Kaupunginhallitus, kokous 27.6.2022

Pöytäkirja on tarkastettu

§ 437 Vuoden 2021 arviointikertomus, jatkotoimenpiteet

PRIDno-2022-2345

Aikaisempi käsittely

Valmistelija

Niko Poskiparta, tarkastusjohtaja, niko.poskiparta@pori.fi

Perustelut

Tarkastuslautakunnan on kuntalain 121 §:n mukaan valmisteltava valtuuston päätettävät hallinnon ja talouden tarkastusta koskevat asiat sekä arvioitava, ovatko valtuuston asettamat toiminnalliset ja taloudelliset tavoitteet kunnassa ja kuntakonsernissa toteutuneet. Tarkastuslautakunnan tulee arvioida talouden tasapainotuksen toteutumista tilikaudella sekä voimassa olevan taloussuunnitelman riittävyyttä, jos kunnan taseessa on kattamatonta alijäämää.

Tarkastuslautakunnan tehtäviin kuuluu myös muun muassa huolehtia kunnan ja sen tytäryhteisöjen tarkastuksen yhteensovittamisesta sekä kiinnittää huomiota kaupungin toiminnan, toimintatapojen ja palvelujen järjestämisen tuloksellisuuteen ja tarkoituksenmukaisuuteen.

Kuntalain mukaisesti tarkastuslautakunnan tulee antaa kultakin vuodelta arviointikertomus, jossa esitetään arvioinnin tulokset. Arviointikertomus käsitellään kaupunginvaltuustossa tilinpäätöksen yhteydessä. Kuntalain 121.5 §:n mukaan kaupunginhallituksen tulee antaa valtuustolle lausunto toimenpiteistä, joihin arviointikertomus antaa aihetta.

Esitys vuoden 2021 arviointikertomukseksi on esityslistan liitteenä.

Arviointikertomus tulee julkiseksi, kun tarkastuslautakunta on sen hyväksynyt ja se on valmis käyttötarkoitukseensa (Laki viranomaisen toiminnan julkisuudesta 24 §:n 15 kohta).

Arviointikertomus tulee julkiseksi 24.5.2022, jolloin arviointikertomus on saatavilla kaupungin verkkosivuilta.

Ehdotus

Esittelijä

Niko Poskiparta, tarkastusjohtaja, niko.poskiparta@pori.fi

Tarkastuslautakunta päättää hyväksyä arviointikertomuksen.

Tarkastuslautakunta oikeuttaa tarkastustoimiston tekemään arviointikertomukseen teknisluonteisia korjauksia ja tarkistuksia.

Tarkastuslautakunta päättää edelleen esittää kaupunginvaltuustolle, että

  • tarkastuslautakunnan arviointikertomus vuodelta 2021 merkitään tiedoksi
  • kaupunginvaltuusto päättää lähettää arviointikertomuksen kaupunginhallitukselle tarvittavia toimenpiteitä varten ja
  • velvoittaa kaupunginhallituksen tuomaan lokakuun 2022 loppuun mennessä kaupunginvaltuustolle kuntalain 121.5 § mukaisen lausunnon.

Päätös

Päätösehdotus hyväksyttiin yksimielisesti.

Perustelut

Tarkastuslautakunta päätti kokouksessaan 10.5.2022 § 38 hyväksyä vuoden 2021 arviointikertomuksen.

Arviointikertomus on julkaistu 24.5.2022.

Ehdotus

Tarkastuslautakunnan päätösehdotus:

Kaupunginvaltuusto päättää:

  • merkitä tarkastuslautakunnan arviointikertomuksen vuodelta 2021 tiedoksi
  • lähettää arviointikertomuksen kaupunginhallitukselle tarvittavia toimenpiteitä varten ja velvoittaa kaupunginhallituksen tuomaan lokakuun 2022 loppuun mennessä kaupunginvaltuustolle kuntalain 121.5 § mukaisen lausunnon.

Päätös

Kaupunginvaltuusto päätti:

  • merkitä tarkastuslautakunnan arviointikertomuksen vuodelta 2021 tiedoksi
  • lähettää arviointikertomuksen kaupunginhallitukselle tarvittavia toimenpiteitä varten ja velvoittaa kaupunginhallituksen tuomaan lokakuun 2022 loppuun mennessä kaupunginvaltuustolle kuntalain 121.5 § mukaisen lausunnon.

Kokouskäsittely

Kaupunginvaltuusto kuuli tarkastuslautakunnan puheenjohtaja Mika Tuhkasen alustuksen asiasta.

Kaupunginvaltuusto kuuli kaupunginhallituksen puheenjohtaja Arja Laulaisen puheenvuoron arviointikertomuksesta.

Merkitään, että valtuutettu Martti Lundén poistui tämän asiakohdan käsittelyn aikana kello 18.45.

Merkitään, että varavaltuutettu Sami Hietaharju saapui kokoukseen kello 18.46.

Valmistelija

  • Tuomas Hatanpää, talous- ja hallintojohtaja, tuomas.hatanpaa@pori.fi

Perustelut

Kaupunginvaltuusto päätti kokouksessa 30.5.2022 §68 merkitä tarkastuslautakunnan arviointikertomuksen vuodelta 2021 tiedoksi ja lähetti arviointikertomuksen kaupunginhallitukselle tarvittavia toimenpiteitä varten ja velvoitti kaupunginhallituksen tuomaan lokakuun 2022 loppuun mennessä kaupunginvaltuustolle kuntalain 121.5 § mukaisen lausunnon.

Lausunnon laatimista varten kaupunginhallitus pyytää seuraavia viranhaltijoita antamaan oman lausuntonsa arviointikertomuksessa mainituista asioista.  Lausunnon antajat on lisätty liitteenä olevaan arviointikertomukseen lausunnon antamista edellyttäviin kohtiin keltaisella alleviivattuna:

Koska lausuntojen perusteella laaditaan kaupunginhallituksen lausunto, joka tulee sisältämään toimenpiteiden vastuuttamisen ja aikataulutuksen, tulee viranhaltijoiden lausunnoissa kiinnittää näihin seikkoihin erityishuomio. Lausunnon antajan tulee lausunnossaan ottaa siis kantaa, millä aikataululla korjaava toimenpide voidaan toteuttaa, mikä on toimenpiteestä vastaava taho, vaatiiko toimenpide lisäyksiä talousarvion määrärahoihin ja sisältyykö toimenpiteen toteuttamiseen riskejä tai epävarmuustekijöitä. 

Arviointikertomuksen 2021 jatkotoimenpiteet: Konsernipalvelut/ Outi Karinharju, Konsernipalvelut/ Tomi Lähteenmäki, Konsernipalvelut/Tuomas Hatanpää, Konsernipalvelut/ Jouni Lampinen, Konsernipalvelut / Timo Jauhiainen, Sivistystoimiala / Esa Kohtamäki, Elinvoima- ja ympäristötoimiala Jouko Hautamäki, Perusturva / Sanna Mustajoki.,

Taloudelliset ja toiminnalliset tavoitteet: Konsernipalvelut/Tuomas Hatanpää, Palveluliikelaitos Jani Sundell.

Kaupunkikonserni: Konsernipalvelut / Jouni Lampinen

Muut havainnot: Konsernipalvelut/ Tomi Lähteenmäki, Konsernipalvelut/ Jouni Lampinen, Konsernipalvelut / Tuomas Hatanpää, Konsernipalvelut / Sanna Närä, Elinvoima- ja ympäristötoimiala / Jouko Hautamäki, Sivistystoimiala / Esa Kohtamäki.

Ehdotus

Esittelijä

  • Lauri Kilkku, vs. kaupunginjohtaja, lauri.kilkku@pori.fi

Kaupunginhallitus päättää pyytää esittelytekstissä mainituilta tahoilta lausunnot vuoden 2021 arviointikertomuksesta. Lausunnot tulee toimittaa talous- ja hallintojohtaja Tuomas Hatanpäälle 16.9.2022 mennessä.

Päätös

Päätösehdotus hyväksyttiin yksimielisesti.

Tiedoksi

Konsernipalvelut/ Outi Karinharju, Konsernipalvelut/ Tomi Lähteenmäki, Konsernipalvelut/Tuomas Hatanpää, Konsernipalvelut/ Jouni Lampinen, Konsernipalvelut / Timo Jauhiainen, Sivistystoimiala / Esa Kohtamäki, Elinvoima- ja ympäristötoimiala Jouko Hautamäki, Perusturva / Sanna Mustajoki,  Palveluliikelaitos Jani Sundell, Konsernipalvelut / Sanna Närä

Muutoksenhaku

Päätöksestä ei kuntalain 136 §:n perusteella saa tehdä oikaisuvaatimusta tai kunnallisvalitusta.