Ympäristöterveysjaosto, kokous 11.7.2024

Pöytäkirja on tarkastettu

§ 26 Lausunto Turun hallinto-oikeudelle

PRIDno-2023-2504

Aikaisempi käsittely

Valmistelija

Niina Kukkonen, terveystarkastaja, niina.kukkonen@pori.fi

Perustelut

Porin terveysvalvonta sai 26.6.2023 yhteydenoton, joka koski Piitti Oy:n nikotiinipussien myyntipistettä porilaisessa kauppakeskuksessa. Yhteydenoton perusteella nikotiinipussien tuotepakkaukset ovat esillä myyntipisteessä ja yritys markkinoi myyntipaikkaa sosiaalisessa mediassa. Myyntipisteeseen tehtiin saman päivän aikana valvontakäynti. Valvontakäynnillä todettiin puutteita tupakkalain (549/2016) säännösten noudattamisessa, kuten tuotteiden esilläpitoa hyllyillä siten, että ne näkyivät mainonnallisesti kauppakeskuksessa asioiville. Myyntipisteessä ei ollut ikärajavalvonnan alaisten tuotteiden myyntikieltoilmoitusta. Tuotteita markkinoitiin sosiaalisessa mediassa tarjouskaupalla. Toiminnanharjoittajalle annettiin ohjeistusta ja neuvontaa saattaa toiminta tupakkalain säännösten mukaiseksi.  

Terveysvalvonta tarkasti Piitti Oy:n nikotiinipussien myynnin ja markkinoinnin uudelleen 14.8.2023. Toiminnassa todettiin annetusta ohjeistuksesta huolimatta tupakkalain vastaista tuotteiden esilläpitoa ja markkinointia myynnin edistämiseksi sekä puutteita tupakkalain alaisten tuotteiden omavalvonnan toteuttamisessa. Tuotteita esiteltiin asiakkaille myyntitilanteessa ja tuotteiden esillepanossa ja myynnin markkinoinnissa havaittiin uusia mainonnallisia elementtejä, kuten yksittäisen tuotteen korostamista myyntivitriinissä sekä kauppakeskuksen ulkopuolelle sijoitettu mainosteline. Myyntipaikan eteen oli hankittu sermi, jota ei voitu katsoa riittäväksi rakenteeksi sallimaan tuotteiden pitoa esillä huomioiden, että Piitti Oy:n myyntipaikka sijaitsee keskeisellä paikalla kaupunkia ja kauppakeskuksessa, jossa liikkuu paljon nuoria ja lapsia. Tupakkalain alaisten tuotteiden esilläpito on hyvin tehokas ja lain tarkoituksen vastainen markkinointikeino. Tupakan vastikkeiden siirtäminen pois näkyviltä lain tarkoitusta noudattaen on myyntipaikassa varsin helposti toteutettavissa. 

28.9.2023 Piitti Oy:lle annettiin tupakkalain 96 § nojalla kielto pitää tupakkalain alaisia tuotteita esillä myyntipaikassa ja markkinoida tupakkalain alaisia tuotteita mainostelineissä ja toiminnanharjoittajan käyttämissä markkinointikanavissa sekä edistää markkinoinnillaan tupakkalain alaisten tuotteiden myyntiä (johtavan terveystarkastajan päätös PRIDno-2023-2504). Päätös on lainvoimainen.

Kiellon noudattamista valvottiin kieltopäätöksen antamisen jälkeen tarkastuksilla 2.11.2023 ja 14.12.2023, jolloin todettiin markkinoinnin ja tupakkalain vastaisen esilläpidon jatkuvan. Tilaan ei ollut tehty rakenteellisia muutoksia. Marraskuun tarkastuksen yhteydessä jouduttiin puuttumaan toimintaan, jossa tuotteita tarjottiin asiakkaille kokeiltavaksi myyntipisteessä tupakkalain vastaisesti. Joulukuun tarkastuksen yhteydessä Piitti Oy:n todettiin tehneen myyntipisteessä osittain korjauksia esilläpidon osalta, tupakkalain alaisten tuotteiden myynnin omavalvonnan toteutuksen ollen edelleen puutteellista. 

31.1.2024 ja 2.2.2024 tehdyillä uusintatarkastuksilla todettiin, että annettua esilläpito- ja markkinointikieltoa ei ole noudatettu. Koska Piitti Oy oli kieltopäätöksestä huolimatta jatkanut tuotteiden esilläpitoa ja tuotemyynnin edistämistä myyntipaikassa, internetissä ja sosiaalisessa mediassa, toiminnanharjoittajaa on kuultu uhkasakon asettamisesta kieltopäätöksen tehosteeksi. 

8.4.2024 toimittamassaan vastineessa Piitti Oy kertoo korjanneensa markkinointia siten, että kaikki tuotteet ovat liikehuoneistossa tummennetun lasivitriinin alla tai jääkaapissa, huomiota herättävä seinäjuliste on poistettu ja tuotevalikoima poistettu yrityksen verkkosivustolta. Piitti Oy toteaa lisäksi, että yrityksen sosiaalisen median kanavien arvonnoissa ei arvota tupakkalain alaisia tuotteita ja arvontoihin osallistuminen ei edellytä tuotteiden ostamista, joten näin ollen ei tapahdu myynnin edistämistäkään. Yritys kieltää tekevänsä someyhteistyötä ja ilmoittaa jättävänsä nyt julkaisematta päivityksiä, joita asiakkaat ovat lisänneet yrityksestä tai tuotteista sosiaaliseen mediaan. 

Tuotteiden esilläpidon osalta Piitti Oy toteaa, että yritys on toteuttanut liiketilan siten, että tuotteet eivät ole nähtävillä ohikulkijoille ja täten huomioineet tupakkalain tarkoituksen pyrkiä vähentämään tuotteiden käyttöä. Porin terveysvalvonta on päätöksessään todennut esilläpidon osalta, että myyntipaikka ei täytä tupakkalain 71 § 2 momentin mukaisen erikoisliikkeen määritelmää.  Yritys toteaa vastineessaan, että laki ei erikseen määritä mikä on erillinen sisäänkäynti ja Porin terveysvalvonta on laajentanut lakia määrittäen, että liiketilassa on oltava seinä ja erillinen ovi. Yritys viittaa HE 108/2008 vp. S. 37, jossa todetaan, että tupakkatuotteiden esilläpidon edellytyksenä erillisessä tilassa olisi, että pakkaukset ja tuotemerkit eivät olisi nähtävissä myyntipaikan ja sen sisäänkäynnin ulkopuolelta, mikä yrityksen osalta toteutuu. Piitti Oy viittaa vastineessaan liiketilaansa Lahden ostoskeskus Triossa, missä terveysviranomainen on hyväksynyt vastaavan tilan erikoisliikkeen määritelmällä. Kaikki tuotteet saavat olla esillä liiketilassa, sillä viranomainen katsoo riittäväksi, että tuotteet eivät näy liikehuoneistosta ohi meneville ihmisille. Lopuksi yrityksen Piitti Oy toiminnanharjoittaja kertoo olettavansa, että yhdenvertaisuusperiaatteen mukaisesti säännökset ovat samankaltaiset ympäri Suomea. 

Markkinointi ja esilläpito on tarkastettu 17.5.2024 toiminnanharjoittajan kuulemisen jälkeen. Sosiaalisen median markkinointia on korjattu ja internetsivustolla näkynyt yrityksen tuotevalikoima on poistettu. Myyntipisteessä oleva myyntiä edistävä juliste on poistettu ja korvattu yrityksen nimellä. Tupakan vastikkeet ovat esillä myyntikalusteessa ja hyllyllä.

Ehdotus

Esittelijä

Riikka Jokiainen, yksikön päällikkö, ympäristö- ja terveysvalvonta, riikka.jokiainen@pori.fi

Ympäristöterveysjaosto päättää seuraavaa: 

VELVOITTEEN JA UHKASAKON ASETTAMINEN 

Velvoitettava:  Piitti Oy, y-tunnus 3368961-7 

Velvoite: Myyntipaikassa ei saa pitää esillä tupakkalain alaisia tuotteita (johtavan terveystarkastajan päätös PRIDno-2023-2504).

Uhkasakon asettaminen: Velvoitteen tehosteeksi ympäristöterveysjaosto päättää asettaa tupakkalain 105 §:n nojalla velvoitettavalle 5 000 euron kiinteän uhkasakon. 

PERUSTELUT 
Toimija ei ole noudattanut tupakkalain säännöksiä tupakkalain alaisten tuotteiden myynnissä ja markkinoinnissa. Tupakkalain 96 §:n mukaan, jos kunta valvontatehtävässään havaitsee alueellaan tupakkalain tai sen nojalla annettujen säännösten vastaista toimintaa, kunta voi kieltää tällaisen toiminnan tai määrätä toiminnan korjattavaksi tämän lain mukaiseksi. Kunta voi tupakkalain 105 §:n mukaan asettaa tämän lain säännösten perusteella antamansa kiellon tai määräyksen tehosteeksi uhkasakon. Porin kaupungin hallintosäännön 29 §:n mukaan ympäristöterveysjaosto päättää tupakkalain mukaisesti kunnan päätettäväksi kuuluvista asioista.

Piitti Oy myy toimipaikassaan nikotiinipusseja, jotka ovat tupakkalain 2.1 §:n kohdan 14 mukaisia tupakan vastikkeita. Myyntipaikka sijaitsee keskeisellä paikalla kaupunkia ja kauppakeskuksessa, jossa liikkuu paljon nuoria ja lapsia. Tupakkalain alaisten tuotteiden esilläpito on hyvin tehokas ja lain tarkoituksen vastainen markkinointikeino. Tupakan vastikkeiden siirtäminen pois näkyviltä lain tarkoitusta noudattaen on myyntipaikassa varsin helposti toteutettavissa.  

Toimintaa on tarkasteltu huomioiden olemassa olevat ohjeistukset tupakan vastikkeiden myynnistä ja markkinoinnista. Päätös on annettu huomioiden yrityksen valvonnan tarve ja tarve puuttua toimintaan riittävin, mutta kohtuullisin keinoin. 

Tupakan vastikkeita myyviä myyntipaikkoja (myymälät, kioskit) koskee tuotteiden esilläpitokielto. Tuotteiden myynti tulee toteuttaa siten, että tuotteet eivät ole esillä ja ne luovutetaan asiakkaalle pyynnöstä. Esilläpitokiellon toteutumista valvotaan keskusviranomaisen antamien valtakunnallisten ohjeistusten ja toiminnan arviointikriteerien mukaisesti. 

SOVELLETUT SÄÄNNÖKSET 
Tupakkalaki (549/2016) 2 §, 8 §, 68 §, 71 §, 72 §, 96 §,108 §
Uhkasakkolaki (1113/1990) 1 §, 4 §, 6-8 §, 10 §, 12 §, 22-24 § 
Hallintolaki (434/2003) 34 §, 36 §, 43-45 §, 47 §, 60 §  

MUUTOKSENHAKU 
Tähän päätökseen voi hakea tupakkalain 106 §:n mukaista muutosta Turun hallinto-oikeudelta. Valitusosoitus on liitteenä.

Päätös

Päätösehdotus hyväksyttiin yksimielisesti.

Valmistelija

  • Riikka Jokiainen, yksikön päällikkö, ympäristö- ja terveysvalvonta, riikka.jokiainen@pori.fi

Perustelut

Turun hallinto-oikeus/diaarinumero 882/03.04.04.04.33/2024

Piitti Oy on valittanut ympäristöterveysjaoston päätöksestä 30.5.2024 § 17 asettaa yritykselle tupakkalain (549/2016) 105 §:n mukainen uhkasakko tuotteiden esilläpitokiellon tehosteeksi. Valituksessaan yritys on vaatinut päätöksen täytäntöönpanokieltoa, tuotteiden esilläpitokiellon kumoamista ja kulujensa korvaamista. Turun hallinto-oikeus on 27.6.2024 antamallaan välipäätöksellä hylännyt vaatimuksen täytäntöönpanokiellosta, koska asian käsittelyn tässä vaiheessa ei ole ilmennyt seikkoja, joiden nojalla päätöksen täytäntöönpano olisi kiellettävä.

Ehdotus

Esittelijä

  • Riikka Jokiainen, yksikön päällikkö, ympäristö- ja terveysvalvonta, riikka.jokiainen@pori.fi

Jaosto päättää antaa asiassa Turun hallinto-oikeudelle seuraavan lausunnon.

Porin kaupungin johtava terveystarkastaja on lainvoimaisella päätöksellään kieltänyt Piitti Oy:tä pitämästä esillä tupakkalain alaisia tuotteita kauppakeskuksessa sijaisevassa myyntipaikassaan (96 §:n mukainen kielto). Päätöksen perusteluiden mukaan myyntipaikka ei täytä tupakkalain tarkoittaman erikoisliikkeen määritelmää erillisellä sisäänkäynnillä varustetusta myyntipaikasta. Myyntipaikka sijaitsee kauppakeskuksen sisällä ilman kauppakeskuksen sisäänkäynnin ja myyntipaikan välissä olevaa erillistä sisäänkäyntiä. Myyntipaikan ja käytävän välille laskettava nosto-ovi (rullaovi) ei vastaa tupakkalaissa määriteltyä erikoisliikkeen erillistä sisäänkäyntiä. Rullaovi on laskettuna vain tilanteissa, jolloin myyjä poistuu myyntipaikalta eikä se näin käytettynä estä tuotteiden ja tavaramerkkien näkymistä myyntipaikan ulkopuolelta. 

Valituksessaan yritys katsoo toimipaikan täyttävän tupakkalain 71 §:n 2 momentin määritelmän erillisellä sisäänkäynnillä varustetusta myyntipaikasta eikä tupakkalain 71 §:n 1 momentin mukaista esilläpitokieltoa voitaisi siten soveltaa yrityksen myyntipaikkaan. Koska myyntipaikka avautuu suoraan kauppakeskuksen käytävälle eikä siinä ole erilliseksi sisäänkäynniksi tulkittavaa rakennetta, ei myyntipaikkaa valvontaviranomaisen tulkinnan mukaan ole varustettu erillisellä sisäänkäynnillä. Valvontaviranomaisella ei ole käytettävissään tulkintaan liittyvää kuntien ohjauksesta vastaavien sosiaali- ja terveysalan lupa- ja valvontavirasto Valviran tai aluehallintoviraston ohjeistusta eikä asiasta ole sovellettavaa oikeuskäyntöä.

Myyntipaikkaan tehdyillä tarkastuksilla, joista viimeisin on tehty 17.5.2024, tuotteita on ollut esillä myyntikalusteissa niin, että ne ovat nähtävillä myyntipaikan ulkopuolelta toisin kuin toimija valituksessaan esittää.

Päätös

Päätösehdotus hyväksyttiin yksimielisesti.

Tiedoksi

Turun hallinto-oikeus

Liitteet

Oheismateriaali


Muutoksenhaku

Päätöksestä ei kuntalain 136 §:n perusteella saa tehdä oikaisuvaatimusta tai kunnallisvalitusta.