Nuorisovaltuusto, kokous 18.1.2024

Pöytäkirja on tarkastettu

§ 10 Osavuositoimintakertomuksen hyväksyminen kuluneelta vuodelta

PRIDno-2024-162

Perustelut

Käydään läpi osavuositoimintakertomus kuluneelta vuodelta.

Ehdotus

Hyväksytään osavuositoimintakertomus kuluneelta vuodelta.

Päätös

Päätimme hyväksyä osavuotistoimintakertomuksen.


Muutoksenhaku

Kunnallisen viranhaltijalain (Laki kunnan ja hyvinvointialueen viranhaltijasta 304/2003) 50 §:n 2 momentin mukaan viranhaltija, joka on jäsenenä yhdistyksessä, joka voi panna vireille tätä päätöstä koskevan asian työtuomioistuimessa, tai jäsenenä edellä mainitun yhdistyksen alayhdistyksessä, ei saa hakea tähän päätökseen muutosta oikaisuvaatimuksella, eikä valituksella, eikä saattaa asiaa hallintoriita-asiana ratkaistavaksi siltä osin, kun päätös koskee virka- ja työehtosopimuksen soveltamista ja tulkintaa. Samaa sovelletaan myös työsopimussuhteiseen työntekijään.