Kaupunginhallitus, kokous 9.10.2023

Pöytäkirja on tarkastettu

§ 449 Kuntien harkinnanvaraisen valtionosuuden korotuksen hakeminen vuonna 2023

PRIDno-2023-3638

Valmistelija

  • Martti Kujanpää, controller, talousyksikkö, martti.kujanpaa@pori.fi

Perustelut

Valtiovarainministeriö on 27.9.2023 kunnan- ja kaupunginhallituksille lähetetyllä kirjeellä esittänyt kuntien haettavaksi kuntien harkinnanvaraisen valtionosuuden korotusta vuonna 2023. Kunnan valtionosuutta voidaan kunnan peruspalvelujen valtionosuudesta annetun lain 27 §:n mukaan korottaa hakemuksesta harkinnanvaraisesti valtion talousarvion rajoissa, jos kunta ensisijaisesti poikkeuksellisten tai tilapäisten kunnallistaloudellisten vaikeuksien vuoksi on lisätyn taloudellisen tuen tarpeessa. Sen arvioinnissa otetaan huomioon myös paikalliset erityisolosuhteet. Hakemuksessa tulee arvioida erityisesti vuoden 2023 tilannetta.

Valtionosuuden korotuksen myöntämisen ehtona on, että kunta on hyväksynyt taloutensa tasapainottamiseksi toteutettavia toimenpiteitä. Toimenpiteet aikatauluineen ja euromääräisine vaikutuksineen on esitettävä valtionosuuden korotusta koskevassa hakemuksessa. Jos toimenpiteitä ei ole päätetty hakuajan loppuun mennessä, on hakemukseen merkittävä se, milloin valtuusto käsittelee ne ja mitkä toimenpiteet ovat.  Hakemuksessa tulee yksilöidä kaikki perusteet ja erityisolosuhteet, joita kunta pitää syynä kuluvan vuoden talouden tasapainottamiseen liittyviin ongelmiin. Valtionosuuden korotusta tulee hakea 17.10.2023 mennessä.

Edellä mainituilla perusteilla Porin kaupungilla ei ole sellaisia poikkeuksellisia tai tilapäisiä kunnallistaloudellisia vaikeuksia vuonna 2023, joiden vuoksi valtionosuuden korotusta haetaan tai sen myöntämisen edellytykset täyttyisivät.

Ehdotus

Esittelijä

  • Lauri Inna, kaupunginjohtaja, lauri.inna@pori.fi

Kaupunginhallitus päättää, että Porin kaupunki ei hae kuntien harkinnanvaraista valtionosuuden korotusta, koska perusteita hakemuksen jättämiselle tai korotuksen saamiselle ei ole.

Päätös

Päätösehdotus hyväksyttiin yksimielisesti.


Muutoksenhaku

Päätöksestä ei kuntalain 136 §:n perusteella saa tehdä oikaisuvaatimusta tai kunnallisvalitusta.