Elinvoima- ja ympäristölautakunta, kokous 24.5.2022

Pöytäkirja on tarkastettu

§ 104 Tapahtuma-avustuksen myöntäminen, MTK 35. liittokokous 15.-16.6.2022

PRIDno-2022-2487

Valmistelija

  • Eija Joensuu, eija.joensuu@pori.fi

Perustelut

Tapahtuman kuvaus 
MTK (Maa- ja Metsätaloustuottajain Keskusliitto ry) järjestää 35. liittokokouksensa jälleen Porissa! Edellisestä ei ihan vielä kulunut 100 vuotta, mutta melkein eli vuonna 1926 järjestettiin "kesäjuhlat". Järjestön sääntöjen 16§ määrittelee tapahtuman " Liittokokous määrittelee järjestön toimintatavoitteet ja periaatteet seuraavaan liittokokoukseen saakka sekä toimii maaseutufoorumina kaikille järjestön jäsenkenttään kuuluville". Järjestämme liittokokouksia pääsääntöisesti viiden vuoden välein. Edellinen oli vuonna 2017 juhlaliittokokous, kun järjestömme monen muun ohella täytti 100 vuotta. Tämän vuoden kokouksen luonne on ns. "työkokous", jossa tosiaan näinä erittäin haastavina aikoina suuntamme järjestömme tulevaisuutta seuraavalle viisivuotiskaudelle. Aikana, jolloin kuukaudenkin ennustaminen on vaikeaa. Haastavasta ajasta johtuen, odotamme vahvaa keskustelua ja jäsenistömme suuntaviivoja, unohtamatta ainutlaatuista kokemusta isosta läsnäolo kokouksesta pandemian jäljiltä.

Tapahtuma on käytännössä kolmipäiväinen eli varsinainen kokous 15.-16.6., mutta valmistelevia kokouksia on jo 14.6. alkaen. Tapahtumassa on valtakunnantason alustajia ja se tulee samaan mediahuomiota omassa viestinnässämme, mutta myös muussa valtakunnallisessa mediassa.


Avustuksen käytön kuvaus
Pelkästään West Areenan kiinteät kustannukset tapahtumassa on noin 70 000 € ja tarjoilut noin 120 000 €. Kaupungin kaikki majoitustilat on varattu tapahtumalle. Osallistujat maksavat omat majoituksensa, mutta käytännössä muut kulut jäävät järjestölle ja sen eri jäsenorganisaatioille.


Päätöksen perusteluita
Tapahtuma on luonteeltaan juuri sellainen joita Poriin haluamme. Liittokokous tuo paljon vieraita kaupunkiin jotka käyttävät paikallisia palveluita ja paikallisia tuottajia. Kokousvieraat mm. täyttävät majoitusliikkeet ja järjestäjät vievät kutsuvieraitaan sekä median edustajia tutustumaan nähtävyyskohteisiimme. Kokoluokaltaan ja toiminnoiltaan on puoluekokouksiin verrattava tapahtuma joka tuo valtakunnallista huomiota Poriin. 
  
Työryhmä esittää elinvoima- ja ympäristölautakunnalle, että tapahtumajärjestäjälle maksetaan tapahtuma-avustusta 10.000 € hakusumman ollessa 15.000 € hakemuksen täyttäessä tapahtuma-avustuksille määritellyt kriteerit.

Tapahtuma-avustusta voidaan myöntää Porissa järjestettävän valtakunnallisen, kansainväliseen tai sellaiseksi pyrkivään, tai muuhun kaupungin elinvoimaa ja imagoa tukevaan tapahtumaan. Järjestäjänä voi olla rekisteröitynyt yhdistys tai yritys tai useita toimijoita yhdessä.

Ehdotus

Esittelijä

  • Lauri Kilkku, vs. kaupunginjohtaja, lauri.kilkku@pori.fi

Elinvoima- ja ympäristölautakunta päättää myöntää MTK 35. liittokokous -tapahtumalle tapahtuma-avustusta 10000 € hakusumman ollessa 15000 € hakemuksen täyttäessa tapahtuma-avustuksille määritellyt kriteerit.

Tapahtuma-avustuksen saajan tulee raportoida avustuksen käytöstä ja tapahtuman vaikuttavuudesta viimeistään 6 kk tapahtuman jälkeen elinvoima- ja ympäristötoimialan antaman ohjeistuksen mukaisesti. Uutta avustusta ei myönnetä ennen kuin edellisen avustuksen käytöstä on raportoitu asianmukaisesti.

Päätös

Päätösehdotus hyväksyttiin yksimielisesti.

Tiedoksi

Tapahtuma-avustuksen hakija, Matkailu- ja markkinointiyksikkö, varainhallinta

Liitteet

Oheismateriaali


Muutoksenhaku

Tähän päätökseen tyytymätön voi tehdä kirjallisen oikaisuvaatimuksen. Päätökseen ei saa hakea muutosta valittamalla tuomioistuimeen.

Oikaisuvaatimusoikeus
Oikaisuvaatimuksen saa tehdä:

  • se, johon päätös on kohdistettu tai jonka oikeuteen, velvollisuuteen tai etuun päätös välittömästi vaikuttaa (asianosainen), sekä
  • kunnan jäsen.

Oikaisuvaatimusaika
Oikaisuvaatimus on tehtävä 14 päivän kuluessa päätöksen tiedoksisaannista.

Oikaisuvaatimus on toimitettava Porin kaupungin kirjaamoon määräajan viimeisenä päivänä ennen kirjaamon aukioloajan päättymistä. 

Asianosaisen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon, jollei muuta näytetä, seitsemän päivän kuluttua kirjeen lähettämisestä. Käytettäessä tavallista sähköistä tiedoksiantoa asianosaisen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon, jollei muuta näytetä, kolmantena päivänä viestin lähettämisestä. 

Kunnan jäsenen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon seitsemän päivän kuluttua siitä, kun pöytäkirja on nähtävänä yleisessä tietoverkossa. 

Tiedoksisaantipäivää ei lueta oikaisuvaatimusaikaan. Jos oikaisuvaatimusajan viimeinen päivä on pyhäpäivä, itsenäisyyspäivä, vapunpäivä, joulu- tai juhannusaatto tai arkilauantai, saa oikaisuvaatimuksen tehdä ensimmäisenä arkipäivänä sen jälkeen.

Oikaisuvaatimusviranomainen
Oikaisuvaatimus on tehtävä kirjallisesti päätöksen tehneelle toimielimelle tai viranhaltijapäätöksen osalta toimielimelle, jonka alaisuudessa viranhaltija toimii.

Kirjaamon yhteystiedot:
Postiosoite:                PL 121, 28101 Pori
Käyntiosoite:              Palvelupiste Porina, Yrjönkatu 13
Sähköpostiosoite:      kirjaamo@pori.fi
Faksinumero:            (02) 634 9417
Puhelinnumero:         (02) 623 4470
Vaihde                       (02) 621 1100

Palvelupisteen aukioloajat
maanantai                 10 - 16
tiistai-torstai                8 - 16
perjantai                     8 - 15


Oikaisuvaatimuksen muoto ja sisältö
Oikaisuvaatimus on tehtävä kirjallisesti. Myös sähköinen asiakirja täyttää vaatimuksen kirjallisesta muodosta.

Oikaisuvaatimuksessa on ilmoitettava:
•    päätös, johon haetaan oikaisua
•    miten päätöstä halutaan oikaistavaksi
•    millä perusteella oikaisua vaaditaan.

Oikaisuvaatimuksessa on lisäksi ilmoitettava tekijän nimi, kotikunta, postiosoite ja puhelinnumero. 

Jos oikaisuvaatimuspäätös voidaan antaa tiedoksi sähköisenä viestinä, yhteystietona pyydetään ilmoittamaan myös sähköpostiosoite.

Pöytäkirja
Päätöstä koskevia pöytäkirjan otteita ja liitteitä voi pyytää Porin kaupungin kirjaamosta.

Pöytäkirja on viety nähtäväksi yleiseen tietoverkkoon toimielimen päättämän aikataulun mukaisesti.

Asianosaiselle lähetettyyn pöytäkirjaotteeseen oikaisuvaatimusohjeineen on merkitty lähettämispäivä sekä pöytäkirjan nähtävilläolopäivä.