Tekninen lautakunta, kokous 29.9.2026

Esityslista on tarkastettu

§ 159 Tekninen toimiala, talousarvio 2027 ja taloussuunnitelma 2027-2029

PRIDno-2026-4716

Valmistelija

  • Erja Haavisto, talouspäällikkö, talousyksikkö, erja.haavisto@pori.fi

Perustelut

Kaupunginhallitus on 1.6.2026 (§ 256) päättänyt vuoden 2027 talousarvion laadintaa ohjaavasta toimialakohtaisesta käyttötalouden kehyksestä. Taloussuunnitelmavuodet 2028–2029 viimeistellään keskitetysti talous- ja hallintoyksikössä huomioiden kaupungin henkilöstösuunnitelma. Talousarvion ja taloussuunnitelman tulee toteuttaa Pori 2035 -strategiaa sekä turvata kaupungin tehtävien hoitamisen edellytykset.

Pori 2035 -strategian johtamisen ja vastuullisuuden painopistealueeseen sisältyvän kestävän talouden tavoitteena on lähtökohtaisesti ylijäämäinen talous. Tämän mukaisesti vuoden 2027 talousarviokehys on valmisteltu ylijäämäiseksi. Toimialojen määrärahoissa on huomioitu 2,5 prosentin toimintakatteen kasvu. Mahdolliset lisäykset tulee kattaa toiminnan sopeuttamisella tai perustelluilla tuloarvioiden tarkistuksilla. Talousarvion tulee lisäksi olla yhdenmukainen henkilöstösuunnitelman kanssa.

Henkilöstökustannusten osalta asetettu tavoite on haastava, sillä vuosien 2026–2027 työehtosopimuskorotusten arvioidaan kasvattavan vuoden 2027 palkkasummaa noin 3,9 prosenttia vuoteen 2026 verrattuna, vaikka henkilöstömäärä säilyisi ennallaan. Käytännössä toimintakatetavoitteen saavuttaminen edellyttää henkilöstömenojen kasvun hallintaa ja toiminnan jatkuvaa tehostamista.

Vuoden 2027 kehyksessä sisäiset vuokrat on huomioitu toimialojen toimintamenoissa ja teknisen toimialan toimintatuloissa. Aikaisemmasta käytännöstä poiketen sisäiset vuokrat käsitellään vuodesta 2027 alkaen toimialojen toimintakatteeseen vaikuttavina sisäisinä erinä. Muutoksella noudatetaan AURA-käsikirjan suosituksia ja parannetaan kuntien talousraportoinnin vertailukelpoisuutta. Sisäiset vuokrat vahvistetaan talousarvion yhteydessä eikä niitä pääsääntöisesti muuteta talousarviovuoden aikana, lukuun ottamatta merkittäviä ennakoimattomia tilamuutoksia. Muutoksella ei tavoitella ohjausvaikutusta toimialojen tilankäyttöön.

Aiemmat toiminnalliset tavoitteet on korvattu kaikkien toimialojen yhteisillä strategisilla tavoitteilla ja toimenpiteillä. Näin pyritään kytkemään talousarvio aiempaa paremmin Pori 2035 -strategiaan. Koko kaupungin strategiset tavoitteet ja niihin kytkeytyvät toimenpiteet ja mittarit on esitetty erillisessä liitteessä.

Laajoista prosessikuvauksista on vuoden 2027 talousarviossa siirrytty palvelulähtöiseen kuvaustapaan. Teknisen toimialan prosessikuvaukset ovat infrastruktuurin palvelut ja tilavuokrauspalvelut. Prosessikuvaukset ja niiden riskiarviot ovat erillisissä liitteissä.

Talousarvion määrärahakehys

Talousarviovuoden 2027 kehys perustuu voimassa olevaan taloussuunnitelmaan.

Teknisen toimialan sitovuustasot valtuustoon nähden ovat toimintatuotot, valmistus omaan käyttöön ja toimintakulut, jokainen erikseen.

Määrärahakehys kaupunginhallituksen päätöksessä on toimintatuottojen osalta 61,3 miljoonaa euroa, valmistus omaan käyttöön -erän osalta 2,9 miljoonaa euroa ja toimintakulujen osalta -58,5 miljoonaa euroa.

Kehykseen sisältyvät seuraavat muutokset.

·         Suomi Areena Oy:lle tehtävä palvelumyynti, tuotto-odotuksen vähennys 0,17 miljoonaa euroa

·         Ulkoiset tilavuokrat, tuotto-odotuksen lisäys 0,5 miljoonaa euroa (Noormarkun terveysasema)

·         Sisäiset tilavuokrat, tuotto-odotuksen lisäys 44,7 miljoonaa euroa

·         Kalevan kisat kesällä 2027, määrärahalisäys 0,02 miljoonaa euroa

·         SOTE-rakennusten purku, määrärahalisäys 0,1 miljoonaa euroa

·         Toimialojen väliset siirrot, määrärahavähennys 0,06 miljoonaa euroa (ohjelmistolisenssikustannusten siirto tietohallintoon)

·         Toimitilojen kunnossapito, määrärahalisäys investointimäärärahasta 0,5 miljoonaa euroa

·         SOTE-rakennusten ylläpito, määrärahalisäys 0,2 miljoonaa euroa (Noormarkun terveysasema)

·         Sisäiset tilavuokrat, määrärahalisäys 1,7 miljoonaa euroa (infra- ja rakennuttamisyksikkö)

·         Henkilöstösuunnitelman tarkennus, määrärahavähennys 0,4 miljoonaa euroa

 

Teknisen toimialan käyttötalouden talousarvioesitys on vahvistetun kehyksen mukainen.

Talousarvioon tullaan esittämään seuraavat määrärahamuutokset kehyksen jälkeen tietoon tulleiden muutosten vuoksi.

·         Sähkön siirtohinnan korotus, määrärahalisäys 140 000 euroa

 

Investointisuunnitelma

Investointisuunnitelma sisältää infrastruktuuriin ja tiloihin kohdistuvat investoinnit. Kehyspäätöksessä tila- ja infrainvestointien yhteismääräraha on -26 miljoonaa euroa. Infraan kohdistuvien investointien osuus on 14,9 miljoonaa euroa huomioiden rahoitusosuudet ja omaisuuden myynnit. Tilainvestointien osuus on 11,2 miljoonaa euroa.

Teknisen toimialan ja talous- ja hallintoyksikön kesken käydyissä investointineuvotteluissa sovittiin, että tiettyjen erillishankkeiden, sisäliikunta- ja tapahtumatilojen uudisrakennus, kirjaston ja urheilutalon peruskorjaukset, Kirjurinluodon kärjen kunnostus ja Kauppatorin yleissuunnitelma sekä Harjunpään vesitaloushanke, tarvitsema määräraha (1,2 miljoonaa euroa) lisätään vahvistetun kehyksen päälle. Näiden lisäysten jälkeen tila- ja infrainvestointien kokonaismääräraha on -27,3 miljoonaa euroa, josta infrainvestointien osuus on -15,1 miljoonaa euroa ja tilainvestointien osuus -12,2 miljoonaa euroa. Määräraha sisältää tuottoarvion maa-alueiden myynnistä 0,6 miljoonaa euroa ja tulvasuojelun valtion rahoitusosuudet 0,3 miljoonaa euroa.

Suurimmat tilainvestoinnit vuonna 2027 tulevat olemaan Kyläsaaren koulun peruskorjaus, Urheilukeskuksen tekonurmen katsomon uudisrakennus ja Pohjois-Porin monitoimitalon tekojääradan kylmäkoneen hankinta. Infrainvestoinneista suurimmat panostukset laitetaan katujen perusparantamiseen, siltojen peruskorjaukseen, puistoihin- ja leikkipaikkoihin sekä katuvalaistuksen saneeraukseen.

Kalustoinvestointeihin talousarviossa on varattu 1,5 miljoonaa euroa.

Tarkemmat erittelyt investointikohteista löytyy liitteistä.

Teknisen toimialan talousarvio muodostuu liitteinä olevista tuloslaskelmaosasta, investointiosasta, strategiataulukosta ja toimialaan liittyvistä palveluprosesseista.

Päätösehdotus

Esittelijä

  • Markku Koppelomäki, toimialajohtaja, tekninen toimiala, markku.koppelomaki@pori.fi

Tekninen lautakunta päättää esittää kaupunginhallitukselle ja edelleen kaupunginvaltuustolle päätettäväksi oheisen liitteen mukaisen:

- Toimialan käyttötalousarvion 2027

- Strategiataulukon

- Toimialan palveluprosessit (infrastruktuurin palvelut ja tilavuokrauspalvelut)

- Investointisuunnitelman (tila- ja infrainvestoinnit, irtaimen investoinnit)