Sivistyslautakunta, kokous 17.12.2024

Esityslista on tarkastettu

§ 154 Muutoksia oppilaaksioton perusteisiin

PRIDno-2024-4585

Valmistelija

  • Kirsi Nuorsaari, kirsi.nuorsaari@pori.fi

Perustelut

Perusopetuslaissa (POL 1998/628) ohjataan oppilaaksiottoa. Perusopetuslain 6 §:ssa määritellään kunnan velvollisuus osoittaa oppilaalle lähikoulu sekä oppilaan oikeus päästä lähikouluunsa. Perusopetuslaissa määrätään myös oppilaan oikeudesta hakea muuhun kuin lähikouluun (28 §) sekä kunnan velvollisuudesta järjestää maksuton koulukuljetus tietyissä tilanteissa (32 §). Paikallisella tasolla oppilaaksiottoa on tarkennettu sivistyslautakunnan hyväksymässä (9.10.2022, 269 §) Perusopetuksen oppilaaksioton perusteissa, jossa määritellään muun muassa toimintatavat oppilaiden sijoittamiseksi ja ottamiseksi opetukseen ja kouluihin. Perusopetuksen oppilaaksioton perusteita täydennetään kirjauksilla yleisopetuksen luokkien maksimiko’oista lukuunottamatta painotettua opetusta. Painotetun opetuksen luokkakoko määritellään lukuvuosittain samalla kun hyväksytään painotetun opetuksen valintakriteerit. Kun luokkien maksimikoot on kirjattu oppilaaksioton perusteisiin, niitä ei tarvitse enää lukuvuosittain hyväksyä. 

Sivistyslautakunta on jo aiemmin syksyllä (29.10.2024, § 132) päättänyt yleisopetuksen ensimmäisten luokkien maksimikooksi 23 oppilasta. Painavista syistä luokan maksimioppilasmäärästä voidaan poiketa opetusyksikön päällikön erillisellä päätöksellä. Sama 23 oppilaan raja koskee myös yhdysluokkia, joissa on ensimmäisen luokan oppilaita. Tämä lautakunnassa hyväksytty muutos kirjataan nyt Perusopetuksen oppilaaksioton perusteisiin.

Perusopetuksen oppilaaksioton perusteisiin esitetään kirjattavaksi myös seitsemänsien luokkien maksimikoko aikaisempina vuosina käytössä olleen menettelytavan asemesta. Aiemmin 7.-luokkalaisten oppilaaksiottoa on rajattu siten, että sivistyslautakunnassa on lukuvuosittain päätetty koulukohtaisesti 7.-luokkalaisten maksimisisäänottomäärät oppilasennusteen perusteella. Esimerkiksi lukuvuodeksi 2024 - 2025 Kuninkaanhaan kouluun sai ottaa yleisopetuksen seitsemänsille luokilla enintään 112 oppilasta, joista 50 sijoitettiin liikuntaluokille. Määriteltäessä näitä koulukohtaisia 7.-luokkalaisten maksimioppilasmääriä on pyritty ottamaan huomioon niiden tulevien 7.-luokkalaisten määrä, joille kyseinen koulu on koulupolun mukainen lähikoulu. Yläkoulujen lähikoulualueen mukaisia oppilasmääriä on kuitenkin vaikea ennustaa, koska osa 7.-luokkalaisista hakee muualle kuin lähikouluunsa. Koska päätöksessä ei ole otettu kantaa myöskään perustettavien luokkien kokoon, tällä menettelyllä on voinut tulla myös hankalan kokoisia luokkia.  

Monessa kunnassa seitsemänsien luokkien sisäänottoa on rajoitettu määrittelemällä luokkakohtainen yleisopetuksen maksimioppilasmäärä, joka on yleensä noin 25 oppilasta/luokka. Porissa painotusluokkien maksimioppilasmäärä on 25 oppilasta/luokka. Muille yleisopetuksen seitsemänsille luokille maksimioppilasmäärää ei ole määritelty. Nyt yleisopetuksen seitsemänsille luokille ehdotetaan 23 oppilaan maksimioppilasmäärää lukuunottamatta painotetun opetuksen luokkia. Esimerkiksi lukuvuonna 2024 - 2025 yleisopetuksen vuosiluokkien 7 - 9 keskikoko on 20,4 oppilasta, joten 23 oppilaan maksimikoko ei aiheuta lisäkuluja. Lisäksi esitetään, että opetusyksikön päällikön päätöksellä 23 oppilaan raja voidaan perustellusta syystä ylittää lähikoulualueen oppilaiden osalta. Oppilas myös pääsee aina sivistyslautakunnan määrittelemään lähikouluunsa, vaikka luokat olisivat täynnä. Tätä 23 oppilaan maksimioppilasmäärää ei myöskään sovelleta otettaessa oppilaita erityisen tuen alueellisiin pienryhmiin, erityiskouluihin, kaksikieliseen opetukseen tai aiemmin mainittuun painotettuun opetukseen. 

Mahdollinen muutos seitsemänsien luokkien maksimioppilasmäärään vaikuttaa 7.-luokkalaisten oppilaaksottoprosessiin siten, että seitsemänsiä luokkia voidaan alkaa muodostamaan, kun painotusluokkavalinnat on tehty ja oppilaat ovat ottaneet vastaan painotusluokkapaikkansa. Tämän jälkeen lähikoulualueen oppilaista muodostetaan lähtökohtaisesti maksimissaan 23 oppilaan kokoisia yleisopetuksen luokkia.  Mikäli luokkiin jää tilaa, kun 23 oppilasta on täynnä, niihin voidaan ottaa toissijaisia hakijoita. Otettaessa toissijaisia hakijoita noudatetaan samoja, Oppilaaksioton perusteisiin kirjattuja käytänteitä, kaikilla luokka-asteilla. 

Sivistyslautakunnan hyväksyttäväksi tuotu Perusopetuksen oppilaaksioton perusteet -asiakirja on esityslistan liitteenä. Asiakirjaan tehdyt lisäykset ovat punaisella.

Päätösehdotus

Esittelijä

  • Esa Kohtamäki, toimialajohtaja, sivistystoimiala, esa.kohtamaki@pori.fi

Sivistyslautakunta päättää hyväksyä muutetun Perusopetuksen oppilaaksi oton perusteet sekä siihen kirjatun 23 oppilaan luokkakohtaisen maksimioppilasmäärän 7.-luokkalaisten sisäänottoon. Muutokset tulee voimaan heti tämän päätöksen saatua lainvoiman.

Tiedoksi

Peruskoulut