Keskusvaalilautakunta, kokous 20.5.2020

Pöytäkirja on tarkastettu

§ 3 Uusien varavaltuutettujen valinta valtuustokaudeksi 2017-2021

PRIDno-2019-32

Valmistelija

  • Jenni Åman, jenni.aman@pori.fi

Perustelut

Kaupunginvaltuuston puheenjohtaja Krista Kiurun pyyntö:

"Vaalilain 93 §:n 2 momentin mukaan jos valtuuston toimikauden aikana varavaltuutettujen määrä jää vajaaksi, kunnan keskusvaalilautakunnan on valtuuston puheenjohtajan pyynnöstä määrättävä uusia varavaltuutettuja kuntalain 17 §:n mukaisesti.

Vuoden 2020 aikana on tapahtunut seuraavat muutokset kaupunginvaaltuston kokoonpanossa:

- Edesmenneen valtuutettu Veijo Puhjon (Vas.) tilalle on kutsuttu varavaltuutettu Rami Virtanen, KV 20.1.2020 § 5;
- Varavaltuutettu Tiina Kudjoille (Vihr.) on myönnetty ero, KV 24.2.2020 § 25;
- Varavaltuutettu Toni Sillanpäälle (Vihr.) eroanomuksen käsittely, KV 18.5.2020 § 69;
- Varavaltuutettu Henna Tuomikoskelle (SDP) eroanomuksen käsittely, KV 18.5.2020 § 70.

Pyydän, että keskusvaalilautakunta määrää uudet varavaltuutetut vajaaksi jääneiden ryhmien osalta."

Kuntalain 17 §:n mukaan valtuutetuille  valitaan varavaltuutettuja jokaisen kuntavaaleissa esiintyneen vaaliliiton, puolueen ja yhteislistan ensimmäisistä valitsematta jääneistä ehdokkaista sama määrä kuin valtuutettuja, kuitenkin vähintään kaksi.

Kuntavaaleissa 2017 Vihreän liiton varavaltuutetun paikka on saavutettu vaalituloksella 100 ääntä. Vaalituloksessa seuraavana, äänimäärällä 88, ovat Laura Hämäläinen, Tapio Meri ja Taija Österlund. Vaalituloksen mennessä tasan keskusvaalilautakunnan on suoritettava arvonta Vihreän liiton varavaltuutettujen nimeämiseksi.

 

Ehdotus

Esittelijä

  • Aulikki Harju, aulikki.harju@pori.fi

Keskusvaalilautakunta määrää vaalilain 93 §:n 2 momentin nojalla seuraavat varavaltuutetut:

- Vasemmistoliiton nykyisten kahdeksan varavaltuutetun lisäksi varavaltuutetuksi Anne Granholmin.
- Vihreiden nykyisten kolmen varavaltuutetun lisäksi kahden varavaltuutetun määräämisestä suoritetaan arvonta Laura Hämäläisen, Tapio Meren ja Teija Österlundin välillä.
- SDP:n nykyisten kuudentoista varavaltuutetun lisäksi varavaltuutetuksi Harri Siitosen.

Päätös


Keskusvaalilautakunta määräsi vaalilain 93 §:n 2 momentin nojalla seuraavat varavaltuutetut:

- Vasemmistoliiton nykyisten kahdeksan varavaltuutetun lisäksi varavaltuutetuksi Anne Granholmin.

- Vihreiden nykyisten kolmen varavaltuutetun lisäksi kahden varavaltuutetun määrääminen suoritettiin arvonnalla Laura Hämäläisen, Tapio Meren ja Teija Österlundin välillä seuraavasti arvontalipukkeet nostamalla seuraavassa järjestyksessä:

1. Teija Österlund
2. Tapio Meri
3. Laura Hämäläinen 

Arvonnan perusteella Vihreän liiton varavaltuutetuiksi valittiin arpomalla Teija Österlund ja Tapio Meri.

- SDP:n nykyisten kuudentoista varavaltuutetun lisäksi varavaltuutetuksi Harri Siitosen.

 

 

Tiedoksi

Varavaltuutetuiksi määrätyt, hallintoyksikön LUMU-tiimi (Aapelituki), Päivi Alho, kaupunginvaltuusto

Liitteet

Oheismateriaali


Muutoksenhaku

Oikeus oikaisuvaatimuksen tekemiseen

Päätökseen tyytymätön voi tehdä oikaisuvaatimuksen. Oikaisuvaatimuksen saa tehdä se, johon päätös on kohdistettu tai jonka oikeuteen, velvollisuuteen tai etuun päätös välittömästi vaikuttaa, sekä Porin kaupungin jäsen.

Päätöksen tiedoksianto ja oikaisuvaatimusaika

Valtuuston, kunnanhallituksen ja lautakunnan sekä kuntayhtymän kuntalain 58 §:n 1 momentissa tarkoitetun toimielimen pöytäkirja tai viranhaltijapäätös siihen liitettyine oikaisuvaatimusohjeineen tai valitusosoituksineen pidetään tarkastamisen jälkeen nähtävänä yleisessä tietoverkossa, jollei salassapitoa koskevista säännöksistä muuta johdu.

Oikaisuvaatimus on tehtävä 14 päivän kuluessa päätöksen tiedoksisaamisesta. Asianosaisen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon, jollei muuta näytetä, seitsemän päivän kuluttua pöytäkirjanotteen lähettämisestä kirjeellä tai saantitodistuksen osoittamana aikana tai kolmantena päivänä pöytäkirjaotteen lähettämisestä asianomaisen suostumuksella sähköisenä viestinä. Kunnan jäsenen ja kuntalain 137 §:n 2 momentissa tarkoitetun kunnan katsotaan saaneen päätöksestä tiedon seitsemän päivän kuluttua siitä, kun pöytäkirja on nähtävänä yleisessä tietoverkossa.

Oikaisuvaatimuksen sisältö

Oikaisuvaatimus on tehtävä kirjallisesti päätöksen tehneelle toimielimelle tai viranhaltijapäätöksen osalta toimielimelle, jonka alaisuudessa viranhaltija toimii. Oikaisuvaatimuskirjelmässä on ilmoitettava päätös, johon oikaisuvaatimus kohdistuu, sekä se, millaista oikaisua vaaditaan ja millä perusteilla sitä vaaditaan.

Oikaisuvaatimuskirjelmä on allekirjoitettava.

Oikaisuvaatimuksen käsittelemiseksi kirjelmässä on ilmoitettava vaatimuksen tekijän nimi ja postiosoite, johon asiaa koskevat ilmoitukset vaatimuksen tekijälle voidaan toimittaa.

Oikaisuvaatimuksen perille toimittaminen

Oikaisuvaatimus on toimitettava oikaisuvaatimusajan kuluessa osoitteeseen:

Porin kaupungin kirjaamo
PL 121
28101 PORI

Käyntiosoite:   Yrjönkatu 6 B
Vaihde:           (02) 621 1100
Kirjaamo:        (02) 623 4470
Faksi:             (02) 634 9417
Sähköposti:     kirjaamo@pori.fi