Kaupunginhallitus, kokous 19.6.2023

Pöytäkirja on tarkastettu

§ 328 Vuoden 2022 Arviointikertomus

PRIDno-2023-1352

Aikaisempi käsittely

Valmistelija

Niko Poskiparta, tarkastusjohtaja, niko.poskiparta@pori.fi

Perustelut

Tarkastuslautakunnan on kuntalain 121 §:n mukaan valmisteltava valtuuston päätettävät hallinnon ja talouden tarkastusta koskevat asiat sekä arvioitava, ovatko valtuuston asettamat toiminnalliset ja taloudelliset tavoitteet kunnassa ja kuntakonsernissa toteutuneet. Tarkastuslautakunnan tulee arvioida talouden tasapainotuksen toteutumista tilikaudella sekä voimassa olevan taloussuunnitelman riittävyyttä, jos kunnan taseessa on kattamatonta alijäämää.

Tarkastuslautakunnan tehtäviin kuuluu myös muun muassa huolehtia kunnan ja sen tytäryhteisöjen tarkastuksen yhteensovittamisesta sekä kiinnittää huomiota kaupungin toiminnan, toimintatapojen ja palvelujen järjestämisen tuloksellisuuteen ja tarkoituksenmukaisuuteen.

Kuntalain mukaisesti tarkastuslautakunnan tulee antaa kultakin vuodelta arviointikertomus, jossa esitetään arvioinnin tulokset. Arviointikertomus käsitellään kaupunginvaltuustossa tilinpäätöksen yhteydessä. Kuntalain 121.5 §:n mukaan kaupunginhallituksen tulee antaa valtuustolle lausunto toimenpiteistä, joihin arviointikertomus antaa aihetta.

Esitys vuoden 2022 arviointikertomukseksi on esityslistan liitteenä.

Arviointikertomus tulee julkiseksi, kun tarkastuslautakunta on sen hyväksynyt ja se on valmis käyttötarkoitukseensa (Laki viranomaisen toiminnan julkisuudesta 24 §:n 15 kohta).

Arviointikertomus tulee julkiseksi 16.5.2023, jolloin arviointikertomus on saatavilla kaupungin verkkosivuilta.

Ehdotus

Esittelijä

Niko Poskiparta, tarkastusjohtaja, niko.poskiparta@pori.fi

Tarkastuslautakunta päättää hyväksyä arviointikertomuksen.

Tarkastuslautakunta oikeuttaa tarkastustoimiston tekemään arviointikertomukseen teknisluonteisia korjauksia ja tarkistuksia.

Tarkastuslautakunta päättää edelleen esittää kaupunginvaltuustolle, että

  • tarkastuslautakunnan arviointikertomus vuodelta 2022 merkitään tiedoksi
  • kaupunginvaltuusto päättää lähettää arviointikertomuksen kaupunginhallitukselle tarvittavia toimenpiteitä varten ja
  • velvoittaa kaupunginhallituksen tuomaan lokakuun 2023 loppuun mennessä kaupunginvaltuustolle kuntalain 121.5 § mukaisen lausunnon.

Päätös

Päätösehdotus hyväksyttiin yksimielisesti. 

Perustelut

Tarkastuslautakunnan on kuntalain 121 §:n mukaan valmisteltava valtuuston päätettävät hallinnon ja talouden tarkastusta koskevat asiat sekä arvioitava, ovatko valtuuston asettamat toiminnalliset ja taloudelliset tavoitteet kunnassa ja kuntakonsernissa toteutuneet. Tarkastuslautakunnan tulee arvioida talouden tasapainotuksen toteutumista tilikaudella sekä voimassa olevan taloussuunnitelman riittävyyttä, jos kunnan taseessa on kattamatonta alijäämää.

Tarkastuslautakunnan tehtäviin kuuluu myös muun muassa huolehtia kunnan ja sen tytäryhteisöjen tarkastuksen yhteensovittamisesta sekä kiinnittää huomiota kaupungin toiminnan, toimintatapojen ja palvelujen järjestämisen tuloksellisuuteen ja tarkoituksenmukaisuuteen.

Kuntalain mukaisesti tarkastuslautakunnan tulee antaa kultakin vuodelta arviointikertomus, jossa esitetään arvioinnin tulokset. Arviointikertomus käsitellään kaupunginvaltuustossa tilinpäätöksen yhteydessä. Kuntalain 121.5 §:n mukaan kaupunginhallituksen tulee antaa valtuustolle lausunto toimenpiteistä, joihin arviointikertomus antaa aihetta.

Tarkastuslautakunta päätti kokouksessaan 4.5.2023 § 39 hyväksyä vuoden 2022 arviointikertomuksen. Arviointikertomus on julkaistu 16.5.2023.

Ehdotus

Tarkastuslautakunnan päätösehdotus:

Kaupunginvaltuusto päättää:

  • merkitä tarkastuslautakunnan arviointikertomuksen vuodelta 2022 tiedoksi
  • lähettää arviointikertomuksen kaupunginhallitukselle tarvittavia toimenpiteitä varten ja
  • velvoittaa kaupunginhallituksen tuomaan lokakuun 2023 loppuun mennessä kaupunginvaltuustolle kuntalain 121.5 § mukaisen lausunnon.

Päätös

Päätösehdotus hyväksyttiin yksimielisesti.

Kokouskäsittely

Kaupunginvaltuusto kuuli tarkastuslautakunnan puheenjohtaja Mika Tuhkasen alustuksen asiasta.

Valmistelija

  • Tuomas Hatanpää, talous- ja hallintojohtaja, tuomas.hatanpaa@pori.fi

Perustelut

Kaupunginvaltuusto päätti kokouksessa 22.5.2023  merkitä tarkastuslautakunnan arviointikertomuksen vuodelta 2022 tiedoksi ja lähetti arviointikertomuksen kaupunginhallitukselle tarvittavia toimenpiteitä varten ja velvoitti kaupunginhallituksen tuomaan lokakuun 2023 loppuun mennessä kaupunginvaltuustolle kuntalain 121.5 § mukaisen lausunnon.

Lausunnon laatimista varten kaupunginhallitus pyytää seuraavia viranhaltijoita antamaan oman lausuntonsa arviointikertomuksessa mainituista asioista.  Lausunnon antajat on lisätty liitteenä olevaan arviointikertomukseen lausunnon antamista edellyttäviin kohtiin keltaisella alleviivattuna.

Koska lausuntojen perusteella laaditaan kaupunginhallituksen lausunto, joka tulee sisältämään toimenpiteiden vastuuttamisen ja aikataulutuksen, tulee viranhaltijoiden lausunnoissa kiinnittää näihin seikkoihin erityishuomio. Lausunnon antajan tulee lausunnossaan ottaa siis kantaa, millä aikataululla korjaava toimenpide voidaan toteuttaa, mikä on toimenpiteestä vastaava taho, vaatiiko toimenpide lisäyksiä talousarvion määrärahoihin ja sisältyykö toimenpiteen toteuttamiseen riskejä tai epävarmuustekijöitä. 

Taloudelliset ja toiminnalliset tavoitteet: Jouko Hautamäki, Tuomas Hatanpää, Tomi Lähteenmäki, Markku Koppelomäki, Jani Sundell ja Ismo Lindfors

Kaupunkikonserni: Lauri Kilkku

Muut havainnot: Tomi Lähteenmäki, Tuomas Hatanpää, Lauri Kilkku, Jouko Hautamäki, Markku Koppelomäki ja Ismo Lindfors

Ehdotus

Esittelijä

  • Lauri Inna, kaupunginjohtaja, lauri.inna@pori.fi

Kaupunginhallitus päättää pyytää esittelytekstissä mainituilta tahoilta lausunnot vuoden 2022 arviointikertomuksesta. Lausunnot tulee toimittaa talous- ja hallintojohtaja Tuomas Hatanpäälle 8.9.2023 mennessä.

Päätös

Päätösehdotus hyväksyttiin yksimielisesti.

Tiedoksi

Lauri Kilkku, Tomi Lähteenmäki, Tuomas Hatanpää, Ismo Lindfors, Jani Sundell, Jouko Hautamäki, Markku Koppelomäki.

Muutoksenhaku

Päätöksestä ei kuntalain 136 §:n perusteella saa tehdä oikaisuvaatimusta tai kunnallisvalitusta.