Tekninen lautakunta, kokous 11.6.2024

Pöytäkirja on tarkastettu

§ 103 Teknisen lautakunnan lausunto, Porin stadionin hankesuunnittelu

PRIDno-2024-1760

Aikaisempi käsittely

Valmistelija

Jouni Salonen, rakennuspäällikkö, jouni.salonen@pori.fi

Perustelut

Hankkeen tausta ja perustiedot

Porin kaupunki käynnisti vuonna 2019 urheilukeskuksen alueen (Isomäen) yleissuunnittelun vuonna 1996 laaditun yleissuunnitelman päivittämiseksi ja alueen nykyaikaistamiseksi. Alueen merkittävin rakennuskokonaisuus on Porin stadion, jonka peruskorjausprojektin suunnitteluprosessi käynnistyi vuoden 2021 lopulla ja hankesuunnitelma valmistui keväällä 2024. Stadionin tarveselvitys on hyväksytty kaupunginhallituksen kokouksessa 11.3.2024 § 104.

Porin keskuskenttä katsomoineen liittyy arkkitehti Yrjö Lindegrenin ja hänen toimistonsa 1951 laatimaan Porin urheilukeskuksenyleissuunnitelmaan. Stadionin kenttä valmistui vuonna 1964. Katsomon rakentaminen aloitettiin elokuussa 1964. Huoltorakennuksen harjannostajaisia vietettiin huhtikuussa 1966. Porin urheilukeskus vihittiin stadioniksi kutsutun keskuskatsomon valmistuttua vuonna 1966. Porin stadionin rakennuskokonaisuus on suojeltu yleiskaavassa. Stadionilla on toteutettu pienimuotoisia ylläpito perusparannuksia vuosina 1981 ja 1990 sekä Kalevan kisoja varten vuonna 2005.

Arkkitehtitoimisto Küttner Ky suunnitteli vuonna 1999 kaksi erillistä, keskenään samanlaista päätykatsomoa sekä pääkatsomon alle wc-, kioski- ja ravintolatilat, jotka valmistuivat seuraavana vuonna. Myös pääkatsomon länsijulkisivulta katsomoon nousevat sisäänkäyntejä muutettiin umpinaisemmiksi ja katsomon päätyihin lisättiin lasiseinät. Muilta osin rakennukset ovat säilyneet alkuperäisessä muodossaan.

Toiminnan nykytila ja hankkeen tarpeellisuus

Pori tunnetaan tapahtuma- ja urheilukaupunkina, missä järjestetään säännöllisesti myös eri kokoluokan urheilutapahtumia. Porin stadionia käytetään säännöllisesti jalkapallon edustustason ottelutapahtumien sekä eritasoisten yleisurheilukilpailujen järjestämiseen. Viimeksi stadion on toiminut yleisurheilun suurtapahtuma-areenana vuoden 2015 Kalevan kisojen yhteydessä, jotka on myös myönnetty Porille vuodeksi 2027. Kesällä 2021 järjestetyssä pesäpallon Itä-Länsi-tapahtumassa stadionia hyödynnettiin myös tapahtumakäytössä.

Stadionin jalkapallo- ja yleisurheilukäytön lisäksi stadionin alue palvelee monia käyttäjäryhmiä. Stadionin yhteydessä olevassa matalassa huoltorakennuksessa on pukutiloja sekä stadionin että muiden urheilukeskuksen alueen käyttäjien käyttöön. 

Stadionin peruskorjaus tulee ajatella osana urheilukeskuksen alueen kehittämistä, aiemmin laaditun Isomäen alueen yleissuunnitelman mukaisesti. Tästä syystä stadionin peruskorjaus on syytä suunnitella niin, että stadion tukee jatkossa koko urheilukeskuksen alueen toimintoja, sekä arkikäytön että erilaisten urheilutapahtumien osalta. Stadionin alue toimii tällä hetkellä myös koko urheilukeskuksen alueen kenttähenkilöstön tukikohtana. Alueella on henkilöstön työskentely- ja sosiaalitiloja sekä varasto- ja huoltotiloja.

Hankkeen tavoitteet

  • Ajanmukaistaa harjoittelu- ja kilpailuolosuhteet
  • Tehostaa tilankäyttöä
  • Parantaa stadionin tilojen käytettävyyttä ja esteettömyyttä
  • Tarkastella ja mahdollisuuksien mukaan parantaa alueen liikennejärjestelyitä
  • Lisätä stadionin käyttöastetta
  • Parantaa energiatehokkuutta
  • Parantaa stadionin käytettävyyttä myös tapahtumapaikkana
  • Parantaa huoltotilojen ja sosiaalitilojen toiminnallisuutta
  • Parantaa eri lajien harrastusmahdollisuuksia

Hankkeen aikataulu

  • Hankesuunnittelu, 1–5/2024
  • Poliittinen päätöksenteko ja investointipäätös, 5–6/2024
  • Toteutussuunnittelu, 6/2024 ->
  • Rakennuslupa, 12/2024–3/2025
  • Urakkakilpailutus ja rakentamispäätös, 1–3/2025
  • Rakennustöiden aloitus, 4/2025
  • Rakentaminen, 4/2025–12/2026
  • Vastaanotto ja käyttöönotto, 1–3/2027

Rahoitussuunnitelma

  • Hanke on ilmoitettu valtion liikuntapaikkarakentamisen rahoitussuunnitelmaan joulukuussa 2023.

Kustannusarvio

  • Kustannusarvio yhteensä 4 200 000 € (ilman mahdollista valtion tukea).

Liitteet

  • Hankesuunnitelma
  • Havainnekuvat
  • Kustannusselvitys

Ehdotus

Esittelijä

Esa Kohtamäki, toimialajohtaja, sivistystoimiala, esa.kohtamaki@pori.fi

Vapaa-ajan lautakunta päättää esittää tekniselle lautakunnalle hankesuunnittelun hyväksymistä sekä totetussuunnittelun aloittamista.

Pöytäkirja tämän asian osalta tarkastetaan välittömästi kokouksessa.

 

Esittelijä muutti päätösehdotustaan seuraavasti: ”Vapaa-ajan lautakunta päättää esittää tekniselle lautakunnalle ja edelleen kaupunginhallitukselle hankesuunnittelun hyväksymistä sekä toteutussuunnittelun aloittamista.

Pöytäkirja tämän asian osalta tarkastetaan välittömästi kokouksessa.”

Päätös

Muutettu päätösehdotus hyväksyttiin yksimielisesti.

Pöytäkirja tämän asian osalta tarkastettiin välittömästi kokouksessa.

_______

Merkitään, että seuraavaksi käsiteltiin asiakohta § 45.

Kokouskäsittely

Merkitään, että vapaa-ajan lautakunta kuuli rakennuspäällikkö Jouni Salosen alustuksen asiasta.

Merkitään, että nuorisovaltuuston edustaja Mirella Keto poistui kokouksesta tämän asiakohdan käsittelyn aikana kello 17.56.

Merkitään, että esittelijä muutti päätösehdotustaan seuraavasti: ”Vapaa-ajan lautakunta päättää esittää tekniselle lautakunnalle ja edelleen kaupunginhallitukselle hankesuunnittelun hyväksymistä sekä toteutussuunnittelun aloittamista.

Pöytäkirja tämän asian osalta tarkastetaan välittömästi kokouksessa.”

Valmistelija

Jouni Salonen, rakennuspäällikkö, jouni.salonen@pori.fi

Perustelut

Vapaa-ajan lautakunta käsitteli asiaa kokouksessaan 14.5.2024. Asian esittely ja aiempi käsittely ovat luettavissa historiatiedoista.

Hankkeen tausta ja perustiedot

Porin kaupunki käynnisti vuonna 2019 urheilukeskuksen alueen (Isomäen) yleissuunnittelun vuonna 1996 laaditun yleissuunnitelman päivittämiseksi ja alueen nykyaikaistamiseksi. Alueen merkittävin rakennuskokonaisuus on Porin stadion, jonka peruskorjausprojektin suunnitteluprosessi käynnistyi vuoden 2021 lopulla ja hankesuunnitelma valmistui keväällä 2024. Stadionin tarveselvitys on hyväksytty kaupunginhallituksen kokouksessa 11.3.2024 § 104.

Porin keskuskenttä katsomoineen liittyy arkkitehti Yrjö Lindegrenin ja hänen toimistonsa 1951 laatimaan Porin urheilukeskuksenyleissuunnitelmaan. Stadionin kenttä valmistui vuonna 1964. Katsomon rakentaminen aloitettiin elokuussa 1964. Huoltorakennuksen harjannostajaisia vietettiin huhtikuussa 1966. Porin urheilukeskus vihittiin stadioniksi kutsutun keskuskatsomon valmistuttua vuonna 1966. Porin stadionin rakennuskokonaisuus on suojeltu yleiskaavassa. Stadionilla on toteutettu pienimuotoisia ylläpito perusparannuksia vuosina 1981 ja 1990 sekä Kalevan kisoja varten vuonna 2005.

Arkkitehtitoimisto Küttner Ky suunnitteli vuonna 1999 kaksi erillistä, keskenään samanlaista päätykatsomoa sekä pääkatsomon alle wc-, kioski- ja ravintolatilat, jotka valmistuivat seuraavana vuonna. Myös pääkatsomon länsijulkisivulta katsomoon nousevat sisäänkäyntejä muutettiin umpinaisemmiksi ja katsomon päätyihin lisättiin lasiseinät. Muilta osin rakennukset ovat säilyneet alkuperäisessä muodossaan.

Toiminnan nykytila ja hankkeen tarpeellisuus

Pori tunnetaan tapahtuma- ja urheilukaupunkina, missä järjestetään säännöllisesti myös eri kokoluokan urheilutapahtumia. Porin stadionia käytetään säännöllisesti jalkapallon edustustason ottelutapahtumien sekä eritasoisten yleisurheilukilpailujen järjestämiseen. Viimeksi stadion on toiminut yleisurheilun suurtapahtuma-areenana vuoden 2015 Kalevan kisojen yhteydessä, jotka on myös myönnetty Porille vuodeksi 2027. Kesällä 2021 järjestetyssä pesäpallon Itä-Länsi-tapahtumassa stadionia hyödynnettiin myös tapahtumakäytössä.

Stadionin jalkapallo- ja yleisurheilukäytön lisäksi stadionin alue palvelee monia käyttäjäryhmiä. Stadionin yhteydessä olevassa matalassa huoltorakennuksessa on pukutiloja sekä stadionin että muiden urheilukeskuksen alueen käyttäjien käyttöön. 

Stadionin peruskorjaus tulee ajatella osana urheilukeskuksen alueen kehittämistä, aiemmin laaditun Isomäen alueen yleissuunnitelman mukaisesti. Tästä syystä stadionin peruskorjaus on syytä suunnitella niin, että stadion tukee jatkossa koko urheilukeskuksen alueen toimintoja, sekä arkikäytön että erilaisten urheilutapahtumien osalta. Stadionin alue toimii tällä hetkellä myös koko urheilukeskuksen alueen kenttähenkilöstön tukikohtana. Alueella on henkilöstön työskentely- ja sosiaalitiloja sekä varasto- ja huoltotiloja.

Hankkeen tavoitteet

  • Ajanmukaistaa harjoittelu- ja kilpailuolosuhteet
  • Tehostaa tilankäyttöä
  • Parantaa stadionin tilojen käytettävyyttä ja esteettömyyttä
  • Tarkastella ja mahdollisuuksien mukaan parantaa alueen liikennejärjestelyitä
  • Lisätä stadionin käyttöastetta
  • Parantaa energiatehokkuutta
  • Parantaa stadionin käytettävyyttä myös tapahtumapaikkana
  • Parantaa huoltotilojen ja sosiaalitilojen toiminnallisuutta
  • Parantaa eri lajien harrastusmahdollisuuksia

Hankkeen aikataulu

  • Hankesuunnittelu, 1–5/2024
  • Poliittinen päätöksenteko ja investointipäätös, 5–6/2024
  • Toteutussuunnittelu, 6/2024 ->
  • Rakennuslupa, 12/2024–3/2025
  • Urakkakilpailutus ja rakentamispäätös, 1–3/2025
  • Rakennustöiden aloitus, 4/2025
  • Rakentaminen, 4/2025–12/2026
  • Vastaanotto ja käyttöönotto, 1–3/2027

Rahoitussuunnitelma

  • Hanke on ilmoitettu valtion liikuntapaikkarakentamisen rahoitussuunnitelmaan joulukuussa 2023.

Kustannusarvio

  • Kustannusarvio yhteensä 4 200 000 € (ilman mahdollista valtion tukea).

Liitteet

  • Hankesuunnitelma
  • Havainnekuvat
  • Kustannusselvitys

Ehdotus

Esittelijä

Markku Koppelomäki, toimialajohtaja, tekninen toimiala, markku.koppelomaki@pori.fi

Tekninen lautakunta päättää esittää kaupunginhallitukselle hankesuunnittelun hyväksymistä sekä toteutussuunnittelun aloittamista.

Pöytäkirja tämän asian osalta tarkastetaan välittömästi kokouksessa.

Päätös

Päätettiin yksimielisesti poistaa asia esityslistalta.

Kokouskäsittely

Ennen tämän asian käsittelyä ja päätöksentekoa rakennuspäällikkö Jouni Salonen ja rakennuttajainsinööri Mika Suojanen kertoivat Porin stadionin hankesuunnitelmasta (16:32-17:19).

Keskustelujen jälkeen esittelijä esitti, että asia poistetaan esityslistalta.

Valmistelija

  • Jouni Salonen, rakennuspäällikkö, jouni.salonen@pori.fi

Perustelut

Vapaa-ajan lautakunta käsitteli asiaa kokouksessaan 14.5.2024 § 44 ja tekninen lautakunta 28.5.2024 § 89. Asian esittely ja aiempi käsittely ovat luettavissa historiatiedoista.

Hankkeen tausta ja perustiedot

Porin kaupunki käynnisti vuonna 2019 urheilukeskuksen alueen (Isomäen) yleissuunnittelun vuonna 1996 laaditun yleissuunnitelman päivittämiseksi ja alueen nykyaikaistamiseksi. Alueen merkittävin rakennuskokonaisuus on Porin stadion, jonka peruskorjausprojektin suunnitteluprosessi käynnistyi vuoden 2021 lopulla ja hankesuunnitelma valmistui keväällä 2024. Stadionin tarveselvitys on hyväksytty kaupunginhallituksen kokouksessa 11.3.2024 § 104.

Porin keskuskenttä katsomoineen liittyy arkkitehti Yrjö Lindegrenin ja hänen toimistonsa 1951 laatimaan Porin urheilukeskuksen yleissuunnitelmaan. Stadionin kenttä valmistui vuonna 1964. Katsomon rakentaminen aloitettiin elokuussa 1964. Huoltorakennuksen harjannostajaisia vietettiin huhtikuussa 1966. Porin urheilukeskus vihittiin stadioniksi kutsutun keskuskatsomon valmistuttua vuonna 1966. Porin stadionin rakennuskokonaisuus on suojeltu yleiskaavassa. Stadionilla on toteutettu pienimuotoisia ylläpito perusparannuksia vuosina 1981 ja 1990 sekä Kalevan kisoja varten vuonna 2005.

Arkkitehtitoimisto Küttner Ky suunnitteli vuonna 1999 kaksi erillistä, keskenään samanlaista päätykatsomoa sekä pääkatsomon alle wc-, kioski- ja ravintolatilat, jotka valmistuivat seuraavana vuonna. Myös pääkatsomon länsijulkisivulta katsomoon nousevat sisäänkäyntejä muutettiin umpinaisemmiksi ja katsomon päätyihin lisättiin lasiseinät. Muilta osin rakennukset ovat säilyneet alkuperäisessä muodossaan.

Toiminnan nykytila ja hankkeen tarpeellisuus

Pori tunnetaan tapahtuma- ja urheilukaupunkina, missä järjestetään säännöllisesti myös eri kokoluokan urheilutapahtumia. Porin stadionia käytetään säännöllisesti jalkapallon edustustason ottelutapahtumien sekä eritasoisten yleisurheilukilpailujen järjestämiseen. Viimeksi stadion on toiminut yleisurheilun suurtapahtuma-areenana vuoden 2015 Kalevan kisojen yhteydessä, jotka on myös myönnetty Porille vuodeksi 2027. Kesällä 2021 järjestetyssä pesäpallon Itä-Länsi-tapahtumassa stadionia hyödynnettiin myös tapahtumakäytössä.

Stadionin jalkapallo- ja yleisurheilukäytön lisäksi stadionin alue palvelee monia käyttäjäryhmiä. Stadionin yhteydessä olevassa matalassa huoltorakennuksessa on pukutiloja sekä stadionin että muiden urheilukeskuksen alueen käyttäjien käyttöön. 

Stadionin peruskorjaus tulee ajatella osana urheilukeskuksen alueen kehittämistä, aiemmin laaditun Isomäen alueen yleissuunnitelman mukaisesti. Tästä syystä stadionin peruskorjaus on syytä suunnitella niin, että stadion tukee jatkossa koko urheilukeskuksen alueen toimintoja, sekä arkikäytön että erilaisten urheilutapahtumien osalta.

Stadionin alue toimii tällä hetkellä myös koko urheilukeskuksen alueen kenttähenkilöstön tukikohtana. Alueella on henkilöstön työskentely- ja sosiaalitiloja sekä varasto- ja huoltotiloja.

Hankkeen tavoitteet

  • Ajanmukaistaa harjoittelu- ja kilpailuolosuhteet
  • Tehostaa tilankäyttöä
  • Parantaa stadionin tilojen käytettävyyttä ja esteettömyyttä
  • Tarkastella ja mahdollisuuksien mukaan parantaa alueen liikennejärjestelyitä
  • Lisätä stadionin käyttöastetta
  • Parantaa energiatehokkuutta
  • Parantaa stadionin käytettävyyttä myös tapahtumapaikkana
  • Parantaa huoltotilojen ja sosiaalitilojen toiminnallisuutta
  • Parantaa eri lajien harrastusmahdollisuuksia

Hankkeen aikataulu

  • Hankesuunnittelu, 1–5/2024
  • Poliittinen päätöksenteko ja investointipäätös, 5–6/2024
  • Toteutussuunnittelu, 6/2024 ->
  • Rakennuslupa, 12/2024–3/2025
  • Urakkakilpailutus ja rakentamispäätös, 1–3/2025
  • Rakennustöiden aloitus, 4/2025
  • Rakentaminen, 4/2025–12/2026
  • Vastaanotto ja käyttöönotto, 1–3/2027

Rahoitussuunnitelma

  • Hanke on ilmoitettu valtion liikuntapaikkarakentamisen rahoitussuunnitelmaan joulukuussa 2023.

Kustannusarvio

  • Kustannusarvio yhteensä 4 200 000 € (ilman mahdollista valtion tukea).

Teknisen lautakunnan kokous 28.5.2024

Stadionin hankesuunnitelma oli päätöksenteossa teknisen lautakunnan kokouksessa 28.5.2024. Esittelijä poisti asian esityslistalta ja alle on kerätty vastauksia ensimmäisessä käsittelyssä esiin nousseisiin kysymyksiin ja kommentteihin.

Seurojen palautteen huomioiminen

Stadionin hankesuunnitelman luonnosta on muokattu stadionia käyttävien seurojen palautteen perusteella, vastaamaan paremmin käyttäjien tarpeita ja toiveita. Hankesuunnitelman sisällöstä pidettiin yhteinen palaveri jalkapallo- ja yleisurheiluseurojen edustajien kanssa marraskuussa 2023 ja huhtikuussa 2024. Käyttäjien esille nostamia näkemyksiä on suunnitelmassa huomioitu seuraavilla tavoilla:

  • Yleisurheilun pinnoitteen valinnassa on mondo yleisurheilijoiden ensisijaisena tavoitteena.
  • Jalkapalloilijoiden tarvitsema väistötilakatsomovaihtoehtoja on selvitetty.
  • Katsomorakennuksen yhteyteen kaavaillut kabinettitilat on poistettu käyttäjien toiveiden mukaan.

Ratapinnoitteen valinta

Stadionin ratapinnoitteen valinnassa on kaksi vaihtoehtoa: mondo ja novotan. Mondo on yleisurheiluseurojen kannattama vaihtoehto, joka on noin 400 000 euroa kalliimpi. Pinnoitteen osalta yleisurheiluseurojen edustajien näkemys on ollut, että pinnoitteeksi tulisi valita mondo. Pinnoitteen valinnan perustelu liittyy stadionin vetovoiman lisäämiseen kilpailuareenana ja tämän myötä yleisötapahtumapaikkana.

Jalkapalloilijoiden väistötila

Stadionin remontin aikana jalkapalloilijoiden on väistyttävä muualle pelaamaan ja harjoittelemaan kaudella 2025. Jalkapalloilijat ovat ilmaisseet tahtonsa siitä, että stadionin vieressä olevalle lämmitetylle ja vuosi sitten pinnaltaan uusitulle tekonurmikentälle rakennettaisiin pysyviä katsomorakenteita. Lisäksi tällä hetkellä edustusjoukkuetasolla ainoana seurana Porin stadionia käyttävä FC Jazz on kertonut, että stadionin remontin jälkeen se tulisi pelaamaan tekonurmella, mikäli sinne toteutetaan pysyviä katsomorakenteita mahdollistamaan jalkapallon ottelutapahtumien järjestäminen lisenssiehtojen mukaisesti.

Suomen Palloliitolla on lisenssivaatimuksia, joita tulee noudattaa pääsarjatasolla. Lisenssiehdoissa on merkittäviä kilpailullisia sekä olosuhteisiin liittyviä vaatimuksia. Kilpailulliset ehdot liittyvät käytännössä esimerkiksi yhä pitenevän kilpailukauden kestoon. Kilpailukausi alkaa yhä aikaisemmin kevättalvella ja jatkuu yhä pidemmälle syksyyn (käytännössä maaliskuun alusta marraskuulle). Tämä tarkoittaa sitä, että luonnonnurmella pelaaminen keväisin ja syksyllä on omat haasteensa, jonka vuoksi hankesuunnitelmassa on esitetty stadionin kentän lämmitystä.

Katsomorakenteet urheilukeskuksen tekonurmen yhteyteen

Hankesuunnitelmassa on jalkapalloseurojen kanssa käytyjen keskustelujen pohjalta päädytty esittämään, että urheilukeskuksen lämmitetty ja pinnaltaan vastikään uusittu tekonurmi toimii jalkapallon väistötilana.  Hankesuunnitelman yhteydessä on esitetty eri vaihtoehtoja tekonurmen katsomoiden mahdollisista toteuttamistavoista. Vaihtoehdoissa on sekä pysyviä että väliaikaisia ratkaisuja eri kokoluokan katetuilla ja kattamattomilla katsojakapasiteeteilla ja eri varustelutasoilla. Katsomorakenteiden avustuksen määrä on harkinnanvarainen ja sen suuruuden päättää Suomen Palloliiton HatTrick työryhmä. Vaihtoehtojen kustannusarviot (sisältää katsomot, perustukset ja hankevaraukset) vaihtelevat 120 000 eurosta 1 100 000 euroon:

Vuokramalli, 516-paikkaa (tilapäinen)

  • 258-paikkainen katettu ja 258-paikkainen kattamaton
  • Katsomoiden vuokrahinta 120 000 €
  • Käytössä huhti-lokakuu 2025

500-paikkaa, katettu (pysyvä)

  • 500-paikkainen katettu, wc-kontit x 2, oheismyyntitilat x 2, selostuskoppi
  • Kustannusarvio 550 000–650 000 €

1000-paikkkaa, katettu ja kattamaton (pysyvä)

  • 500-paikkainen katettu + 500-paikkainen kattamaton, wc-kontit x 2, oheismyyntitilat x 2, selostuskoppi
  • Kustannusarvio 750 000–850 000 €

1000-paikkaa, katettu (pysyvä)

  • 1000-paikkainen katettu, wc-kontit x 2, oheismyyntitilat x 2, selostuskoppi
  • Kustannusarvio 1 000 000–1 100 000 €

Stadionin UEFA-kategoria

Stadionin UEFA-kategoria määrittää, millaisia jalkapallo-otteluita stadionilla voidaan järjestää. UEFA-kategorioita on neljä, ja ne asettavat erilaisia vaatimuksia stadionin koolle, varustelulle, turvallisuudelle ja laadulle. Stadionin nykyinen kategoria on 2. Tämä tarkoittaa, että stadionilla voidaan järjestää vain kansallisia otteluita, mutta ei kansainvälisiä tai arvokisoja. UEFA-kategoria 2 täyttää veikkausliigan tarpeet, mikä on myös hankesuunnitelma raportissa esitetty vaihtoehto.

Nurmikon uusiminen ja lämmitys

Stadionin nurmikon uusiminen ja lämmitys ovat myös osa hankesuunnitelmaa, sillä nykyinen nurmikon alla oleva sadevesi- ja salaojaverkosto on vanhentunut. Nurmikon lämmitystä ollaan toteuttamassa, jos tekonurmen yhteyteen tehdään kauden 2025 osalta vain tilapäiskatsomo. Mikäli urheilukeskuksen tekonurmelle toteutetaan pysyviä väistötilaratkaisuja, stadionin nurmen lämmitys voidaan jättää toteuttamatta. Nurmikon lämmityksen osuus kustannuksista on noin 150 000 euroa.

Liitteet

  • Hankesuunnitelma
  • Havainnekuvat
  • Kustannusselvitys

Ehdotus

Esittelijä

  • Markku Koppelomäki, toimialajohtaja, tekninen toimiala, markku.koppelomaki@pori.fi

Tekninen lautakunta päättää antaa lausunnon stadionin hankesuunnittelusta kaupunginhallitukselle.

Pöytäkirja tämän asian osalta tarkastetaan välittömästi kokouksessa.

Päätös

Tekninen lautakunta päätti yksimielisesti antaa stadionin hankesuunnitelmasta seuraavanlaisen lausunnon kaupunginhallitukselle: Tekninen lautakunta edellyttää, että Porin stadionin juoksuratapinnoitteeksi valittaisiin Mondo ja että nurmikenttään ei tehdä lämmitystä. Vastaavasti esitetään että tekonurmelle rakennetaan kiinteä katettu katsomo ja siitä oma hankkeensa. Muilta osin lautakunta hyväksyy esitetyn hankesuunnitelman.

Lisäksi Lautakunta päätti tarkastaa tämän asian välittömästi kokouksessa.

Kokouskäsittely

Keskustelun kuluessa puheenjohtaja ehdotti, että tekninen lautakunta antaisi stadionin hankesuunnitelmasta seuraavanlaisen lausunnon kaupunginhallitukselle: Tekninen lautakunta edellyttää, että Porin stadionin juoksuratapinnoitteeksi valittaisiin Mondo ja että nurmikenttään ei tehdä lämmitystä. Vastaavasti esitetään että tekonurmelle rakennetaan kiinteä katettu katsomo ja siitä oma hankkeensa. Muilta osin lautakunta hyväksyy esitetyn hankesuunnitelman.

Rakennuttajainsinööri Mika Suojanen poistui kokouksesta tämän asian käsittelyn jälkeen  kello 17:23.

Tiedoksi

Kaupunginhallitus

Muutoksenhaku

Päätöksestä ei kuntalain 136 §:n perusteella saa tehdä oikaisuvaatimusta tai kunnallisvalitusta.