Nuorisovaltuusto, kokous 24.8.2023

Pöytäkirja on tarkastettu

§ 129 Näin Pori Harrastaa -tapahtuma

PRIDno-2023-3102

Perustelut

Viime kokouksessa päätimme osallistua tapahtumaan, mutta siirsimme tähän kokoukseen oman pisteen suunnittelun. 

Ehdotus

Päätetään, mitä pisteellämme järjestetään, osallistummeko molempina päivinä (1.9. - 2.9.) vai pelkästään toisena päivänä. Mietitään myös henkilöt, ketkä tapahtumaan pääsisivät mukaan.

Päätös

Osallistumme perjantaina 1.9. näin pori harrastaa -tapahtumaan.


Muutoksenhaku

Kunnallisen viranhaltijalain (Laki kunnan ja hyvinvointialueen viranhaltijasta 304/2003) 50 §:n 2 momentin mukaan viranhaltija, joka on jäsenenä yhdistyksessä, joka voi panna vireille tätä päätöstä koskevan asian työtuomioistuimessa, tai jäsenenä edellä mainitun yhdistyksen alayhdistyksessä, ei saa hakea tähän päätökseen muutosta oikaisuvaatimuksella, eikä valituksella, eikä saattaa asiaa hallintoriita-asiana ratkaistavaksi siltä osin, kun päätös koskee virka- ja työehtosopimuksen soveltamista ja tulkintaa. Samaa sovelletaan myös työsopimussuhteiseen työntekijään.