Kaupunginhallitus, kokous 20.11.2023

Pöytäkirja on tarkastettu

§ 524 Asumisneuvonta-avustuksen hakeminen

PRIDno-2023-4171

Valmistelija

  • Marjukka Palin, marjukka.palin@pori.fi

Perustelut

Asumisen rahoitus- ja kehittämiskeskus ARA myöntää kunnille avustusta asumisneuvonnan toteuttamiseen, laajentamiseen ja kehittämiseen. Avustus perustuu määräaikaiseen lakiin avustuksesta asumisneuvontapalveluun vuosina 2023-2027. Avustusprosentti voi olla enintään 60 % toteutuneista kustannuksista. Ara huomio avustusta myönnettäessä kunnan tarpeen asumisneuvonnalle sekä asunnottomien ja vireille tulleiden häätöjen määrän. Avustusta haetaan vuodeksi kerrallaan, kunakin vuonna erikseen. Avustuksella halutaan kannustaa kuntia ulottamaan asumisneuvonta kaikille kuntalaisille ja kaikkiin asumismuotoihin, myös yksityisissä vuokra-asunnoissa ja omistusasunnoissa asuville. Tavoitteena on vuokravelkojen, asumisen häiriöiden ja häätöjen vähentäminen sekä asumisen jatkumisen turvaaminen.

Avustusta asumisneuvontapalvelun järjestämiseen voivat hakea kunnat tai kuntayhtymät. Kunta voi tuottaa asumisneuvontapalvelun itse tai käyttää avustusta asumisneuvontapalvelun hankkimiseen muilta palveluntuottajilta. Ara edellyttää, että avustushakemuksen liitteenä on suunnitelma toiminnan toteuttamisesta vuosina 2024-2027. Avustuksen edellytyksenä on Ara:n ja hakijan välinen sopimus asumisneuvontapalvelun järjestämisestä. Sopimusta varten Ara ja Porin kaupunki ovat pitäneet sopimusneuvottelun 19.9.2023.

Porin kaupungin asumisneuvontahankkeen tavoitteena on vuokravelkojen, asumisen häiriöiden ja häätöjen vähentäminen sekä asumisen jatkumisen turvaaminen. Hankkeen kokonaiskustannukset ovat yhteensä 145 750 euroa vuonna 2024. Hankkeelle haettavan ARA-avustuksen määrä (60 %) on 87 450 euroa ja kaupungin omarahoitusosuus (40 %) on 58 300 euroa. Omarahoitusosuuden kattamiseksi kaupunki voi pyrkiä ohjaamaan osan kaupungille osoitetuista testamentti- ja lahjoitusvaroista sekä valtiolta valtionperintönä haettavista varoista tähän tarkoitukseen, mikäli kyseisten varojen käyttötarkoitusta koskevat määräykset tämän mahdollistavat.

Avustusta haetaan kalenterivuosittain. Ara maksaa avustuksen, vuosittain yhdessä erässä, toteutuneiden kustannusten perusteella. Esityslistan liitteenä oleva toimintasuunnitelma on laadittu koko hankekaudelle 2024-2027.

Ehdotus

Esittelijä

  • Lauri Inna, kaupunginjohtaja, lauri.inna@pori.fi

Kaupunginhallitus hyväksyy hankehakemuksen ja toimintasuunnitelman vuosiksi 2024-2027. Avustusta asumisneuvontaan haetaan vuosittain taloudelliset reunaehdot huomioiden.

Päätös

Päätösehdotus hyväksyttiin yksimielisesti.

_________________

Merkitään, että Timo Aro poistui esteellisenä (yhteisöjäävi, Asumisen rahoitus- ja kehittämiskeskus Aran ja Valtion asuntorahasto (Var), johtokunnan jäsen) tämän asian käsittelyn ajaksi.

Esteellisyys

  • Timo Aro

Tiedoksi

Marjukka Palin

Muutoksenhaku

Tähän päätökseen tyytymätön voi tehdä kirjallisen oikaisuvaatimuksen. Päätökseen ei saa hakea muutosta valittamalla tuomioistuimeen.

Oikaisuvaatimusoikeus
Oikaisuvaatimuksen saa tehdä:

  • se, johon päätös on kohdistettu tai jonka oikeuteen, velvollisuuteen tai etuun päätös välittömästi vaikuttaa (asianosainen), sekä
  • kunnan jäsen.

Oikaisuvaatimusaika
Oikaisuvaatimus on tehtävä 14 päivän kuluessa päätöksen tiedoksisaannista.

Oikaisuvaatimus on toimitettava Porin kaupungin kirjaamoon määräajan viimeisenä päivänä ennen kirjaamon aukioloajan päättymistä. 

Asianosaisen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon, jollei muuta näytetä, seitsemän päivän kuluttua kirjeen lähettämisestä. Käytettäessä tavallista sähköistä tiedoksiantoa asianosaisen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon, jollei muuta näytetä, kolmantena päivänä viestin lähettämisestä. 

Kunnan jäsenen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon seitsemän päivän kuluttua siitä, kun pöytäkirja on nähtävänä yleisessä tietoverkossa. 

Tiedoksisaantipäivää ei lueta oikaisuvaatimusaikaan. Jos oikaisuvaatimusajan viimeinen päivä on pyhäpäivä, itsenäisyyspäivä, vapunpäivä, joulu- tai juhannusaatto tai arkilauantai, saa oikaisuvaatimuksen tehdä ensimmäisenä arkipäivänä sen jälkeen.

Oikaisuvaatimusviranomainen
Oikaisuvaatimus on tehtävä kirjallisesti päätöksen tehneelle toimielimelle tai viranhaltijapäätöksen osalta toimielimelle, jonka alaisuudessa viranhaltija toimii.

Kirjaamon yhteystiedot:
Postiosoite:                PL 121, 28101 Pori
Käyntiosoite:              Porin yhteinen palvelupiste, Yrjönkatu 6
Sähköpostiosoite:      kirjaamo@pori.fi
Faksinumero:            (02) 634 9417
Puhelinnumero:         (02) 621 1100

Palvelupisteen aukioloajat
maanantai                 10 - 16
tiistai-torstai                8 - 16
perjantai                     8 - 15


Oikaisuvaatimuksen muoto ja sisältö
Oikaisuvaatimus on tehtävä kirjallisesti. Myös sähköinen asiakirja täyttää vaatimuksen kirjallisesta muodosta.

Oikaisuvaatimuksessa on ilmoitettava:
•    päätös, johon haetaan oikaisua
•    miten päätöstä halutaan oikaistavaksi
•    millä perusteella oikaisua vaaditaan.

Oikaisuvaatimuksessa on lisäksi ilmoitettava tekijän nimi, kotikunta, postiosoite ja puhelinnumero. 

Jos oikaisuvaatimuspäätös voidaan antaa tiedoksi sähköisenä viestinä, yhteystietona pyydetään ilmoittamaan myös sähköpostiosoite.

Pöytäkirja
Päätöstä koskevia pöytäkirjan otteita ja liitteitä voi pyytää Porin kaupungin kirjaamosta.

Pöytäkirja on viety nähtäväksi yleiseen tietoverkkoon toimielimen päättämän aikataulun mukaisesti.

Asianosaiselle lähetettyyn pöytäkirjaotteeseen oikaisuvaatimusohjeineen on merkitty lähettämispäivä sekä pöytäkirjan nähtävilläolopäivä.