Valmistelija
Tero Grönmark, erityisasiantuntija, tero.gronmark@pori.fi
Perustelut
Kaupunginhallitus on pyytänyt sivistyslautakunnalta lausuntoa valtuustoaloitteeseen Kiusaamisen ehkäisyn ja puuttumisen yhtenäinen toimintamalli Poriin. Tässä vastauksessa kerrotaan kiusaamisen vastaisen työn säädöstaustasta, Porissa jo tehdyistä toimista sekä asian jatkokehittämisestä osana opetusyksikön toimintaa.
Kiusaamisen ehkäisylle ja siihen puuttumiselle koulussa luovat raamit etenkin Perustuslaki, Yhdenvertaisuuslaki, Tasa-arvolaki, Perusopetuslaki ja -asetus sekä Lapsen oikeuksien sopimus. Pori opetuksen järjestäjänä noudattaa myös Opetushallituksen ohjeita (kiusaamisasioihin liittyvät ohjeet löytyvät osoitteesta https://www.oph.fi/fi/koulutus-ja-tutkinnot/kiusaamisen-tunnistaminen-ja-puuttumisen-keinot). Perustuslaki takaa jokaiselle oikeuden elämään, henkilökohtaiseen vapauteen, koskemattomuuteen ja turvallisuuteen. Lapsen oikeuksien sopimus velvoittaa suojelemaan alle 18-vuotiaita ja turvaamaan heidän oikeutensa. Perusopetuslaki säätelee oppilaan oikeutta turvalliseen oppimisympäristöön. Asioita konkretisoidaan opetussuunnitelmissa, jotka luovat yhtenäisen pohjan perusopetuksen järjestämiselle ja myös kiusaamisen vastaiselle työlle. Säädökset ohjaavat kouluja ja niiden henkilöstöä vahvasti velvoittaen. Toisaalta laki velvoittaa oppilaan osallistumaan perusopetukseen ja suorittamaan tehtävänsä tunnollisesti ja käyttäytymään asiallisesti. Oppilaan on käyttäydyttävä muita kiusaamatta ja syrjimättä sekä toimittava siten, ettei hän vaaranna muiden oppilaiden, kouluyhteisön tai opiskeluympäristön turvallisuutta tai terveyttä.
Porin kaupungin strategia ei ole ristiriidassa lainsäädännön kanssa, mutta se ei ohjaa perusopetuksen järjestäjää kiusaamisen ehkäisyn ja puuttumisen tehtävässä. Kiusaamista ja kouluväkivaltaa pyritään ennaltaehkäisemään ja estämään jatkuvasti toiminnan kehittämisen ja täydennyskoulutuksen avulla. Kouluyhteisön hyvinvointia ja yhteisöllisyyttä pyritään vahvistamaan toiminnan kehittämisellä, sillä ne ovat oppilaitosturvallisuuden ja kasvurauhan avaintekijöitä.
Porin hyvinvointiraportoinnin mukaan kiusaamista viikoittain kokeneiden määrä on kasvussa, erityisesti perusopetusikäisten keskuudessa. Kiusaamisen monimuotoisuus on lisääntynyt, ja sosiaalisen median alustat ovat osaltaan vaikuttaneet tähän kehitykseen. Vanhempien ja ammattihenkilöiden kyvykkyys suojata lapsia vaatii ponnisteluja. Tieto perustuu Kouluterveystutkimuksen tuloksiin.
Porissa on viime vuosina perehdytty oppilaiden oikeuteen turvallisesta oppimisympäristöstä. Toimenpiteitä ovat olleet muun muassa perehdytys perusopetuslain mukaisiin voimakeinoihin, rehtorikoulutus haastaviin tilanteisiin, Ankkuritiimien info ja ohjeistus kiusaamiseen ja väkivaltaan puuttumiseen, sekä koulutus koulunkäyntiohjaajille fyysisen rajoittamisen ohjeistuksesta. Koulutusta on tarjottu myös yhdenvertaisuuteen, tasa-arvoon ja sosiaalisen median ilmiöihin liittyen. Kehittämistoimet ovat liittyneet perusopetuksen lainsäädännön muutoksiin.
Lukuvuoden 2023–2024 teemana on ollut tunne- ja vuorovaikutustaidot sekä kiusaamisen ennaltaehkäisy ja siihen puuttuminen. Konsultoivat erityisopettajat ovat laatineet aineistoa koulujen käyttöön ja näiden materiaalien käsittelyä on edellytetty kaikissa kouluissa. Lukuvuoden 2024–2025 alussa on julkaistu Turvapolku-sivusto, joka tukee turvataitojen opettamista esiopetuksesta yhdeksänteen luokkaan saakka.
Porin kaupungin opiskeluhuoltosuunnitelmassa kuvataan toimenpiteet yhteisöllisen työn edistämiseksi, hyvinvoinnin seuranta ja arviointi sekä kiusaamisen, häirinnän, syrjinnän ja väkivallan ehkäiseminen. Koulukohtaisia suunnitelmissa tulisi kuvata ”tunnistaminen”, ”ehkäiseminen ja esiintyvyyden seuranta”, ”puuttuminen” sekä ”jälkiseuranta”. Lisäksi suunnitelmiin sisältyvät kirjaukset tukea tarvitsevan oppilaan ohjaaminen opiskeluhuoltopalveluihin ja muu tarvittava tuki (esimerkiksi yhteistyö huoltajien ja tarvittaessa viranomaisten kanssa). Suunnitelmat voidaan laatia erillisinä tai koota yhdeksi suunnitelmaksi.
Koulujen suunnitelmat oppilaiden suojaamiseksi väkivallalta, kiusaamiselta ja häirinnältä on koottu syyslukukaudella 2024 ja arvioitu helmikuussa 2025 opetusyksikön hallinnossa. Tämän selvityksen perusteella havaittiin, että useimmissa koulujen suunnitelmissa mainitaan oppilaiden ja huoltajien ohjeistaminen, ehkäisevinä toimina mainitaan myönteisten asenteiden vahvistaminen, turvallisen oppimisympäristön luominen ja yhteistyö viranomaisten kanssa. Jälkiseuranta toteutetaan seurantakeskustelujen ja oppilashuollon työntekijöiden avulla.
Suositukset suunnitelmien täsmentämiseksi ovat systemaattisen seurannan ja raportoinnin täsmentämistä (yhdenmukaisten kyselyjen ja esiintyvyyden seurannan raportoinnin kokoaminen, analysoiminen sekä viestintä) ja moniammatillisen yhteistyön näkyväksi tekemistä (opiskeluhuolto, sosiaalitoimi ja viranomaiset).
Osallistamisessa oleellista on löytää toimivat tavat lisätä oppilaiden ja huoltajien osallistumismahdollisuuksia kiusaamisen vastaisessa toiminnassa sekä tavat vahvistaa oppilaiden ja huoltajien perehdyttämistä kiusaamisen, väkivallan ja häirinnän ehkäisemiseen.
Porissa on kehitetty toiminnan seurannan työkalua rehtoreille tiedolla johtamisen tueksi. Kiusaamisen esiintyvyyden osalta kehittäminen voi tuottaa yhtenäisempää tietoa esimerkiksi työrauhasta ja puuttumisen toimenpiteistä.
Keväällä 2025 päättyvän yhteisöllisen opiskeluhuollon hankkeen myötä pysyväksi henkilöresurssiksi vakinaistetaan kahdeksan kouluvalmentajaa. Tehtävään liittyvät kouluyhteisön ja yksittäisten oppilaiden sujuvaa kouluarkea haastavien ongelmien ratkaiseminen sekä tuki näissä tilanteissa. He ovat merkittävä resurssi ylä- ja yhtenäiskouluissa esimerkiksi kiusaamisen ennalta ehkäisemisessä, puuttumisessa sekä tuen antamisessa.
Hankevuoden aikana on havaittu tärkeäksi kouluvalmentajien työn koordinointi. Opettajataustainen hankekoordinaattori on pystynyt tukemaan kouluvalmentajien työtä kouluilla ja erityisesti haastavissa tilanteissa. Koordinointi edistää myös yhtenäistä tapaa toimia kiusaamisen ennalta ehkäisemisessä, puuttumisessa ja siihen liittyvässä tuessa. Opetusyksikkö jatkaa em. koordinointia omarahoitteisesti lukuvuoden 2025-2026.
Valtuustoaloitteessa mainitaan puutteena, että sovittelutoiminta ei ole merkittynä koulujen suunnitelmiin. Sovittelutoiminta on kuitenkin huomioitu koulujen toiminnassa, vaikka sitä ei ole kirjattu suunnitelmiin. Sovittelun tehostaminen ja oikeusedustajan tehtävän lisääminen ovat tarpeellisia.
Aloitteessa esitetään, että Porin kaupungin sivuille lisätään helposti saavutettavaa tietoa kiusaamisen ehkäisemisestä ja puuttumisesta. Porin kaupungin perusopetuksen sivustolla hyödynnetään Opetushallituksen aineistoa, mutta tiedon selkeyttä ja saavutettavuutta voidaan parantaa.
Puollamme yhtenäisen toimintamallin luomista. Toimintamallin tulisi olla yhteinen Satakunnan hyvinvointialueen perhekeskusalueella, koska perhekeskus tuottaa alueen opiskeluhuollon palvelut ja Ankkuritoiminta koordinoidaan perhekeskusten kautta.
Suhtaudumme varauksellisesti esitykseen Porin kaupungin nimittämästä vastuutahosta, joka kehittäisi aktiivisesti kiusaamisen ehkäisyyn ja puuttumiseen liittyviä toimintatapoja. Kiusaamisen ehkäisyyn ja puuttumiseen liittyvää kehittämistä tehdään aktiivisesti osana yhteisöllisen opiskeluhuollon tehtävää. Rehtorin vastuu ja johtajuus perusyksikkötasolla on tarkoituksenmukaista säilyttää.
Perusopetuslain muutos oppimisen tuen osalta 1.8.2025 alkaen on samalla hyvä kohta terävöittää kiusaamisen vastaista työtä. Muutoksessa korostuu oppimisen edellytyksiä tukevat järjestelyt ja tätä kautta koulun toimintakulttuurin merkitys oppimiselle ja hyvinvoinnille. Tässä työssä korostuvat mm. kodin ja koulun välinen yhteistyö, oppilaiden osallisuus ja valvonnan tehostaminen. Näiden avulla luodaan entistä turvallisempaa ilmapiiriä, joka ehkäisee kiusaamista ja auttaa kiusaamistapausten selvittelyssä. Osana oppimisen tuen uudistusta konsultoivat erityisopettajat ovat laatineet toimenpidesuosituksia kouluille. Niitä on esitelty rehtoreille, ja asioita kootaan diaesityspohjaan, jonka avulla rehtorit käsittelevät asiaa kouluissaan lukuvuoden 2025-2026 alkaessa.
Opetusyksikössä ohjataan kouluja kehittämään suunnitelmiaan oppilaiden suojaamiseksi väkivallalta, kiusaamiselta ja häirinnältä lukuvuoden 2025-2026 aikana ja näin yhtenäistetään toimintatapoja kiusaamisen ehkäisemiseksi ja siihen puuttumiseksi.
Päätös
Päätösehdotus hyväksyttiin yksimielisesti.