Satakunnan pelastuslaitoksen johtokunta, kokous 29.11.2022

Pöytäkirja on tarkastettu

§ 38 Satakunnan pelastuslaitoksen talouden kuukausiraportointi 2022, lokakuu

PRIDno-2022-1544

Aikaisempi käsittely

Valmistelija

Kari Nummi, controller, talousyksikkö, kari.nummi@pori.fi

Perustelut

Vuoden 2022 pelastuslaitoksen kuntarahoitusosuus on 751.924 euroa suurempi kuin vuoden 2021 tilinpäätöksessä toteutunut. Kuntarahoitusosuus on kasvanut 3,5 prosenttia.

Kuntalaskutus on toteutunut talousarvion mukaisena. Palotarkastusmaksut ja muut omatoimiset tulot ovat toteutuneet vuodenaikaan nähden normaalisti. Laskutuksen normaali viive näkyy kertymissä.

Varsinaisen pelastustoimen helmikuun lopun talouden toteutuman perusteella näyttää siltä, että kuluvan vuoden menot ovat melko voimakkaassa kasvussa. Menot yhteensä ovat kasvaneet edelliseen vuoteen verrattuna 8,0 prosenttia. Henkilöstökulut ovat kaikkein merkittävin kuluerä ja niiden kasvu on 6,2 prosenttia. Palvelujen ostoissa on nousua 2,6 prosenttia. Aineet, tarvikkeet ja tavarat tiliryhmässä on kasvua 15,9 prosenttia. Muiden toimintakulujen kasvu on 16,5 prosenttia. Muissa toimintakuluissa on muun muassa Rakennusten ja huoneistojen vuokrat, joissa on kasvua 19,5 prosenttia. Nämä kasvut ovat tietenkin vasta kahdelta ensimmäiseltä kuukaudelta, mutta varsinkin henkilöstömenojen ja vuokrien kasvuvauhti on huolestuttavaa.

Ehdotus

Esittelijä

Pekka Tähtinen, pelastusjohtaja, pekka.tahtinen@satapelastus.fi

Johtokunta merkitsee talousraportin tiedoksi.

Päätös

Johtokunta merkitsi talousraportin tiedoksi.

Valmistelija

Kari Nummi, controller, talousyksikkö, kari.nummi@pori.fi

Perustelut

Vuoden 2022 pelastuslaitoksen kuntarahoitusosuus on 751.924 euroa suurempi kuin vuoden 2021 tilinpäätöksessä toteutunut. Kuntarahoitusosuus on kasvanut 3,5 prosenttia.

Kuntalaskutus on toteutunut talousarvion mukaisena. Palotarkastusmaksut ja muut omatoimiset tulot ovat toteutuneet vuodenaikaan nähden normaalisti. Laskutuksen normaali viive näkyy kertymissä.

Varsinaisen pelastustoimen huhtikuun lopun talouden toteutuman perusteella näyttää siltä, että talous on talousarvioon verrattuna hallinnassa. Menot kokonaisuutena ovat kasvaneet 4,34 prosenttia viime vuoteen verrattuna. Henkilöstökulut ovat kokonaisuutena talousarvion mukaiset. Kasvu viime vuoteen on 4,55 prosenttia. Kasvua on erityisesti vakinaisen henkilökunnan palkoissa ja erilliskorvauksissa eli ylitöissä. Jos käyttö ei tästä lisäänny, niin talousarvio riittää.

Palvelujen ostot ovat kokonaisuutena talousarvion mukaiset ja kasvua viime vuoteen ei ole. Joissakin yksittäisissä tileissä on huomattavia kasvuja, mutta koska kyse on päätöksiin perustuvasta kulutuksesta, niin toteutuma voidaan pitää hallinnassa tarkalla seurannalla.

Aineet, tarvikkeet ja tavarat tiliryhmä on kokonaisuutena huomattavasti yli tasaisen vauhdin. Toteutuma on nyt 37,94 prosenttia talousarviosta, kun tasaisella vauhdilla toteutuma voisi olla 33,3 prosenttia. Käyttö on ollut 20,14 prosenttia suurempi kuin viime vuonna vastaavaan aikaan. Suurimmat kasvut ovat vaatteisto- ja polttoainetileillä. Tilanne on hallittavissa, mutta vaatii seurantaa ja tiukkaa ohjeistusta talousarviossa pysymiseksi.

Vuokrat ovat toteutuneet tarkasti talousarvion puitteissa ja määrärahat riittävät, jos kirjanpito on ajantasalla. Vuokrien laskutuksissa on aiemmin ollut häiriöitä ja talousarvio ei nyt kestä yhtään lisäyksiä. Vuokrien toteutuma on kasvanut viime vuodesta 54.000 euroa.

Poistot ovat toteutuneet talousarvion mukaisina. Samoin sisäiset vyörytyserät ovat hallinnassa.

Ehdotus

Esittelijä

Pekka Tähtinen, pelastusjohtaja, pekka.tahtinen@satapelastus.fi

Johtokunta merkitsee talousraportin tiedoksi.

 

Päätös

Talous- ja henkilöstöraportti merkittiin tiedoksi.

 

Kokouskäsittely

Talous- ja henkilöstökatsauksen lisäksi pelastusjohtaja antoi johtokunnalle selvityksen vuoden 2021 investointien ylityksistä.

Valmistelija

Kari Nummi, controller, talousyksikkö, kari.nummi@pori.fi

Perustelut

Vuoden 2022 pelastuslaitoksen kuntarahoitusosuus on 751.924 euroa suurempi kuin vuoden 2021 tilinpäätöksessä toteutunut. Kuntarahoitusosuus on kasvanut 3,5 prosenttia.

Kuntalaskutus on toteutumassa talousarvion mukaisena. Heinäkuun raporttiin vaikuttaa kirjausvirhe, mutta tilanne normalisoitunee elokuun raportilla. Palotarkastusmaksut ja muut omatoimiset tulot ovat selvästi perässä tavanomaista vuodenaika kertymää. Joko tarkastuksia ei ole tehty entistä määrää, tai sitten laskutus laahaa perässä aiempaa enemmän. Projektiluonteiset avustukset ovat olennaisesti pienemmät, kuin viime vuonna. Silloin ne olivat poikkeuksellisen suuret. Tulot toteutunevat kokonaisuutena tilinpäätöksessä olennaisilta osin talousarvion mukaisesti.

Varsinaisen pelastustoimen heinäkuun lopun talouden toteutuma menojen osalta on noin 0,5 M€ suurempi kuin viime vuonna. Menot ovat kokonaisuutena pysymässä talousarviossa. Menot kokonaisuutena ovat kasvaneet 4,76 (4,34 edellisessä raportissa) prosenttia viime vuoteen verrattuna.

Henkilöstökulut ovat kokonaisuutena talousarvion mukaiset. Kasvu viime vuoteen on 1,82 prosenttia. Kasvua on erityisesti vakinaisen henkilökunnan palkoissa ja erilliskorvauksissa eli ylitöissä. Jos käyttö ei tästä lisäänny, niin talousarvio riittää.

Palvelujen ostot ovat kokonaisuutena vielä talousarvion mukaiset, mutta menot ovat kasvaneet 6,8 prosenttia. Joissakin yksittäisissä tileissä on huomattavia kasvuja, mutta koska kyse on päätöksiin perustuvasta kulutuksesta, niin toteutuma voidaan pitää hallinnassa tarkalla seurannalla ja sen perusteella tehdyllä tarkalla hankintapolitiikalla.

Aineet, tarvikkeet ja tavarat tiliryhmä on kokonaisuutena huomattavasti yli tasaisen vauhdin. Toteutuma on nyt 72,64 prosenttia talousarviosta, kun tasaisella vauhdilla toteutuma tulisi olla 58,3 prosenttia. Käyttö on ollut 25,04 (20,14 edellisessä raportissa) prosenttia suurempi kuin viime vuonna vastaavaan aikaan. Suurimmat kasvut ovat vaatteisto- ja polttoaine tileillä. Tilanne on hallittavissa, mutta vaatii seurantaa ja tiukkaa ohjeistusta talousarviossa pysymiseksi.

Vuokrat ovat toteutuneet vähän yli talousarvion ja tasaisella vauhdilla ylitystä tulee 100.000 euroa. Vuokrien laskutuksissa on aiemmin ollut häiriöitä. Vuokrien toteutuma on kasvanut viime vuodesta 140.000 euroa.

Poistot ovat toteutuneet talousarvion mukaisina. Samoin sisäiset vyörytyserät ovat hallinnassa. Vyörytyserien kirjauksessa on todettu virhe, mikä korjataan syksyn aikana.

Ehdotus

Esittelijä

Pekka Tähtinen, pelastusjohtaja, pekka.tahtinen@satapelastus.fi

Johtokunta merkitsee talousraportin tiedoksi.

Päätös

Johtokunta merkitsi tiedoksi talous- ja henkilöstöraportit.

Valmistelija

  • Kari Nummi, controller, talousyksikkö, kari.nummi@pori.fi

Perustelut

Vuoden 2022 pelastuslaitoksen kuntarahoitusosuus on 751.924 euroa suurempi kuin vuoden 2021 tilinpäätöksessä toteutunut. Kuntarahoitusosuus on kasvanut 3,5 prosenttia.

Kuntalaskutus on toteutumassa talousarvion mukaisena. Palotarkastusmaksut ja muut omatoimiset tulot ovat selvästi perässä tavanomaista vuodenaika kertymää. Joko tarkastuksia ei ole tehty entistä määrää, tai sitten laskutus laahaa perässä aiempaa enemmän. Talousarvion tulo-odotus tuskin tulee toteutumaan. Projektiluonteiset avustukset ovat olennaisesti pienemmät, kuin viime vuonna. Silloin ne olivat poikkeuksellisen suuret. Kuntalaskutuksen suuren painoarvon vuoksi tulot toteutunevat kokonaisuutena tilinpäätöksessä olennaisilta osin talousarvion mukaisesti.

Varsinaisen pelastustoimen lokakuun lopun talouden toteutuma menojen osalta on noin 0,5 M€ suurempi kuin viime vuonna. Menot ovat kokonaisuutena todennäköisesti pysymässä talousarviossa. Menot kokonaisuutena ovat kasvaneet 3,1 (4,8 edellisessä raportissa) prosenttia viime vuoteen verrattuna.

Henkilöstökulut ovat kokonaisuutena talousarvion mukaiset. Kasvu viime vuoteen on 1,0 prosenttia. Kasvua on erityisesti vakinaisen henkilökunnan palkoissa ja erilliskorvauksissa eli ylitöissä. Jos käyttö ei tästä lisäänny, niin talousarvio riittää.

Palvelujen ostot ovat kokonaisuutena vielä talousarvion mukaiset, ja menojen kasvu on pienentynyt 2,2 prosenttiin. Joissakin yksittäisissä tileissä on huomattavia kasvuja, mutta koska kyse on päätöksiin perustuvasta kulutuksesta, niin toteutuma voidaan pitää hallinnassa tarkalla seurannalla ja sen perusteella tehdyllä tarkalla hankintapolitiikalla.

Aineet, tarvikkeet ja tavarat tiliryhmä on kokonaisuutena jo ylittänyt talousarvion. Toteutuma on jo tässä vaiheessa 105,4 prosenttia. Ylitystä tuskin voidaan kattaa muista talousarvion määrärahoista. Käyttö on ollut 22,4 (25,0 edellisessä raportissa) prosenttia suurempi kuin viime vuonna vastaavaan aikaan. Suurimmat kasvut ovat vaatteisto- ja polttoaine tileillä. Koska talousarvio on jo kokonaan käytetty, tulisi kaikista hankinnoista pidättäytyä loppuvuoden ajalta.

Vuokramenot ovat kasvaneet viime vuodesta 100.000 euroa. Aiemmissa raporteissa ollut vuokrien karkaaminen on poistunut ja mikäli kirjaukset ovat ajan tasalla, niin vuokrat pysynnevät talousarviossa.

Poistot ovat toteutuneet talousarvion mukaisina. Samoin sisäiset vyörytyserät ovat hallinnassa.

Tilikauden tulos on alijäämäinen 164.000 euroa ja todennäköisesti alijäämä kasvaa tilinpäätökseen.

Ehdotus

Esittelijä

  • Pekka Tähtinen, pelastusjohtaja, pekka.tahtinen@satapelastus.fi

Johtokunta merkitsee tiedoksi talous- ja henkilöstöraportit.

Päätös

Johtokunta merkitsi tiedoksi talous- ja henkilöstöraportit.

Tiedoksi

Satakunnan kunnat