Elinvoima- ja ympäristölautakunta, kokous 20.11.2024

Pöytäkirja on tarkastettu

§ 131 Oikaisuvaatimus, Osoitenumerointi, Takinoorintie

PRIDno-2024-3720

Valmistelija

  • Tomi Laine, tomi.laine@pori.fi
  • Teemu Salonen, apulaiskaupungingeodeetti, teemu.salonen@pori.fi

Perustelut

Apulaiskaupungingeodeetti on viranhaltijapäätöksellään 23.9.2024 (34 §/2024) päättänyt Takinoorintien osoitenumeroinnista. Heikki Haaslahti on tehnyt Ilkka Haaslahden ja Mikko-Joonas Kuuminaisen puolesta päätöksestä kaksikin liki samansisältöstä oikaisuvaatimusta. Oikaisuvaatimukset ovat saapuneet ajoissa. Jälkimmäisenä saapunut oikaisuvaatimus sisältää vain tarkennuksia ensin saapuneeseen. Koska oikaisuvaatimukset ovat sisällöltään samankaltaisia ja vaatimuksiltaan samansisältöisiä, ne voidaan tutkia yhtenä oikaisuvaatimuksena.

Oikaisuvaatimuskirjelmässä on ilmoitettava päätös, johon oikaisuvaatimus kohdistuu, sekä se, millaista oikaisua vaaditaan ja millä perusteilla sitä vaaditaan (Hallintolaki 49 d §).

Otettuaan oikaisuvaatimuksen tutkittavakseen viranomainen voi muuttaa hallintopäätöstä, kumota päätöksen tai hylätä oikaisuvaatimuksen. (Hallintolaki 49 g §)

Oikaisuvaatimuksessa vaaditaan, että Takinoorintie linjaus muutetaan virallisesti päättymään kiinteistölle 609-419-1-241 ja numeroinnit muutetaan vastaamaan todellisia etäisyyksiä vastaaviksi. Kiinteistölle 609-419-1-224 kuuluisi oikaisuvaatimuksen mukaan osoitenumero 40 ja kiinteistölle 609- 419-1-241 osoitenumero 45. Lisäksi oikaisuvaatimuksessa vaaditaan kiinteistöille 609-419-1-225 ja 609-419-1-251 omaa tietä, mikä on tulkittavissa vaatimukseksi nimetä ko. kiinteistöille johtava tie erillisellä nimellä. Tien nimen ilmoitetaan olleen aikaisemminkin Tonttulinnantie. Rakennuspaikojen osoitteiksi vaaditaan Tonttulinnantie 7a ja 7B.

Oikaisuvaatimusta perusteellaan sillä, että päätöksessä olisi tehty väärä nimitulkinta ja paikallinen, historiallisesti vanha totuttu tapa on ollut tulkita Takinoorintie olevan se tie, joka tosiasiallisesti päättyy Takinoori nimiselle kiinteistölle. Vaaditun uuden tienimen, Tonttulinnantie, esitetään selventävän entisestään tilannetta ja samassa tuodaan esiin, että nimi olisi mainittu aikaisemmissa kartoissa eikä olisikaan uusi tien nimi. Oikaisuvaatimuksessa mainitaan, että "Vanhoissa (vielä vuodelta 2005) olevissa kaavakartoissa, jotka liitteenä, kyseistä ”tietä” on nimitetty Tonttulinnantieksi."

Oikaisuvaatimuksessa tuodaan esille rakennusten arkkitehtuurista- ja suojeluarvoa ja käsitellään kyseisen alueen asioita muutoinkin laajasti ja monisanaisesti. Oikaisuvaatimuksen lopussa todetaan, että onneksi vielä ei ole ollut tarvetta pelastus- tai palolaitoksen avulle ja olettamus, että voidaan vain kuvitella, mitä seuraisi siitä jos kyseiset palvelut eivät löytäisi ajoissa perille. Lisäksi kysytään mistä vastuullisia sitten haetaan?

Oikaisuvaatimukseen on liitetty liitekartta ja mm. maanmittaustoimituksen asiakirjoja. Oikaisuvaatimus on kokonaisuudessaan nähtävillä kokouksessa.

Ajantasainen ja johdonmukainen osoitejärjestelmä on välttämätön kunnan asukkaiden turvallisuuden yläpitämiseksi. Porin kaupunki pyrkii osoitejärjestelmän ylläpidossa noudattamaan Kuntaliiton ohjetta ja suositusta Kunnan osoitejärjestelmä (ISBN: 978- 952-293-751-3). Sen mukaan jokainen erillinen tie, joka johtaa useammalle kuin kahdelle rakennuspaikalle tai rakennetulle kiinteistölle, tulee pääsääntöisesti nimetä omalla nimellään.

Osoitenumeroinnin kohteena olevan tien nimi, Takinoorintie, perustuu alueella voimassa olevaan ranta-asemakaavaan. Ranta asemakaavasta ei käy kiistatta ilmi olisiko tien sijainti ja sen myötä osoitenumerointi perustellumpaa tulkita apulaiskaupungingeodeetin viranhaltijapäätöksen mukaisesti vai oikaisuvaatimuksen tekijöiden esittämällä tavalla. Kummankaan tulkinnan ei voi sanoa olevan ristiriidassa voimassa olevan ranta-asemakaavan kanssa. Kumpikaan tulkinta ei myöskään aiheuta ongelmia, joilla olisi vaikutusta esimerkiksi alueen asukkaiden turvallisuuteen.

Voimassa olevassa ranta-asemakaavassa ei ole esitetty tien nimenä oikaisuvaatimuksessa mainittua Tonttulinnantietä, eikä sellaisen nimeäminen nykytilanteessa ole myöskään tarpeen, koska apulaiskaupungingeodeetin viranhaltijapäätöksen mukaisessa Takinoorintien sijainnin tulkinnassa tai oikaisuvaatimuksen mukaisen Takinoorintien sijainnin tulkinnassa ei jää nimeämättömiä teitä, joilta olisi kulku useammalle kuin kahdelle rakennuspaikalle. Oikaisuvaatimuksessa mainitut liitteenä olevat kaavakartat ovat todellisuudessa maanmittaustoimituksen asiakirjoja. Maanmittaustoimituksen asiakirjoissa esiintyvillä tien nimillä ei ole suoraa yhteyttä kunnan osoitejärjestelmään. Kunta pitää yllä osoitejärjestelmää ja päättää katujen sekä teiden nimet.

Takinoorintien numerointia on mahdollista muuttaa niin, että tien tulkitaan jatkuvan kiinteistölle Takinoori 609-419-1-241. Tällöin kiinteistöille 609-419-1-225 Tonttulinna sekä 609-419-1-251 Pikku Pampukari johtava kulku on tulkittava liittymäksi. Ko. kiinteistöistä vain 609-419-1-225 Tonttulinna on rakennettu. Kiinteistö 609-419-1-251 Pikku Pampukari on kuitenkin sekin ranta-asemakaavan mukainen rakennuspaikka.

Oikaisuvaatimuksen lopussa esitettyjen toteamuksien ja vastuisiin liittyvän kysymyksen osalta voidaan todeta, että ajantasainen ja johdonmukainen osoitejärjestelmä edistää turvallisuutta. Apulaiskaupungingeodeetin viranhaltijapäätös on osa osoitejärjestelmän ylläpitoa, jonka tarkoituksena on myös parantaa ja ylläpitää turvallisuutta. Kunta toimittaa tiedon osoitepäätöksistä jakelussa mainituille viranomaistahoille ja pyrkii siten varmistamaan osoitetiedon oikeellisuuden sekä yhteneväisyyden viranomaisjärjestelmissä. Apulaiskaupungingeodeetin päätöksen mukainen tulkinta tien sijainnista on yhtä lailla turvallisesti numeroitavissa kuin olisi oikaisuvaatimuksen mukaiseen Takinoorintien sijaintitulkintaan perustuva numerointikin. Tärkeää kuitenkin on, että kunta tiedottaa päätöksestä kattavasti ja asukkaat toimivat osoitepäätöksen mukaisesti, kun se tulee voimaan ja pannaan täytäntöön. Tärkeää on myös, että toimijat käyttävät luotettavista läheistä saatavilla olevaa osoitetietoa.

Apulaiskaupungingeodeetti on toiminut Porin kaupungin hallintosäännön ja toimialansa toimintasäännön nojalla hänelle kuuluvan päätösvallan puitteissa. Viranhaltijapäätös 23.9.2024 34 § /2024 ei ole lain vastainen eikä myöskään aiheuta kohtuutonta haittaa. Apulaiskaupungingeodeetin päätöstä on kuitenkin mahdollista muuttaa niin, että Takinoorintie tulkittaisiin päättyvän kiinteistölle Takinoori 609-419-1-241 ja numerointi noudattaisi tätä tulkintaa ja samalla kuitenkin pysyä ranta-asemakaavan asettamissa raameissa. Muita oikaisuvaatimuksessa esitettyjä teiden nimiä ei ole esitetty ranta-asemakaavassa eikä alueelle ole tarpeen nykytilanteessa nimetä uusia teitä.

Osoitteiden muuttaminen on omiaan aiheuttamaan sekaannuksia erityisesti tilanteissa, joissa muutos on tuore ja tiedot eivät välttämättä ole päätyneet vielä kaikkien tahojen tietoon ja kaikkiin järjestelmiin sekä eritoten tilanteissa, joissa on päädytty muutoksenhakuprosessiin. Tästä systä alueelle olisi tärkeää panna mahdollisimman nopeasti täytäntöön oikaisuvaatimuksen johdosta tehdyn päätöksen mukainen osoitteisto, joka toimitetaan tiedoksi kattavalla jakelulla. Perusteltua on esittää, että oikaisuvaatimuksen johdosta tehty päätös osoitenumeroineen laitetaan täytäntöön jo ennen muutoksenhakuajan päättymistä. Mahdollisen kunnallisvalituksen käsittelyaika oletettavasti venyisi useisiin kuukusiin ja asukkaita ei yleisen turvallisuuden takia voi jättää pitkäksi aikaa epämääräiseen tilaan odottamaan nk. lopullisia osoitteita. Päätös on kuntalain 143 § ja hallintolain 49 f § perusteella mahdollista panna täytäntöön ennen kuin päätös on saanut lainvoiman.

Ehdotus

Esittelijä

  • Lauri Kilkku, toimialajohtaja, elinvoima- ja ympäristötoimiala, lauri.kilkku@pori.fi

Elinvoima- ja ympäristölautakunta päättää muuttaa apulaiskaupungingeodeetin päätöstä niin, että Takinoorintien tulkitaan päättyvän kiinteistölle Takinoori 609-419-1-241 ja osoitenumerointi suoritetaan oheisen liitekartan mukaisesti. Muilta osin oikaisuvaatimus hylätään.

Päätös tulee voimaan ja pannaan täytäntöön 1.12.2024, siihen asti noudatetaan apulaiskaupungingeodeetin viranhaltijapäätöksen 23.9.2024 34 § /2024 mukaista osoitenumerointia.

Maankäyttö- ja rakennusasetuksen 84 §:n mukaan rakennuksen omistajan tulee asettaa kadulta, muulta liikenneväylältä ja tontin sisäiseltä liikennealueelta näkyvään paikkaan rakennuksen ja porrashuoneen tunnusta ilmaiseva numero tai kirjain sen mukaan kuin kunta on asiasta päättänyt. Osoitemerkinnän tulee opastaa myös hälytys- ja huoltoajoa sekä muuta liikennöimistä kiinteistölle.

Päätös

Päätösehdotus hyväksyttiin yksimielisesti.

Tiedoksi

Oikaisuvaatimuksen tekijä, muut asianosaiset, TEK/infrayksikkö, ELYM/rakennusvalvontayksikkö, Hätäkeskuslaitos, Satakunnan pelastuslaitos, Posti, Maanmittauslaitos, Pori Energia, Porin Vesi

Liitteet

Oheismateriaali


Muutoksenhaku

Tähän päätökseen haetaan muutosta kunnallisvalituksella.

Valitusoikeus
Oikaisuvaatimuksen johdosta annettuun päätökseen saa hakea muutosta kunnallisvalituksella vain se, joka on tehnyt alkuperäistä päätöstä koskevan oikaisuvaatimuksen. 

Mikäli alkuperäinen päätös on oikaisuvaatimuksen johdosta muuttunut, saa tähän päätökseen hakea muutosta kunnallisvalituksella myös:
•    se, johon päätös on kohdistettu tai jonka oikeuteen, velvollisuuteen tai etuun päätös välittömästi vaikuttaa (asianosainen), sekä
•    kunnan jäsen.

Valitusaika
Kunnallisvalitus on tehtävä 30 päivän kuluessa päätöksen tiedoksisaannista.

Valitus on toimitettava valitusviranomaiselle viimeistään valitusajan viimeisenä päivänä ennen valitusviranomaisen aukioloajan päättymistä.

Asianosaisen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon, jollei muuta näytetä, seitsemän päivän kuluttua kirjeen lähettämisestä. Käytettäessä tavallista sähköistä tiedoksiantoa asianosaisen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon, jollei muuta näytetä, kolmantena päivänä viestin lähettämisestä. 

Kunnan jäsenen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon seitsemän päivän kuluttua siitä, kun pöytäkirja on nähtävänä yleisessä tietoverkossa.

Tiedoksisaantipäivää ei lueta valitusaikaan. Jos valitusajan viimeinen päivä on pyhäpäivä, itsenäisyyspäivä, vapunpäivä, joulu- tai juhannusaatto tai arkilauantai, saa valituksen tehdä ensimmäisenä arkipäivänä sen jälkeen.

Valitusperusteet

 Kunnallisvalituksen saa tehdä sillä perusteella, että

  • päätös on syntynyt virheellisessä järjestyksessä,
  • päätöksen tehnyt viranomainen on ylittänyt toimivaltansa tai
  • päätös on muuten lainvastainen.

Valittajan tulee esittää valituksen perusteet ennen valitusajan päättymistä.

Valitusviranomainen
Kunnallisvalitus tehdään Turun hallinto-oikeudelle. 

Postiosoite:              PL 32, 20101 Turku
Käyntiosoite:            Sairashuoneenkatu 2-4
Sähköpostiosoite:    turku.hao@oikeus.fi
Faksinumero:           029 56 42414
Puhelinnumero:        029 56 42400

Valituksen voi tehdä myös hallinto- ja erityistuomioistuinten asiointipalvelussa osoitteessa https://asiointi.oikeus.fi/hallintotuomioistuimet.

Valituksen muoto ja sisältö
Valitus on tehtävä kirjallisesti. Myös sähköinen asiakirja täyttää vaatimuksen kirjallisesta muodosta.
Valituksessa on ilmoitettava:

  1. päätös, johon haetaan muutosta (valituksen kohteena oleva päätös);
  2. miltä kohdin päätökseen haetaan muutosta ja mitä muutoksia siihen vaaditaan tehtäväksi (vaatimukset);
  3. vaatimusten perustelut;
  4. mihin valitusoikeus perustuu, jos valituksen kohteena oleva päätös ei kohdistu valittajaan.

Valituksessa on lisäksi ilmoitettava valittajan nimi ja yhteystiedot. Jos puhevaltaa käyttää valittajan laillinen edustaja tai asiamies, myös tämän yhteystiedot on ilmoitettava. Yhteystietojen muutoksesta on valituksen vireillä ollessa ilmoitettava viipymättä hallintotuomioistuimelle.
Valituksessa on ilmoitettava myös se postiosoite ja mahdollinen muu osoite, johon oikeudenkäyntiin liittyvät asiakirjat voidaan lähettää (prosessiosoite). Mikäli valittaja on ilmoittanut enemmän kuin yhden prosessiosoitteen, voi hallintotuomioistuin valita, mihin ilmoitetuista osoitteista se toimittaa oikeudenkäyntiin liittyvät asiakirjat.
Valitukseen on liitettävä:

  1. valituksen kohteena oleva päätös valitusosoituksineen;
  2. selvitys siitä, milloin valittaja on saanut päätöksen tiedoksi, tai muu selvitys valitusajan alkamisen ajankohdasta;
  3. asiakirjat, joihin valittaja vetoaa vaatimuksensa tueksi, jollei niitä ole jo aikaisemmin toimitettu viranomaiselle.

Oikeudenkäyntimaksu

Muutoksenhakuasian vireille panijalta peritään oikeudenkäyntimaksu sen mukaan kuin tuomioistuinmaksulaissa (1455/2015) säädetään. 

Linkki lakiin: https://www.finlex.fi/fi/laki/ajantasa/2015/20151455?search%5Btype%5D=pika&search%5Bpika%5D=tuomioistuinmaksulaki#P5

Pöytäkirja
Päätöstä koskevia pöytäkirjan otteita ja liitteitä voi pyytää Porin kaupungin kirjaamosta. 

Postiosoite:              PL 121, 28101 Pori
Käyntiosoite:            Porin yhteinen palvelupiste, Yrjönkatu 6
Sähköpostiosoite:    kirjaamo@pori.fi
Faksinumero:          (02) 634 9417
Puhelinnumero:       (02) 621 1100

Palvelupisteen aukioloajat
maanantai               10 - 16
tiistai-torstai              8 - 16
perjantai                   8 - 15


Pöytäkirja on viety nähtäväksi yleiseen tietoverkkoon toimielimen päättämän aikataulun mukaisesti.

Asianosaiselle lähetettyyn pöytäkirjaotteeseen muutoksenhakuohjeineen on merkitty lähettämispäivä sekä pöytäkirjan nähtävilläolopäivä.