Sivistyslautakunta, kokous 1.2.2022

Pöytäkirja on tarkastettu

§ 30 Yksityisten palveluntuottajien suojainten korvaus

PRIDno-2022-469

Valmistelija

  • Martti Kujanpää, controller, talousyksikkö, martti.kujanpaa@pori.fi

Perustelut

Sivistystoimialalle on tullut yhteydenottoja varhaiskasvatuksen yksityisten palveluntuottajien koronapandemian aiheuttamien suojainten korvaamisesta sekä tiedusteltu yksityiskoulujen mahdollisuutta saada suojamaskeja kaupungilta.

Valtioneuvosto on antanut asetuksen valtionavustuksesta eräisiin julkiselle sosiaali- ja terveydenhuollolle covid-19-epidemiasta vuonna 2021 aiheutuviin kustannuksiin (STM/2021/194).  Asetuksen 1 §:n mukaisesti säädetään valtion talousarvion mukaisesta valtionavustuksesta julkiselle sosiaali- ja terveydenhuollolle covid-19-epidemiasta vuonna 2021 aiheutuviin kustannuksiin. Sosiaali- ja terveysministeriö on antanut oman suosituksen neuvotella kunnan järjestämisvastuulla olevien sosiaali- ja terveyspalveluja tuottavien yksityisten palveluntuottajien kanssa suojainten korvaamisesta (Kuntainfo 17.12. 2020, VN/27973/2020).

Kuntaliitosta saadun materiaalin ja tulkinnan mukaan tiedossa ei ole säädöksiä, joiden perusteella pandemiasta johtuvien suojainten korvaaminen varhaiskasvatuksen yksityisille palveluntuottajille olisi velvoittavaa, ellei tuottajan ja kunnan välisissä sopimuksissa sellaisesta ole sovittu. Kunta voi harkita koronapandemiaan liittyvien suojainten korvaamista esimerkiksi palvelun järjestämisvelvoitteen näkökulmasta. Kustannusten korvaaminen voisi tulla kyseeseen siitä syystä, että palveluntuottaja toteuttaa palvelua kunnassa kunnan päättämänä palvelusetelillä tai ostopalveluna, eikä saa kyseiseen yllättävään menoerään mitään muuta tukea. Korvauksen tulisi perustua kunnan itsensä tekemiin laskelmiin.

Kunnissa on ollut vaihtelevia käytänteitä suojainten korvaamisessa. Sivistystoimialan tiedustelujen perusteella osa kunnista on maksanut korvauksia, joko täysimääräisesti tai osittain. On myös kuntia, jotka eivät ole maksaneet mitään.

Kunnat ovat voineet hakea koronapandemiasta aiheutuviin kustannuksiin valtionavustusta vuonna 2021. Koronasta aiheutuneisiin välittömiin kustannuksiin (mm. lisääntyneeseen suojavälineiden käyttöön) on kunta voinut hakea avustusta. Korvausperusteena on ollut tällöin asukaskohtainen laskennallinen euromäärä 17 euroa asukasta kohden.

Varhaiskasvatuksen palvelusetelillä palvelua tuottaville yksityisille toimijoille ei siis tulkintojen mukaan kunnan ole lainsäädännössä velvoitetta maksaa korvauksia. Porin kaupunki on päättänyt tuottaa varhaiskasvatuspalvelua myös päiväkotien palvelusetelillä. Tämän perusteella voidaan korvauksia harkita kaupungin päättämillä perusteilla. Sivistystoimiala sekä konsernipalvelujen talous- ja hallintoyksikkö ovat valmistelleet korvausperusteita.

Vuoden 2021 palvelusetelipäiväkotien suojainten korvaamisen laskennallisena perusteena olisi kussakin palvelusetelipäiväkodissa keskimäärin vuoden 2021 aikana olleiden porilaisten lasten määrä kerrottuna laskennallisella korvausperusteella 17 euroa/lapsi. Lapsimäärä lasketaan tammi-joulukuun 2021 keskiarvona. (Kaava: päiväkodin porilaisten lasten määrän keskiarvo vuonna 2021*17 euroa/lapsi). Arvioidut kokonaiskustannukset olisivat noin10.000-15.000 euroa

Vuoden 2022 valtion mahdollisista suojainten koronakorvauksista kunnille ei ole vielä tietoa. Palvelusetelipäiväkotien suojainkorvausten myöntämisen perusteet vuoden 2022 osalta olisivat seuraavat:

  • porilaisten lasten määrää vastaava hoitohenkilökunnan määrä
  • suu-nenäsuojainten arvioitu hinta 0,12 euroa/kpl (alv 0%)
  • laskennallinen kulutus 4 kpl/päivä, 22 päivää kuukaudessa
  • palveluntuottaja lähettää kaupungille laskun, jonka summa määräytyy kaavalla hoitohenkilökunnan määrä*4 kpl *0,12 euroa*22 päivää
  • laskut hyväksyy varhaiskasvatuspäällikkö

Suojainten hinta on arvioitu sivistystoimialan v. 2021 maksamien suojainten keskihinnan mukaisesti 0,09 €/kpl (alv 0%). Tähän on arvioitu yksityisille korotus, koska vastaavia volyymeja ei todennäköisesti ole yksityisillä palveluntuottajilla. Vastaavien markkinoilla olevien suu-nenäsuojainten myyntihintoja on myös käytetty arvion pohjana. Suojainten kulutusta on arvioitu sivistystoimialan laskennallisen käytön mukaisesti.

Yksityiskoulut eivät kuulu Porin kaupungin tarjoamien palvelujen piiriin. Yksityiskouluille annettaisiin kuitenkin mahdollisuus käyttää Porin kaupungin sivistystoimialan hankkimia suu-nenäsuojaimia. Käytön peruste olisi korkeintaan 4 kpl/porilainen oppilas/päivä. Yksityiskoulut ilmoittaisivat tarpeensa opetusyksikköön, jossa tiedot kerätään ja tilaukset tehdään samassa yhteydessä kuin kaupungin omille kouluille.

Arvioidut kokonaiskustannukset edellä mainituista toimenpiteistä vuoden 2022 osalta olisivat  noin 5000-6000 euroa kuukaudessa.

Ehdotus

Esittelijä

  • Esa Kohtamäki, toimialajohtaja, sivistystoimiala, esa.kohtamaki@pori.fi

Sivistyslautakunta päättää Porin kaupungin palvelusetelillä varhaiskasvatuksen päiväkotihoitoa Porin kaupungissa tarjoavien palvelusetelipäiväkotien suojainten korvaamisesta seuraavasti.

Vuoden 2021 osalta maksetaan päiväkodissa vuonna 2021 olleiden porilaisten lasten keskiarvon mukaan kerrottuna 17 eurolla lasta kohden. Keskiarvo lasketaan tammi-joulukuun 2021 keskiarvona. Korvaukset hoidetaan maksumääräyksillä.

Vuoden 2022 osalta perusteet ovat seuraavat:

  • porilaisten lasten määrää vastaava hoitohenkilökunnan määrä palvelusetelipäiväkodissa
  • suu-nenäsuojainten arvioitu hinta 0,12 euroa/kpl (alv 0%)
  • laskennallinen kulutus 4 kpl/päivä, 22 päivää kuukaudessa
  • palveluntuottaja lähettää kaupungille laskun, jonka summa määräytyy kaavalla hoitohenkilökunnan määrä*4 kpl *0,12 euroa*22 päivää
  • laskut hyväksyy varhaiskasvatuspäällikkö

Laskutusoikeus alkaa vuoden 2022 alusta lukien ja laskut lähetetään kuukausittain jälkikäteen. 

Sivistyslautakunta päättää lisäksi, että Porin kaupungissa toimiville yksityiskouluille annetaan mahdollisuus käyttää Porin kaupungin sivistystoimialan hankkimia suu-nenäsuojaimia. Käytön peruste olisi korkeintaan 4 kpl/porilainen oppilas/päivä. Yksityiskoulut ilmoittaisivat tarpeensa opetusyksikköön, jossa tiedot kerätään ja tilaukset tehdään samassa yhteydessä kuin kaupungin omille kouluille. Käytäntö astuu voimaan päätöspäivämäärästä alkaen.

Korvauskäytännöt ovat voimassa toistaiseksi ja niitä jatketaan siihen asti, kun koronatilanteen vuoksi annetut suojainten käytön suositukset ja ohjeistukset ovat voimassa enintään vuoden 2022 loppuun saakka.

Päätös

Päätösehdotus hyväksyttiin yksimielisesti.

Tiedoksi

palvelusetelipäiväkodit, yksityiset koulut, Ritva Välimäki, Taneli Tiirikainen

Muutoksenhaku

Oikeus oikaisuvaatimuksen tekemiseen

Päätökseen tyytymätön voi tehdä oikaisuvaatimuksen. Oikaisuvaatimuksen saa tehdä se, johon päätös on kohdistettu tai jonka oikeuteen, velvollisuuteen tai etuun päätös välittömästi vaikuttaa, sekä Porin kaupungin jäsen.

Päätöksen tiedoksianto ja oikaisuvaatimusaika

Valtuuston, kunnanhallituksen ja lautakunnan sekä kuntayhtymän kuntalain 58 §:n 1 momentissa tarkoitetun toimielimen pöytäkirja tai viranhaltijapäätös siihen liitettyine oikaisuvaatimusohjeineen tai valitusosoituksineen pidetään tarkastamisen jälkeen nähtävänä yleisessä tietoverkossa, jollei salassapitoa koskevista säännöksistä muuta johdu.

Oikaisuvaatimus on tehtävä 14 päivän kuluessa päätöksen tiedoksisaamisesta. Asianosaisen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon, jollei muuta näytetä, seitsemän päivän kuluttua pöytäkirjanotteen lähettämisestä kirjeellä tai saantitodistuksen osoittamana aikana tai kolmantena päivänä pöytäkirjaotteen lähettämisestä asianomaisen suostumuksella sähköisenä viestinä. Kunnan jäsenen ja kuntalain 137 §:n 2 momentissa tarkoitetun kunnan katsotaan saaneen päätöksestä tiedon seitsemän päivän kuluttua siitä, kun pöytäkirja on nähtävänä yleisessä tietoverkossa.

Oikaisuvaatimuksen sisältö

Oikaisuvaatimus on tehtävä kirjallisesti päätöksen tehneelle toimielimelle tai viranhaltijapäätöksen osalta toimielimelle, jonka alaisuudessa viranhaltija toimii. Oikaisuvaatimuskirjelmässä on ilmoitettava päätös, johon oikaisuvaatimus kohdistuu, sekä se, millaista oikaisua vaaditaan ja millä perusteilla sitä vaaditaan.

Oikaisuvaatimuskirjelmä on allekirjoitettava.

Oikaisuvaatimuksen käsittelemiseksi kirjelmässä on ilmoitettava vaatimuksen tekijän nimi ja postiosoite, johon asiaa koskevat ilmoitukset vaatimuksen tekijälle voidaan toimittaa.

Oikaisuvaatimuksen perille toimittaminen

Oikaisuvaatimus on toimitettava oikaisuvaatimusajan kuluessa osoitteeseen:

Porin kaupungin kirjaamo
PL 121
28101 PORI

Käyntiosoite:   Otavankatu 5 A, 3 krs.
Vaihde:           (02) 621 1100
Kirjaamo:        (02) 623 4470
Faksi:             (02) 634 9417
Sähköposti:     kirjaamo@pori.fi