Elinvoima- ja ympäristölautakunta, kokous 14.9.2022

Pöytäkirja on tarkastettu

§ 158 Poikkeaminen, Tikkula / oikaisuvaatimus

PRIDno-2021-5615

Valmistelija

  • Iiris Lehti, iiris.lehti@pori.fi

Perustelut

Elinvoima- ja ympäristötoimialan toimialajohtaja on 6.6.2022 (§ 40) päättänyt myöntää poikkeamisluvan matkaviestitukiaseman rakentamiseen Tikkulan kaupunginosaan kiinteistölle Joki-Friisi 609-434-5-229 Raumanjuovantien varteen asemakaavan mukaiselle puistoalueelle (VP). Tukiasema käsittää 42 metriä korkean vapaasti seisovan putkiristikkopylvään sekä ja noin 10 m²:n suuruisen laitetilan rakentaminen. Lisäksi alueelle rakennetaan huoltotie tulvapenkereen huoltotieltä. Päätöksen mukainen hanke poikkeaa asemakaavan mukaisesta käyttötarkoituksesta, eikä asemakaavassa ole osoitettu rakennusoikeutta tukiaseman rakentamiseksi.

Päätös on annettu 14.6.2022. Naapuri on tehnyt päätöksestä oikaisuvaatimuksen, joka on saapunut kaupungille 14.6.2022.

Oikaisuvaatimus

Oikaisuvaatimuksessa vaaditaan päätöksen kumoamista lainvastaisena. Oikaisuvaatimuksen mukaan päätös on perustunut puutteellisiin selvityksiin, eikä asemakaavasta poikkeamiselle ole päteviä perusteita eikä maankäyttö- ja rakennuslain (MRL) 171 §:n mukaisia erityisiä syitä.

Selvitysten riittämättömyyden osalta oikaisuvaatimuksessa katsotaan, että hakija on hakemuksen liitteenä olleessa maankäyttö- ja rakennusasetuksen (MRA) 64 §:n mukaisessa selvityksessään sanallisesti, suurpiirteisesti ja vain yleisellä tasolla esittänyt väittämiä muun muassa siitä, että uusi mastopaikka olisi välttämätön kuuluvuudelle eikä verkkoja pystyttäisi laajentamaan jo olemassa oleva tukiasema käyttämällä. Oikaisuvaatimuksen mukaan hakija ei ole esittänyt lainkaan näyttöä olemassa olevista mastoista ja niiden kapasiteetin puutteista eikä kuuluvuuskatveista. Oikaisuvaatimuksen tekijä on viitannut hakijan internet-sivuillaan jakamiin kuuluvuustietoihin ja katsoo, että väite kuuluvuuskatveiden korjaamisesta on ilmeisen totuudenvastainen.

Oikaisuvaatimuksessa katsotaan selvityksen olevan lisäksi puutteellinen, koska siinä on väitetty, että tukiasemamastosta ei olisi haittaa ympärillä olevalle asutukselle. Selvityksessä on kuitenkin todettu, että maston yläosa tulee näkymään kauemmaksi ympäristöön jonkin verran. Oikaisuvaatimuksessa on lisäksi katsottu, että hakijan selvityksessä ei ole riittävällä tavalla osoitettu sitä, että tukiasemasta ei aiheudu haittaa ihmisen terveydelle eikä myöskään lentoliikenteelle.

Puutteellisen selvityksen lisäksi oikaisuvaatimuksen mukaan tukiaseman rakentaminen ei vastaa voimassa olevan asemakaavan tavoitetta lisätä alueen houkuttelevuutta asuinrakentamiselle osana uusiutuvaa monimuotoista yritysaluetta. Hankkeen erityisenä syynä on esitetty maston tarve, jota ei oikaisuvaatimuksen mukaan ole suunnitellussa hankkeessa toteennäytetty millään tavalla, eikä erityistä syytä poikkeamiselle siten ole olemassa.

Oikaisuvaatimuksessa katsotaan, että viranhaltijapäätös on lainvastainen ja se tulee kumota. Oikaisuvaatimus on kokonaisuudessaan asian liitteenä.

Hakijan vastine

Poikkeusluvan hakija on antanut oikaisuvaatimukseen vastineensa 4.8.2022.

Vastineessaan hakija on todennut muun ohella, että tukiasematiheys tulee tulevaisuudessa kasvamaan, koska käyttäjämäärät kasvavat ja yhden tukiaseman kapasiteetti on rajallinen. Suunnitellussa hankkeessa palvelua ja kapasiteettia yritetään tehdä tulevalle uudelle asuinalueelle sekä täydennetään olemassa olevia verkkoja. Nykyisin tarvittavat korkeammat taajuudet vaimenevat nopeammin ilmassa ja rakenteissa, joten tukiasemia tarvitaan tiheämmin.

Oikaisuvaatimuksessa viitatun peittoalueen osalta vastineessa on katsottu, että hakijan internetissä tarjolla olevat peittoaluekartat ovat suuntaa antavia, eivätkä kartat osaa ottaa huomioon tukiasemien kapasiteettia tai käyttöastetta. Kun nykyisistä tukiasemista ei saada ongelmatilanteisiin apua, niin tarvitaan uusia tukiasemia. Tukiasemat ovat suuria investointeja. Hakija on kaupallinen operaattori ja jokainen investointi harkitaan tarkkaan eikä niihin lähdetä ilman perusteita. Tukiasemapaikat palvelevat asiakkaita kymmeniä vuosia eteenpäin.

Tukiaseman haittavaikutusten osalta hakija on todennut noudattavansa maamme lakeja ja muita määräyksiä, kuten tukiasematoimintaa koskevia sähkömagneettista säteilyä sääteleviä määräyksiä ja lakeja.

Tukiasemat eivät vastineen mukaan häiritse alueen muita käyttäjiä tai ilma-aluksia. Lentokentän ja suunnitellun paikan välissä on nykyiselläänkin kymmeniä tukiasemia.

Maisemamallisen haitan ja asemakaavan mukaisen puistoalueen käytön osalta vastineessa katsotaan, että kyse on kevytrakenteisen pylvään ja pienehkön laitetilan rakentamisesta, joka vie vain pienen osan puiston pinta-alasta. Tukiasema ei siten haittaa puistoalueen käyttöä asemakaavan mukaiseen tarkoitukseen. Masto on väritykseltään harmaa ja yläosaltaan ristikkoa, joten sen vaikutus maisemaan jää kaupunkiympäristössä vähäiseksi.

Vastineessaan hakija katsoo, että maston rakentaminen ei ole ristiriidassa alueen ympäristön, luonnon, naapureiden ja alueen muun kehittämisen kanssa. Lisäksi vastineessa korostetaan, että lähtökohtana tukiaseman rakentamiselle on parempien ja laadukkaampien matkaviestinpalveluiden tarjoaminen alueen asukkaille, palveluille, yrittäjille, työntekijöille sekä alueen liikenneväylillä liikkujille.

Asian harkinta

Oikaisuvaatimusta on käsitelty kaupungin rakennus- ja poikkeuslupatyöryhmässä. Työryhmä katsoo, että poikkeamispäätös on maankäyttö- ja rakennuslain mukainen ja oikaisuvaatimus tulee hylätä.

Kyseessä on 42 metriä korkea ristikkomasto ja laitetila, jotka sijoittuvat Raumanjuovantien läheisyyteen asemakaavan mukaisen puistoalueen reunalle. Rakennuspaikan vieressä on asemakaavassa osoitettu energiahuoltoa palvelevan rakennusta tai laitosta varten varatun alue.

Hakija on toimittanut hakemuksen liitteeksi MRA 64 §:n mukaiset selvitykset. Selvityksessä hakija on asetuksessa edellytetyllä tavalla selvittänyt hankkeen vaikutuksia maisemaan ja naapureihin sekä selvittänyt, että lähialueella ei ole korvaavia tukiasemapaikkoja tai muita olemassa olevia rakenteita tukiasemalaitteiden asennusta varten ottaen huomioon tukiasemien kapasiteetin rajallisuus sekä asemapaikkojen riittävä sijaintitaajuus. Oikaisuvaatimukseen antamassaan vastineessa hakija on antanut lisäselvitystä aikaisemman selvityksensä tueksi. Lisäselvitys vahvistaa hakijan hakemuksen yhteydessä toimittamaa selvitystä tukiaseman tarpeellisuudesta. Työryhmä katsoo, että päätöksenteon pohjalla on ollut riittävät selvitykset, jotta hankkeelle on voitu myöntää poikkeuslupa.

Oikaisuvaatimuksessa on katsottu, että tukiaseman rakentaminen ei vastaa voimassa olevan asemakaavan tavoitetta lisätä alueen houkuttelevuutta asuinrakentamiselle osana uusiutuvaa monimuotoista yritysaluetta. Masto sekä laitetila vievät asemakaavan mukaisesta puistosta vain noin 100 m²:n suuruisen alueen, joten tukiaseman rakentaminen ei estä puiston, jonka pinta-ala ranta-alueella on noin 1,8 hehtaaria, käyttämistä sille osoitettuun tarkoitukseen ja siten asemakaavan tavoitteiden toteutumista.

Oikaisuvaatimuksessa on katsottu, että tukiasema aiheuttaa haittaa ihmisen terveydelle, ympärille olevalle asutukselle ja lentoliikenteelle. Haitallisten terveysvaikutusten osalta hakija on hakemuksessaan viitannut säteilyturvakeskuksen julkaisuihin. Säteilyturvakeskus toimii säteilyturvalain mukaisena valvovana viranomaisena. Otettaessa huomioon hakijan viittaama aineisto ja hakijan velvollisuus noudattaa maamme lakeja, ei voida lähtökohtaisesti katsoa, että suunnitellusta hankkeesta aiheutuisia maankäyttö- ja rakennuslain 171 §:n mukaisia merkittäviä haitallisia ympäristö- tai muita vaikutuksia.

Masto ei myöskään aiheuta maisemallisesti merkittävää haitallista vaikutusta, koska masto rakennetaan osaksi olemassa olevaa kaupunkiympäristöä, jossa sen maisemallinen merkitys värityksensä ja rakenteensa vuoksi jää vähäiseksi osana laajempaa rakennettua ympäristöä.

Lentoturvallisuuden osalta todetaan, että hakija on viranhaltijapäätöksessä todetuin tavoin pyytänyt hankkeesta ilmailulain mukaisen lentoestelausunnon. Fintrafficin lausunnon mukaan mastolla ei ole vaikutusta lentoasemien EASA-ilmailumääräyksen mukaisiin korkeusrajapintoihin tai lentoliikenteen sujuvuuteen.

Poikkeamispäätöksen MRL 171 §:n mukaisena erityisenä syynä on mastojen sijoittaminen alueelle, jossa matkaviestinpalelut vaativat parantamista. Oikaisuvaatimuksessa on katsottu, että erityiselle syylle ei ole esitetty mitään näyttöä ja hakijan julkisten kuuluvuustietojen perusteella tukiasemamasto tulisi sijaitsemaan keskellä parasta mahdollista kuuluvuusaluetta. Näin ollen poikkeamiselle ei ole tosiasiassa ole olemassa erityistä syytä.

Hakija on poikkeuslupahakemuksen liitteenä olleessa selvityksessään todennut, että suunnitellulla tukiasemalla poistetaan matkapuhelinkuuluvuuden katveita ja lisätään erityisesti datakapasiteettia alueella. Edellä maankäyttö- ja rakennusasetuksen 64 §:n mukaisen selvityksen riittävyyden arvioinnin yhteydessä on arvioitu hakijan antamaa selvitystä ja todettu sen olevan riittävä ja asetuksen mukainen. Aikaisemmin katsotun perusteella työryhmä katsoo, että poikkeamiselle on olemassa alkuperäisessä viranhaltijapäätöksessä mainittu erityinen syy.

Edellä lausuttu huomioon ottaen hanke ei aiheuta haittaa kaavoitukselle, kaavan toteuttamiselle tai alueiden käytön muulle järjestämiselle, vaikeuta luonnonsuojelun tavoitteiden saavuttamista, vaikeuta rakennetun ympäristön suojelemista koskevien tavoitteiden saavuttamista tai johda vaikutuksiltaan merkittävään rakentamiseen tai muutoin aiheuta merkittäviä haitallisia ympäristö- tai muita vaikutuksia. Lisäksi poikkeamiselle on edellä esitetyn mukaisesti erityinen syy.

Edellä mainittu huomioon ottaen elinvoima- ja ympäristötoimialan toimialajohtajan 6.6.2022 (§ 40) tekemä päätös täyttää maankäyttö- ja rakennuslain 171 §:n mukaiset edellytykset poikkeamisen myöntämiselle eikä päätös ole lainvastainen. Näin ollen oikaisuvaatimus tulee hylätä.

Ehdotus

Esittelijä

  • Jouko Hautamäki, vs. toimialajohtaja, elinvoima- ja ympäristötoimiala, jouko.hautamaki@pori.fi

Elinvoima- ja ympäristölautakunta päättää hylätä oikaisuvaatimuksen.

Päätös

Päätösehdotus hyväksyttiin yksimielisesti.

Tiedoksi

Oikaisuvaatimuksen tekijä, hakija, Varsinais-Suomen ELY-keskus, infrajohtaminen/kiinteistölakimies

Liitteet

Oheismateriaali


Muutoksenhaku

Valitusoikeus ja valitusperuste

Päätökseen haetaan muutosta kirjallisella valituksella Turun hallinto-oikeudelta. Valitusoikeus päätöksestä on viereisen tai vastapäätä olevan alueen omistajalla ja haltijalla, sellaisen kiinteistön omistajalla ja haltijalla, jonka rakentamiseen tai muuhun käyttämiseen päätös voi olennaisesti vaikuttaa, sillä, jonka asumiseen, työntekoon tai muihin oloihin hanke saattaa huomattavasti vaikuttaa, sillä, jonka oikeuteen, velvollisuuteen tai etuun päätös välittömästi vaikuttaa, kunnalla ja naapurikunnalla, jonka maankäytön suunnitteluun päätös vaikuttaa, toimialueellaan sellaisella rekisteröidyllä yhdistyksellä, jonka tarkoituksena on luonnon- tai ympäristönsuojelun tai kulttuuriarvojen suojelun edistäminen taikka elinympäristön laatuun muutoin vaikuttaminen sekä viranomaisella toimialaansa kuuluvissa asioissa.

Valitusaika

Tämä päätös on annettu julkipanon jälkeen päätöksessä mainittuna päivänä, jolloin sen katsotaan tulleen asianomaisen tietoon. Valitusaika on 30 päivää yllämainitusta päätöksen antamispäivästä sitä päivää lukuun ottamatta.

Valituskirjelmän sisältö

Valitus tehdään kirjallisesti. Valituskirjelmässä, joka osoitetaan Turun hallinto-oikeudelle, on ilmoitettava:

1) päätös, johon haetaan muutosta,
2) miltä kohdin päätökseen haetaan muutosta ja mitä muutoksia siihen vaaditaan tehtäväksi, sekä
3) perusteet, joilla muutosta vaaditaan.

Valituskirjelmässä on ilmoitettava valittajan nimi ja kotikunta. Jos valittajan puhevaltaa käyttää hänen laillinen edustajansa tai asiamiehensä tai jos valituksen laatijana on joku muu henkilö, valituskirjelmässä on ilmoitettava myös tämän nimi ja kotikunta.

Valituskirjelmässä on lisäksi ilmoitettava postiosoite ja puhelinnumero, joihin asiaa koskevat ilmoitukset valittajalle voidaan toimittaa.

Valittajan, laillisen edustajan tai asiamiehen on allekirjoitettava valituskirjelmä.

Valituskirjelmän liitteet

Valituskirjelmään on liitettävä:

1) päätös, johon haetaan muutosta valittamalla, alkuperäisenä tai jäljennöksenä, sekä
2) asiakirjat, joihin valittaja vetoaa vaatimuksensa tueksi, jollei niitä ole jo aikaisemmin toimitettu viranomaiselle.

Asiamiehen on liitettävä valituskirjelmään valtakirja.

Valituksen perille toimittaminen

Valituskirjelmä on toimitettava valitusajan kuluessa Turun hallinto-oikeuden kirjaamoon, osoitteeseen:

PL 32                                  
20101 TURKU                 

Käyntiosoite: Sairashuoneenkatu 2-4                                                               
Vaihde: 029 56 42400
Kirjaamo: 029 56 42410
Faksi: 029 56 42414
Sähköposti: turku.hao@oikeus.fi

Valituksen voi tehdä myös hallinto- ja erityistuomioistuinten asiointipalvelussa osoitteessa https://asiointi2.oikeus.fi/hallintotuomioistuimet