Tekninen lautakunta, kokous 23.1.2024

Pöytäkirja on tarkastettu

§ 6 Teknisen lautakunnan lausunto Telan 19.9.2023 § 198 päätöstä koskevassa valitusasiassa

PRIDno-2023-847

Aikaisempi käsittely

Valmistelija

Elisa Laine, tonttipäällikkö, elisa.laine@pori.fi

Perustelut

Tonttipäällikkö on viranhaltijapäätöksellään 7.8.2023 § 55 hylännyt [peitetty] hakemuksen koskien Telatien sisäkortteleiden asukkaiden yhteislaituria Isojoenrantaan Kiramotien päähän. Tonttipäällikkö ei myöntänyt [peitetty] yhteislaituripaikkaa, koska paikan myöntäminen olisi ollut vastoin teknisen lautakunnan päätöksen 22.3.2022 § 61 nimenomaista kirjausta siitä, että jatkossa laituripaikkoja luovutetaan vain tonteille, jotka rajautuvat rannan viherkaistaan, ei sisäkortteleiden kiinteistöille. Kaupunki maanomistajana päättää millä ehdoilla se luovuttaa hallinnassaan olevaa maata ja luovutuksen ehdot jokialueen laituripaikkojen osalta on lainvoimaisesti vahvistettu. Kaupungin tahtotilana on jokialueella ohjata venelaituritoiminnot tapahtumaan pääasiassa niille kaavassa osoitetuille alueille eikä siten, että kuntalaiset rakentaisivat joen rannoille hallitsemattoman määrän omia yksityisiä laitureitaan. Porin kaupungilla on tarjota kuntalaisille 1400 venepaikkaa keskustan Jokisatamassa sekä Meri-Porin alueella, yhteensä 20 eri satamassa. Jokirannan sisäkortteleiden asukkaat voivat hyödyntää näitä valmiita kunnan tarjoamia palveluita vuokraamalla olemassa olevasta yhteislaiturista venepaikan.

[peitetty] on tehnyt päätöksestä 17.8.2022 päivätyn oikaisuvaatimuksen. Oikaisuvaatimus on tehty määräajassa, joten se tutkitaan.

Oikaisuvaatimuksen tekijä vaatii, että päätös kumotaan ja hänelle vuokrataan hakemuksensa mukainen yhteislaituripaikka. Oikaisuvaatimuksen tekijä perustelee vaatimustaan sillä, että kaupungin yleinen linja ei ole, että laituripaikkoja myönnetään vain rantaan rajoittuville tonteille, sillä esimerkiksi niin kutsutulla Messualueella on korttelikohtaisia laituripaikkoja. Hakemuksen mukaiseen yhteislaituriin tulisi kuusi venepaikkaa, eikä se vielä aiheuttaisi hallitsematonta laituripaikkojen lisääntymistä. Tonttipäällikön päätös on loukannut kuntalaisten yhdenvertaista kohtelua.

Teknisen lautakunnan päätös on tehty keväällä 2022, minkä jälkeen päätöksen mukaiset luovutusperiaatteet ovat olleet kaupungin voimassa olevaa käytäntöä, eikä luovutusperusteihin ole niiden vahvistamisen jälkeen tehty poikkeuksia. Repolanrannan yhteislaiturien sopimukset, joihin oikaisuvaatimuksen tekijä viittaa, ovat vuodelta 2018 eli ajalta, jolloin nykyinen luovutuskäytäntö ei vielä ollut voimassa. Repolanrannan yhteislaiturit eivät ole myöskään vertailukelpoisia siitä syystä, että ne sijaitsevat alueella, joka on asemakaavassa merkitty sellaiseksi vesialueen osaksi, jolle saa sijoittaa venelaitureita. Kaavoittaja on siis kaavaprosessin yhteydessä nimenomaisesti tutkinut Repolanrannan tiettyjen vesialueen kohtien soveltuvan venelaiturikäyttöön ja sinne kulkemiseen, mikä puolestaan ei ole tilanne Isojoenrannalla, jossa vastaavaa kaavamerkintää ei ole. Päätös ei riko kuntalaisten yhdenvertaisuutta, sillä oikeus saada laituripaikka kaupungin rantaan ei ole kuntalaisen subjektiivinen oikeus vaan kaupungilla on maanomistajana oikeus määritellä ehdot, joilla se laituripaikkoja luovuttaa. Luovutusehdot on vahvistettu lainvoimaisella päätöksellä, josta on aikanaan ollut kuntalaisilla valitusoikeus. Mikäli lautakunnan selkeästä periaatekirjauksesta poikettaisiin myöntämällä yhteislaituripaikka sisäkortteleiden asukkaille jokirantaan, tulisi kaupungin tehdä yhä uusia vastaavia poikkeuksia myös muille tiedustelijoille, mikä vesittäisi periaatepäätöksen tavoitteen ja tarkoituksen, joka oli rajoittaa yksityislaiturien määrän lisääntymistä joenvarsilla ja ohjata laituritoiminnot tapahtumaan ensi sijassa niille kaavassa osoitetuilla alueilla. Kuten tonttipäällikkö päätöksessään viittasi, Porin kaupungilla on tarjota vuokrattavaksi yhteensä noin 1400 venepaikkaa kaupungin eri yhteislaitureissa, jotka ovat kaikkien, myös oikaisuvaatimuksen tekijän hyödynnettävissä.

Oikaisuvaatimus voidaan tehdä joko laillisuus- tai tarkoituksenmukaisuusperusteella. Tonttipäällikkö on ollut toimivaltainen päättämään asian, päätös ei ole syntynyt virheellisessä järjestyksessä eikä se ole muutoinkaan lainvastainen. Tonttipäällikön hylkäävä päätös perustuu teknisen lautakunnan päätöksen 22.3.2022 § 61 selkeään kirjaukseen, jonka mukaan jatkossa laituripaikkoja luovutetaan vain rannan viherhaistaan rajoittuville kiinteistöille, mitä ehtoa [peitetty] tekemä yhteislaiturihakemus ei täytä. Oikaisuvaatimuksessa ei ole esitetty perusteita, jonka vuoksi päätöstä olisi syytä muuttaa tarkoituksenmukaisuusperusteella. Näillä perustein oikaisuvaatimus on hylättävä.

Ehdotus

Esittelijä

Markku Koppelomäki, toimialajohtaja, tekninen toimiala, markku.koppelomaki@pori.fi

Tekninen lautakunta päättää hylätä tonttipäällikön 7.8.2023 § 55 päätöksestä tehdyn oikaisuvaatimuksen.

Päätös

Päätösehdotus hyväksyttiin yksimielisesti.

Kokouskäsittely

Christa Lahto saapui kokoukseen tämän asian käsittelyn aikana kello 16:36.

Valmistelija

  • Elisa Laine, tonttipäällikkö, elisa.laine@pori.fi

Perustelut

Yksityishenkilö on valittanut Turun hallinto-oikeuteen Porin teknisen lautakunnan päätöksestä 19.9.2023 § 198, jolla lautakunta päätti olla hyväksymättä valittajan tonttipäällikön 7.8.2023 tekemästä viranhaltijapäätöksestä § 55 tehtyä oikaisuvaatimusta koskien sitä, ettei valittajalle myönnetty hakemuksensa mukaista yhteislaituripaikkaa Kokemäenjoesta.

Porin kaupungin johtava juristi on pyytänyt teknisen lautakunnan lausuntoa asiaan.

Valittaja on vaatinut lautakunnan päätöksen § 198 kumoamista, koska päätös on valittajan mukaan syntynyt virheellisessä järjestyksessä ja on muutoinkin lainvastainen. Valittajan näkemyksen mukaan hänellä on oikeus pitää Kokemäenjoen rannalla laituria ja kaupungin olisi tullut laittaa valittajalle alkuperäinen jokialueen laituripaikkojen luovutusperiaatteita ja hinnoittelua koskenut teknisen lautakunnan päätös tiedoksi erillisellä tiedoksiannolla, koska valittajan näkemyksen mukaan hän oli asianosainen. Valittaja katsoo, että yhteislaiturihakemuksen hylkääminen on loukannut asukkaiden yhdenvertaisuutta ja alentaa kiinteistöjen arvoa. Teknisen lautakunnan näkemyksen mukaan päätös ei ole syntynyt virheellisessä järjestyksessä eikä se ole muullakaan tavoin lainvastainen.

Ehdotus

Esittelijä

  • Markku Koppelomäki, toimialajohtaja, tekninen toimiala, markku.koppelomaki@pori.fi

Tekninen lautakunta päättää antaa oheisen lausunnon Porin kaupungin johtavalle juristille.

Pöytäkirja tämän asian osalta tarkastetaan välittömästi kokouksessa.

Päätös

Päätösehdotus hyväksyttiin yksimielisesti.

Lautakunta päätti tarkastaa tämän asian välittömästi kokouksessa.

Tiedoksi

Konsernipalvelut/johtava juristi, Infrajohtaminen/MAPO/kiinteistölakimies ja tonttipäällikkö

Liitteet

Oheismateriaali


Muutoksenhaku

Päätöksestä ei kuntalain 136 §:n perusteella saa tehdä oikaisuvaatimusta tai kunnallisvalitusta.