Sivistyslautakunta, kokous 19.12.2023

Pöytäkirja on tarkastettu

§ 218 Toimintavuoden 2024-2025 esiopetuksen opetuspaikat

PRIDno-2023-3707

Valmistelija

  • Ritva Välimäki, yksikön päällikkö, varhaiskasvatusyksikkö, ritva.valimaki@pori.fi

Perustelut

Oppivelvollisuuden alkamista edeltävänä vuotena lapsen on osallistuttava vuoden kestävään esiopetukseen (700 tuntia/v) tai muuhun esiopetuksen tavoitteet saavuttavaan toimintaan. Esiopetus on maksutonta ja siihen kuuluu perusopetuslain mukaisen matkaedun saaminen,​ mikäli edellytykset täyttyvät. Lapsen huoltajan on huolehdittava siitä, ​että lapsi osallistuu esiopetukseen. Laissa ei säädetä lapsen velvollisuudesta osallistua perusopetuslain mukaisesti järjestettyyn esiopetukseen. Huoltajat voivat päättää myös kotona toteutettavasta esiopetuksen tavoitteet 
saavuttavasta toiminnasta tai esiopetuksen toteuttamisesta muun kuin perusopetuslaissa tarkoitetun opetuksen järjestäjän toimesta. 

Porin kaupungin esiopetus toteutuu sivistystoimialan alaisena päiväkotien lapsiryhmissä. Osa ryhmistä toimii koulujen tiloissa. Esiopetuksen toteuttamisesta vastaa ryhmän varhaiskasvatuksen opettaja yhdessä muun henkilökunnan kanssa. Suurin osa esiopetusikäisistä lapsista tarvitsee esiopetuksen lisäksi myös sitä täydentävää varhaiskasvatusta. Joulukuussa 2023 kaupungin omissa päiväkodeissa oli 69 lasta, ​jotka osallistuivat vain esiopetukseen. 

Esiopetusta antavat ryhmät vaihtelevat esikouluikäisten määrän ja perheiden palvelutarpeiden mukaan vuosittain. Esiopetuksen toimintapäivät toimintakaudelle 2024-​2025 on päätetty sivistyslautakunnan kokouksessa 17.10.2023 § 195. Porissa on syksyllä 2024 noin 640 esiopetusikäistä lasta. Esiopetus alkaa 15.8.2024. 

Porissa esiopetukseen haku on 9.-21.1.2024. Haku koskee lapsia, ​jotka tarvitsevat vain esiopetusta (4 tuntia/päivä). Jos lapsi on jo esiopetusta antavassa päiväkodissa,​ häntä ei tarvitse erikseen hakea esiopetukseen samaan päiväkotiin. Päiväkodin vaihtoa toivovat päiväkotien ja perhepäivähoidossa olevat asiakkaat tekevät varhaiskasvatuksen hakemuksen. Lapsen asuinpaikan tai huoltajan työ-​tai opiskelutilanteen muuttuessa tai muusta erityisestä syystä esiopetukseen voi hakea hakuajan jälkeen. 

Sivistystoimiala ostaa esiopetusta myös palvelusetelipäiväkodeista. Esiopetusta ei voi ostaa palvelusetelillä. Tuottajien kanssa on laadittu erillinen sopimus esiopetuksen ostamisesta.  Palvelusetelipäiväkodeissa esiopetuksessa olevat lapset tarvitsevat pääsääntöisesti myös sitä täydentävää varhaiskasvatusta eivät pelkkää esiopetusta 4 tuntia päivässä. Pelkkään esiopetukseen tulevat lapset ohjataan ensisijaisesti kunnallisten palveluiden piiriin. 

Yleiset perusteet esiopetuksen oppilaaksi ottoon tulevat perusopetuslaista. Porin varhaiskasvatusyksikön esiopetusta koskevat linjaukset on hyväksytty sivistyslautakunnassa 29.1.2019. Esiopetusryhmässä tulee olla lähtökohtaisesti vähintään 10 esiopetukseen osallistuvaa lasta. Poikkeuksena tästä ovat kuitenkin vuorohoidon esiopetusryhmät, ​joissa ryhmän koko voi olla tätä pienempi. Poikkeuksia vähimmäismäärään voidaan tehdä myös muusta erityisestä syystä esimerkiksi koulupiirin esioppilaiden määrä tai tilarajoitukset.

Vuosittain tulee päättää etukäteen esiopetusta antavat yksiköt / päiväkodit. Yksikön esimies muodostaa opetusryhmät resurssien puitteissa huomioiden Opetus- ​ja kulttuuriministeriön suosituksen esiopetusryhmien koosta. Lisäksi päiväkodeissa annettavassa esiopetuksessa ja sitä täydentävässä varhaiskasvatuksessa on huomioitava varhaiskasvatuslain asettamat henkilöstövaatimukset. Päiväkodeissa Kiertokatu, Puinnintie ja Piparminttu ei järjestetä esiopetusta.  Kiertokadulla tilat soveltuvat paremmin pienemmille lapsille. Puinnintiellä ja Piparmintussa esioppilaiden määrä on pieni ja on tarkoituksenmukaista sijoittaa eskareita niin, että ryhmämuotoinen esiopetus voi toteutua. 

Ehdotus

Esittelijä

  • Esa Kohtamäki, toimialajohtaja, sivistystoimiala, esa.kohtamaki@pori.fi

Sivistyslautakunta päättää,​ että lukuvuonna 2024 – 2025 esiopetuksen järjestämisyksiköitä ovat kaupungin omat päiväkodit, ​lukuun ottamatta päiväkoteja Kiertokatu, Puinnintie ja Piparminttu. Lisäksi Porin kaupunki ostaa esiopetusta seuraavilta palvelusetelipäiväkodeilta: Touhulat Vähärauma ja Väinölä,​ Musiikkipäiväkoti Rytmi,​ Tiedepäiväkoti Välke,​ Päiväkoti Pelastusarmeija sekä Luonto-​ja ympäristöpäiväkoti Farelma.

Päätös

Päätösehdotus hyväksyttiin yksimielisesti.

_______________

Merkitään, että Heidi Sakari poistui esteellisenä (palvelussuhdejäävi) tämän asiakohdan käsittelyn ajaksi. Sakari on palvelussuhteessa palveluntarjoajaan.​​

Esteellisyys

  • Heidi Sakari

Tiedoksi

Päiväkodit, palvelusetelipäiväkodit