Elinvoima- ja ympäristölautakunta, kokous 31.3.2022

Pöytäkirja on tarkastettu

§ 73 Tietopyyntö, toimenpidelupa

PRIDno-2021-5882

Valmistelija

  • Iiris Lehti, iiris.lehti@pori.fi

Perustelut

[peitetty] on tilannut rakennusvalvonnan arkistopalvelusta tilauksessa yksilöidyn toimenpideluvan. Toimenpidelupa on toimitettu pyytäjälle julkisilta osin siten, että luvan hakijatiedot on peitetty. Toimenpideluvan toimittamisen jälkeen asiakas on tiedustellut toimenpideluvan ehtona ollutta vahinkovakuutusta sekä tietoa siitä kenelle toimenpidelupa on myönnetty.

Toimenpideluvan ehtona ei ole ollut voimassa olevaa vahinkovakuutusta. Asiakkaalle ei siten ole toimitettu vahinkovakuutusta, koska kaupungilla ei ole kyseistä asiakirjaa. Hakijan tiedot on katsottu salassa pidettäviksi viranomaisten toiminnan julkisuudesta annetun lain (julkisuuslaki) 24 §:n perusteella, joten asiakkaalle ei ole annettu tietoja luvan hakijasta.

Koska asiakkaalle on kieltäydytty antamasta pyydettyä tietoa, on asiakkaalle julkisuuslain 14.3 §:n mukaisesti ilmoitettu, että asia voidaan saattaa viranomaisen ratkaistavaksi sekä tiedusteltu tiedon pyytäjältä, haluaako hän asian siirrettäväksi viranomaisen ratkaistavaksi. Asiakas on ilmoittanut haluavansa saattaa asian viranomaisen ratkaistavaksi.

Hallintosäännön 67 §:n mukaan lautakunta huolehtii oman toimialansa asiakirjatietojen hoitamisesta. Hallintosäännön 31 §:n mukaan elinvoima- ja ympäristölautakunta toimii maankäyttö- ja rakennuslain 21 §:n mukaisena rakennusvalvontaviranomaisena. Elinvoima- ja ympäristölautakunta on siten toimivaltainen päättämään kyseistä tietopyyntöä koskevasta asiasta.

Julkisuuslain 9 §:n 1 momentin mukaan jokaisella on oikeus saada tieto viranomaisen asiakirjasta, joka on julkinen. Lain 10 §:n mukaan salassa pidettävästä viranomaisen asiakirjasta tai sen sisällöstä saa antaa tiedon vain, jos niin erikseen tässä laissa säädetään. Kun vain osa asiakirjasta on salassa pidettävä, tieto on annettava asiakirjan julkisesta osasta, jos se on mahdollista niin, ettei salassa pidettävä osa tule tietoon. Julkisuuslain esitöiden mukaan esimerkiksi yksityisyyden suojan vuoksi salassa pidettävästä asiakirjasta voidaan antaa kopio poistamalla asianosaisen nimi ja muut tunnistetiedot tai korvaamalla ne symboleilla (HE 30/1998 vp, s. 65). Salassa pidettävistä viranomaisen asiakirjoista säädetään julkisuuslain 24 §:ssä.

Pyydetyt asiakirjat

Vahinkovakuutus

Toimenpideluvan ehtona ei ole ollut vahinkovakuutusta, joten kaupungilla ei ole tietopyynnössä tarkoitettua asiakirjaa. Tämän vuoksi kyseistä asiakirjaa ei voida luovuttaa asiakkaalle.

Hakijatiedot

Julkisuuslain 24 §:n 1 momentin 31-kohdan mukaan salassa pidettäviä viranomaisen asiakirjoja ovat muun ohella asiakirjat, jotka sisältävät tiedon henkilön kotikunnasta ja hänen siellä olevasta asuinpaikastaan tai tilapäisestä asuinpaikastaan samoin kuin puhelinnumerosta ja muista yhteystiedoista, jos henkilö on pyytänyt tiedon salassapitoa ja hänellä on perusteltu syy epäillä itsensä tai perheensä terveyden tai turvallisuuden tulevan uhatuksi.

Toimenpidelupahakemuksen mukaan hakijalla on voimassa oleva turvakielto. Digi- ja väestötietovirasto voi tallentaa henkilölle turvakiellon, mikäli henkilöllä on perusteltu syy epäillä oman tai perheen terveyden tai turvallisuuden olevan uhattuna (Laki väestötietojärjestelmästä ja Digi- ja väestötietoviraston varmennepalveluista § 36). Turvakiellon alaisia yhteistietoja luovutetaan ainoastaan sellaisille viranomaisille, joilla on oikeus turvakiellon alaisten tietojen käsittelyyn. Turvakielto koskee väestötietojärjestelmässä olevien tietojen luovuttamista. Hakijan ilmoitus voimassa olevasta turvakiellosta on katsottu julkisuuslain mukaiseksi pyynnöksi pitää salassa myös hakijan itsensä ilmoittamat asuinpaikkatiedot julkisuuslain 24.1 §:n 31-kohdan mukaisesti. Julkisuuslain edellytykset yhteystietojen salassa pidolle on katsottu täyttyvän voimassa olevan turvakiellon perusteella.

Toimenpideluvan hakijana on kiinteistön haltija. Toimenpideluvan julkisessa osassa on tieto kiinteistöstä, jota toimenpidelupa koskee. Kun kyse on asuinrakennuksesta, kiinteistön haltija lähtökohtaisesti asuu kiinteistöllä. Mikäli hakijan nimi luovutettaisiin, toimenpideluvan muiden tietojen perusteella selviäisi tieto hakijan kotikunnasta sekä asuinpaikasta, jotka ovat salassa pidettäviä tietoja julkisuuslain perusteella. Julkisuuslain mukaan salassa pidettäviä tietoja voidaan luovuttaa, jos laissa erikseen niin säädetään. Julkisuuslaissa ei ole säännöstä, jonka perusteella salassa pidettaviä tietoja tulisi tässä kohtaa luovuttaa tiedon pyytäjälle.

Tieto hakijasta on siten julkisuuslain 10 §:n perusteella voitu salassa pidettävänä tietona jättää antamatta.

Ehdotus

Esittelijä

  • Lauri Kilkku, toimialajohtaja, elinvoima- ja ympäristötoimiala, lauri.kilkku@pori.fi

Lautakunta päättää,

  • että vahinkovakuutusta koskevaa asiakirjaa ei anneta, koska kaupungilla ei ole kyseista asiakirjaa ja
  • että toimenpidelupaa ei anneta luvan hakijatietojen osalta, koska hakijatiedot ovat julkisuuslain 24 §:n 1 momentin 31-kohdan perusteella salassa pidettäviä.

Päätös

Päätösehdotus hyväksyttiin yksimielisesti.

________

Merkitään, että Sanna Grönmark poistui kokouksesta tämän asiakohdan käsittelyn jälkeen kello 17.40.

Tiedoksi

asiakas

Liitteet

Oheismateriaali


Muutoksenhaku

Valitusoikeus

Päätökseen haetaan muutosta kirjallisella hallintovalituksella Turun hallinto-oikeudelta. Päätöksestä saa valittaa se, johon päätös on kohdistettu tai jonka oikeuteen, velvollisuuteen tai etuun päätös välittömästi vaikuttaa (asianomainen).

Valitusaika

Hallintovalitus on tehtävä 30. päivän kuluessa päätöksen tiedoksisaannista. Valitusaikaa laskettaessa tiedoksisaantipäivää ei oteta lukuun. Asianosaisen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon, jollei muuta näytetä, seitsemän päivän kuluttua pöytäkirjanotteen lähettämisestä kirjeellä tai saantitodistuksen osoittamana aikana.

Valituskirjelmän sisältö

Hallintovalitus tehdään kirjallisesti. Valituskirjelmässä, joka osoitetaan Turun hallinto-oikeudelle, on ilmoitettava:

1) päätös, johon haetaan muutosta;
2) miltä kohdin päätökseen haetaan muutosta ja mitä muutoksia siihen vaaditaan tehtäväksi; sekä
3) perusteet, joilla muutosta vaaditaan.

Valituskirjelmässä on ilmoitettava valittajan nimi ja kotikunta. Jos valittajan puhevaltaa käyttää hänen laillinen edustajansa tai asiamiehensä tai jos valituksen laatijana on joku muu henkilö, valituskirjelmässä on ilmoitettava myös tämän nimi ja kotikunta.

Valituskirjelmässä on lisäksi ilmoitettava postiosoite ja puhelinnumero, joihin asiaa koskevat ilmoitukset valittajalle voidaan toimittaa.

Valittajan, laillisen edustajan tai asiamiehen on allekirjoitettava valituskirjelmä.

Valituskirjelmän liitteet

Valituskirjelmään on liitettävä:

1) päätös, johon haetaan muutosta valittamalla, alkuperäisenä tai jäljennöksenä;
2) todistus siitä, minä päivänä päätös on annettu tiedoksi tai muu selvitys valitusajan alkamisenajankohdasta; sekä
3) asiakirjat, joihin valittaja vetoaa vaatimuksensa tueksi, jollei niitä ole jo aikaisemmin toimitettu viranomaiselle.

Asiamiehen on liitettävä valituskirjelmään valtakirja.

Valituskirjelmä on toimitettava valitusajan kuluessa Turun hallinto-oikeudelle, osoitteeseen:

PL 32            
20101 TURKU

Käyntiosoite: Sairashuoneenkatu 2-4           
Vaihde: 029 56 42400
Kirjaamo: 029 56 42410
Faksi: 029 56 42414
Sähköposti: turku.hao@oikeus.fi

Valituksen voi tehdä myös hallinto- ja erityistuomioistuinten asiointipalvelussa osoitteessa https://asiointi2.oikeus.fi/hallintotuomioistuimet