Perustelut
Talouden raportti marraskuulta ei ehdi valmistumaan kokoukseen mennessä. Talouden tilanne on raportoitavissa vasta 16.12.2024. Lähes kaikki marraskuulle kuuluvat erät ehtivät kirjautumaan kokouspäivään mennessä, jolloin talouden toteutumasta voidaan esittää 12.12.2024 tilanne.
Henkilöstön määrä on ollut vuoden 2024 aikana keskimäärin 1,0 % pienempi kuin vuonna 2024. Henkilöstöbudjetti näyttää toteutuvan henkilöstösuunnitelman mukaisesti. Määräaikaisen henkilöstön osuus on kasvanut vuoteen 2023 verrattuna lähes 10 %. Yhteismitallistettujen, kumulatiivisten sairauspoissaolojen määrä on hieman edeltävää vuotta pienempi, mutta on edelleen korkealla tasolla.
Palveluliikelaitoksen talousarvion investointiosan sitovana eränä on investointimenot 390 000 €. Nettoinvestoinnit ovat marraskuun loppuun mennessä olleet 389 993 €.
Marraskuun henkilöstöraportti on esityslistan liitteenä.
Ehdotus
Esittelijä
-
Jani Sundell, johtaja, jani.sundell@pori.fi
Johtokunta merkitsee tiedoksi marraskuun henkilöstöraportin sekä talouden toteutuman tilannepäivältä 12.12.2024.
Päätös
Merkittiin tiedoksi marraskuun henkilöstöraportin sekä talouden toteutuma tilannepäivältä 12.12.2024.