Sivistyslautakunta, kokous 22.4.2025

Pöytäkirja on tarkastettu

§ 81 Palmgren-konservatorion lehtori (varhaisiän musiikin opetus), I sijoituspaikka Palmgren-konservatorio, PORI-03-32-25

PRIDno-2025-1619

Valmistelija

  • Esa Kohtamäki, toimialajohtaja, sivistystoimiala, esa.kohtamaki@pori.fi

Perustelut

Sivistyslautakunta on kokouksessaan 25.2.2025 § 17 päättänyt avata Palmgren-konservatorion varhaisiän musiikin lehtorin viran julkiseen hakuun 1.8.2025 alkaen toistaiseksi voimassa olevana.

Hakuaika virkaan oli 26.2.-20.3.2025. Hakukuulutus julkaistiin Kuntarekry-​järjestelmässä ja Työmarkkinatorilla. Avoinna olevaa tehtävää mainostettiin Palmgren-konservatorion Facebook-sivulla ja se julkaistiin Suomen musiikkioppilaitosten liiton ylläpitämällä työpaikkailmoitusten sivustolla.

Lehtorin vastuualueisiin kuuluu musiikkileikkikouluryhmien opetus kaikissa ikäryhmissä. Tuntimäärään voi sisältyä myös kouluikäisten musiikkivalmennusta sekä muuta musiikin perustaitojen ryhmäopetusta. Osa opetuksesta saatetaan järjestää päiväkotimuskareina ja siihen voidaan sisällyttää hakijan osaamisprofiilin mukaan myös muita opetustehtäviä. Tehtävään on mahdollista sisällyttää musiikkialan ammatillisessa koulutuksessa paikallisesti tarjottavan tutkinnonosan “musiikin hyödyntäminen päiväkoti- ja alakouluikäisten lasten kanssa” -tutkinnonosan opettajan tehtäviä.

Määräaikaan mennessä tulleista hakemuksista on laadittu luettelo, joka on pykälän liitteenä. Virkaa haki 12 hakijaa.

Kelpoisuusvaatimuksena virkaan oli asetus opetushenkilöstön kelpoisuusvaatimuksista 986/1998 § 2 (ammatillisen tutkinnonosan opettajan kelpoisuus). Odotamme lehtorilta vahvaa pedagogista osaamista sekä näkemystä oppilaitoksen kehittämiseen. Tehtävän menestyksellinen suorittaminen edellyttää aktiivista työotetta sekä hyviä yhteistyötaitoja. Pidämme tärkeinä sujuvia viestintätaitoja, valmiuksia rakentaa oppijalähtöisiä opintopolkuja sekä vahvaa verkostoitumista. Edellytämme valmiutta järjestellä opetusta Eepos-järjestelmää käyttäen. Arvostamme kykyä opettaa englanninkielisiä ryhmiä.

Hakemusasiakirjojen perusteella haastatteluun sekä opetusnäytteeseen kutsuttiin 4 hakijaa. Haastatteluun kutsuttiin kaikki hakijat, jotka täyttivät viran kelpoisuusehdot ja joilla oli aiempaa viran tehtävänkuvausta vastaavaa työkokemusta. Haastatteluun kutsuttiin Jolanta Harstela, musiikkipedagogi AMK ja YAMK, Maria Hietava, musiikkipedagogi AMK, Sari Kaihola, musiikkipedagogi AMK, lastenohjaaja sekä Sanna Saimi Kuikka-Rinta, musiikkipedagogi AMK ja YAMK. Maria Hietava ilmoitti haastattelukutsun saatuaan vetäytyvänsä hakuprosessista.

Haastattelut sekä opetusnäytteet toteutettiin 3.3.2025. Haastattelijoina toimivat Palmgren-konservatorion rehtori Eeva-Maija Talasma, Palmgren-konservatorion vs. apulaisrehtori Karla Suvanto, Palmgren-konservatorion varhaisiän musiikin opettaja Anne Kuusiluoto, Palmgren-konservatorion laulun lehtori Marja Haapaniemi sekä Huittisten musiikkiopiston rehtori Petri Vainiotalo. Opetusnäytteeseen osallistuivat Palmgren-konservatorion 3- ja 4-vuotiaan musiikkileikkikoululaiset kahdessa ryhmässä. Kukin hakija antoi yhden 20 min pituisen opetusnäytteen.

Haastattelussa arvioitiin työkokemuksen lisäksi hakijan motivaatiota kyseistä tehtävää kohtaan sekä valmiuksia kokemuksensa ja ominaisuuksiensa perusteella varhaisiän musiikin lehtorin tehtäväkokonaisuuden menestyksekkääseen hoitamiseen. Haastattelulla kartoitettiin hakijan taiteen perusopetuksen ja ammatillisen koulutuksen osaamista ja pedagogista kehittämisvalmiutta. Haastattelussa arvioitiin myös hakijan käsitystä haettavan tehtävän sisällöstä ja luonteesta. Opetusnäytteellä arvioitiin hakijan valmiuksia käytännön opetustyössä.

Koulutuksen, työkokemuksen sekä haastattelussa ja opetusnäytteessä osoitetun osaamisen ja soveltuvuuden perusteella etusijalle nousee Sanna Saimi Kuikka-Rinta. Kuikka-Rinnalla on pitkä ja laaja-alainen työkokemus varhaisiän musiikin opettajan tehtävistä. Hänelle on kertynyt osaamista taiteen perusopetuksen lisäksi ammatillisesta koulutuksesta, ja hän on kouluttanut varhaisiän musiikin opetuksen sisältöjä eri ammattiryhmille. Haastattelutilanteessa välittyivät hänen valmiutensa toimia moninaisissa varhaisiän musiikinopetuksen tehtävissä. Hänen opetusnäytteestään välittyi tavoitteellisuus, vahva pedagoginen kompetenssi sekä oppijalähtöisyys.

Ehdotus

Esittelijä

  • Esa Kohtamäki, toimialajohtaja, sivistystoimiala, esa.kohtamaki@pori.fi

Sivistyslautakunta valitsee varhaisiän musiikin lehtorin virkaan edellä kuvatuin perustein musiikkipedagogi YAMK Sanna Saimi Kuikka-Rinnan edelleen todeten, että virantäytössä noudatetaan kuuden kuukauden koeaikaa.

Valitun on toimitettava hyväksyttävä lääkärintodistus terveydentilastaan sekä esitettävä nähtäväksi rikosrekisterilain 6 §:n 2 mom. tarkoitettu rikosrekisteriote 30 päivän kuluessa valintapäätöksen tiedoksi saamisesta. Virassa noudatetaan 6 kk:n koeaikaa.

Päätös

Päätösehdotus hyväksyttiin yksimielisesti.

Tiedoksi

Hakijat, sivistystoimiala, rekry@pori.fi

Liitteet

Oheismateriaali


Muutoksenhaku

Tähän päätökseen tyytymätön voi tehdä kirjallisen oikaisuvaatimuksen. Päätökseen ei saa hakea muutosta valittamalla tuomioistuimeen.

Oikaisuvaatimusoikeus
Oikaisuvaatimuksen saa tehdä:

  • se, johon päätös on kohdistettu tai jonka oikeuteen, velvollisuuteen tai etuun päätös välittömästi vaikuttaa (asianosainen), sekä
  • kunnan jäsen.

Oikaisuvaatimusaika
Oikaisuvaatimus on tehtävä 14 päivän kuluessa päätöksen tiedoksisaannista.

Oikaisuvaatimus on toimitettava Porin kaupungin kirjaamoon määräajan viimeisenä päivänä ennen kirjaamon aukioloajan päättymistä. 

Asianosaisen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon, jollei muuta näytetä, seitsemän päivän kuluttua kirjeen lähettämisestä. Käytettäessä tavallista sähköistä tiedoksiantoa asianosaisen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon, jollei muuta näytetä, kolmantena päivänä viestin lähettämisestä. 

Kunnan jäsenen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon seitsemän päivän kuluttua siitä, kun pöytäkirja on nähtävänä yleisessä tietoverkossa. 

Tiedoksisaantipäivää ei lueta oikaisuvaatimusaikaan. Jos oikaisuvaatimusajan viimeinen päivä on pyhäpäivä, itsenäisyyspäivä, vapunpäivä, joulu- tai juhannusaatto tai arkilauantai, saa oikaisuvaatimuksen tehdä ensimmäisenä arkipäivänä sen jälkeen.

Oikaisuvaatimusviranomainen
Oikaisuvaatimus on tehtävä kirjallisesti päätöksen tehneelle toimielimelle tai viranhaltijapäätöksen osalta toimielimelle, jonka alaisuudessa viranhaltija toimii.

Kirjaamon yhteystiedot:
Postiosoite:                PL 121, 28101 Pori
Käyntiosoite:              Porin yhteinen palvelupiste, Yrjönkatu 6
Sähköpostiosoite:      kirjaamo@pori.fi
Faksinumero:            (02) 634 9417
Puhelinnumero:         (02) 621 1100

Palvelupisteen aukioloajat
maanantai                 10 - 16
tiistai-torstai                8 - 16
perjantai                     8 - 15


Oikaisuvaatimuksen muoto ja sisältö
Oikaisuvaatimus on tehtävä kirjallisesti. Myös sähköinen asiakirja täyttää vaatimuksen kirjallisesta muodosta.

Oikaisuvaatimuksessa on ilmoitettava:
•    päätös, johon haetaan oikaisua
•    miten päätöstä halutaan oikaistavaksi
•    millä perusteella oikaisua vaaditaan.

Oikaisuvaatimuksessa on lisäksi ilmoitettava tekijän nimi, kotikunta, postiosoite ja puhelinnumero. 

Jos oikaisuvaatimuspäätös voidaan antaa tiedoksi sähköisenä viestinä, yhteystietona pyydetään ilmoittamaan myös sähköpostiosoite.

Pöytäkirja
Päätöstä koskevia pöytäkirjan otteita ja liitteitä voi pyytää Porin kaupungin kirjaamosta.

Pöytäkirja on viety nähtäväksi yleiseen tietoverkkoon toimielimen päättämän aikataulun mukaisesti.

Asianosaiselle lähetettyyn pöytäkirjaotteeseen oikaisuvaatimusohjeineen on merkitty lähettämispäivä sekä pöytäkirjan nähtävilläolopäivä.