Tekninen lautakunta, kokous 22.2.2022

Pöytäkirja on tarkastettu

§ 34 Kaupungin hoitovastuussa olevien yhdys- ja läpikulkuteiden luovuttaminen ELY:n vastuulle, valtuustoaloite

PRIDno-2021-5389

Aikaisempi käsittely

Perustelut

Useat valtuutetut, ensimmäinen allekirjoittaja Viliina Välimäki jättivät seuraavan valtuustoaloitteen:

"Valtuustoaloite

Kaupungin hoitovastuussa olevien yhdys- ja läpikulkuteiden luovuttaminen ELY:n vastuulle

Porin kaupungin hoidossa on lukuisia läpikulkuteitä, jotka ovat historian saatossa siirtyneet kaupungin hoitovastuulle mm. kuntaliitosten yhteyksissä. Tiet eivät ole kaupungin omistuksessa, eikä niille ole tehty yksityistietoimitusta teiden läpikulkuluonteiden vuoksi. Nykyinen yksityistielaki asettaa ehtoja kuntien avustuspolitiikkaan. Kunta ei voi rahoittaa yksityistien hoitoa, jos tielle ei ole tehty yksityistietoimitusta. Tämä on ongelmallista, koska osa kaupungin hoitovastuulla olevista teistä on vilkkaasti liikennöityjä läpikulku-/yhdysteitä valtatie- ja kantatieverkon välissä, joiden tulisi olla ELY-keskusksen alla olevia maanteita eikä tiekuntien ylläpitämiä yksityisteitä. Porin kaupungin tulisi olla aloitteellinen ELY-keskuksen suuntaan, jotta maantien edellytykset täyttävän tiestön hoito luovutettaisiin Väyläviraston alle.

Yksityistielain määritelmän mukaan yksityistiellä tarkoitetaan ensisijaisesti yksityistä liikennetarvetta palvelevaa tieliikenteen väylää. Yksityistielain tarkoituksena on turvata asutuksen, elinkeinoelämän ja muiden yhteiskunnallisten tarpeiden edellyttämät kulkuyhteydet kiinteistöille, jotka eivät sijaitse maantie- tai katuverkolla. Maantielaki määrittelee maantien valtion omistamaksi tai tieoikeudella hallinnoimaksi tieksi, joka on luovutettu yleiseen liikenteeseen ja on Väyläviraston hallinnassa. Liikenteellisen merkityksensä mukaan maantiet ovat valtateitä, kantateitä, seututeitä tai yhdysteitä.

Esitämme, että Porin kaupunki avaa keskustelun ELY-keskuksen kanssa edellämainitun kaltaisten yhdys- ja läpikulkuteiden, eli maanteiden, luovuttamiseksi kaupungin hoitovastuulta Väyläviraston alle, johon ne kuuluvat. Lisäksi esitämme, että Porin kaupunki edistää vain yksityistielain määritelmät täyttävien kaupungin omassa hoidossa olevien teiden yksityistietoimituksia, jotta yksityisteiden avustuskriteerit täyttyvät.

15.11.2021, Porissa
Viliina Välimäki
Tapio Furuholm
Raisa Ranta
Kaarina Ranne
Raija Koskiranta
Tapio Huhtanen
Juha Kantola
Aila Haikkonen
Heidi Sakari
Niko Viinamäki
Christa Lahto
Tiina Stenman
Matti Välimäki
Petri Huru
Anssi Salmi
Ismo Läntinen
Arto Nurmi
Antti Lehtonen
Marianne Ostamo"

Ehdotus

Kaupunginvaltuusto päättää lähettää valtuustoaloitteen kaupunginhallitukselle kaupunginvaltuuston päätösten toimeenpanon yhteydessä käsiteltäväksi.

Päätös

Kaupunginvaltuusto päätti lähettää valtuustoaloitteen kaupunginhallitukselle kaupunginvaltuuston päätösten toimeenpanon yhteydessä käsiteltäväksi.

Valmistelija

  • Eija Riihimäki, liikenneinsinööri, eija.riihimaki@pori.fi
  • Sanna Välimäki, infrajohtaminen toimintayksikön esimies, sanna.valimaki@pori.fi
  • Mika Painilainen, hallintopäällikkö, tekninen toimiala, mika.painilainen@pori.fi

Perustelut

KAUPUNGIN HOITOVASTUUSSA OLEVIEN YHDYS- JA LÄPIKULKUTEIDEN LUOVUTTAMINEN ELY:N VASTUULLE

Porin kaupunginvaltuustolle on tehty aloite, että kaupungin hoitovastuussa olevat yhdys- ja läpikulkutiet luovutettaisiin Elinkeino- ja ympäristökeskuksen (ELY) vastuulle.

Aloitteessa todetaan seuraavaa:

”Porin kaupungin hoidossa on lukuisia läpikulkuteitä, jotka ovat historian saatossa siirtyneet kaupungin hoitovastuulle mm. kuntaliitosten yhteyksissä. Tiet eivät ole kaupungin omistuksessa, eikä niille ole tehty yksityistietoimitusta teiden läpikulkuluonteiden vuoksi. Nykyinen yksityistielaki asettaa ehtoja kuntien avustuspolitiikkaan. Kunta ei voi rahoittaa yksityistien hoitoa, jos tielle ei ole tehty yksityistietoimitusta. Tämä on ongelmallista, koska osa kaupungin hoitovastuulla olevista teistä on vilkkaasti liikennöityjä läpikulku-/yhdysteitä valtatie- ja kantatieverkon välissä, joiden tulisi olla ELY-keskuksen alla olevia maanteitä eikä tiekuntien ylläpitämiä yksityisteitä. Porin kaupungin tulisi olla aloitteellinen ELY-keskuksen suuntaan, jotta maantien edellytykset täyttävän tiestön hoito luovutettaisiin Väyläviraston alle.

Yksityistielain määritelmän mukaan yksityistiellä tarkoitetaan ensisijaisesti yksityistä liikennetarvetta palvelevaa tieliikenteen väylää. Yksityistielain tarkoituksena on turvata asutuksen, elinkeinoelämän ja muiden yhteiskunnallisten tarpeiden edellyttämät kulkuyhteydet kiinteistöille, jotka eivät sijaitse maantie- tai katuverkolla. Maantielaki määrittelee maantien valtion omistamaksi tai tieoikeudella hallinnoimaksi tieksi, joka on luovutettu yleiseen liikenteeseen ja on Väyläviraston hallinnassa. Liikenteellisen merkityksensä mukaan maantiet ovat valtateitä, kantateitä, seututeitä tai yhdysteitä.

Esitämme, että Porin kaupunki avaa keskustelun ELY-keskuksen kanssa edellä mainitun kaltaisten yhdys- ja läpikulkuteiden, eli maanteiden, luovuttamiseksi kaupungin hoitovastuulta Väyläviraston alle, johon ne kuuluvat. Lisäksi esitämme, että Porin kaupunki edistää vain yksityistielain määritelmät täyttävien kaupungin omassa hoidossa olevien teiden yksityistietoimituksia, jotta yksityisteiden avustuskriteerit täyttyvät.”

TEKNISEN TOIMIALAN LAUSUNTO VALTUUSTOALOITTEESEEN

Yksityistien hoitovastuun siirtämistä kaupungilta ELY-keskukselle on viimeksi käsitelty Kellahden kyläyhdistyksen aloitteessa vuonna 2020. Kyseisen aloitteen pohjalta asia otettiin esille Varsinais-Suomen ELY-keskuksen kanssa käydyssä vuositapaamisessa syksyllä 2020. ELY-keskuksen Liikenne ja infrastruktuuri -vastuualueen johtaja totesi ELY-keskuksen suhtautuvan asiaan kriittisesti. Maaliskuussa 2021 Infrajohtamisen toimintayksikön esimies tiedusteli asiaa vielä sähköpostitse ja vastaus oli seuraava:

”Valtion tienpidon rahoitustaso ei anna mahdollisuuksia ELY-keskuksen olla aktiivisesti viemässä eteenpäin yksityisteiden maanteiksi muuttamisia kuin hyvin poikkeuksellisissa tapauksissa. Perusteena tälle ovat hyvin rajalliset resurssimme, jotka eivät riitä koko nykyiseenkään maantieverkkoon. Viimeiseen n. kymmeneen vuoteen ei ole yksityisteitä otettu maantieksi alueellamme. Lainsäädäntöpohja on lisäksi nykyisin toinen kuin mitä se vanhan tielain aikana oli.”

Tekninen toimiala toteaa, että se tulee avaamaan keskustelun uudelleen Varsinais-Suomen ELY-keskuksen kanssa seuraavassa vuosittain järjestettävässä tapaamisessa.

Yksityistielaissa edellytettyjen yksityistietoimitusten osalta on Porin tekninen lautakunta päättänyt 2.11.2021 pidetyssä kokouksessaan seuraavaa (§253):

”Porin kaupungin tulee olla aloitteellinen osapuoli kaupungin hoidossa olevien järjestäytymättömien yksityisteiden osalta yksityistietoimituksen suorittamiseksi.”

Tekninen toimiala toteaa, että se tulee olemaan aktiivinen hoitovastuullaan olevien yksityisteiden yksityistietoimitusten käynnistämisessä ja sitä kautta tiekuntien perustamisessa. Tähän liittyvä selvitystyö aloitetaan keväällä 2022.

Ehdotus

Esittelijä

  • Markku Koppelomäki, Toimialajohtaja, markku.koppelomaki@pori.fi

Tekninen lautakunta päättää antaa edellä mainitun lausunnon valtuustoaloitteeseen.

Päätös

Päätösehdotus hyväksyttiin yksimielisesti.

Tiedoksi

Kaupunginhallitus

Muutoksenhaku

Päätöksestä ei kuntalain 136 §:n perusteella saa tehdä oikaisuvaatimusta tai kunnallisvalitusta.