Nuorisovaltuusto, kokous 31.10.2024

Pöytäkirja on tarkastettu

§ 162 Lausuntopyyntö

PRIDno-2024-3010

Perustelut

Porin nuorisovaltuusto on saanut lausuntopyynnön koskien kansalaisopiston tilojen siirtämistä. 

Ehdotus

Nuorisovaltuusto päättää annettavasta lausunnosta.

Päätös

Nuorisovaltuusto päätti antaa asiassa seuraavan lausunnon:

”Mikä on projektin kustannusarvio?

Mikä on bruttoneliöiden muutos? Olisimme olleet hyvin kiitollisia, jos olisimme saaneet alan asiantuntijan esittelemään aihetta ja antamaan omaa näkemystään asiasta. Nuorisovaltuusto pohti kohteiden priorisointia, joka nuorisovaltuustomme mielestä on hieman hukassa. Haluaisimme, että hankkeet eivät olisi sidottuja toisiinsa, kuten nuorisotoiminnan siirtäminen kirjaston tiloihin. Investoiko pori tulevaisuuten priorisoimalla nuorten palveluita vai keskittyykö ikääntyvän väestön palveluihin. Kannatamme ehdotusta, jos määrärahat eivät ole pois nuorten palveluista tai tiloista.”


Muutoksenhaku

Päätöksestä ei kuntalain 136 §:n perusteella saa tehdä oikaisuvaatimusta tai kunnallisvalitusta.