Kaupunginhallitus, kokous 3.11.2023

Pöytäkirja on tarkastettu

§ 499 Vuoden 2024 kiinteistöveroprosenttien päättäminen

PRIDno-2023-3858

Aikaisempi käsittely

Valmistelija

Tuomas Hatanpää, talous- ja hallintojohtaja, tuomas.hatanpaa@pori.fi

Perustelut

Kuntalain mukaan kunnanvaltuuston on päätettävä varainhoitovuoden kunnan tuloveroprosentti ja kiinteistöveroprosentit sekä muiden verojen perusteista viimeistään talousarvion hyväksymisen yhteydessä. Lain verotusmenettelystä 91 a §:n mukaan tulo- ja kiinteistöveroprosentit on ilmoitettava verohallinnolle viimeistään 17.11.

Kiinteistövero on maan ja rakennusten arvoon perustuva vero, jonka kiinteistön omistaja maksaa kiinteistön sijaintikunnalle. Kiinteistöverolain 11 §:n mukaan kunnanvaltuusto määrää kunnan kiinteistöveroprosenttien suuruuden laissa säädettyjen vaihteluvälien rajoissa vuosittain etukäteen samalla, kun se vahvistaa varainhoitovuoden tuloveroprosentin.

Poiketen siitä, mitä 11 §:ssä kiinteistöveroprosentin alarajasta säädetään, kunnanvaltuusto voi määrätä tuloverolain 22 §:ssä tarkoitetun yleishyödyllisen yhteisön omistaman rakennuksen ja sen maapohjan kiinteistöveroprosentin edellä säädettyä alhaisemmaksi, jos kiinteistöllä sijaitseva rakennus on pääasiallisesti yleisessä tai yleishyödyllisessä käytössä. Tässä pykälässä tarkoitetun kiinteistön kiinteistöveroprosentiksi voidaan määrätä myös 0 %.

Eduskunta on käsitellyt hallituksen esitystä budjettilaista, jossa kiinteistöjen maapohjan verotus eriytettäisiin yleisestä kiinteistöveroprosentista. Maapohjan kiinteistöveron vaihteluväliksi esitetään 1,30 – 2,00. Lakia ei ole tätä päätettäessä vielä vahvistettu, joten mahdolliseen lakimuutokseen tulee varautua ehdollisella päätöksellä.

Ehdotus

Esittelijä

Lauri Kilkku, vt. rahoitusjohtaja, lauri.kilkku@pori.fi

Kaupunginhallitus päättää ehdottaa kaupunginvaltuustolle, että kiinteistöveroprosentit vuodelle 2024 vahvistetaan seuraavasti:

- Yleinen kiinteistöveroprosentti 0,93 %
- Vakituisen asunnon kiinteistöveroprosentti 0,50 %
- Muun asuinrakennuksen kiinteistöveroprosentti 1,10 %
- Rakentamattoman rakennuspaikan kiinteistöveroprosentti 6,00 %
- Voimalaitoksen kiinteistöveroprosentti 3,10 %
- Yleishyödyllinen yhteisö 0 %.

Mikäli eduskunta säätää lailla erillisestä kiinteistöverosta maapohjan osalta, veroprosentiksi määrätään 1,30 %.

Päätös

Asia jätettiin pöydälle.

Valmistelija

  • Tuomas Hatanpää, talous- ja hallintojohtaja, tuomas.hatanpaa@pori.fi

Perustelut

Kaupunginhallitus päätti kokouksessaan 20.10.2023 jättää tämän asian pöydälle.

Asian esittely ja aiempi käsittely ovat luettavissa historiatiedoista.

Ehdotus

Esittelijä

  • Lauri Inna, kaupunginjohtaja, lauri.inna@pori.fi

Kaupunginhallitus päättää ehdottaa kaupunginvaltuustolle, että kiinteistöveroprosentit vuodelle 2024 vahvistetaan seuraavasti:

- Yleinen kiinteistöveroprosentti 0,93 %
- Vakituisen asunnon kiinteistöveroprosentti 0,50 %
- Muun asuinrakennuksen kiinteistöveroprosentti 1,10 %
- Rakentamattoman rakennuspaikan kiinteistöveroprosentti 6,00 %
- Voimalaitoksen kiinteistöveroprosentti 3,10 %
- Yleishyödyllinen yhteisö 0 %.

Mikäli eduskunta säätää lailla erillisestä kiinteistöverosta maapohjan osalta, veroprosentiksi määrätään 1,30 %.

Pöytäkirja tämän asiakohdan osalta tarkastetaan välittömästi kokouksessa.

Päätös

Päätösehdotus hyväksyttiin yksimielisesti.

Kaupunginhallitus päätti tarkastaa pöytäkirjan tämän asian osalta heti kokouksessa.

Tiedoksi

kaupunginvaltuusto

Muutoksenhaku

Päätöksestä ei kuntalain 136 §:n perusteella saa tehdä oikaisuvaatimusta tai kunnallisvalitusta.