Nuorisovaltuusto, kokous 9.2.2023

Pöytäkirja on tarkastettu

§ 27 Uusien jäsenten liittäminen

PRIDno-2023-491

Perustelut

Joonatan Juntunen ja Veikka Arola ovat olleet kahdessa peräkkäisessä kokouksessa ja täten heidät voidaan liittää nuorisovaltuuston varsinaisiksi jäseniksi. Heille hankitaan pori.fi -tunnukset, jotta he voivat käyttää sähköpostia ja tieraa.

Ehdotus

Liitetään Joonatan Juntunen ja Veikka Arola nuorisovaltuuston jäseniksi.

Päätös

Liitettiin Joonatan Juntunen ja Veikka Arola nuorisovaltuuston jäseniksi.

Tiedoksi

Merita Pajunen, viestintä

Muutoksenhaku

Kunnallisen viranhaltijalain (Laki kunnan ja hyvinvointialueen viranhaltijasta 304/2003) 50 §:n 2 momentin mukaan viranhaltija, joka on jäsenenä yhdistyksessä, joka voi panna vireille tätä päätöstä koskevan asian työtuomioistuimessa, tai jäsenenä edellä mainitun yhdistyksen alayhdistyksessä, ei saa hakea tähän päätökseen muutosta oikaisuvaatimuksella, eikä valituksella, eikä saattaa asiaa hallintoriita-asiana ratkaistavaksi siltä osin, kun päätös koskee virka- ja työehtosopimuksen soveltamista ja tulkintaa. Samaa sovelletaan myös työsopimussuhteiseen työntekijään.