Kaupunginhallitus, kokous 12.5.2025

Pöytäkirja on tarkastettu

§ 219 Visit Pori Oy:n konsernitilin tililimiitin pienentäminen

PRIDno-2025-2834

Valmistelija

  • Mari Häyhtiö, Rahoituspäälikkö, mari.hayhtio@pori.fi

Perustelut

Visit Pori Oy tuottaa matkatoimistotyyppistä liiketoimintaa (esim. suurtapahtumien aikaista yksityismajoitusta sekä hotellimajoituksen välitysmyyntiä) ja myy kaupungin virallisia brändituotteita sekä matkailupalveluita. Erityisesti matkatoimistotyyppiset palvelut ovat luonteeltaan sellaisia, ettei kaupunki voi niitä hoitaa omana toimintanaan, minkä takia toiminta on eriytetty yhtiömuotoon.

Yhtiön toiminta on kuitenkin supistunut, eikä sillä ole palkattua henkilökuntaa. Liikevaihto vuonna 2024 oli 298.800 euroa. Kaupunginhallitus on aikanaan myöntänyt yhtiölle 400.000 euron tililimiitin kaupungin konsernitiliin. Nykyiseen toiminnan laajuuteen nähden limiitti on kuitenkin ylimitoitettu. Kaupungin omistajaohjaus yhdessä rahoituspäällikön kanssa on käynyt yhtiön kanssa keskusteluja limiitin pienentämisestä. Visit Pori Oy:n hallitus pyytää, että yhtiön limiitti muutettaisiin 50.000 euroon.

Ehdotus

Esittelijä

  • Lauri Inna, kaupunginjohtaja, lauri.inna@pori.fi

Kaupunginhallitus päättää pienentää Visit Pori Oy:n konsernitilin tililimiitin nykyisestä 400.000 eurosta 50.000 euroon.

Päätös

Päätösehdotus hyväksyttiin yksimielisesti.

Tiedoksi

Visit Pori Oy, Varainhallinta 

Muutoksenhaku

Tähän päätökseen tyytymätön voi tehdä kirjallisen oikaisuvaatimuksen. Päätökseen ei saa hakea muutosta valittamalla tuomioistuimeen.

Oikaisuvaatimusoikeus
Oikaisuvaatimuksen saa tehdä:

  • se, johon päätös on kohdistettu tai jonka oikeuteen, velvollisuuteen tai etuun päätös välittömästi vaikuttaa (asianosainen), sekä
  • kunnan jäsen.

Oikaisuvaatimusaika
Oikaisuvaatimus on tehtävä 14 päivän kuluessa päätöksen tiedoksisaannista.

Oikaisuvaatimus on toimitettava Porin kaupungin kirjaamoon määräajan viimeisenä päivänä ennen kirjaamon aukioloajan päättymistä. 

Asianosaisen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon, jollei muuta näytetä, seitsemän päivän kuluttua kirjeen lähettämisestä. Käytettäessä tavallista sähköistä tiedoksiantoa asianosaisen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon, jollei muuta näytetä, kolmantena päivänä viestin lähettämisestä. 

Kunnan jäsenen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon seitsemän päivän kuluttua siitä, kun pöytäkirja on nähtävänä yleisessä tietoverkossa. 

Tiedoksisaantipäivää ei lueta oikaisuvaatimusaikaan. Jos oikaisuvaatimusajan viimeinen päivä on pyhäpäivä, itsenäisyyspäivä, vapunpäivä, joulu- tai juhannusaatto tai arkilauantai, saa oikaisuvaatimuksen tehdä ensimmäisenä arkipäivänä sen jälkeen.

Oikaisuvaatimusviranomainen
Oikaisuvaatimus on tehtävä kirjallisesti päätöksen tehneelle toimielimelle tai viranhaltijapäätöksen osalta toimielimelle, jonka alaisuudessa viranhaltija toimii.

Kirjaamon yhteystiedot:
Postiosoite:                PL 121, 28101 Pori
Käyntiosoite:              Porin yhteinen palvelupiste, Yrjönkatu 6
Sähköpostiosoite:      kirjaamo@pori.fi
Faksinumero:            (02) 634 9417
Puhelinnumero:         (02) 621 1100

Palvelupisteen aukioloajat
maanantai                 10 - 16
tiistai-torstai                8 - 16
perjantai                     8 - 15


Oikaisuvaatimuksen muoto ja sisältö
Oikaisuvaatimus on tehtävä kirjallisesti. Myös sähköinen asiakirja täyttää vaatimuksen kirjallisesta muodosta.

Oikaisuvaatimuksessa on ilmoitettava:
•    päätös, johon haetaan oikaisua
•    miten päätöstä halutaan oikaistavaksi
•    millä perusteella oikaisua vaaditaan.

Oikaisuvaatimuksessa on lisäksi ilmoitettava tekijän nimi, kotikunta, postiosoite ja puhelinnumero. 

Jos oikaisuvaatimuspäätös voidaan antaa tiedoksi sähköisenä viestinä, yhteystietona pyydetään ilmoittamaan myös sähköpostiosoite.

Pöytäkirja
Päätöstä koskevia pöytäkirjan otteita ja liitteitä voi pyytää Porin kaupungin kirjaamosta.

Pöytäkirja on viety nähtäväksi yleiseen tietoverkkoon toimielimen päättämän aikataulun mukaisesti.

Asianosaiselle lähetettyyn pöytäkirjaotteeseen oikaisuvaatimusohjeineen on merkitty lähettämispäivä sekä pöytäkirjan nähtävilläolopäivä.