Jätehuoltojaosto, kokous 26.3.2024

Pöytäkirja on tarkastettu

§ 4 Keskustaajama-alueen rajaus, pohjoinen alue

PRIDno-2022-4799

Aikaisempi käsittely

Valmistelija

Pauliina Hakala, jätehuollon suunnittelija, pauliina.hakala@pori.fi

Perustelut

Porin seudun jätehuoltoviranomainen on valmistellut alueellisten jätehuoltomääräysten päivitystä perustuen jätelain muutokseen. Nykyiset määräykset ovat olleet voimassa 1.1.2019 lähtien. Kunnalle kuuluvista jätehuollon tehtävistä säädetään jätelaissa (646/2011) ja jäteasetuksessa (978/2021). Määräyksillä varmistetaan toimiva jätehuolto, josta ei aiheudu ympäristö- tai terveyshaittaa. Uudistuksen tavoitteena on lisätä jätteiden lajittelua ja kierrätystä. Määräyksiä annetaan mm. jätteiden lajittelusta, keräyksestä, kuljetuksesta, hyödyntämisestä ja roskaantumisen ehkäisemisestä. Jätehuoltomääräykset koskevat Porin jätehuoltojaoston toimialueen kuntia, jotka ovat Harjavalta, Kokemäki, Merikarvia, Nakkila, Pori, Siikainen ja Ulvila. Määräysten on tarkoitus tulla voimaan 1.1.2023. Uudistuvat jätehuoltomääräykset eivät koske vielä suoraan Pomarkkua, mutta ne tulevat perustettavan jätehuoltoyhtiön osakkuuden myötä koskemaan myös Pomarkkua vuoden 2023 aikana.

Jätehuoltomääräyksiä on valmisteltu yhteistyössä toimialueen kuntien ympäristönsuojelu- ja terveysvalvontaviranomaisten kanssa. Valmistelussa on hyödynnetty Kuntaliiton keväällä 2022 julkaisemaa opasta jätehuoltomääräysten laatimiseksi.

Merkittävimmät muutokset

• Pakkausjätteiden erilliskeräysvelvoite laajenee vähintään viiden huoneiston asuinkiinteistöille 1.7.2023. Muilla kunnallisen yhdyskuntajätehuollon piiriin kuuluvilla kiinteistöillä (esim. kouluilla) erilliskeräysvelvoite perustuu viikoittaisiin kilomääriin.

• Biojätteen erilliskeräysvelvoite laajenee kaikkiin asuinkiinteistöihin yli 10 000 asukkaan taajamissa (koskee Porin, Ulvilan, Nakkilan ja Harjavallan muodostamaa keskustaajamaa, johon liitetään myös Meri-Porin alueen taajamat) viimeistään 19.7.2024 lähtien.

• Bio- ja pakkausjätteiden kuljetus siirtyy kunnalliselle jätelaitokselle vaiheittain: pakkausjätteiden osalta kesällä 2023 ja biojätteiden osalta kesällä 2024.

• Kotikompostoinnista pitää tehdä ilmoitus jätehuoltoviranomaisen ylläpitämään kompostointirekisteriin 1.1.2023 lähtien. Kompostointi on vaihtoehto biojätteen erilliskeräykselle. Kompostorin tulee olla ympärivuotisessa käytössä lämpöeristetty.

• Kiinteistöittäisessä jätteenkuljetuksessa luovutaan pikakonteista.

• Lavian alueella sekajätteen aluekeräys (Molok) rajataan vapaa-ajan asuntojen käyttöön 1.1.2024 lähtien.

Vaikutusmahdollisuuksien varaaminen

Alueen kunnille on lähetetty lausuntopyyntö jätehuoltomääräysluonnoksesta. Lausunnot tuli jättää 12.10.-22.11.2022 välisenä aikana diaarinumerolla PRIDno-2022-4799. Kuntalaisille ja muille tahoille varattiin mahdollisuus esittää mielipiteitä jätehuoltomääräysten luonnoksesta kirjallisena 10.11.2022 mennessä. Kuulutus julkaistiin 12.10.2022 alueen virallisissa tiedotuslehdissä ja luonnos jätehuoltomääräyksistä liitteineen oli nähtävillä kuntien ilmoitustauluilla ja verkkosivuilla.

Lavian sekajätekeräyksen supistamisen osalta lähetettiin vielä erikseen kirje 27.10.2022 jätteenkeräysjärjestelmän piiriin kuuluville talouksille. He saivat antaa kirjallisen mielipiteensä asiasta 14.11.2022 mennessä jätehuoltojaostolle.

Lausuntojen ja mielipiteiden perusteella jätehuoltomääräysluonnokseen tehdyt muutokset

14 § Lisäys: "Biojätteen erilliskeräys ei koske vapaa-ajan kiinteistöjä."

23 § Muutos taulukkoon: Pakkausjätteiden pisin tyhjennysväli: kartonki ja muovipakkaukset 12 vko ympäri vuoden, metalli ja lasi 16 vko ympäri vuoden.

23 § Muutos taulukkoon ja lisäys tekstiin: Sekalaisen yhdyskuntajätteen pisin mahdollinen tyhjennysväli, jos kiinteistöllä on biojätteen erilliskeräys tai kompostointi, on 12 viikkoa. Sekalaisen yhdyskuntajätteen jäteastian tyhjennysväliä voidaan pidentää ilmoituksen perusteella 8 viikkoon ja tietyin edellytyksin 12 viikkoon. Pidennetty tyhjennysväli edellyttää biojätteen kompostointia tai erilliskeräystä sekä hyötyjätteiden lajittelua. Kahdentoista viikon tyhjennysvälin edellytyksenä on lisäksi 1-2 hengen talous ja maksimissaan 240 litran jäteastia.

Lausunnoista ja mielipiteistä on laadittu kooste, joka on liitteenä. Lausunnot ja mielipiteet ovat kokonaisuudessaan nähtävillä kokouksessa

Ehdotus

Esittelijä

Jouko Hautamäki, yksikön päällikkö, kasvupalvelutyksikkö, jouko.hautamaki@pori.fi

Jätehuoltojaosto päättää hyväksyä liitteen mukaiset jätehuoltomääräykset. Määräykset astuvat voimaan 1.1.2023 mahdollisesta muutoksenhausta huolimatta.

Päätös

Päätösehdotus hyväksyttiin yksimielisesti.

Esteellisyys

Tarja Räikkönen, Tiina M Toivonen

Kokouskäsittely

Tarja Räikkönen (palvelussuhdejäävi, Porin kaupungin tekninen toimiala/jätehuoltoyksikkö) ja Tiina M. Toivonen (palvelussuhdejäävi, Porin kaupungin tekninen toimiala/jätehuoltoyksikkö) poistuivat esteellisinä kokouksesta asian päätöksenteon ajaksi.

Valmistelija

Pauliina Hakala, jätehuollon suunnittelija, pauliina.hakala@pori.fi

Perustelut

Porin seudun jätehuoltomääräykset uudistettiin vastaamaan jätelakiin tulleita muutoksia ja ne astuivat voimaan 1.1.2023 Harjavallan, Kokemäen, Merikarvian, Nakkilan, Porin, Siikaisten ja Ulvilan alueilla. Uudistetut jätehuoltomääräykset tulevat 1.4.2023 perustetun jätehuoltoyhtiö Keräämö Oy:n osakkuuden ja yhteisen jätehuoltoviranomaisen myötä koskemaan myös Pomarkkua. Määräysten on tarkoitus tulla voimaan Pomarkun osalta 1.9.2023 ja niillä kumotaan 1.8.2007 voimaan tulleet Pomarkun kunnan yleiset jätehuoltomääräykset.

Porin kaupungin hallintosäännön 29 §:n mukaan jätehuoltojaosto (kohta 2.) päättää jätehuoltomääräysten hyväksymisestä.

Merkittävimmät muutokset Pomarkun osalta

• Asuinkiinteistöjen, vapaa-ajan asuinkiinteistöjen ja kunnan palvelu- tai hallintotoiminnan kiinteistöjen on kuuluttava kunnan jätehuoltojärjestelmään. Liittyminen tapahtuu lähtökohtaisesti liittymällä kiinteistöittäiseen jätteenkuljetukseen.

• Bio- ja pakkausjätteiden erilliskeräysvelvoite laajenee vähintään viiden huoneiston asuinkiinteistöille ja niiden kuljetus siirtyy kunnalliselle jätelaitokselle vaiheittain. Muilla kunnallisen yhdyskuntajätehuollon piiriin kuuluvilla kiinteistöillä (esim. kouluilla) erilliskeräysvelvoite perustuu viikoittaisiin kilomääriin.

• Biojätteen kotikompostoinnista pitää tehdä ilmoitus jätehuoltoviranomaisen ylläpitämään kompostointirekisteriin. Ilmoitus tehdään vakituisilla ja vapaa-ajan asunnoilla tapahtuvasta kompostoinnista sekä taajamissa että haja-asutusalueella. Keittiöbiojätteen kompostorin tulee olla ympärivuotisessa käytössä lämpöeristetty.

• Muutokset tyhjennysväleissä: Sekajätteen tyhjennysväli on ollut kesäisin pisimmillään 2vko ja talvisin 4vko, jatkossa tyhjennysväli saa olla ympäri vuoden 4vko; Sekajätteen tyhjennysväli, kun biojäte kompostoidaan tai erilliskerätään, on ollut pisimmillään kesäisin 4vko ja talvisin 8vko, jatkossa tyhjennysväli saa olla ympäri vuoden 8-12vko tietyin edellytyksin; Biojätteen tyhjennysväli on ollut pisimmillään kesäisin 1vko ja talvisin 2vko, jatkossa tyhjennysväli saa olla kesäisin 2vko ja talvisin 4vko

• Energiajäte-jae on poistunut ja sen tilalla on muovipakkausten keräys

• Jätehuoltomääräykset sisältävät ohjeita asumisessa syntyvien jätevesilietteiden käsittelystä, tyhjennyksestä ja laitteiston kunnossapidosta

Vaikutusmahdollisuuksien varaaminen

Pomarkun kunnalle, ympäristön- ja terveydensuojeluviranomaiselle ja ELY-keskukselle on lähetetty lausuntopyyntö jätehuoltomääräysluonnoksesta. Lausunnot tuli jättää 7.7.-18.8.2023 välisenä aikana diaarinumerolla PRIDno-2022-4799. Kuntalaisille ja muille tahoille varattiin mahdollisuus esittää mielipiteitä jätehuoltomääräysten luonnoksesta kirjallisena 7.8.2023 mennessä. Kuulutus julkaistiin 7.7.2023 alueen virallisessa tiedotuslehdessä ja luonnos jätehuoltomääräyksistä liitteineen oli nähtävillä Porin ja Pomarkun kuntien ilmoitustauluilla ja verkkosivuilla.

Lausuntojen ja mielipiteiden perusteella jätehuoltomääräysluonnokseen tehdyt muutokset

23 § Tyhjennysvälit: Tuulettuvan biojäteastian, syväkeräysastian ja jäähdytetyn biojäteastian kesäajan pisintä tyhjennysväliä on muutettu kahdesta viikosta neljään viikkoon.

24 § Kunnossapito ja pesu: Jäteastiat on pestävä tarpeen mukaan, mutta sekajäteastia kuitenkin vähintään kerran vuodessa ja biojäteastia vähintään kaksi kertaa vuodessa.

Lausunnoista ja mielipiteistä on laadittu kooste, joka on liitteenä. 

Ehdotus

Esittelijä

Jouko Hautamäki, yksikön päällikkö, kasvupalvelutyksikkö, jouko.hautamaki@pori.fi

Jätehuoltojaosto päättää hyväksyä liitteen mukaiset jätehuoltomääräykset. Määräykset astuvat voimaan 1.9.2023 mahdollisesta muutoksenhausta huolimatta.

Päätös

Päätösehdotus hyväksyttiin yksimielisesti.

Valmistelija

  • Pauliina Hakala, jätehuollon suunnittelija, pauliina.hakala@pori.fi

Perustelut

Porin seudun jätehuoltojaoston alueen voimassa olevien jätehuoltomääräysten mukaan taajamat ovat määritelty ajantasaisesti jätehuoltomääräysten liitteissä 1 ja 2 ja jätehuoltoviranomaisen verkkosivuilla. Biojätteen erilliskeräysvelvoite koskee kiinteistöjä, jotka sijaitsevat yli 10 000 asukkaan keskustaajamassa tai Meri-Porin taajamissa. Jätehuoltoviranomainen tarkistaa alueiden määrittelyn taajama-alueiden muutosten mukaisesti. 

Suomen ympäristökeskuksen tuottama taajamarajaus on Suomen virallinen taajamarajaus, jota Tilastokeskus käyttää tilastoinnissaan. Taajamalla tarkoitetaan vähintään 200 asukkaan taajaan rakennettua aluetta. Rajaus perustuu 250 m x 250 m ruudukkoon, jossa huomioidaan asukasluvun lisäksi rakennusten lukumäärä, kerrosala ja keskittyneisyys.

Jätehuoltoviranomainen on käynyt yhdessä Keräämö Oy:n edustajien kanssa läpi keskustaajama-alueen reunakiinteistöt, jotka tulisi liittää pohjoiseen urakka-alueeseen. Kyseiset kiinteistöt voivat olla osittain tai kokonaan rajan ulkopuolella, mutta niiden liittäminen alueeseen on perusteltua kiinteistöiden tasapuolisen kohtelun kannalta (esim. molemmat naapurit kuuluvat keskustaajamaan, mutta aineiston ruudukkoluonteen vuoksi kyseinen kiinteistö jäisi alueen ulkopuolelle). Eteläinen urakka-alue tarkastellaan ja päätetään vastaavasti ennen kuljetusten alkamista.

Ehdotus keskustaajama-alueeseen ja Meri-Porin taajamiin liitettävistä kiinteistöistä on liitteenä.

Ehdotus

Esittelijä

  • Seppo Salonen, yksikön päällikkö, ympäristösuunnitteluyksikkö, seppo.salonen@pori.fi

Jätehuoltojaosto päättää liittää liitteessä ehdotetut kiinteistöt jätehuoltomääräysten mukaiseen keskustaajama-alueeseen.

Päätös

Päätösehdotus hyväksyttiin yksimielisesti.

Tiedoksi

Harjavallan kaupunki, Kokemäen kaupunki, Merikarvian kunta, Nakkilan kunta, Pomarkun kunta, Porin kaupunki, Siikaisten kunta, Ulvilan kaupunki, Keräämö Oy, ko kiinteistöjen haltijat

Liitteet

Oheismateriaali


Muutoksenhaku

Tähän päätökseen tyytymätön voi tehdä kirjallisen oikaisuvaatimuksen. Päätökseen ei saa hakea muutosta valittamalla tuomioistuimeen.

Oikaisuvaatimusoikeus
Oikaisuvaatimuksen saa tehdä:

  • se, johon päätös on kohdistettu tai jonka oikeuteen, velvollisuuteen tai etuun päätös välittömästi vaikuttaa (asianosainen), sekä
  • kunnan jäsen.

Oikaisuvaatimusaika
Oikaisuvaatimus on tehtävä 14 päivän kuluessa päätöksen tiedoksisaannista.

Oikaisuvaatimus on toimitettava Porin kaupungin kirjaamoon määräajan viimeisenä päivänä ennen kirjaamon aukioloajan päättymistä. 

Asianosaisen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon, jollei muuta näytetä, seitsemän päivän kuluttua kirjeen lähettämisestä. Käytettäessä tavallista sähköistä tiedoksiantoa asianosaisen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon, jollei muuta näytetä, kolmantena päivänä viestin lähettämisestä. 

Kunnan jäsenen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon seitsemän päivän kuluttua siitä, kun pöytäkirja on nähtävänä yleisessä tietoverkossa. 

Tiedoksisaantipäivää ei lueta oikaisuvaatimusaikaan. Jos oikaisuvaatimusajan viimeinen päivä on pyhäpäivä, itsenäisyyspäivä, vapunpäivä, joulu- tai juhannusaatto tai arkilauantai, saa oikaisuvaatimuksen tehdä ensimmäisenä arkipäivänä sen jälkeen.

Oikaisuvaatimusviranomainen
Oikaisuvaatimus on tehtävä kirjallisesti päätöksen tehneelle toimielimelle tai viranhaltijapäätöksen osalta toimielimelle, jonka alaisuudessa viranhaltija toimii.

Kirjaamon yhteystiedot:
Postiosoite:                PL 121, 28101 Pori
Käyntiosoite:              Porin yhteinen palvelupiste, Yrjönkatu 6
Sähköpostiosoite:      kirjaamo@pori.fi
Faksinumero:            (02) 634 9417
Puhelinnumero:         (02) 621 1100

Palvelupisteen aukioloajat
maanantai                 10 - 16
tiistai-torstai                8 - 16
perjantai                     8 - 15


Oikaisuvaatimuksen muoto ja sisältö
Oikaisuvaatimus on tehtävä kirjallisesti. Myös sähköinen asiakirja täyttää vaatimuksen kirjallisesta muodosta.

Oikaisuvaatimuksessa on ilmoitettava:
•    päätös, johon haetaan oikaisua
•    miten päätöstä halutaan oikaistavaksi
•    millä perusteella oikaisua vaaditaan.

Oikaisuvaatimuksessa on lisäksi ilmoitettava tekijän nimi, kotikunta, postiosoite ja puhelinnumero. 

Jos oikaisuvaatimuspäätös voidaan antaa tiedoksi sähköisenä viestinä, yhteystietona pyydetään ilmoittamaan myös sähköpostiosoite.

Pöytäkirja
Päätöstä koskevia pöytäkirjan otteita ja liitteitä voi pyytää Porin kaupungin kirjaamosta.

Pöytäkirja on viety nähtäväksi yleiseen tietoverkkoon toimielimen päättämän aikataulun mukaisesti.

Asianosaiselle lähetettyyn pöytäkirjaotteeseen oikaisuvaatimusohjeineen on merkitty lähettämispäivä sekä pöytäkirjan nähtävilläolopäivä.