonna 2021

PRIDno-2021-1118

Aikaisempi käsittely

Valmistelija

Tiina M Toivonen, controller, talousyksikkö, tiina.m.toivonen@pori.fi

Perustelut

Terveysvalvonnan maksutuotoissa näkyy tuottojen vähentyminen puolella (22.000 euroa) viime vuoden vastaavasta ajankohdasta. Poikkeama aiheutuu laskutuksen jaksottaisuudesta ja siten korjaantuu myöhemmin. Eläinlääkinnän toimintatuotot ovat hieman laskeneet viime vuodesta, koska alkuvuoden klinikkamaksuja on saamatta noin 20.000 euroa. Maksupääteuudistus on kesken laitteiden toimitusviiveestä johtuen.

Terveysvalvonnan henkilöstökulut ovat vähentyneet 3 % (5.000 euroa) viime vuodesta. Vakinaisten palkkakulut ovat vähentyneet viidenneksellä, mutta sijaiskustannukset ovat vastaavasti kasvaneet. Eläinlääkinnän vakituisen henkilöstön palkkakulut ovat vähentyneet 13 % (8.000 euroa) ja myös sijaiskustannukset ovat vähentyneet (26.000 euroa). Palkkakustannukset ovat siten yhteensä noin 18 % (36.000 euroa) pienemmät kuin vuosi sitten.

Toimintakustannukset ovat vähentyneet tuottoja enemmän, joten kokonaisuutena ympäristöterveydenhuollon talouden tammi-maaliskuun toteuma on positiivinen.

Ehdotus

Esittelijä

Lauri Kilkku, toimialajohtaja, elinvoima- ja ympäristötoimiala, lauri.kilkku@pori.fi

Ympäristöterveysjaosto päättää merkitä talousraportin tiedoksi.

Päätös

Merkittiin tiedoksi.

Kokouskäsittely

Merkitään, että Heikki Keisari saapui kokoukseen klo 16.06 asian käsittelyn aikana.

Valmistelija

Jonna Vainio, jonna.vainio@pori.fi

Perustelut

Terveysvalvonnan maksutuotot ovat 17.000 euroa viime vuoden vastaavasta ajanjaksosta jäljessä. Vastaavasti Lounais-Suomen aluehallintovirasto on korvannut valvontaeläinlääkäritoiminnasta johtuvia kuluja tällä hetkellä yli 34.000 euroa viime vuotta enemmän. Kaiken kaikkiaan terveysvalvonnan toimintatuotoissa ollaan kuitenkin 17.000 euroa viime vuotta edellä. Alkuvuodesta toteutettiin maksupääteuudistus eläinlääkinnän klinikkamaksujen tehokkaampaa tulouttamista varten. Eläinlääkinnän toimintatuotot ovat silti 20.000 euroa viime vuotta pienemmät. Asiaa selvitetään, onko alkuvuoden klinikkamaksuja vielä joltain osin saamatta.

Terveysvalvonnan henkilöstökuluissa ei ole tapahtunut muutoksia viime vuoteen nähden. Eläinlääkinnän henkilöstökulut puolestaan ovat vähentyneet 17 % (109.000 euroa) viime vuodesta. Vakinaisten palkkoja on maksettu lähes 40.000 euroa viime vuotta vähemmän. Lisäksi erillis- ja varallaolokorvauksia on maksettu viime vuotta 26.000 euroa vähemmän, samoin tilapäisten sekä sijaisten palkkoja on maksettu 10.000 euroa vähemmän. 

Elinvoima- ja ympäristölautakunta päätti 26.5.2021 kokouksessaan korjata eläinlääkinnän käyttösuunnitelmaa SuomiAreenan budjetista vapautuneella määrärahalla yhteensä 50.000 eurolla. Henkilöstökustannuksiin siirrettiin 30.000 euroa tilapäisten palkkoihin, mikä mahdollisti tilapäisen eläinhoitajan palkkauksen pieneläinpäivystykseen ympärivuorokautisesti huhtikuun alusta elokuun loppuun. Myös osa arki-iltojen päivystyksestä on toteutettu eriytettynä siltä osin, kun eläinlääkäreitä on ollut riittävästi käytettävissä. Lisäksi eläinlääkintäyksikön käyttösuunnitelmassa ei ollut varauduttu potilasvahingoista aiheutuviin kustannuksiin, joita on kuitenkin jouduttu eläinlääkinnän tileiltä maksamaan useita tuhansia euroja. Tätä varten siirrettiin myös 20.000 euroa muihin toimintakuluihin.

Terveysvalvonnan toimintakustannukset ovat pysyneet samana kuin viime vuoden vastaavana ajankohtana. Eläinlääkinnän toimintakuluissa vastaavasti on nähtävissä laskua, esimerkiksi palvelujen ostot ovat puolittuneet viime vuodesta. 

Porin kaupunki on tehnyt kolmivuotisen sopimuksen pieneläinpäivystyksen järjestämisestä Evidensia Eläinlääkäripalvelut Oy:n kanssa. Päivystyksen järjestää Porin Mikkolassa sijaitseva, Evidensia-verkostoon kuuluva Eläinklinikka Syke. Päivystys on tarkoitettu Porin ympäristöterveydenhuollon yhteistoiminta-alueen eli Porin, Ulvilan, Eurajoen, Nakkilan ja Harjavallan asukkaiden omistamille sekä alueella oleskeleville pieneläimille. Pieneläinpäivystys alkoi 3.9.2021. Eläinklinikka Syke päivystää vuoden loppuun saakka viikonloput ja arkipyhät. Kaupungineläinlääkärit hoitavat pieneläinpäivystykset arkisin ja suureläinpäivystykset kokonaisuudessaan ympäri vuorokauden. Vuoden vaihteen jälkeen pieneläinpäivystykset siirtyvät Eläinklinikka Sykkeelle myös arkipäivien osalta. Aloituskauden mukaisesta palvelusta maksetaan kuukausikorvausta syys-joulukuulta yhteensä 56.000 euroa, jotka tullaan kirjaamaan palvelujen ostoihin.

Ehdotus

Esittelijä

Lauri Kilkku, toimialajohtaja, elinvoima- ja ympäristötoimiala, lauri.kilkku@pori.fi

Ympäristöterveysjaosto päättää merkitä talousraportin tiedoksi.

Päätös

Ympäristöterveysjaosto päätti merkitä talousraportin tiedoksi.

Valmistelija

  • Jonna Vainio, jonna.vainio@pori.fi

Perustelut

Terveysvalvonnan maksutuotot ovat 30.000 euroa viime vuoden vastaavasta ajanjaksosta jäljessä. Maksutuottojen kertymiseen kuluvana vuonna ovat vaikuttaneet muun muassa hygieenikkoeläinlääkärin poissaolosta aiheutuneet muutokset terveystarkastajien tehtävissä sekä uudistunut lainsäädäntö. Terveysvalvonnan toimintatuotoissa ollaan kuitenkin lokakuun jälkeen enää 54.000 euron päässä koko vuodelle budjetoidusta tuotoista. Tämä selittynee suurilta osin Lounais-Suomen aluehallintoviraston tulouttamista valvontaeläinlääkäritoiminnasta johtuvista kuluista, joissa ollaan 45.000 euroa viime vuotta edellä.

Eläinlääkinnässä toteutettiin alkuvuodesta maksupääteuudistus, jotta klinikkamaksuja saataisiin tuloutettua aiempaa tehokkaammin. Maksupäätteet osaltaan nopeuttavatkin tätä tuloutusta, mutta klinikkamaksuissa ollaan silti 23 %:ia (13.000 euroa) viime vuotta jäljessä ja tässä vaiheessa vuotta näyttääkin siltä, ettei klinikkamaksuissa ylletä tälle vuodelle budjetoituun 80.000 euroon. Klinikkamaksutuottojen pieneneminen johtuu muun muassa pieneläinpäivystyksen siirtymisestä Evidensia Eläinlääkäripalvelut Oy:lle 3.9. alkaen viikonloppuisin ja arkipyhisin.

Terveysvalvonnan henkilöstökuluissa ei ole tapahtunut muutoksia viime vuoteen nähden. Eläinlääkinnän henkilöstökulut puolestaan ovat vähentyneet lähes 24 %:ia (187.000 euroa) viime vuodesta. Vakinaisten palkkoja on maksettu lähes 55.000 euroa viime vuotta vähemmän. Lisäksi erillis- ja varallaolokorvauksia on maksettu viime vuotta 37.000 euroa vähemmän, samoin tilapäisten sekä sijaisten palkkoja on maksettu 30.000 euroa vähemmän. Tämä on paljolti seurausta pitkään jatkuneista rekrytointivaikeuksista, joten henkilöstökuluja ei kerry samassa suhteessa budjetoituun, eikä viime vuoteen nähden.

Terveysvalvonnan toimintakustannukset ovat pysyneet lähes samana kuin viime vuoden vastaavana ajankohtana. Eläinlääkinnän toimintakuluissa puolestaan on nähtävissä laskua, esimerkiksi palvelujen ostot ovat puolittuneet viime vuodesta. Syys-joulukuulta tullaan kuitenkin vielä maksamaan Evidensia Eläinlääkäripalvelut Oy:lle yhteensä 56.000 euroa pieneläinpäivystyksen järjestämisestä. Tämä kirjataan palvelujen ostoihin. Kaiken kaikkiaan voidaan sanoa, että terveysvalvonta pysynee budjetoidussa, kun taas eläinlääkintä selvästi alittanee tälle vuodelle varatut määrärahansa.

Ehdotus

Esittelijä

  • Lauri Kilkku, toimialajohtaja, elinvoima- ja ympäristötoimiala, lauri.kilkku@pori.fi

Ympäristöterveysjaosto päättää merkitä talousraportin tiedoksi.

Päätös

Ympäristöterveysjaosto päätti merkitä talousraportin tiedoksi.


Muutoksenhaku

Päätöksestä ei kuntalain 136 §:n perusteella saa tehdä oikaisuvaatimusta tai kunnallisvalitusta.