Perustelut
Konserniohjeen mukaan kaupunginvaltuusto vahvistaa kahdeksalle strategiselle tytäryhtiölle omistajan vuositason tavoitteet. Porin Toimitilat Oy esittelee kaupunginhallitukselle toimintasuunnitelmansa sekä tavoite-ehdotuksensa vuodelle 2023.
Ehdotus
Esittelijä
-
Lauri Kilkku, vs. kaupunginjohtaja, lauri.kilkku@pori.fi
Kaupunginhallitus merkitsee yhtiön tavoitteet tiedoksi ja antaa tarvittavat evästykset jatkovalmistelulle. Tavoitteet liitetään osaksi kaupungin talousarvioehdotusta (2.lukemisessa) ja tavoitteiden vahvistaminen tapahtuu osana normaalia kaupunginhallituksen ja -valtuuston talousarviokäsittelyä.
Päätös
Päätösehdotus hyväksyttiin yksimielisesti.
____________________
Merkitään, että Porin Toimitilat Oy:n toimitusjohtaja Leena Kopra-Saarnijoki ja hallituksen puheenjohtaja Jouko Kairtamo olivat kokouksessa läsnä tämän asian esittelyn ajan kello 10.48 – 10.58.
Merkitään, että Marjut Vähänen palasi kokoukseen ennne Marjukka Palinin esitystä kello 11.02.
Merkitään, että Marjukka Palin oli esittelemässä Himmelin suunnittelutilannetta kello 11.03 -11.51.
Merkitään, että Jari Hakala poistui Marjukka Palinin esityksen aikana kello 11.46.
Merkitään, että Arja Laulainen poistui kello 11.19 Marjukka Palinin esityksen aikana. Sampsa Kataja toimi puheenjohtajana siitä lähtien.