Perustelut
Porin Veden talous toteutui talousarviota paremmin tilikaudella 1.1.-31.12.2021. Liikevaihto oli 21,5 M€, kulut 11,2 M€, kaupungille maksettu peruspääoman korko 2,2 M€ ja poistot 4,7 M€. Tilikauden ylijäämä oli 3,5 M€.
Korvaus peruspääomasta (2,21 M€) toteutui budjetoidun mukaisena. Investointimäärä (3,94 M€) alitti valtuuston asettaman sitovan investointimäärärahan enimmäismäärän (4,0 M€).
Valmiussuunnittelun ja kriisitilanteisiin varautumisen merkitys korostui edelleen. Koronaviruspandemia jatkui toista perättäistä vuotta. Sen vuoksi tehtiin monenlaisia toimenpiteitä veden jakelun turvaamiseksi.
Uusi, loppuvuonna 2020 käyttöön otettu asiakastietojärjestelmä oli ensimmäisen täyden vuoden käytössä. Hankintapäätös etäluettavista vesimittareista ja mittareiden etäluennasta tehtiin marraskuussa. Hankintaprosessi toteutettiin yhteistyössä seitsemän muun suomalaisen vesihuoltolaitoksen kanssa. Etäluentaan siirtyminen on lähes 10 vuoden projekti. Ensimmäisiä etäluettavia mittarijärjestelmiä ryhdytään asentamaan asiakkaille vuonna 2022.
Talousveden laatu oli erittäin hyvä, ja palvelutaso voitiin muutenkin pitää korkeana ja sitä monilta osin parantaa.
Myyty vesimäärä kasvoi 3,5 %. Laskutettu jätevesimäärä kasvoi 5,0 % . Verkostoon pumpattu vesimäärä kasvoi 1,8 % ja puhdistettu jätevesimäärä väheni 10 %. Vuotovesimäärä väheni vesijohtoverkossa arvoon 11,6 %. Viemäriverkoston vuotovesimäärä pysyi likipitäen ennallaan, ja oli 33,6 %. Putkirikkoja sattui vain 35 kappaletta, joka on selvästi vähemmän kuin vielä 10 vuotta sitten. Suoritteet ilmaisevat, että verkostojen kunto on parantunut.
Taksat voitiin edelleen pitää ennallaan jo seitsemättä vuotta peräkkäin. Porin Veden taksat ovatkin nyt selvästi vertailulaitosten keskitasoa edullisemmat.
Ympäristöasioiden korkealaatuinen hoito liittyy kiinteästi liikelaitoksen toimialaan. Puhdistamolietteen käsittelystä ja loppusijoituksesta vastaa 15 vuotisella palvelusopimuksella Envor Pori Oy, joka on rakentanut vuosina 2020-21 Luotsinmäen keskuspuhdistamon läheisyyteen biokaasulaitoksen ja hoitaa jatkossa siellä keskuspuhdistamolla syntyvän puhdistamolietteen käsittelyn sekä toimittaa biokaasulaitoksella syntyvän mädätejäännöksen hyötykäyttöön.
Laajennus- ja uudisrakennusinvestoinneista suurimmat olivat Harjakankaan tekopohjavesilaitoksen lipeäalkalointijärjestelmä ja Honkaluodon vesi- ja viemäriverkoston laajentaminen sekä Ahlaisten-Peittoon vesi- ja viemärijohtoprojekti. Huomattavimpia saneerausinvestointeja olivat Noormarkun jätevesipumpaamot, Harmaalinna-Sampola paineviemäri ja vesijohto sekä Ulasoori-Uusiniitty-vesijohto. Investoinnit toteutettiin kokonaisuudessaan Porin Veden tulorahoituksella.
Luotsinmäen ja Ahlaisten väliset vesijohto- ja viemäriyhteydet valmistuivat vuonna 2021. Ahlaisten jätevedet johdettiin pysyvästi keskuspuhdistamolle kesäkuusta alkaen. Siirtyminen Ahlaisissa talousveden jakelussa tekopohjaveteen alkoi loppusyksyllä.
Ehdotus
Esittelijä
-
Ismo Lindfors, johtaja, ismo.lindfors@pori.fi
Johtokunta hyväksyy ja allekirjoittaa Porin Vesi, liikelaitoksen tilinpäätöksen 2021 ja esittää, että tilikauden ylijäämä 3 516 076,68 € siirretään liikelaitoksen taseeseen edellisten tilikausien yli-/alijäämätilille eikä varauksia tehdä.
Päätös
Päätösehdotus hyväksyttiin.