Satakunnan pelastuslaitoksen johtokunta, kokous 9.11.2022

Pöytäkirja on tarkastettu

§ 33 Selvityspyyntö Satakunnan alueen pelastustoimen palvelutasosta / AVI:n määräys / Uhkasakon asettaminen

PRIDno-2021-2461

Aikaisempi käsittely

Valmistelija

Jyri Leppäkoski, jyri.leppakoski@satapelastus.fi

Perustelut

Aluehallintovirasto on pyytänyt alueen pelastustoimelta selvitystä pelastustoimen palvelutasosta (LSAVI/5543/2021). Selvityspyynnössä pyydetään selvittämään, miten pelastustoimen toimintavalmiuden suunnitteluohjeen mukaiset pelastustoimen muodostelmat A- ja B-kiireellisyysluokan tehtävien osalta kootaan Harjavallan, Huittisten, Kankaanpään ja Ulvilan kuntien osalta. Pelastuspäällikkö Jyri Leppäkoski on laatinut liitteenä olevan vastauksen selvityspyyntöön. Vastauksessa esitellään pelastusmuodostelmien kokoaminen ja toteutuneet toimintavalmiusajat asianomaisten kuntien osalta.

Ehdotus

Esittelijä

Pekka Tähtinen, pelastusjohtaja, pekka.tahtinen@satapelastus.fi

Johtokunta käsittelee pelastuslaitoksen laatiman vastauksen ja päättää antaa sen alueen pelastustoimen vastauksena aluehallintoviraston selvityspyyntöön.

Päätös

Päätösehdotus hyväksyttiin esityksen mukaan.

Valmistelija

Petri Ekberg, hallintopäällikkö, petri.ekberg@satapelastus.fi

Perustelut

Lounais-Suomen aluehallintovirasto on 18.11.2021 antanut päätöksen, jonka perusteella Satakunnan alueen pelastustoimi velvoitetaan korjaamaan toimintavalmiudessa havaittu huomattava epäkohta. Toimintavalmiuden suunnitteluohjeen mukaisesti kiireellisiin pelastustoimen tehtäviin tulisi hälyttää pelastusryhmä, mutta Satakunnassa näin ei ole toimittu. Kankaanpään, Huittisten, Meri-Porin, Ulvilan ja Harjavallan paloasemien kohdalla yhden pelastusyksikön tehtävään on hälytetty vain asemalla valmiudessa oleva henkilöstö ja tarvittaessa tehtävään on täydennetty toinen pelastusyksikkö, jolloin muodostelma on täydentynyt pelastusryhmäksi. Tämä ei aluehallintoviraston mukaan ole ollut riittävää. Alueen pelastustoimen tulee 30.5.2022 mennessä korjata havaittu puute.

Kaikilta osin aluehallintoviraston päätös ei ole johdonmukainen toimintavalmiuden suunnitteluohjeen kanssa, joten aluehallintoviraston päätös on tarkoituksenmukaista osin kyseenalaistaa hakemalla päätökseen muutosta.

Ehdotus

Esittelijä

Pekka Tähtinen, pelastusjohtaja, pekka.tahtinen@satapelastus.fi

Pelastuslaitoksen johtokunta esittää Porin kaupungille muutoksenhakua Turun hallinto-oikeudelle aluehallintoviraston päätöksestä.

Päätös

Johtokunta päätti äänin 5 - 2, että pelastuslaitoksen johtokunta ei esitä Porin kaupungille muutoksenhakua Turun hallinto-oikeudelle aluehallintoviraston päätöksestä.

Kokouskäsittely

Keskustelun aikana Jukka Heinonen teki Seija Johanssonin ja Petri Ylikosken kannattamana esityksen, että pelastuslaitoksen johtokunta ei esitä Porin kaupungille muutoksenhakua Turun hallinto-oikeudelle aluehallintoviraston päätöksestä.

Puheenjohtaja totesi, että on tehty kannatettu muutosesitys ja on äänestettävä. Äänestyksessä pohjaesityksen puolesta äänestivät Birgitta Kause ja Veera Forsbacka. Jukka Heinosen muutosesityksen puolesta äänestivät Esko Huhtala, Petri Ylikoski, Seija Johansson, Jukka Heinonen sekä Marko Lahtinen. Kimmo Hirvelä ja Marvin Peasley äänestivät tyhjää.

Puheenjohtaja totesi, että Jukka Heinosen tekemä vastaehdotus on hyväksytty äänin 5 - 2 kahden äänestäessä tyhjää.

Perustelut

Porin kaupunki on tehnyt hallintovalituksen aluehallintoviraston päätöksestä (LSAVI/5543/2021). Pelastuslain (379/2011) nojalla tehdyn hallintopäätöksen muutoksenhakuun sovelletaan pelastuslain 104 §:ää. Pykälän 2 momentin mukaan päätökseen saa hakea muutosta valittamalla. Muutoksenhausta hallintotuomioistuimeen säädetään oikeudenkäynnistä hallintoasioissa annetussa laissa (808/2019) siltä osin kuin pelastuslaissa ei toisin säädetä. Pelastuslain 104 §:n 3 momentin mukaan hallintopäätöstä on noudatettava heti muutoksenhausta huolimatta, jollei muutoksenhakuviranomainen toisin määrää. Valituksen mukaan aluehallintoviraston päätös voidaan kyseenalaistaa lainsäädännöllisen perustan puutteen vuoksi, toimintavalmiuden suunnitteluohjeessa olevan mahdollisuuden vähäisempien voimavarojen hälyttämisestä soveltamisella sekä toimintavalmiuden suunnitteluohjeen sisällöllisellä pätemättömyydellä.

Pelastuslaitos on jatkanut asian valmistelua selvittäen korjausmääräyksen kohteena olevien Harjavallan, Huittisten, Kankaanpään, Meri-Porin ja Ulvilan päivystävien paloasemien hälytystehtävien määrää ja luonnetta sekä vaihtoehtoja korjausmääräyksen toteuttamiseen.

Pelastuslaitoksen selvitysten keskeiset tulokset on esitetty liitteessä. Selvitysten perusta on aluehallintoviraston aineistosta poiketen rajattu kolmeen viime vuoteen eli vuosiin 2019 - 2021 koska hätäkeskuksen tietojärjestelmämuutoksista johtuen vain näiltä vuosilta on saatavissa yksiselitteistä ja vertailukelpoista tietoa kiireellisistä tehtävistä ja niihin hälytetyistä voimavaroista. Selvitysten perusteella todellinen tehtäviin perustuva tarve korjausmääräyksen toteuttamiseen on vähäinen, muutamia tehtäviä vuodessa paloasemaa kohti. Korjausmääräyksen toteuttaminen kuitenkin edellyttää joko merkittävää päätoimisen henkilöstön kasvattamista tai sopimuspalokuntien turhaksi katsottavaa hälyttämistä kymmeniä kertoja vuodessa. 

Päätoimisen henkilöstön kasvattaminen nostaa pelastuslaitoksen kustannuksia enimmillään noin 10 %, lisäksi keino on epävarma palomies-ensihoitajien huutavan työvoimapulan vuoksi. Edelleen on huomattava, että lisättävä henkilöstö kasvattaa valmiudessa olevaan henkilöstöä rajallisesti. Sopimuspalokuntien hälyttämisen mielekkyyttä voitaisiin kasvattaa ottamalla käyttöön rajoitettu hälytysvahvuus ja mahdollisesti nykyistä kevyemmät yksiköt ajoajan lyhentämiseksi, nämä keinot eivät kuitenkaan kokonaan poista odotettavissa olevia turhien hälytysten ongelmaa. 

Pelastuslaitos pitää selvänä, että korjausmääräyksen toteutusta ja muuta kokonaisuutta tulee seurata ja siitä tulee raportoida säännöllisesti.

Asian käsittelyn yhteydessä ei voi välttyä linkittämästä tätä kuntajohtajien aloitteesta toteutettuun pelastuslaitoksen ulkoisen selvityksen käsittelyprosessiin. Prosessi tähtäsi pelastuslaitoksen toiminnan sopeuttamiseen nähtävissä olevaan pelastuslaitoksen rahoituskehykseen, joka on noin 10 % nykyistä pienempi. Prosessi keskeytettiin alle vuosi sitten sen kokemien vastoinkäymisten vuoksi.

Aluehallintoviraston korjausmääräystä koskevien selvitysten tekoon on osallistunut useita pelastuslaitoksen asiantuntijoita ja ensisijaiset korjausvaihtoehdot on valittu laitoksen johtoryhmässä. Asiaa on käsitelty yhdessä henkilöstön kanssa ja käsittelyä on tarkoitus jatkaa myös johtokunnan kokouksen jälkeen.

Ehdotus

Korjausmääräyksen toteuttamiseen on joitakin vaihtoehtoja, jotka paloasemakohtaisesti hieman poikkeavat tosistaan. Tarkastelussa huomioon keskeisesti otettavia ovat mm. tehtävien edellyttämä todellinen tarve, kustannukset ja saatava hyöty, toteutuksen realistisuus ja mahdolliset haittatekijät.

Esitän, että ensisijainen vaihtoehto Harjavallan paloasemalla on päivystävän henkilöstön kasvattaminen 1+3:een ja tämä perustuu korjausmääräyksen lisäksi Harjavallan riskiympäristöön, keskeiseen maantieteelliseen sijaintiin sekä sopimuspalokunnan nykyvalmiuteen. Huittisten paloasemalla ensisijainen vaihtoehto on sopimuspalokunnan hälyttäminen, perusteet tälle ovat kustannukset, alan työvoimapula ja sopimuspalokunnan nykyvalmius. Kankaanpään paloaseman ensisijainen vaihtoehto on asemalla olevan päivystävän palomestarin hälyttäminen myös pelastusryhmän tehtäviin, perusteet tälle ovat olemassa olevan resurssin hyödyntäminen, kustannukset, alan työvoimapula ja sopimuspalokunnan nykyvalmius. Meri-Porin paloaseman ensisijainen vaihtoehto on sopimuspalokunnan hälyttäminen, perusteet tähän ovat kustannukset, alan työvoimapula ja sopimuspalokunnan nykyvalmius. Ulvilan paloasemalla ensisijainen vaihtoehto on hälyttää lähin tarkoituksenmukainen yksikkö, joka tarkoittaa merkittävältä osin Kanta-Porin paloaseman päivystävää yksikköä ja osin sopimuspalokuntaa, peruste näille ovat olemassa olevan resurssin hyödyntäminen, kustannukset, alan työvoimapula ja sopimuspalokunnan nykyvalmius. Näiden toimenpiteiden kokonaiskustannukset voidaan arvioida olevan luokkaa +600 000 € vuositasolla.

Johtokunta linjaa vaihtoehdot, joiden mukaan pelastuslaitos valmistelee palvelutason muutosesityksen johtokunnan seuraavaan kokoukseen, jonka jälkeen esitys lähetetään hallintosäännön mukaisesti lausuttavaksi kuntiin.

Päätös

Johtokunta päätti äänestyspäätöksellä 6-3, että palvelutasopäätöksen muutoksen valmistelua jatketaan Jukka Heinosen kokouksessa tekemän muutosesityksen mukaisesti.

Kokouskäsittely

Ennen keskustelun alkua vs. aluepalopäällikkö Juuso Suonpää ja palomestari Tomi Anttila esittelivät  johtokunnalle korjausmääräyksen toteuttamisvaihtoehtoja ja vaihtoehtojen taustalla olevaa tietoaineistoa.

Johtokunnan jäsenille on ennen kokousta toimitettu Porin palohenkilöstö SPAL ry:n kannanotto sekä Julkisten alojen unioni (JAU) ja Julkisalan koulutettujen neuvottelujärjestön (JUKO) yhteinen lausunto korjausmääräyksen toimenpide-ehtotuksiin liittyen.

Asiasta käydyn keskustelun yhteydessä Jukka Heinonen esitti Petri Ylikosken ja Seija Johanssonin kannattamana, että:

  • Harjavallan osalta päätetään pohjaesityksen (vaihtoehto A) mukaan.
  • Huittisten osalta ensisijainen korjausvaihtoehto on A
  • Kankaanpään osalta ensisijainen korjausvaihtoehto on A ja toissijainen korjausvaihtoehto on C
  • Meri-Porin osalta ensisijainen korjausvaihtoehto on A ja toissijainen korjausvaihtoehto on B siten, että tehtäviin hälytetään lisäyksikkönä Kanta-Porin päivystävä yksikkö
  • Ulvilan osalta ensisijainen korjausvaihtoehto on A ja toissijainen korjausvaihtoehto on B siten, että tehtäviin hälytetään lisäyksikkönä Kanta-Porin päivystävä yksikkö

Marvin Peasly esitti Kimmo Hirvelän ja Birgitta Kausen kannattamana, että Huittisten ja Kankaanpään osalta korjausvaihtoehtona on A ja muuten päätetään pohjaesityksen mukaisesti.

Koska oli tehty kaksi kannatettua muutosesitystä, niin oli äänestettävä. Puheenjohtaja teki äänestysesityksen:

Jukka Heinosen muutosesitys – JAA

Marvin Peaslyn muutosesitys – EI.

Äänestyksessä annettiin viisi (5) JAA ääntä ja neljä (4) EI ääntä.

 

Puheenjohtaja teki toisen äänestysesityksen, jossa vastakkain olivat pelastusjohtajan päätösesitys ja Jukka Heinosen muutosesitys:

Esittelijän päätösesitys – JAA

Jukka Heinosen muutosesitys – EI.

Äänestyksessä annettin kolme (3) JAA ääntä ja kuusi (6) EI ääntä. Jukka Heinosen muutosesitys muodostui johtokunnan päätökseksi.

Valmistelija

Jyri Leppäkoski, jyri.leppakoski@satapelastus.fi

Perustelut

Pelastuslaitos on valmistellut palvelutason muutosesityksen johtokunnan viime kokouksessa tekemien linjausten mukaan. Palvelutasoesitys kokonaisuudessaan on liitteenä, tehdyt muutokset ovat sivunumeroilta 3, 13, 15 ja 16 ja muutokset erottuvat korostettuina.

Linjausten mukaiset muutokset päivystäville paloasemille ovat tiivistetysti seuraavat.

Asema Nykyinen vahvuus Uusi vahvuus Lisähenkilöstö Kustannukset
Harjavalta 0+2 1+3 5 paloesimiestä
5 palomiestä
550.000 €
Huittinen 1/0+3 1+3 4 paloesimiestä 240.000 €
Kankaanpää 0+3 1+3 5 paloesimiestä 300.000 €
Meri-Pori 0+3 1+3 5 paloesimiestä 300.000 €
Ulvila 0+2 1+3 5 paloesimiestä
5 palomiestä
550.000 €
Yhteensä

1/0+13 (näillä
paloasemilla)

5+15 24 paloesimiestä
10 palomiestä
1.940.000€


Yhteenvetona voidaan todeta, että yhden henkilön lisäys hälytysvahvuuteen edellyttää viittä henkilötyövuotta. Edelleen voidaan todeta, että toimenpiteet kohdistuvat vahvasti paloesimiesten määrän kasvattamiseen, mikä ei suoranaisesti lisää tekeviä käsiä.

Palvelutason muutoksen kustannuskasvu on noin 2 M€ vuodessa. Nykyjärjestelmässä kustannukset jaetaan kunnille maksuosuuksien eli asukasmäärien mukaisessa suhteessa. Hyvinvointialueuudistuksessa toiminta ja rahoitus siirtyvät hyvinvointialueen eli valtion vastuulle. Hyvinvointialueen pelastustoimen rahoitusnäkymä on käytännössä päinvastainen esitettyyn nähden.

Hyvinvointialueuudistuksen yhteydessä kuntia on kehotettu pidättäytymään mm. henkilöstölisäyksistä. Uudistus ei tule muuttamaan pelastustoimen normistoa, joten valmiuden parantamistarve ei uudistuksessa muutu. Todettakoon, että valmistelussa oli esillä myös kustannustehokkaampia keinoja aluehallintoviraston korjausmääräykseen toteuttamiseen.

Pelastustoimessa on akuutti työvoimapula ja tämä saattaa vaikeuttaa tai jopa tehdä mahdottomaksi aiotun henkilöstölisäyksen. On huomattava, että pelastuslaitoksessa on useita paloesimiestehtäviin vaadittavan koulutuksen suorittaneita, mutta heidän siirtyessä palomiestehtävistä paloesimiestehtäviin tulee vastaava määrä lisähenkilöitä palkata palomiestehtäviin.

Pelastuslain mukaan palvelutasosta päättää alueen pelastustoimi kuntia kuultuaan. Kuntien välisen pelastustoimen yhteistoimintasopimuksen ja Porin kaupungin hallintosäännön perusteella pelastuslaitoksen johtokunta päättää palvelutasosta Satakunnan kuntia kuultuaan. On perusteltua, että samassa yhteydessä pyydetään lausunto Satakunnan hyvinvointialueelta, jota muutos merkittävästi koskee. Edelleen on perusteltua pyytää lausunto Lounais-Suomen aluehallintovirastolta, jolle kuuluu Satakunnan pelastustoimen palvelutason valvonta.

Ehdotus

Esittelijä

Pekka Tähtinen, pelastusjohtaja, pekka.tahtinen@satapelastus.fi

Johtokunta päättää pyytää lausunnot palvelutasoesityksestä Satakunnan kunnilta, Satakunnan hyvinvointialueelta ja Lounais-Suomen aluehallintovirastolta 27.5.2022 mennessä osoitteeseen kirjaamo@satapelastus.fi.

Päätös

Päätösehdotus hyväksyttiin yksimielisesti.

Kokouskäsittely

Johtokunta kävi palvelutospäätösesityksen muutoksista rakentavaa keskustelua, jonka johdosta pelastusjohtaja teki tarkennuksen toimintavalmiudesta poikkeamista käsittelevään kappaleeseen (sivu 15).

Äänestystulokset

  • Kyllä 5 kpl 56%

    Seija Johansson, Jukka Heinonen, Petri Ylikoski, Esko Huhtala, Pertti Mäenpää

  • Ei 4 kpl 44%

    Birgitta Kause, Veera Forsbacka, Kimmo Hirvelä, Marvin Peasley

  • Kyllä 3 kpl 33%

    Kimmo Hirvelä, Birgitta Kause, Veera Forsbacka

  • Ei 6 kpl 67%

    Jukka Heinonen, Seija Johansson, Pertti Mäenpää, Petri Ylikoski, Esko Huhtala, Marvin Peasley

Valmistelija

Pekka Tähtinen, pelastusjohtaja, pekka.tahtinen@satapelastus.fi

Perustelut

Lounais-Suomen aluehallintoviraston asettama määräaika Satakunnan pelastustoimialueen toimintavalmiudessa havaittujen puutteiden korjaamiseksi päättyi 31.5.2022. Pelastuslaitos on hakenut aluehallintovirastolta jatkoaikaa annetun määräyksen toimeenpanolle toimintasäännössä pelastusjohtajalle annetun toimivallan mukaisesti. Aluehallintovirasto kuitenkin katsoo, että jatkoajan hakemisesta tulee päättää pelastuslaitoksen johtokunnassa, eikä jatkoaikaa ole pelastuslaitoksen hakemuksen perusteella myönnetty.

Koska aluehallintovirasto ei ole saanut määräaikaan mennessä alueen pelastustoimelta selvitystä toimintavalmiuden korjaamiseksi tehdyistä toimenpiteistä, on aluehallintovirasto käynnistämässä uhkasakkomenettelyä. Tähän liittyen aluehallintovirasto varaa alueen pelastustoimelle mahdollisuuden selvityksen antamiseen 30.6.2022 mennessä.

Ehdotus

Esittelijä

Pekka Tähtinen, pelastusjohtaja, pekka.tahtinen@satapelastus.fi

Johtokunta päättää hakea aluehallintovirastolta jatkoaikaa korjausmääräyksen toimeenpanolle. Johtokunta velvoittaa lisäksi pelastuslaitoksen johtoa ryhtymään vaihtoehtoisiin toimenpiteisiin aluehallintoviraston päätöksessä havaittujen puutteiden korjaamiseksi. Pelastuslaitoksen toimintasäännön mukaisesti pelastusjohtaja valtuutetaan antamaan alueen pelastustoimen edustajana aluehallintovirastolle selitys niistä toimenpiteistä, joihin alueen pelastustoimi on ryhtynyt saattaakseen palvelutasossa havaitut epäkohdat vähintään aluehallintoviraston antaman päätöksen edellyttämälle tasolle.

 

Päätös

Johtokunta päätti äänestyspäätöksellä 6-2, että se ei hae jatkoaikaa aluehallintoviraston antaman korjausmääräyksen toimeenpanolle. Pelastuslaitoksen johto velvoitetaan ryhtymään johtokunnan aiemmin (29.3.2022) tekemän palvelutasoesityksen mukaisiin toimenpiteisiin aluehallintoviraston päätöksessä havaittujen puutteiden korjaamiseksi. Lisäksi johtokunta valtuuttaa pelastusjohtajan antamaan aluehallintovirastolle selvitys niistä toimista, joihin alueen pelastustoimi on ryhtynyt saattaakseen palvelutasossa havaitut epäkohdat vähintään aluehallintoviraston päätöksen edellyttämälle tasolle.

 

Kokouskäsittely

Asiasta käydyn keskustelun yhteydessä Jukka Heinonen teki Seija Johanssonin ja Petri Ylikosken kannattamana, että:

* Johtokunta ei hae jatkoaikaa korjausmääräyksen toimeenpanolle.

* Pelastuslaitoksen johto velvoitetaan ryhtymään johtokunnan aiemmin tekemän palvelutasoesityksen mukaisiin toimenpiteisiin aluehallintoviraston päätöksessä havaittujen puutteiden korjaamiseksi.

* Pelastusjohtaja valtuutetaan antamaan aluehallintovirastolle selvitys niistä toimista, joihin alueen pelastustoimi on ryhtynyt saattaakseen palvelutasossa havaitut epäkohdat vähintään aluehallintoviraston päätöksen edellyttämälle tasolle.

Koska oli tehty kannatettu muutosesitys, puheenjohtaja teki äänestysesityksen:

Esittelijän päätösehdotus - JAA

Jukka Heinosen muutosesitys - EI

Äänestyksessä annettiin kaksi (2) JAA ääntä ja kuusi (6) EI ääntä.

Päätösehdotuksen puolesta (JAA) äänestivät Veera Forsbacka sekä Birgitta Kause. Muutosesityksen puolesta (EI) äänestivät Petri Ylikoski, Jukka Heinonen, Pertti Mäenpää, Esko Huhtala, Seija Johansson ja Marvin Peasley.

Perustelut

Lounais-Suomen aluehallintovirasto on tarkastellut Satakunnan alueen pelastustoimen palvelutasopäätöksessä määriteltyjen paloasemien vuorovahvuuksien pohjalta pelastusryhmä-muodostelman hälyttämistä kiireellisten pelastustoimen tehtävien osalta. Useilta asemilta hälytettävät pelastustoimen yksiköt eivät siten yksinään riitä täyttämään sisäministeriön ohjeessa (21/2012) pelastusryhmältä edellytettävää vähimmäishenkilömäärää. Aluehallintovirasto on ryhtynyt keväällä 2021 selvittämään pelastustoimen palvelutason riittävyyttä.

Aluehallintovirasto on 18.11.2021 antanut alueen pelastustoimelle korjausmääräyksen, jolla pelastustoimi on määrätty korjaamaan palvelutasossa oleva huomattava epäkohta ja saattamaan palvelutaso alueella pelastuslain 85 §:n 1 mom tarkoittamalle riittävälle tasolle. 

Kaupunginhallitus valitti em. aluehallintoviraston päätöksestä Turun hallinto-oikeudelle. Asian käsittely hallinto-oikeudessa on edelleen kesken. Aluehallintoviraston määräystä tulee kuitenkin noudattaa muutoksenhausta huolimatta.

Aluehallintovirasto katsoi, että pelastuslaitoksella ei ollut toimivaltaa pyytää lisäaikaa Satakunnan alueen pelastustoimen puolesta ja Satakunnan pelastuslaitoksen johtokunta päätti 14.6.2022, ettei se hae lisäaikaa korjausmääräyksen toimeenpanolle.

Aluehallintovirasto on todennut, että saamastaan selvityksestä ja esitetyistä vaihtoehdoista huolimatta riittäviin korjausmääräyksen edellyttämiin toimiin ei ole ryhdytty eikä aluehallintovirasto ole saanut selvitystä epäkohtien poistamisesta.

Näin ollen aluehallintovirasto on 26.8.2022 päättänyt määrätä pelastuslain 85 §:n 2 mom nojalla Satakunnan alueen pelastustoimen korjaamaan pelastustoimen palvelutasossa olevan huomattavan epäkohdan ja saattamaan pelastustoimen palvelutason alueellaan pelastuslain 85 §:n 1 mom tarkoittamalle riittävälle tasolle. Riittävällä pelastustoimen palvelutasolla tarkoitetaan pelastuslain 27 §: 2 mom 4 kohdassa pelastuslaitokselle säädettyjen tehtävien suunnittelua ja toteutusta pelastuslain 28 §:n 2 mom tarkoitetulla tavalla. 

Aluehallintovirasto on samalla määrännyt em. päävelvoitteen Satakunnan alueen pelastustoimen noudatettavaksi 1.500.000 euron sakon uhalla. Em. pelastustoimen palvelutasossa oleva huomattava epäkohta tulee korjata 30.6.2023 mennessä.

Satakunnan alueen pelastustoimen tulee 31.12.2022 mennessä raportoida aluehallintovirastolle toteutetuista toimenpiteistä.

Ehdotus

Kaupunginhallitus päättää merkitä tiedoksi Lounais-Suomen aluehallintoviraston päätöksen 26.8.2022 LSAVI/5543/2021 sekä todeta, että Porin kaupunginvaltuuston ja kaupunginhallituksen päätösvaltaan kuuluvat asiat tuodaan päätettäväksi Satakunnan alueen pelastustoimen ja pelastuslaitoksen valmistelun jälkeen.

Päätös

Päätösehdotus hyväksyttiin yksimielisesti.

______________________

Merkitään, että Sinikka Alenius poistui esteellisenä (yhteisöjäävi, Satakunnan hyvinvointialue, aluehallituksen jäsen) tämän asian käsittelyn ajaksi.

Merkitään, että Aila Haikkonen poistui esteellisenä (yhteisöjäävi, Satakunnan hyvinvointialue, aluehallituksen jäsen) tämän asian käsittelyn ajaksi.

Merkitään, että Juha Kantola (Aila Haikkosen varajäsen) oli kokouksessa läsnä tämän asian käsittelyn ajan kello 15.03 - 15.05.

Merkitään,​että Mari Kaunistola poistui esteellisenä (yhteisöjäävi,​Satakunnan hyvinvointialue,​ aluehallituksen jäsen) tämän asian käsittelyn ajaksi.

Merkitään, että tämän jälkeen käsiteltiin asia § 509.

Esteellisyys

Sinikka Alenius, Aila Haikkonen, Mari Kaunistola

Valmistelija

Petri Ekberg, hallintopäällikkö, petri.ekberg@satapelastus.fi

Perustelut

Lounais-Suomen aluehallintovirasto antoi 18.11.2021 päätöksen, jolla se velvoitti Satakunnan alueen pelastustoimea korjaamaan toimintavalmiudessa havaittu huomattava puute. Korjausmääräystä on tullut noudattaa 30.5.2022 mennessä.  Pelastuslaitoksen johtokunta päätti 14.6.2022 olla hakematta jatkoaikaa korjaustoimenpiteiden määräajalle ja päätti muuttaa alueen pelastustoimen palvelutasopäätöstä niin, että aluehallintoviraston päätöksen perusteena ollut huomattava puute tulee korjattua. Koska korjaustoimia ei oltu tehty, päätti aluehallintovirasto 26.8.2022 asettaa 1 500 000 euron uhkasakon, ellei havaittua huomattavaa epäkohtaa ole korjattu 30.6.2023 mennessä. 

Pelastuslaitos on käynnistänyt palvelutasopäätöksen toimeenpanon. Toimeenpano on vaiheistettu paloasemittain ja virkanimikkeittäin hallitun muutoksen mahdollistamiseksi. Toimeenpanon ensimmäisessä vaiheessa on tehty avoinna olevien virkanimikkeiden muutokset ja uusien virkojen perustamisesitykset. Virkojen täyttöä ei voida toteuttaa ennen kuin lisärahoitus kuluvalle vuodelle ja vuodelle 2023 on varmistettu. Kuluvan vuoden talousarviossa ei ole mahdollisuutta lisähenkilöstön palkkaukseen, ellei johtokunta päätä pyytää kuntamaksuosuuden korotusta. Hyvinvointialueen talousarvioon vuodelle 2023 on esitetty 2,2 miljoonan euron palkkavaraus palvelutasopäätöksen toimeenpanoa varten.

Palvelutasopäätöksen toimeenpanon yhtenä haasteena on valtakunnallinen pelastajapula, joka tulee vaikeuttamaan tarvittavia rekrytointeja. 

Ehdotus

Esittelijä

Pekka Tähtinen, pelastusjohtaja, pekka.tahtinen@satapelastus.fi

Johtokunta merkitsee tiedoksi aluehallintoviraston asettaman uhkasakon sekä uuden palvelutasopäätöksen toimeenpanon tilanteen ja siihen liittyvät epävarmuudet. Johtokunta päättää mahdollisista muista tarvittavista toimenpiteistä.

Päätös

Johtokunta päätti yksimielisesti hyväksyä pelastusjohtajan muutetun päätösehdotuksen.

Kokouskäsittely

Keskustelun aikana pelastusjohtaja teki muutetun päätösehdotuksen: Johtokunta merkitsee tiedoksi aluehallintoviraston asettaman uhkasakon sekä uuden palvelutasopäätöksen toimeenpanon tilanteen ja siihen liittyvät epävarmuudet. Johtokunta päättää lisäksi kuulla kuntia enintään 350 000 euron kuntamaksuosuuden nostosta palvelutasopäätöksen toimeenpanoon liittyen. Lisämääräraha mahdollistaa palvelutasopäätöksen toimeenpanon marraskuun alusta alkaen.

Valmistelija

  • Petri Ekberg, hallintopäällikkö, petri.ekberg@satapelastus.fi

Perustelut

Pelastuslaitoksen johtokunta päätti 20.9.2022 kuulla kuntia enintään 350 000 euron kuntamaksuosuuden nostosta liittyen palvelutasopäätöksen toimeenpanoon. Pelastuslaitos on saanut lausunnon 11 kunnalta, joista viisi esittää, että kuntamaksuosuutta ei nosteta, vaan lisärahoitukseen käytetään pelastuslaitoksen taseessa olevaa ylijäämää. Kuudella kunnalla ei ole kuntamaksuosuuden nostoon huomauttamista. Lisähenkilöstön rekrytointi on edennyt siten, että Harjavallan paloasemalle suunniteltujen viiden paloesimiehen ja viiden palomiehen osalta on käynnissä valintaprosessi. Lisähenkilöstön palkkakustannukset voisivat realisoitua siten aikaisintaan joulukuun alusta alkaen. Muiden virkojen hakuprosessia ei ole voitu käynnistää, koska hyvinvointialueen talousarviossa ei toistaiseksi ole varattuna niihin määrärahaa.

Ehdotus

Esittelijä

  • Jyri Leppäkoski, jyri.leppakoski@satapelastus.fi

Johtokunta päättää, että saatujen lausuntojen ja käynnissä olevan rekrytointiprosessin perusteella kuntamaksuosuutta ei nosteta. Tarvittava lisärahoitus katetaan pelastuslaitoksen taseessa olevalla ylijäämällä.

Päätös

Asiaa ei käsitelty, koska kokous ei ollut päätösvaltainen.

Tiedoksi

Satakunnan pelastuslaitos, Satakunnan kunnat