Sivistyslautakunta, kokous 23.5.2023

Pöytäkirja on tarkastettu

§ 119 Päiväkodinjohtajan virantoimitusvelvollisuuden muuttaminen

PRIDno-2023-1788

Valmistelija

  • Ritva Välimäki, yksikön päällikkö, varhaiskasvatusyksikkö, ritva.valimaki@pori.fi

Perustelut

Kunnan ja hyvinvointialueen viranhaltijasta annetun lain (304/2003) 23 §:n mukaan toistaiseksi voimassa olevaan virkasuhteeseen ottamisesta päättävä kunnan tai hyvinvointialueen viranomainen voi varattuaan viranhaltijalle tilaisuuden tulla kuulluksi päättää, että viranhaltijan virantoimitusvelvollisuutta muutetaan, jos toiminnan uudelleenjärjestely tai muu perusteltu syy sitä edellyttää.

[peitetty] on toiminut päiväkotien Kiertokatu ja Viikari johtajana. Päiväkotien toimipisteitä on yhteensä kuudessa eri rakennuksessa, mikä aiheuttaa lisähaasteita esihenkilön tehtäviin. Lisäksi päiväkotien lapsista tavanomaista suuremman osan äidinkieli ei ole suomi.  Kuvataidepäiväkodin alaisuuteen on ensi syksynä tulossa myös Cygnaeuksen koulussa toimiva toinen eskariryhmä enkkueskarin lisäksi. Esihenkilön työnkuormittavuutta on syytä keventää. Päiväkoti Kiertokatu siirtyy toiselle esihenkilölle 1.8.2023 alkaen. [peitetty] on ilmaissut suostumuksensa virantoimitusvelvollisuutensa muuttamiseen tältä osin.

Sivistystoimialan toimintasäännön 22 §:n mukaan virantoimitusvelvollisuuden muuttamisesta päättää sivistyslautakunta. Virantoimitusvelvollisuus muutetaan 1.8.2023 lukien.

Ehdotus

Esittelijä

  • Taneli Tiirikainen, yksikön päällikkö, opetusyksikkö, taneli.tiirikainen@pori.fi

Lautakunta päättää muuttaa päiväkodinjohtaja [peitetty] virantoimitusvelvollisuutta 1.8.2023 lukien siten, että hänen alaisuutensa jää ainoastaan Päiväkoti Viikari. Päiväkoti Kiertokatu siirretään toiselle esihenkilölle. Sivistyslautakunta valtuuttaa varhaiskasvatuksen yksikön päällikön antamaan erillisen viranhoitomääräyksen asianosaiselle.

Päätös

Päätösehdotus hyväksyttiin yksimielisesti. 

Tiedoksi

[peitetty]

Muutoksenhaku

Tähän päätökseen tyytymätön voi tehdä kirjallisen oikaisuvaatimuksen. Päätökseen ei saa hakea muutosta valittamalla tuomioistuimeen.

Oikaisuvaatimusoikeus
Oikaisuvaatimuksen saa tehdä:

  • se, johon päätös on kohdistettu tai jonka oikeuteen, velvollisuuteen tai etuun päätös välittömästi vaikuttaa (asianosainen), sekä
  • kunnan jäsen.

Oikaisuvaatimusaika
Oikaisuvaatimus on tehtävä 14 päivän kuluessa päätöksen tiedoksisaannista.

Oikaisuvaatimus on toimitettava Porin kaupungin kirjaamoon määräajan viimeisenä päivänä ennen kirjaamon aukioloajan päättymistä. 

Asianosaisen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon, jollei muuta näytetä, seitsemän päivän kuluttua kirjeen lähettämisestä. Käytettäessä tavallista sähköistä tiedoksiantoa asianosaisen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon, jollei muuta näytetä, kolmantena päivänä viestin lähettämisestä. 

Kunnan jäsenen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon seitsemän päivän kuluttua siitä, kun pöytäkirja on nähtävänä yleisessä tietoverkossa. 

Tiedoksisaantipäivää ei lueta oikaisuvaatimusaikaan. Jos oikaisuvaatimusajan viimeinen päivä on pyhäpäivä, itsenäisyyspäivä, vapunpäivä, joulu- tai juhannusaatto tai arkilauantai, saa oikaisuvaatimuksen tehdä ensimmäisenä arkipäivänä sen jälkeen.

Oikaisuvaatimusviranomainen
Oikaisuvaatimus on tehtävä kirjallisesti päätöksen tehneelle toimielimelle tai viranhaltijapäätöksen osalta toimielimelle, jonka alaisuudessa viranhaltija toimii.

Kirjaamon yhteystiedot:
Postiosoite:                PL 121, 28101 Pori
Käyntiosoite:              Palvelupiste Porina, Yrjönkatu 13
Sähköpostiosoite:      kirjaamo@pori.fi
Faksinumero:            (02) 634 9417
Puhelinnumero:         (02) 623 4470
Vaihde                       (02) 621 1100

Palvelupisteen aukioloajat
maanantai                 10 - 16
tiistai-torstai                8 - 16
perjantai                     8 - 15


Oikaisuvaatimuksen muoto ja sisältö
Oikaisuvaatimus on tehtävä kirjallisesti. Myös sähköinen asiakirja täyttää vaatimuksen kirjallisesta muodosta.

Oikaisuvaatimuksessa on ilmoitettava:
•    päätös, johon haetaan oikaisua
•    miten päätöstä halutaan oikaistavaksi
•    millä perusteella oikaisua vaaditaan.

Oikaisuvaatimuksessa on lisäksi ilmoitettava tekijän nimi, kotikunta, postiosoite ja puhelinnumero. 

Jos oikaisuvaatimuspäätös voidaan antaa tiedoksi sähköisenä viestinä, yhteystietona pyydetään ilmoittamaan myös sähköpostiosoite.

Pöytäkirja
Päätöstä koskevia pöytäkirjan otteita ja liitteitä voi pyytää Porin kaupungin kirjaamosta.

Pöytäkirja on viety nähtäväksi yleiseen tietoverkkoon toimielimen päättämän aikataulun mukaisesti.

Asianosaiselle lähetettyyn pöytäkirjaotteeseen oikaisuvaatimusohjeineen on merkitty lähettämispäivä sekä pöytäkirjan nähtävilläolopäivä.