Sivistyslautakunta, kokous 16.8.2022

Pöytäkirja on tarkastettu

§ 221 Sivistyslautakunnan lausunto valtuustoaloitteeseen: Haikararaha-kokeilun aloittaminen ja selvitys sen vaikutuksesta Porin syntyvyydelle

PRIDno-2022-1959

Aikaisempi käsittely

Perustelut

Varavaltuutettu Joonas Ryynänen jätti valtuuston kokouksessa seuraavan valtuustoaloitteen:

"Valtuustoaloite: Haikararaha-kokeilun aloittaminen ja selvitys sen vaikutuksesta Porin syntyvyydelle

Satakunnan väestönkehityksestä ollaan usealla taholla oltu huolissaan. Väestökehityksen turvaamiseksi tarvitaan erilaisia keinoja. Haikararaha on syntyvästä lapsesta maksettava etuus perheelle, joka voisi tukea lapsen hankkimisen päätöstä ja kehittää Porin kaupungin imagoa lapsimyönteisenä kaupunkina.

Porin vuosittainen syntyvyys on viime vuosikymmenen aikana sukeltanut runsaasta 800 lapsesta pienimmillään 573 lapseen vuodessa. Uusia porilaisia ei enää synny entiseen tapaan. Porissa on kuitenkin toimiva neuvolaverkosto ja monenlaista tukea ja tekemistä lapsiperheille. Taloudellinen huoli ja lapsen saamisen kustannukset ovat varmasti yksi syy alhaisempaan syntyvyyteen.

Tutkimuksista tiedämme, että ne perheet, joissa jo on lapsia, saavat todennäköisemmin toisen tai kolmannen lapsen, jos vanhemmat kokevat taloustilanteensa lapsen tulolle suopeaksi. Porissa syntyy toisia tai kolmansia lapsia vuosittain noin 300.

Esitän, että  kaupunki ryhtyy valmistelemaan toisesta ja kolmannesta lapsesta maksettavaa haikara-rahaa kuntakokeiluna. Haikararaha maksettaisiin Porissa kotipaikkana olevalle perheelle. Vuonna 2023 syntyvistä toisista ja kolmansista lapsista maksettaisiin esim. 400 € per lapsi. Lisäksi ehdotan, että tuloksia mitataan ja selvitetään, onko mallin laajempi käyttö taloudellisesti kannattavaa.

Joonas Ryynänen (sd.)"

Ehdotus

Kaupunginvaltuusto päättää lähettää valtuustoaloitteen kaupunginhallitukselle kaupunginvaltuuston päätösten toimeenpanon yhteydessä käsiteltäväksi.

Päätös

Kaupunginvaltuusto päätti lähettää valtuustoaloitteen kaupunginhallitukselle kaupunginvaltuuston päätösten toimeenpanon yhteydessä käsiteltäväksi.

Valmistelija

  • Ritva Välimäki, yksikön päällikkö, varhaiskasvatusyksikkö, ritva.valimaki@pori.fi

Perustelut

Otsikon valtuustoaloite on saapunut sivistyslautakunnalle lausuttavaksi 31.8.2022 mennessä.  Varavaltuutettu Ryynänen esittää, että kaupunki ryhtyy valmistelemaan toisesta ja kolmannesta lapsesta maksettavaa haikara-rahaa kuntakokeiluna. Haikararaha maksettaisiin Porissa kotipaikkana olevalle perheelle. Vuonna 2023 syntyvistä toisista ja kolmansista lapsista maksettaisiin esim. 400 € per lapsi. Lisäksi varavaltuutettu Ryynänen ehdottaa, että tuloksia mitataan ja selvitetään, onko mallin laajempi käyttö taloudellisesti kannattavaa. Porissa syntyy toisia tai kolmansia lapsia vuosittain noin 300. Valtuustoaloite on luettavissa kokonaisuudessaan asian historiatiedoissa.

Ehdotus

Esittelijä

  • Taneli Tiirikainen, yksikön päällikkö, opetusyksikkö, taneli.tiirikainen@pori.fi

Sivistyslautakunta esittää lausuntonaan seuraavaa:

Lapsiperheiden kotikuntavalintaan vaikuttavat asumis- ja työmahdollisuuksien lisäksi mm. kunnan tarjoamien palveluiden määrä ja laatu. Asukkaat arvostavat monipuolisia, laadukkaita ja helposti saavutettavia palveluita. Pori on lasten ja nuorten kaupunki. Porissa pyritään vaikuttamaan monin tavoin  asukasmäärään esimerkiksi niin että Porissa on toimivat palvelut. Toimivien palveluiden lisäksi kunta voi pitää yllä veto- ja pitovoimaansa myös erilaisin kuntalaisille tarjotuin etuuksin. Sivistystoimialalla varhaiskasvatuksessa on jo käytössä ei-lakisääteisiä etuja alle kouluikäisten perheille. Pori maksaa sekä kotihoidon tuen että yksityisen hoidon tuen kuntalisiä lapsiperheille tietyin edellytyksin. Varhaiskasvatusmaksuissa on helpotuksia varsinaiseen asiakasmaksulakiin nähden, Porissa on asiakkaan valittavana viisi eri hoitoaikavälystä, joissa kuukausimaksun %-osuus on määritelty hoitoajan mukaisesti. Lain mukaan välyksiä pitäisi olla vain 3.  Lisäksi kunnallisessa varhaiskasvatuksessa on käytössä kesäaikana maksuttomat kesäkuukaudet. Perhe voi olla maksamatta asiakasmaksua ennakkoon ilmoittamansa 2-3 kuukautta, jos lapsi ei tarvitse varhaiskasvatusta ko. aikana.

Haikararahaa eli vastasyntyneestä maksettua avustusta perheille on Suomessa maksettu eri kunnissa eri määrä. Tämän hetken haikara-rahaa maksavista kunnista ei ole tarkkaa lukumäärää tieodssa. esim Kuntaliitto ei ko. kuntia ole selvittänyt. Vuonna 2008 ko. kuntia oli 50. Osa kunnista on lopettanut rahan maksun, mutta uusia kuntia on myös ottanut sen käyttöön. Joissakin kunnissa ko. raha on jaettu useammalle vuodelle, jotta perhe jäisi kuntaan myös lapsen syntymän jälkeen. Pienimmissä rahaa maksavissa muuttotappiokunnissa kunnan lapsimääriin on tullut kasvua. Isompien kuntien osalta vaikutusta on hankalampi arvioida.

Lautakunnalle on tulossa lausunnolla myös valtuustoaloite, jossa kotihoidon tuen kuntalisää ehdotetaan nostettavaksi nykyisestä 75 eurosta 100 euroon. Kaikkiin uusin tai korotettuihin etuihin tarvitaan lisämäärärahaa, mikäli sellaisia päätetään toteuttaa. Kaupungin toimialoilla valmistellaan parhaillaan talousarvioehdotuksia vuodelle 2023, sivistystoimialan ehdotukseen ei ole mahdollista lisätä uusia ei-lakisääteisiä menoja. 400 euron suuruiseen haikararahaan pitäisi budjetoida erillinen 120 000 euron määräraha.

Uudenlaiset lisäykset etuuksiin edellyttävät koko kaupunkitason laajempaa kannanottoa. Sinänsä kokeiluna toteutettavaksi ehdotettu etuus olisi järkevä tapa selvittää ja arvioida etuuden pitkäkestoisempia vaikutuksia juuri Porissa.

Päätös

Päätösehdotus hyväksyttiin yksimielisesti.

Tiedoksi

Kaupunginhallitus/sihteeri