Perustelut
Suomen Palloliitto ry on solminut kaupunkikumppanuusaiepöytäkirjan joidenkin suomalaisten kaupunkien kanssa. Ensimmäinen aiepöytäkirja kaupunkikumppanuuden solmimiseksi allekirjoitettiin Palloliiton ja Jyväskylän välillä loppuvuodesta 2020. Tällä hetkellä aiepöytäkirjoja on allekirjoitettu Jyväskylän lisäksi ainakin Turun, Tampereen, Joensuun, Lappeenrannan ja Porvoon kanssa.
Aiepöytäkirjan tarkoituksena on tiivistää Porin kaupungin, porilaisten seurojen ja Palloliiton yhteistyötä, tukemaan tulevaisuudessa entistä vahvemmin Porin kaupungin, seurojen ja Suomen Palloliiton tavoitteiden saavuttamista. Yhtenä merkittävänä tavoitteena aiesopimuksessa on taata säännöllinen keskusteluyhteys seurojen, kaupungin ja Palloliiton välille. Kaupungin, seurojen ja Palloliiton kesken käydään jatkossa vuosittaiset keskustelut, joissa tarkastellaan aiesopimukseen kirjattuja asioita. Tavoitetasolla on kirjattu huomioita mm. kouluyhteistyöstä ja harrastamisesta koulupäivän yhteydessä, harrastamisen hinnasta, kenttä- ja salivuokrista sekä seura-avustuksista. Keskusteluissa tarkastellaan myös syrjäytymisen ehkäisemiseen sekä kotouttamiseen liittyviä toimitoja sekä jalkapallon ja futsalin olosuhdekehitystä seurojen kasvun ja toiminnan laajenemisen mahdollistajana.
Aiepöytäkirjaa on valmisteltu yhteistyössä Palloliiton ja Porin kaupungin kesken. Luonnos aiepöytäkirjasta liitteenä.
Ehdotus
Esittelijä
-
Esa Kohtamäki, toimialajohtaja, sivistystoimiala, esa.kohtamaki@pori.fi
Sivistyslautakunta päättää esittää kaupunginhallitukselle Porin kaupungin ja Suomen Palloliitto ry:n välisen kaupunkikumppanuusaiepöytäkirjan solmimista ehdotuksen mukaisesti.
Pöytäkirja tarkastetaan tämän asiakohdan osalta heti kokouksessa.
Päätös
Päätösehdotus hyväksyttiin yksimielisesti.
Pöytäkirja tämän asian osalta tarkastettiin välittömästi kokouksessa.