Valmistelija
Iiris Lehti, iiris.lehti@pori.fi
Perustelut
Porin kaupunki, Harjavallan kaupunki, Kokemäen kaupunki, Ulvilan kaupunki, Eurajoen kunta, Merikarvian kunta, Nakkilan kunta ja Siikaisten kunta ovat tehneet yhteistoimintasopimuksen jätehuollon viranomaistehtävien järjestämisestä. Sopimuksen mukaan sopijakunnat hoitavat sopimuksen mukaisia tehtäviä siten, että Porin kaupunki (vastuukunta) on perustanut ympäristö- ja lupapalveluiden lautakunnan (nyk. elinvoima- ja ympäristölautakunnan) alaisen jätehuoltojaoston.
Hallintosäännön 10 §:n mukaan jaoston jäsenenä voi olla myös toimielimen varajäsen. Valtuusto voi päättää, että elinvoima- ja ympäristölautakunnan jaoston jäseneksi, ei kuitenkaan puheenjohtajaksi, voidaan valita muitakin kuin toimielimen jäseniä ja varajäseniä.
Voimassa olevan yhteistoimintasopimuksen mukaisesti Porin kaupungin elinvoima- ja ympäristölautakunta asettaa jaoston toimikaudekseen sopijakuntien valtuustojen nimeämistä jäsenistä. Lautakunnassa on 10 jäsentä ja kullakin jäsenellä on henkilökohtainen varajäsen.
Sopijakunnat nimeävät yhteiseen jaostoon jäseniä siten, että Porin kaupunginvaltuusto nimeää viisi jäsentä sekä kullekin varajäsenen ja muut sopijakunnat nimeävät keskenään sopimallaan tavalla viisi jäsentä ja kullekin henkilökohtaisen varajäsenen. Harjavalta ja Nakkila sekä Merikarvia ja Siikainen muodostavat jäsen-varajäsen-parit, joiden edustajien paikat vaihtuvat keskenään 1.6.2023. Eurajoen kunnanvaltuusto on nimennyt jäsenensä jaoston toimikauden ensimmäiseksi kahdeksi vuodeksi eli ajaksi 1.8.2021-31.5.2023. Eurajoen osalta jaoston asettamispäätöstä tulee siten myöhemmin täydentää aikavälin 1.6.2023-31.5.2025 osalta.
Porin kaupunginvaltuusto nimeää yhden edustajistaan jaoston puheenjohtajaksi. Elinvoima- ja ympäristölautakunta nimeää muiden kuntien edustajista näiden sopimalla tavalla varapuheenjohtajan. Sopijakunnat ovat esittäneet, että ympäristöterveysjaoston varapuheenjohtajaksi valittaisiin Harri Saarenmaa Ulvilasta.
Kaupunginvaltuusto valitsi kokouksessaan 20.9.2021 (§ 187) valtuustokaudeksi 2021-2025 jätehuoltojaoston porilaiset jäsenet ja kullekin heistä henkilökohtaisen varajäsenen sekä valitsi jäsenistä yhden puheenjohtajaksi.
Kaupunginhallitus on kokouksessaan 23.8.2021 (§ 564) valinnut jätehuoltojaostoon kaupunginhallituksen edustajaksi Tapio Furuholmin.
Ehdotus
Esittelijä
Lauri Kilkku, toimialajohtaja, elinvoima- ja ympäristötoimiala, lauri.kilkku@pori.fi
Elinvoima- ja ympäristölautakunta asettaa jätehuoltojaoston valtuustokaudeksi 2021-2025 seuraavasti:
1.8.2021-31.5.2023 |
|
Jäsen |
Varajäsen |
Pori |
|
Jaakko Jäntti, VAS, puheenjohtaja |
Timo Salsoila, VAS |
Matti Viitala, SDP |
Jarno Huttunen, SDP |
Karoliina Tala, KOK |
Johanna Siitari, KOK |
Sini Solala, VIHR |
Maaret Tuomola, VIHR |
Pekka Hatanpää, KESK |
Jaakko Laaksila, KESK |
Eurajoki |
|
Tarja Lukkarinen, SDP |
Reino Niemi, KD |
Harjavalta |
Nakkila |
Kaj-Mikko Mäntynen, SDP |
Silja-Riitta Suonpää, SDP |
Kokemäki |
|
Pasi Rännäli, PS |
Paavo Toikka, KD |
Merikarvia |
Siikainen |
Anna-Kaisa Jaakkola, KESK |
Marika Rantala, PS |
Ulvila |
|
Harri Saarenmaa, SDP, varapuheenjohtaja |
Santtu Naukkarinen, VAS |
1.6.2023-31.5.2025 |
|
Jäsen |
Varajäsen |
Pori |
|
Jaakko Jäntti, VAS, puheenjohtaja |
Timo Salsoila, VAS |
Matti Viitala, SDP |
Jarno Huttunen, SDP |
Karoliina Tala, KOK |
Johanna Siitari, KOK |
Sini Solala, VIHR |
Maaret Tuomola, VIHR |
Pekka Hatanpää, KESK |
Jaakko Laaksila, KESK |
Eurajoki |
|
valitaan myöhemmin |
valitaan myöhemmin |
Nakkila |
Harjavalta |
Silja-Riitta Suonpää, SDP |
Kaj-Mikko Mäntynen, SDP |
Kokemäki |
|
Pasi Rännäli, PS |
Paavo Toikka, KD |
Siikainen |
Merikarvia |
Marika Rantala, PS |
Anna-Kaisa Jaakkola, KESK |
Ulvila |
|
Harri Saarenmaa, SDP, varapuheenjohtaja |
Santtu Naukkarinen, VAS |
Pöytäkirja tämän asian osalta päätetään tarkastaa välittömästi kokouksessa.
Päätös
Päätösehdotus hyväksyttiin yksimielisesti.
Pöytäkirja tämän asian osalta tarkastettiin heti kokouksessa.