Sivistyslautakunta, kokous 10.5.2022

Pöytäkirja on tarkastettu

§ 168 Päkärän päiväkodin toiminnan loppuminen kannatusyhdistyksen toimesta 31.7.2022 ja siitä aiheutuvat järjestelyt

PRIDno-2022-2187

Valmistelija

  • Ritva Välimäki, yksikön päällikkö, varhaiskasvatusyksikkö, ritva.valimaki@pori.fi

Perustelut

Päkärän päiväkoti on aloittanut toimintansa Säästöpankin henkilökunnan lasten päiväkotina vuonna 1971. Päiväkoti on toiminut kaupungin ostopalvelupäiväkotina 1980-luvulta alkaen. Vuonna 2017 päiväkoti muuttui palvelusetelipäiväkodiksi.

Päiväkodin toiminnasta vastaa Päkärän päiväkodin kannatusyhdistys, joka on 5.4.2022 kokouksessaan päättänyt lopettaa päiväkotitoiminnan 31.7.2022. Samalla päättyy myös toiminta palvelusetelipäiväkotina.

Yhdistyksen tilat sijaitsevat Ruosniemessä, kerrostalossa, osoitteessa Kestintie 1. Sosiaalilautakunta on vuonna 2003 myöntänyt yhdistykselle avustusta ko. tilan osakkeiden ostoon. Avustuksen ehtona oli, että jos kannatusyhdistys luopuu päiväkodin pidosta, niin osakkeet jäävät Porin kaupungille. Tilat ovat siirtymässä Porin kaupungin omistukseen 1.8.2022.

Ruosniemen alueella tarvitaan ko. päiväkotipaikat jatkossakin. Päiväkodissa on 21 lasta, joista 7 on siirtymässä kouluun syksyllä. Ensi syksylle päiväkotiin on hakemuksia enemmän kuin lapsia voidaan sinne sijoittaa. Ikäluokittain Toejoen ja Ruosniemen koulupiirien alle kouluikäisten lasten määrät olivat huhtikuussa 2022 seuraavat:

syntymävuosi Ruosniemi Toejoki yht.
2021 41 50 91
2020 47 38 85
2019 40 50 90
2018 53 46 99
2017 54 46 100
2016 56 55 111

Vaikka lasten määrä on laskussa, porilaislapsista yhä isompi prosentti osallistuu varhaiskasvatukseen. Toejoen ja Ruosniemen alueet ovat lapsiperheiden suosimaa asuinaluetta. Uusi Pohjoisväylän koulu todennäköisesti huokuttelee asukkaita alueelle, jonne on lähivuosina tulossa uusia rivi- ja omakotitalotontteja.

Päiväkodin tilojen tarve on lähivuosina ilmeinen. Päkärän päiväkodin toiminta on tarkoituksenmukaista siirtää Päiväkoti Meijumäen alaisuuteen.  Kannatusyhdistyksellä on 4 työntekijää, joiden siirtymisestä Porin kaupungin työntekijöiksi tulee neuvotella. Kaikki ovat halukkaita siirtymään. Työntekijöistä kolme on kasvatushenkilöstöä, yksi ruokahuollon ja puhtaanapidon työntekijä.

Siirrosta palvelusetelipäiväkodista kunnalliseksi toiminnaksi seuraa jokin verran menoja. Porin kaupungin henkilöstön palkat ovat vähän korkeammat. Myös jotain pientä remonttia pintoihin on välttämätöntä tehdä kesän aikana. Palveluliikelaitokselle tulee myös joitain kalustohankintoja. Kokonaismenoissa ei tapahdu muutosta, koska Ruosniemen hiihtokeskuksessa toiminut metsäeskari päättyy toukokuun lopussa vähäisen kysynnän vuoksi. Lisäksi palvelusetelimenot pienenevät.

Varhaiskasvatukselle Päkärän tilat ovat tutut entuudestaan aiemman yhteistyön ja valvonnan puitteissa. Tilossa vieraili ensi kertaa 29.4.2022 myös teknisen toimialan ja palveluliikelaitoksen edustajat. Porin kaupungin terveydensuojelutoimiala on tehnyt valvontasuunnitelman mukaisen tarkastuksen päiväkotiin viimeksi 17.12.2021, pelastuslaitoksen viimeisin palotarkastus on tehty 14.10.2019.

Asiaan liittyvät toimialat ovat tietoisia tilanteesta.

Ehdotus

Esittelijä

  • Esa Kohtamäki, toimialajohtaja, sivistystoimiala, esa.kohtamaki@pori.fi

Sivistyslautakunta päättää esittää, että

- kaupungin omistajaohjausyksikkö yhdessä teknisen toimialan kanssa ryhtyy tarvittaviin toimenpiteisiin esittelytekstissä mainittujen osakkeiden vastaanottamiseksi Porin kaupungille.

- tekninen toimialaja ja Porin palveluliikelaitos ryhtyvät välttämättömiin toimenpiteisiin, jotta tilat ovat päiväkotikäytössä 1.8.2022. ajankohtana

- HR-yksikkö neuvottelee Päkärän päiväkodin nykyisen henkilöstön siirrosta kaupungin työntekijöiksi.

Päätös

Päätösehdotus hyväksyttiin yksimielisesti.

Tiedoksi

Omistajaohjausyksikkö/Jouni Lampinen, HR-uksikkö/Timo Jauhiainen, Porin Palveluliikelaitos/Jani Sundell, tekninen toimiala/tilayksikkö/Mikko Viitala

Liitteet

Oheismateriaali


Muutoksenhaku

Päätöksestä ei kuntalain 136 §:n perusteella saa tehdä oikaisuvaatimusta tai kunnallisvalitusta.