Vanhusneuvosto, kokous 27.5.2025

Esityslista on tarkastettu

§ 42 Tiedoksi merkittävät asiat

Perustelut

Satakunnan ammattikorkeakoulu kuuluu Ikäosaamisen ammattikorkeakouluverkostoon, joka on hakemassa terveyden edistämisen määrärahaa Yhteisvoimin – kulttuurihyvinvointia ikäihmisille-hankkeeseen. Hankkeen tavoitteena on jatkaa Hyvinvointia kulttuurista ikäihmisille-ohjelmassa kehitettyjen, vaikuttavien sisältöjen edelleen kehittämistä ja käyttöönottoa. Hankkeessa vähennetään eriarvoisuutta ja edistetään kulttuurilähetetoimintaa ja etsivää kulttuurityötä erityisesti niiden ikäihmisten parissa, jotka ovat ohjautumassa palvelujen piiriin. Keskeisenä tavoitteena on tukea ikääntyneiden toimintakykyä ja kotona pärjäämistä. Hankkeen toteutusaika on 1.1.2026–31.12.2027. 

Kyseessä on valtakunnallinen ryhmähanke, jossa on tällä hetkellä mukana kuusi ammattikorkeakoulua. Hankkeessa tärkeää on alueellinen yhteistyö vanhusneuvostojen kanssa, esimerkiksi kartoitettaessa alueen tarpeita.  Porin vanhusneuvosto on kirjattu yhteistyökumppaniksi hankehakemukseen. Yhteistyö määritellään tarkemmin, jos rahoitus saadaan ja hanke toteutuu.

Päätösehdotus

Merkitään tiedoksi.